terve!
Tuli kinaa yhden tsekkiläisen kaverin kanssa näistä eu asioista. Väitin että tsekkiläinen voi muuttaa esimerkiksi Suomeen tai mihinkä tahansa eu-maahan ja hänellä on oikeus sosiaalietuuksin juuri kuten kaikilla muilla sen maan asukkailla ja samoin minä voin muuttaa esimerkiksi saksaan ja saada sen maan sosiaalietuuksia. Jos olen muuttanut siihen maahan ja minulla on osoite siellä, niin eikä järjen mukaan kuuluisi saada sen maan tukiaisia jos tarvetta? Nyt en ole kuitenkaan varma asiasta, miten asian todellinen laita on?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voit kyllä muuttaa vapaasti, mutta sosiaalietuja et saa kuin vasta olet asunut jonkun aikaa maassa ( vuoden )ja jos et ole misssän töissä niin sinut voidaan määrätä lähtemään jos sinulla ei ole näyttää tuloja.
Eli minkään maan ei ole pakko ottaa vastaan sosiaalituilla keinottelijoita.