Erosin ekasta suhteestani jo vuosia sitten ja omistauduin mässäilylle ja ryyppäämiselle.
Lihoin niin että lähes tuplasin painoni vajaassa vuodessa!
Olin hoikkana varsin ihailtu ulkonäköni puolesta, mutta läskinä ei kukaan vilkaissutkaan minuun.
No, nyt olen alkanut taas ihan kivasti laihtua ja miehet taas alkaneet kiinnostua.
Mutta jokin mättää..
Olinhan minä se sama nainen silloin lihavanakin.
Joka kerta kun joku kolli kiinnostuu minusta, niin ajattelen että jos hän olisi nähnyt minut muutama kuukausi sitten, niin ei olisi vaivautunut kiinnostumaan sellaisesta läsöstä.
Mitä jos taas joskus uudestaan masennun ja lihoan?
Jättääkö hän minut sitten?
Tavallaan jopa toivon etten olisi ollenkaan alkanut laihduttaa koska jos silloin lihavana minut joku mies olisi huolinut, niin sitä olisi voinut pitää aitona romanttisena tunteena.
Onpa jopa sellaistakin tässä tapahtunut, että kun olen treffikumppanilleni kertonut olleeni vain muutama kuukausi sitten tosi lihava, niin jo on tyypin kiinnostus kaikonnut, eli alkanut pelätä että lihoan uudelleen..
Kummasti alkaa löytyä kaikenmaailman naurettavia tekosyitä, vaikka juuri ennen SITÄ tietoa oltiin niin kiinnostuneita:(
Lihoin niin että lähes tuplasin painoni vajaassa vuodessa!
Olin hoikkana varsin ihailtu ulkonäköni puolesta, mutta läskinä ei kukaan vilkaissutkaan minuun.
No, nyt olen alkanut taas ihan kivasti laihtua ja miehet taas alkaneet kiinnostua.
Mutta jokin mättää..
Olinhan minä se sama nainen silloin lihavanakin.
Joka kerta kun joku kolli kiinnostuu minusta, niin ajattelen että jos hän olisi nähnyt minut muutama kuukausi sitten, niin ei olisi vaivautunut kiinnostumaan sellaisesta läsöstä.
Mitä jos taas joskus uudestaan masennun ja lihoan?
Jättääkö hän minut sitten?
Tavallaan jopa toivon etten olisi ollenkaan alkanut laihduttaa koska jos silloin lihavana minut joku mies olisi huolinut, niin sitä olisi voinut pitää aitona romanttisena tunteena.
Onpa jopa sellaistakin tässä tapahtunut, että kun olen treffikumppanilleni kertonut olleeni vain muutama kuukausi sitten tosi lihava, niin jo on tyypin kiinnostus kaikonnut, eli alkanut pelätä että lihoan uudelleen..
Kummasti alkaa löytyä kaikenmaailman naurettavia tekosyitä, vaikka juuri ennen SITÄ tietoa oltiin niin kiinnostuneita:(
Vastaukset 42
Vanhimmat
Niin että onko minun todellakin esitettävä miehille etten koskaan ole ollutkaan lihava?
Pitääkö oikein hävittää kaikki valokuvatkin siltä ajalta ettei vain käy käry ja minut dumbataan menneisyyteni takia?
Kyllä on tosi kovaa maailmanmeno näköjään..
älä kiusaa itseäs tommosilla ajatuksilla :)
ei se laihuus, vaan se että ihmisellä on hyvä kunto. Ja kun on hyvä kunto, terveelliset elämäntavat, niin yleensä myös näyttää paremmalta ja olokin tuntuu paremmalta.
Niin ja mä toivon, että sä pidät kunnostas huolta itses takia - et miesten!
ja kun sopiva kandidaatti tulee vastaan, niin voithan tutustuttuasi häneen kertoa hänelle että sua pelottaa semmoinen asia, että sitten jos yhtäkkiä repsahdat lihomaan, niin hän hylkää sut. Keskustelua keskustelua.
Ja etköhän sä itsekin hyvässä kunnossa haluaisi olla, joten kun sen sisäistät niin repsahdusta ei tapahdu :) tai näin mä ainakin olen huomannut omien kokemusten pohjalta.
Hauskaa syksyä sulle ja nyt tässä vaiheessa myös hyvät yöt :)
Se mitä tunnet, on mielestäni osoitus siitä, että ajattelet ja tunnet, olet ihminen. Olen usein miettinyt tuota asiaa ja ajatellut, miten vähän monet ihmiset tietävät siitä, kuinka löyhässä kaikki on. Kumppani, mahdolliset lapset ja iso osa elämänpiiristä voisivat olla kuin sormia napsauttamalla pois, jos henkilö olisi ollut kumppaninsa kohdatessaan esim. 20 kiloa painavampi. Kaikki se, iso osa koko elämästä, olisi pois, vain siitä yhdestä syystä. Sen tilalla olisi jotain muuta, mahdollisesti yksinäisyyttä. Niin ei välttämättä olisi, mutta näkeehän sen, miten yleistä se on. Minä olen mies ja sanon rehellisesti, että luonteeni puolesta olisin varmasti ollut monien naisten mieleen, mutta kun tätä painoa on, niin siihen se sitten yleensä on kariutunut. Olen yksin. Jos olisin ollut laihempi, olisin ollut sama tunteva ihminen. Asiani olisivat eri tavalla, mutta en todennäköisesti ymmärtäisi, että olisi voinut olla aivan toisin jonkin pinnallisen asian vuoksi. En tiedä, olisivatko asiani paremmin, sitä on mahdotonta sanoa, mutta minulla ei ole uskoa siihen, että löytäisin naisen, joka arvostaa minua ihmisenä. Jos laihtuisin, kuinka voisin hyväksyä ihmisten pinnallisuuden, sen että niin paljon on ulkokuoresta kiinni? Läheisyys, välittäminen, hellyys, rakkaus... Ulkokuori, ulkokuori, ulkokuori, ulkokuori.
En osaa sanoa tilanteeseesi muuta kuin sen, että anna ajan kulua, katsele, tunnustele. Tee niin kuin parhaalta tuntuu, kuuntele itseäsi. Olen monen mielestä melkoinen pessimisti, mutta en ole niin lohduton, että en näkisi myös hyviä asioita. Kaikki ei tietenkään riipu parisuhteesta, ei todellakaan, mutta kun etsii kumppania, laittaa itsensä peliin ja sitten on vain se kuori, niin kyllähän se ottaa päähän.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, iloisia asioita elämääsi. :)
Se mitä tunnet, on mielestäni osoitus siitä, että ajattelet ja tunnet, olet ihminen. Olen usein miettinyt tuota asiaa ja ajatellut, miten vähän monet ihmiset tietävät siitä, kuinka löyhässä kaikki on. Kumppani, mahdolliset lapset ja iso osa elämänpiiristä voisivat olla kuin sormia napsauttamalla pois, jos henkilö olisi ollut kumppaninsa kohdatessaan esim. 20 kiloa painavampi. Kaikki se, iso osa koko elämästä, olisi pois, vain siitä yhdestä syystä. Sen tilalla olisi jotain muuta, mahdollisesti yksinäisyyttä. Niin ei välttämättä olisi, mutta näkeehän sen, miten yleistä se on. Minä olen mies ja sanon rehellisesti, että luonteeni puolesta olisin varmasti ollut monien naisten mieleen, mutta kun tätä painoa on, niin siihen se sitten yleensä on kariutunut. Olen yksin. Jos olisin ollut laihempi, olisin ollut sama tunteva ihminen. Asiani olisivat eri tavalla, mutta en todennäköisesti ymmärtäisi, että olisi voinut olla aivan toisin jonkin pinnallisen asian vuoksi. En tiedä, olisivatko asiani paremmin, sitä on mahdotonta sanoa, mutta minulla ei ole uskoa siihen, että löytäisin naisen, joka arvostaa minua ihmisenä. Jos laihtuisin, kuinka voisin hyväksyä ihmisten pinnallisuuden, sen että niin paljon on ulkokuoresta kiinni? Läheisyys, välittäminen, hellyys, rakkaus... Ulkokuori, ulkokuori, ulkokuori, ulkokuori.
En osaa sanoa tilanteeseesi muuta kuin sen, että anna ajan kulua, katsele, tunnustele. Tee niin kuin parhaalta tuntuu, kuuntele itseäsi. Olen monen mielestä melkoinen pessimisti, mutta en ole niin lohduton, että en näkisi myös hyviä asioita. Kaikki ei tietenkään riipu parisuhteesta, ei todellakaan, mutta kun etsii kumppania, laittaa itsensä peliin ja sitten on vain se kuori, niin kyllähän se ottaa päähän.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, iloisia asioita elämääsi. :)
(Jos tämä viesti on tässä toisen kerran, se johtuu yöllä olleesta käyttökatkoksesta.)
lihoa:
PREESENS: lihon, lihot, lihoo, lihomme, lihotte, lihovat
IMPERFEKTI: lihoin, lihoit, lihoi, lihoimme, lihoitte, lihoivat
PERFEKTI: olen lihonut, olet lihonut, on lihonut jne
PLUSKVAMPERFEKTI: olin lihonut, olit lihonut jne
Mistä hemmetistä suomen kieleen on tullut tämä "lihota"-sana? Ihan hirveää luettavaa!
Supistumaverbeiksi sanotaan suomen kielen verbejä, joiden 1. infinitiivin lyhyt muoto (latiivi) päättyy äännejonoon -VtA, missä V edustaa mitä tahansa vokaalia ja A a:ta sekä ä:tä. Supistumaverbejä ovat siten verbit kuten osata, keuhkota, herätä jne. Kaikkia näitä verbejä yhdistää se, että niiden vokaalivartalo päättyy kahden vokaalin muodostamaan jonoon, osaa- (osaavat), keuhkoa- (keuhkoavat), herää- (heräävät) jne. Näillä verbeillä on myös t:hen päättyvä konsonanttivartalo, osat- (osatkoon), keuhkot- (keuhkotkoon), herät- (herätköön) jne. Verbejä sanotaan supistumaverbeiksi, koska niiden vokaalivartalot ovat alun perin olleet kolmitavuisia, mutta muuttuneet kaksitavuisiksi vartalon loppuvokaalien välissä olevan konsonanttiaineksen (vrt. konsonanttivartalon -t) kadottua. Itse asiassa kaikki suomen kielen jälkitavujen pitkät vokaaliainekset ovat syntyneet supistumateitse.
Tämä verbityyppi on produktiivinen, suomen kieleen tulee koko ajan uusia verbejä, joita taivutetaan muiden supistumaverbien mallin mukaan. Toisaalta kaikkia verbejä ei perinteisesti ole taivutettu samalla kaavalla, esim. verbi lihoa on kuulunut eri tyyppiin kuin esim. osata. Sanojen taivutuskaavojen välillä on kuitenkin vaikutusyhteyksiä, joitakin sanoja voidaan alkaa taivuttaa toisten sanojen antaman (produktiivisen) mallin mukaan. Joskus kuulee esim. muotoja ruiksen, kirveksen, haukeja jne., joissa s:ään loppuvia sanoja taivutetaan mallin hius : hiuksen mukaan ja i-loppuista sanaa mallin talli : talleja mukaan. Kieli muuttuu ja elää jatkuvasti. Suomen kieli oli joskus erilainen ja se muuttuu ajan mittaan toisenlaiseksi. Osa muutoksista leviää koko kieliyhteisöön, osa ei, suomen kielen sisällä on valtava määrä variaatiota, mm. erilaisia aluemurteita. Muutos ei tarkoita rappeutumista. Vaikka jokaisen suomen kielen puhujan omaksuma kielimuoto on hänelle ominainen, ainutlaatuinen kokonaisuus, olennaista on se, että ihmiset pystyvät kieltä käyttäen kommunikoimaan keskenään, ymmärtämään toisiaan, tosin makuasioista kiisteleminen on ns. kielipoliisien leipälaji.
Niin, mikä oli se pääasia? Mennäänkö ketjun alkuun ja luetaan se viesti uudelleen läpi? Ihmisellä oli jotain tärkeää sanottavaa, millä muulla on merkitystä?
Älä viitsi, iso tyttö. Tottahan sinä ymmärrät sen että ulkonäkö on tärkeä osa parinvalintaa täällä. Sama juttu se on meillä muuten rumemmilla. Ei kelvata kun ei ole kuorikerros kunnossa. Jopa yliopistotasolla suominaiset käyttäytyvät hyvin lapsellisesti. Hyvä jos edes viitsivät jutella "alempiarvoisensa" kanssa. Ihmisen perusluonne on laskelmoiva paska, se on tosiasia.
näkökulmastani. Kieltämättä ihan suhteen alkumetreillä toisen voi pelästyttää aika pahasti lyömällä pöytään kaikki entisen elämän kriisit ja pohjamudat.
Kyllä itsellänikin heräisi pelko jos olisin tutustunut mieheen, joka heti paljastaisi olleensa väkivaltainen alkoholisiti puoli vuotta sitten. Vaikka tällä hetkellä olisikin omasta mielestään löytänyt tasapainon.
Itsellänikin on sellaisia asioita joita en heti suhteen alussa viitsisi mainostaa. On meinaan sen luokan luurankoja, että saisin toisen taatusti ottamaan jalat alleen.
Sitten myöhemmin kun toiseen on tutustunut paremmin voi vähitellen kertoa myös niistä kipeistä asiota joita elämssä on ollut. Pääasiahan on se mitä ihminen on tällä hetkellä. Ymmärrys niistä syistä jotka ovat ajaneet esim. juopotteluun tai ylensyöntiin sekä tahto pitää jatkossa huolta itsestään. Kriisien kauttahan ihminen kasvaa, ei muuten.
Minusta sinun ei todellakaan pidä hävittää kuviasi tms. vaan näyttää niitä ihan normaalisti, kuten muillekin ihmisille. Mutta en menisi heti alkuun kertomaan lihavuudesta, sillä hyvän ensivaikutelman luominen on tärkeää. Myöhemmin, ei ekoilla treffeillä, voit sitten kertoa lihavuudesta ja siitä miksi lihoit. Sehän on aivan luonnollista että masentuneena lihoo, niin varmasti kaikki enemmän tai vähemmän. Toiset taas laihtuvat syömättömyyttään, joka on minusta huonompi asia, sillä se on merkki siitä ettei pidä itsestään huolta. Tosin ei lihavuuskaan ole itsestään huolehtimista siinä mielessä, että tekee silloin vain hallaa itselleen, mutta suo sentään itselleen nautintoja ja ravintoa, tosin vain liian paljon.
Ymmärrän että haluaisit kelvata miehelle olit sitten millainen tahansa. Ei siis ehdolliselle rakkaudelle. Niin minäkin ajattelen yleensä ottaen, mutta en lihavuuteen liittyen. Sillä ulkomuodollasi ei ole mitään tekemistä luonteesi kanssa. Se että mies ei pitäisi läskimakkaroistasi ei tarkoita sitä, etteikö hän pitäisi sinusta ihmisenä. En minäkään haluaisi lihavaa miestä, joten en kiinnitä sillä lailla huomiota heihin. Mutta lihava mies kiinnostaisi kyllä jos hän laihduttaisi ja pysyisi normaalipainossa. Siinä ei ole mitään "pahaa", se on aivan luonnollista että hoikka, kaunis ihminen herättää mielenkiinnon mm. seksuaalisessa mielessä. Lihava nainen tai mies ei ole yhtä seksikäs kuin hoikka eikä siitä pääse mihinkään. Tosin onhan niitäkin jotka pitävät pyylevistä naisista, mutta he ovat vähemmistöä. Hoikka ihminen viestittää paljon olemuksellaan itsestään, esim. sen että elää terveellisesti (ja on terve) ja pitää itsestään huolta, mutta vetoaa myös ihmisen primitiivisempiin puoliin, kuten suvunjatkamiseen. Ihmiset ovat enemmän tai vähemmän esteetikkoja, ihan luonnostaan, joten kaunis ihminen on puoleensavetävämpi. Ei sitä voi tuomita, joten älä murehdi asiaa. En usko että mies jättäisi vaikka lihoisitkin uudestaan, mutta olisi huomaavaista häntä kohtaan laihduttaa takaisin normaalipainoon sitten kun on siihen mahdollisuus.
Jos mies oikeasti rakastaa sua, niin hän kyllä hyväksyy sen, että olet joskus ollut lihava. Niin se vain on. Ja vastaavasti, jos joku mies ei sitä hyväksy, niin ainakin tiedät, että hän ei ole sulle tarkoitettu.
Jos "oikeasti rakastaa", niin mistään ei saa valittaa. Ja se oikea on tietysti jo ennen syntymää päätetty. Voi jessus tätä naisten logiikkaa.
No oletko sinä kuolannut lihavien miesten perään?
Epäilempä
1Kiva tyttö - nätti tyttö - tutustu paremmin - hanki parisuhde
2Kiva tyttö - lilleri lalleri - ei seiso - ole kaveri
3Tyhmä tyttö - nätti tyttö - seisoo - pane sitä
4Tyhmä tyttö - lilleri lalleri - välttele sitä
5Kiva tyttö - lilleri lalleri - nyt nätti tyttö - go to 1
Moni mies toimii käytännössä jotenkin näin, samoin naiset miesten suhteen. Shakissa on sopivaa puhua pelinappuloista, minullekaan ei tuota mitään tuskaa työntää sotilas vastustajan lähetin syötäväksi, jos saavutan sillä jonkin edun pelissä. Tosielämässä kyse on kuitenkin ajattelevista, tuntevista ihmisistä. Minua ei oikeastaan haittaa se, jos tuota logiikkaa sovelletaan molemmin puolin, siinä kylmä kohtaa kylmän, mutta tuollainen laskelmoiminen ja itsekkyys vituttaa suunnattomasti, kun se kohdistuu ihmiseen, joka ei halua pelata noilla säännöillä. En ala tässä hehkuttamaan, että tunne ylittää järjen, mutta pelkän laskelmoivan logiikan (algoritmin) soveltaminen ihmisiin tekee meistä koneita. Tunne ja järki ovat toisiaan täydentäviä, sillä ilman tunnetta järki on kylmä ja ilman järkeä tunne on sokea.
Hyvä postaus, joku oli tehnyt naisten rankkaussysteemistä oikein koodinpätkänkin nettiin mutta en löydä sitä mistään.
Tosiasia on kuitenkin se että parisuhteessa molempien osapuolien on oltava jollain tavalla seksuaalisesti haluttavia, se vain on niin. Hyvällä luonteella pääsee jo johonkin, mutta jos seksiä pitäisi harrastaa hampaat irvessä niin no thanks
Molemmista sukupuolista löytyy ihmisiä, joille kumppanin paino on niin tärkeä, etteivät he halua tutustua sellaiseen jolle on kertytynyt ylipainoa. Kävihän itsellenikin tuossa hiljan niin, että kun menin naiselle juttelemaan niin ensimmäisenä nainen kokeili löytyykö sieltä paidan alta mahaa. No tällä hetkellä sieltä sattuneesta syystä löytyy muutama kilo ylimääräistä, joten se juttelu katkesi siis alkuunsa. Ja en ollut menossa iskemään, koskä tällä hetkellä elämääni ei mahdu seurustelua vaan ihan juttelemaan. Eli jopa muutaman vatsamakkaran omaavan ihmisen kanssa juttelukin on joillekin niin vastenmielistä, etteivät he siihen näytä pystyvän.
Tuo että miehet häipyvät, kun kerrot olleesi joskus hiukan isompi, niin kuulostaa kyllä aika omituiselta. Elämässähän saattaa tapahtua ties millaisia vastoinkäymisiä, joihin verrattuna lihominen on pikkujuttu. Mitenhän nämä miehet sitten toimivat? Itsekin toki pidän hoikista naisista, mutta jos sitä jostain syystä ihastuu isompaan naiseen, niin eipä sille sitten mitään voi. Olen itse seurustellutkin naisen kanssa joka oli isokokoinen (ei kuitenkaan mielestäni ylipainoinen) eikä se minua haitannut yhtään. Tuntui enemmän olevan ongelma naiselle itselleen.
"Kävihän itsellenikin tuossa hiljan niin, että kun menin naiselle juttelemaan niin ensimmäisenä nainen kokeili löytyykö sieltä paidan alta mahaa."
Jos et itse suostunut tähän, vaan nainen tunki kätensä lupaa kysymättä, voisit varmasti nostaa syytteen. Jos mies kajoaa naiseen lupaa kysymättä, siitä nousee jumalaton metakka, niin kuin oikein onkin. Meidän miesten pitää sen vuoksi osoittaa naisille, että meidän kehomme on yhtä koskematon. Naiset ovat vaatineet tasa-arvoa, joten heidän tulee saada se kaikessa.
Ihmisen ajatukset ja käsitykset muuttuvat jatkuvasti suurten muutosten myötä, joten kukaan ei pysy täysin samana. Ei vain kuoren alla oleva sisin ratkaise, vaan koko kokonaisuus, eli myös se miten sisin näkyy ulospäin ja minkälainen ulkokuori on.
Ryyppäämisen ja mässäilyn aloittaminen eron takia, tai sillä perusteella ettei muuten saa tuntea aitoa romanttista tunnetta, se vasta itsensä pettämistä on. Sillä asialla, ettei toinen hyväksy kaikki mahdollisia tulevia muutoksia, ei ole tekemistä aidon romanttiseen tunteen kanssa.
Suosittelen että jaksaisit vain luottaa itseesi, ettet uudelleen lankea ryyppäämään ja mässäilemään. Kun aikaa on kulunut enemmän, eivät miehetkään enää kavahda entistä lihavuuttasi. Heivaa vanha kuukausien takainen persoonasi mäkeen, mikä on nyt selvästikin uusien ihmissuhteidesi esteenä. Käyt taistelua sisäistä muutosvastarintaa vastaan, mutta älä anna sen voittaa.
Mässäilevä ja itseään lihottava, muodoton möykky ei todellakaan ole "sama ihminen" kuin hoikka ja itsestään huoltapitävä minä. Okei, teknisesti ottaen sama ihminen, mutta käytännössä saman ihmisen eri persoonallisuus.
Ja mistä lähtien muka miehet ovat olleet ensisijaisesti naisen sisimmästä eikä hänen ulkonäöstään kiinnostuneita?
Naisen tärkein valtti parisuhdemarkkinoilla on ULKONÄKÖ. Deal with it, hyväksy se ja jatka elämääsi.
Miten hoikkuus ja itsestään huoltapitävä liitetään automaattisesti yhteen? Tiedän monta hoikkaa jotka eivät harrasta mitään liikuntaa sen kummemmin. Kunto voi olla heikompi kuin lihavalla.
Jos ihminen on tarpeeksi kauan yksin niin luulisi jo tinkivän ulkonäkö vaatimuksista ja tärkeämmäksi tulisi se että joku mukava rinnalle löytyy. Eri asia se sitten jos haluaa yksin elää loppuikänsä, silloin voi vaatia vaikka kuuta taivaalta.
Itse jos vaistoan jostain ihmisestä kylmyyttä ja kovuutta niin sellaiseen en haluakkaan tutustua. Tärkein on se mikä tunne tulee jonkun läheisyydessä, ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä jos se tunne on negatiivinen.
Narsistinen tyyppi on yököttävä, mustasukkainen, takertuva, vaativa, omistushaluinen, sellainen jonka kaikki ajatusmaailma kieppuu vain oman kroppansa ja toistenkin ulkonäön tuijottelemisena. Seurustelkoon sellaiset keskenään, kyllä meille elämästä nautiskeleville pullukoille löytyy samanhenkistä seuraa.
Itse pidän Pavarotti tyyppisistä miehistä ja oma mieskin alkaa Pavarottia muistuttaan vanhetessaan. Kyllä mieheni on vaan paremman näköinen mahakkaana ja turpeampana (oikein miehisen näköinen, ei mikään pikkupoika) nyt kuin nuorena aidan seiväs mallisena. Persoonallisuus on ihan sama, valitettavasti olen kanssasi totaalisesti eri mieltä mutta meitähän on moneen junaan...
Heikko- itsetuntoisen ihmsen ego ei kestä mitään erilaisuudesta poikkeevaa vaan kumppaninkin pitää olla jokin näyttely esine. Pidän järkyttävän pinnallisina niitä joilla on kaikenmoisia mitta ym. vaatimuksia mutta toivottavasti sitten sellaiset löytävät toisensa.
Keskimäärin hoikka ihminen on kyllä terveempi ja "hyvinvoivampi" kuin lihava. Ja etenkin tulevaisuus näyttää paremmalta.
Harva lihava ihminen on myöskään oikeasti henkisesti tyytyväinen olotilaansa, vaan varmasti 90% lihavista olisi mieluummin hoikkia, jos voisivat helposti tällaisen valinnan tehdä.
Eikä lihavuudessa toki ylipäätänsäkään ole mitään ihannoitavaa eikä kaunista. Epänormaali olotila, joka johtuu ylensyönnistä eli itsehillinnän puutteesta, ja on terveydelle vaarallista.
Jotkut naiset toki pitävät isoista miehistä, koska iso koko tuo muka turvallisuuden tunnetta. On sääli, että naisen hoksottimet eivät välttämättä huomaa eroa lihaksikkuuden ja ihrakkuuden välillä.
Sen sijaan miehet eivät halua naiselta mitään "turvallisuuden tunnetta", ellei kyseessä ole joku äitinsä helmoissa pyörivä peräkammarinpoika, joka saattaa nimenomaan haluta jonkun "justiinan" kaulimineen näyttämään kaapin paikkaa. Hyvän itsetunnon omaava mies ei halua lihavaa naista. Saattaa toki joutua sellaiseen tyytymään, jos markkinatilanne on huono.
"Hyvän itsetunnon omaava mies ei halua lihavaa naista. Saattaa toki joutua sellaiseen tyytymään, jos markkinatilanne on huono."
Tämä on tämän nykyisen kertakäyttökulttuurin määritelmä hyvälle itsetunnolle. Jonkin toisen määritelmän mukaan hyvän itsetunnon omaava mies osaa arvostaa toisessa muutakin kuin pelkkää ulkokuorta. Jos miehellä on huono itsetunto, hän voi pelätä, että jos nainen ei olekaan kavereiden mielestä hyvännäköinen, niin mies saa vastailla, eikö hänellä ole silmiä päässä. Jos mies on sinut itsensä kanssa, hänen kavereikseen (ystävikseen) jostakin syystä tahtoo valikoitua samanlaisia ihmisiä. Mitä itsetuntoa se on, että mies haluaa naisen olevan näyttelyesine, jolla voi ylpeillä kavereiden ja suvun edessä, ei kai itsetuntoa tulisi määritellä toisten ihmisten mielipiteiden kautta. Joku mies ei kysele muilta, koska hän ei ole riippuvainen muiden mielipiteestä. Hän arvostaa naista ihmisenä, millään muulla ei ole väliä.
Ihan sama pätee muuten naisiin, kaikki edellä sanottu. Muiden ihmisten kunnioittaminen edellyttää itsekunnioitusta, oli kyse seuranhausta tai jostain muusta.
huonoa itsetuntoa tai ei, mutta seksi on olennainen osa parisuhdetta ja tärkein syy siihen miksi yleensä kauneusihanteiden vastaiset piirteet keräävät kantajalleen miinuspisteitä.
Kukaan ei vieläkään vastaa siihen harrastaisitteko hyvän itsetuntonne voimin seksiä spitaalisen mursun kanssa. Epäilen että ette. Teilläkin on siis huono itsetunto.
Herääkin kysymys onko kauniin naisen haluaminen jotenkin rikollista tai tuomittavaa, ja että pitäisikö humanitaarisessa mielessä harrastaa seksiä myös omasta mielestä rumien ihmisten kanssa?
Kauneusihanteet eivät ole tietynlaisia "sattumalta" tai siksi, että jokin "media" olisi niistä sellaisia tehnyt. Kauneusihanteet ovat sellaisia kuin ovat, koska kauneusihanteet ovat ihmisten geeneissä. Ne ovat geeneissä, koska tietynlainen ulkonäkö kielii tietynlaisista, positiivisista ominaisuuksista, jotka liittyvät esim. hedelmällisyyteen ja terveyteen.
Kauniista naisista pitäminen ei ole synti, vaan päinvastoin luonnon miehelle määräämä tehtävä. B-luokan naisiin tyydytään vain, jos A-luokan naisia ei saada. Osa miehistä ei saa edes niitä B-luokan naisia. Kysynnän ja tarjonnan laki puhtaimmillaan.
Näin on näppylät, ja tällä tosiseikalla ei ole itsetunnon kanssa mitään tekemistä.
"Miten hoikkuus ja itsestään huoltapitävä liitetään automaattisesti yhteen?"
Koska noin keskimäärin hoikat liikkuvat enemmän ja syövät vähemmän / terveellisemmin kuin lihavat. Unohdetaan nyt anorektikot, hekään eivät pidä itsestään huolta.
"Narsistinen tyyppi on yököttävä, mustasukkainen, takertuva, vaativa, omistushaluinen, sellainen jonka kaikki ajatusmaailma kieppuu vain oman kroppansa ja toistenkin ulkonäön tuijottelemisena."
Jaa. Minusta itsestään huolta pitävä ihminen ei ole narsisti lainkaan. On täysin tervettä itsestään välittämistä katsoa, mitä syö ja liikkua niin, että kunto on hyvä. Monilla hoikilla / normaalipainoisilla on jokin rakas liikuntalaji, joka helpottaa painon pitämistä normaalina.
En pidä itseäni narsistina, vaikka kroppani on minulle tärkeä. Minulle on hyvin tärkeää, että jaksan juosta, että lihaskestävyyteni on hyvä ja että kolesteroli, verensokeri ja verenpaine ovat matalat.
Sen sijaan täyspiittaamattomuus omasta terveydestään kertoo minusta melko paljon ihmisestä itsestään. Ja nimenomaan sitä huonoa.
"Heikko- itsetuntoisen ihmsen ego ei kestä mitään erilaisuudesta poikkeevaa vaan kumppaninkin pitää olla jokin näyttely esine."
Minä tahdon, että kumppanini syö terveellisesti, ei polta eikä ole mikään juoppo. Hänen tulee myös liikkua. Ei pelkästään estetiikan vaan oman terveyden takia. En tahdo kumppania, joka ei jaksa kävellä portaita ylös jos hissi on rikki tai joka syö verenpainelääkkeitä 35-vuotiaana.
No voi helvetti!
Liikakilot ovat minulle todellinen turn-off. En vain yksinkertaisesti pysty pitämään reilusti ylipainoista naista viehättävänä. En voisi kuvitellakaan seksiä lihavan kumppanin kanssa, mikä mielestäni sulkee pois parisuhteen mahdollisuuden ylipainoisen kanssa.
Valasta muistuttava ulkomuoto kielii mielestäni puuttuvasta elämänhallinnasta. Enkä nyt tarkoita sellaista urheilullisen kehon ympärille kertynyttä paria lisäkiloa, vaan oikeaa amerikan ihraa, joka vallitsee koko ihmisen olemusta. Luulisi sellaisen bmi30
Se hyväksyminen kuule riippuu niin paljon miehestäkin. Jos sä itse kaipailet enemmän niitä komeita naistenmiehiä, niin tuossahan se vastaus sulle on. Kirjoitit paljosta ryyppäämisestä, ja se varmaan tarkoittaa sitä että kävit niihn aikoihin paljon baareissa. No baareissa ei katsota kuin pintaa ja etsitään pääasiassa jotain helppoa pikajuttua vaan. Mässäilitkö ja ryyppäsit sen takia koska siitä miehestä eroaminen särki sun sydämen? Mä itse en katso pintaa, ja mulla on ollut elämässäni kaksi naista joita voi lihavaksi kutsua. Joten miten on? Katsoisitko itsekään ns. lihavia päinkään hoikkana ja nätttinä ollessasi?
Mies ei halua seurustella lihavan naisen kanssa:
mies on huonoitsetuntoinen nahjus joka ei kestä erilaisuutta ja on lisäksi narsisti. (tämä on lihavien mielipide jossa syy vyörytetään TAAS KERRAN muiden harteille)
VAI
Mies ei halua seurustella lihavan naisen kanssa: hän tietää mitä haluaa, hänellä on vahva itsetunto eikä hän kelpuuta ketä tahansa suhteeseen kanssaan.
Miettikääs nyt kaikki lihavat syyttäjä"rasistit" ynnä muut kenessäköhän se vika on jos ei kelpaa? Tuotteessa vai markkinoissa?
Tuo dilemma on osittain väärinymmärryksen tulosta. Ei "lihavuus" tee ihmisestä automaattisesti sisäisesti kaunista eikä "laihuus" sisäisesti ei-kaunista. Et erotellut muita kategorioita kuin lihava (ylipainoinen) ja ei-lihava (normaali- tai alipainoinen). Ulkoisia ja sisäisiä ominaisuuksia yhdistelemällä saadaan neljä yhdistelmää. Ryhmien sisällä on tietenkin aste-eroja.
On neljä mahdollisuutta, ylipainoinen sisäisesti kaunis, ylipainoinen sisäisesti ei-kaunis, normaali- tai alipainoinen sisäisesti kaunis ja normaali- tai alipainoinen sisäisesti ei-kaunis. Hyvän itsetunnon omaava mies tai nainen etsii seuraa vain kahdesta edellä mainituista neljästä ryhmästä. Arvaapa mistä?
Ihminen, joka etsii pelkän ulkonäön perusteella seuraa, pitää ihmistä näyttelyesineenä, hänen itsetuntonsa ei todellakaan ole kunnossa. Hän haluaisi normaali- tai alipainoisen ja sisäisesti ei-kauniin seurustelukumppanin, mutta ei ylipainoista sisäisesti kaunista seurustelukumppania. Mitä hän arvostaa itsessään, mikä on hänen käsityksensä siitä, millainen ihminen hän on? Ihminen peilaa itseään toisten kautta, eikö se riitä kertomaan kaiken?
Jos ei halua tökätä kikkeliään lihavaan tyttöön niin itsetunto on automaattisesti huono? Jos haluan että kummpanilla on vähintään yhtä hyvä kroppa kuin itselläni niin itsetuntoni on huono? Tämä on juuri sitä lihavien harjoittamaa syyttelyä joka vierittää vastuun pois itseltä. Helppo olla lihava kun "se on muiden vika"
Ja mitä seuran etsimiseen pelkän ulkonäön perusteella tulee niin kysynkin harrastaisitko seksiä spitaalisen mursun kanssa jos se olisi "sisäisesti kaunis"? Itse en edes yritä esittää tekopyhää vaan totean että oli nainen kuinka mukava tahansa, mutta fyysisesti luotaantyöntävä niin suhdetta ei siitä tule kirveelläkään.
"Jos ei halua tökätä kikkeliään lihavaan tyttöön niin itsetunto on automaattisesti huono?"
Tällainen täydellinen yleistäminen olisi liioittelua, ei se niin automaattista voi olla. Ehkä se, että ei ole valmis edes harkitsemaan "lihavaa" tyttöä kumppanikseen, vaikka hän olisi kuinka kiva, kertoisi jotain itsetunnosta?
"Jos haluan että kummpanilla on vähintään yhtä hyvä kroppa kuin itselläni niin itsetuntoni on huono?"
Ei välttämättä. Haluatko, että kumppanillasi on yhtä miellyttävä luonne kuin sinulla? Aika moni mies tai nainen tietysti etsii ns. täydellistä kokonaisuutta, ihmistä, jonka ulkonäkö ja luonne ovat häntä miellyttäviä. Jos ulkonäkö on selvästi noista hallitsevassa asemassa, kyllä se kertoo jotain itsetunnosta.
"harrastaisitko seksiä spitaalisen mursun kanssa jos se olisi "sisäisesti kaunis"? Itse en edes yritä esittää tekopyhää vaan totean että oli nainen kuinka mukava tahansa, mutta fyysisesti luotaantyöntävä niin suhdetta ei siitä tule kirveelläkään."
Mursun kanssa en ainakaan. Olisi minultakin tekopyhää väittää, että ulkonäöllä ei ole minulle lainkaan merkitystä, en voi sanoa, että sen merkitys on aivan tasan tarkkaan 0. En ole koskaan kieltäytynyt sillä perusteella, että ulkonäkö ei miellytä (niin kuin toisin päin on tehty), mutta jos väittäisin tässä, että sellaista tilannetta ei koskaan voisi tulla, se olisi tyhjää puhetta, en voi olla varma.
Mutta jos naista ei pidä fyysisesti viehättävänä niin kuinka siitä suhteen saisi aikaan?
Sille ei voi mitään jos neiti ei miellytä silmää. Mielestäni tällä ei ole itsetunnon kanssa mitään tekemistä.
Eri asia on tietysti se luokan rumin tyttö joka on oikeastaan aika nätti mutta kun jengin pomo pera sanoi sitä rumaksi niin kaikkien muidenkin pitää. Se on huonoa itsetuntoa, ei se ettei yksinkertaisesti koe jotakuta fyysisesti viehättäväksi.
Huonoa itsetuntoahan on nimenomaan se, että ei pysty asettamaan naiselle minkäänlaisia (ulkonäöllisiä) kriteerejä, vaan ottaa suurin piirtein sen naisen, joka ensimmäisenä vastaan kävelee ja suostuu treffailemaan.
Hyvää itsetuntoa on se, että myöntää reilusti itselleen, että ulkonäölläkin on väliä, eikä ihan ketä tahansa kelpuuta.
Kirjoitat, että olet sisäisesti sama nainen, kuin lihavana. Kuitenkin kirjoitat, että olit masentunut ja et (ilmeisesti) ole sitä enää, sillä kirjoitat, "entä jos masennun uudestaan". Olit lihavana masentunut, mutta jos et ole sitä nyt, et todellakaan ole sama ihminen kuin lihavana. Masennus muuttaa ihmistä niin täysin. Ei välttämättä sitä, mitä koet olevasi, mutta sitä se muuttaa, miten muut tulkitsevat sinut.
Et siis ollut silloin sama ihminen, joten luonteesikaan ei välttämättä vedonnut miehiin.
Äläkä unohda ulkoisia seikkoja. Ylipaino rumentaa joidenkin mielestä. Ja totta on, että useimmat meistä etsivät sellaista ihmistä, joka miellyttää omaa silmää. Jos mies ei pidä lihavaa seksuaalisesti kiinnostavana, vika ei ole miehessä. Jokaisella saa olla omat mieltymyksensä ja jokainen saa etsiä omia mieltymyksiään vastaavaa kumppania.
En ole aijemmin ehtinyt palata tähän keskusteluun.
Kommentoitavaa olisikin niin paljon etten millään ehdi kaikkea, mutta vastailen nyt muutamiin esille tulleisiin seikkoihin.
Aika moni kyseli olinko itse ennen lihoamistani kiinnostunut lihavista miehistä.
Itse asiassa ensirakkauteni koulussa oli punkero ja muutenkin mitättömän näköinen tyyppi, johon ihastuin kun kiusasin häntä ja hän punastui..:)
Minusta se oli niin ihanaa että joku punastui kun siinä iässä kaikki muut kundit oli niin kovanaamoja kaikki.
Oli raikasta nähdä jonkun erottuvan massasta!
En minä todellakaan millään tavalla nähnyt hänen "rumuuttaan", vaikka kaverini ihmettelivät miten voin kuolata moisen tyypin perään.
Aloin jopa löytää paljon kaunista hänestä kuten ihanat silmät..
Siihen aikaan olin itse kuin huippumalli, mutta ei mikään estänyt minua rakastumasta pullukkaan poikaan.. Taidan olla aika poikkeuksellinen tässä asiassa, mutta jos jollakulla on omasta mielestäni aivan hurmaava luonne niin en voi mitenkään estää itseäni rakastumasta, näytti tyyppi miltä tahansa.
No ok, joku aivan tökerösti vammautunut epäinhimillisen näkönen olento ei ehkä enää herättäisi samaa tunnetta, mutta näin kun puhutaan "normaalin terveyden" omaavista ihmisistä, tosin aika moni ei näytä laskevan lihavia ihmisiä normaaleiksi terveiksi..
Itselleni on silmät tärkeintä, jos silmät puuttuisivat niin ei auttaisi vaikka olisi kuinka täydellinen vartalo.
Myös mies josta sittemmin erosin oli lihava, eikä se minua koskaan haitannut, joskaan en nyt mitenkään läskin peräänkään ole, mutta ehkä siksi usein ihastun lihaviin miehiin että heillä on luonne miellyttävämpi..
He kai kokevat pakolliseksi panostaa luonteeseen enemmän kunnei ulkomuoto ole himoittu.
Ja masennuksestani, niin olen yhä edelleenkin aika masentunut, mutta nyt se alkaa olla hallinnassa kun jaksan jo jotenkin olla kiinnostunut itsestänikin. Oikea lääkitys lienee löytynyt:)
En siis koe olleeni "eri ihminen" kuin nyt.
Toki olin erilaisessa elämänvaiheessa, mutta se sama ihminen kuitenkin, persoonani on aina ollut tasainen, en ole ollenkaan oikkuileva.
Olin lihotessani aika naivi, kuvittelin että kun miehet olivat aina ennen olleet minusta kiinnostuneita niin ovat vaikka lihosinkin.
Uskoin olevani niin valloittava luonne, että edelleen kerään huomiota, mutta silloin vasta selvisi että ainut mikä minussa valloitti oli ilmeisesti ulkonäkö:(
Oikeastaan kaiken tämän jälkeen suorastaan haluan lihavan miehen ja ehkä itsekin lihota uudestaan.
Se on helpompaa kun pyyhkäistään heti kaikki ulkoiset seikat pöydältä pois ja keskitytään oikeisiin asioihin joista suhteessa on kyse, ainakin oman vaatimukseni mukaan..
Eihän kukaan ole kaunis aina.
Jokaisesta tulee ruma ja lihava, vaikkei vanhuksena lihoaisikaan niin iho alkaa roikkua samalla tavalla kuin olisi läski.
Joten läskiä ei voi estää, se tulee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin.
En halua miestä joka vaihtaa minut nuorempaan heti kun joku paikka alkaa repsottaa, ei se mitään rakkautta ole!
Joku vetosi biologiaan, että miehet on luotu haravoimaan ihmismassasta ne tietyn näköiset naiset.
Jos mies haluaa elää apinan tasolla niin eläköön sitten. Mutta itse en halua mitään gorillaa joka näkee minussa vain vauvantekokoneen! En ole varma haluanko edes lapsia ylipäänsäkään joten miksi minun tulisi näyttää hedelmälliseltä?
Kuulun näköjään melkoiseen vähemmistöön kun haluan rakastua mieleen, enkä ruumiiseen joka kuitenkin vain rapistuu päivä päivältä, miksi haaskaisin ajatustakaan sellaiselle varmalle tuholle;) Liian stressaavaa. En halua tapella aikaa vastaan vaan ottaa vanhenemisen avosylin vastaan.
Onneksi tämä keskustelu osoitti kuitenkin, etten ole aivan yksin, toivoa siis on.
Ja todellakin toivoa sopii että tässä asiassa samoin ajattelevat löytävät toisensa.
Ne jotka palvovat toistensa vartaloita (kokien sen karmeuden kun näkee sen hitaan riutumisen)
ja me harvat jotka tykkäämme toisesta ihan muista syistä, joita vastaan on muuten vaikeampi kilpailla;)
varmaankin täysin epäitsekäs ja katselet miehessä sitä "sisäistä kauneutta".hei kamoon!pystytkö itse siihen mitä vaadit muilta?kelpaako reilusti ylipainoinen mies?terveisin kuoren alla sama poika :)
Naisten on jostain syystä vaikea ymmärtää, että ulkonäöllä on suuri merkitys miehille. Naiset kuvittelevat, että esim. "kivalla luonteella" pystyy kompensoimaan ulkoisia vajaavaisuuksia, mutta näin ei yleensä ole. Jos lihava nainen ei kiihota miestä, niin silloin lihava nainen ei kiihota miestä, oli naisen luonne millainen tahansa. Mies ei yleensä kiihotu ensisijaisesti naisen sisimmästä, vaan naisen vartalosta. Miehen täytyy pitää naisen kroppaa haluttavana, jotta voisi kiihottua naisesta.
Toki on niitäkin miehiä, jotka kiihottuvat reiästä kuin reiästä, oli se sitten millaisessa kehyksessä tahansa. Tällainen olin itsekin teini-ikäisenä, kun elin pahassa puutteessa. Jos teinit unohdetaan, niin tällaisia miehiä voisi kutsua lähinnä vaikkapa beta-miehiksi, luusereiksi, joilla ei ole varaa valita.
Eikä tämä kaikki ole mitenkään miesten itsensä vika. Miehet ovat sellaisia kuin ovat, koska luonto on meidät tällaisiksi luonut.
Yhtä lailla voitaisiin hämmästellä, että miksi naiset ovat kiinnostuneempia kuuluisista/vaikutusvaltaisista/rikkaista miehistä kuin tavallisista/köyhistä miehistä. Luonto on syypää tähänkin.
Tämän ketjun haarassa olevat viestit "4 yhdistelmää" ja sen alapuolella olevat viestit pinnallisuuden ja itsetunnon suhteesta kirjoitti muuten MIES. Se ei käynyt nikistä ilmi, mutta tulkitsit viestit heti naisen kirjoittamaksi. Jos ulkonäön tärkeys perustuu biologiaan, miksi kaikki miehet eivät ajattele asiasta samoin? Minulla on pallit, olen seksuaalinen olento, mutta ajattelen yläpäälläni. Miksi?
Kommenttini oli tarkoitettu alkuperäiseen viestiin, joka varmaankin oli naisen kirjoittama, koska muuten kyse on pilasta.. :)
Ajattelet millä päällä tahansa, niin kyllä sinuakin tietynnäköiset naiset kiihottavat enemmän kuin toisennäköiset. Jos väität muuta niin yksinkertaisesti valehtelet itsellesi. Ja olematta mikään ennustajaeukko voin melkoisella varmuudella sanoa, että sinua kiihottaa keskimääräistä enemmän naiset, joilla on kurvit kohdallaan oikeissa kohdissa. Eli paikoissa, jotka erottavat miehet naisista. Puhutaan siis tiimalasikropasta.
Sinähän sen ajattelet tietäväsi. Taidat itse haaveilla siitä.