Siis kukaan ihminen ei voi olla niin yksinäinen kuin minä.
Mulla ei ole miestä eikä yhtään ystävää jäljellä.
Vain pari vuotta sitten vielä seurustelin ja oli paljon ystäviä.
Kaikki voi mennä näinkin äkkiä.
Tunnen itseni voittajaksi koska näköjään selviän näinkin. Ennen ajattelin kuolevani jos jäisin ihan yksin.
Yritinkin itsemurhaa, mutta tässä sitä vaan porskutetaan.
Totaalisen yksin, niin töissä kuin kotona.
Alan todella nauttia tästä olotilasta, minulla ei ole enää minkäänlaisia haluja tutustua ihmisiin missään mielessä.
Siitä seuraa aina vain murhetta loppujen lopuksi.
Koska ihmisiin ei vaan voi luottaa. Yksi miljoonasta saattaa olla vilpittömin mielin liikkeillä, enkä jaksa heitä enää etsiä.
Rakkaudelle stop.
Mulla ei ole miestä eikä yhtään ystävää jäljellä.
Vain pari vuotta sitten vielä seurustelin ja oli paljon ystäviä.
Kaikki voi mennä näinkin äkkiä.
Tunnen itseni voittajaksi koska näköjään selviän näinkin. Ennen ajattelin kuolevani jos jäisin ihan yksin.
Yritinkin itsemurhaa, mutta tässä sitä vaan porskutetaan.
Totaalisen yksin, niin töissä kuin kotona.
Alan todella nauttia tästä olotilasta, minulla ei ole enää minkäänlaisia haluja tutustua ihmisiin missään mielessä.
Siitä seuraa aina vain murhetta loppujen lopuksi.
Koska ihmisiin ei vaan voi luottaa. Yksi miljoonasta saattaa olla vilpittömin mielin liikkeillä, enkä jaksa heitä enää etsiä.
Rakkaudelle stop.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hmmm...ehkä toi vaihe on tarkotettu sulle nyt elettäväks, sit kun opit siitä jotain, niin sulle koittaa uusi vaihe.. jossa olet yhtä kokemusta ja elämänvaihetta rikkaampi :)
vaikka vastoinkäymiset on surullisia asioita ja yksinäisyys yksi elämän kamalimmista asioista, niin silti asioilla on tapana järjestyä.
Ja itsemurhat kannattaa jättää pois vaihtoehdoista. Vaikka se äkkiseltään helpolta ratkaisulta tuntuiskin... Ikinä ei nimittäin tiedä mitä huominen tuo tullessaan..
jaksamisia sulle :)
Minähän kerroin olevani tyytyväinen tähän olooni.
Miksi se on surullista?
Pitkään oli, mutta enää en edes kaipaa ihmisiä.
Tarpeeksi kun saa piiskaa niin sitä alkaa jopa vaatimaan;)
Kuten pappallani oli tapana sanoa:"Ens se sattuu, sit sihe tottuu, sit sitä tahtoo lissää."
Tosin en vieläkään tiedä mitä pappa nimenomaisesti tuolla tarkoitti, mutta se pätee ihmisen elämässä lähes mihin tahansa.
Tuskin se on vain vaihe elämässäni, vaan uskon vasta nyt löytäneeni onneni.
Jokainen tavallaan.
Kieltämättä itsekin olen sillä tavalla valikoiva, että en esim. halua enää olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat vain pahaa mieltä. Mielummin olen yksin.
En halua kuunnella kun nämä ns. ystävät soittavat ja kaatavat minun niskaani kaiken paskan, eivätkä itse tajua omaa osuttaan asoiden kulkuun, jankuttavat vain samaa... Menisivät terapiaan.
Mistäköhän sitä löytäisi sellaisia tasavertaisia ihmissuhteita joissa itsekin tulisi välillä kuulluksi ja ymmärretyksi?