Miksi työttömille on edelleen tabu se, että heissä itsessään voisi olla syytä työttömyyteensä?
Tällä palstalla ei suvaita ollenkaan keskustelua siitä että työttömyys olisi työttömän omaa syytä. Suorastaan ennen kuulumaton ajatus on se.
Suhtautuvatko työttömät muihinkin ongelmiinsa samalla tavalla eli syytä löytyy kaikista muista mutta ei itsestä?
Seuraava kysymykseni ehkä provosoi vakio vittuilut mutta kysympä silti:
Työtön, mitä olet ajatellut tehdä työllistyäksesi?
Tällä palstalla ei suvaita ollenkaan keskustelua siitä että työttömyys olisi työttömän omaa syytä. Suorastaan ennen kuulumaton ajatus on se.
Suhtautuvatko työttömät muihinkin ongelmiinsa samalla tavalla eli syytä löytyy kaikista muista mutta ei itsestä?
Seuraava kysymykseni ehkä provosoi vakio vittuilut mutta kysympä silti:
Työtön, mitä olet ajatellut tehdä työllistyäksesi?
Vastaukset 97
Vanhimmat
Olen yksin syyllinen työttömyyteeni!
Omalla päätökselläni lopetin täysaikaisen työn.
Päätöksessä auttoivat verottajan tulkinta kulujen vähentämättömyydessä sekä erään etnis/uskonnollisen ryhmän edustajien toiminta viimeisessä työpaikassani.
Muita ongelmia? Alkuun uhkasi alkoholisoituminen mutta senkin kanssa pääsin sopimukseen.
Tein harvenevaan tahtiin pätkätöitä kunnes viehätyin täysyöttömyydestä riittävästi.
Parisuhde ja terveyteni ovat erinomaisessa kunnossa.
Talouteni olin hoitanut kohdalleen jo töissä ollessani = ei ihmeempiä tavoitteita eikä vähäisintäkään näyttämisen tarvetta.
Työtön: En ole aikonutkaan työllistyä.
Jätän työt niitä haluaville. Eikös ole vain hyvä että meitä vetäytyviäkin on?
Työtön, mitä olet ajatellut tehdä työllistyäksesi?
^en mitään,odottelen 3kk jolloin 3w työttömyyttä(muutama verokortiton keikka ollut tällä ajalla) ja alkaa 6kk duuni.en tunne syyllisyyttä tai ylpeile laiskuudestani...jos joskus huomaan pakottavan tarpeen menen vakituiseen työhön(kirvesmies ammatiltani),mutta eipä näytä kovin toden-näköiseltä.
>Miksi työttömille on edelleen tabu se, että heissä itsessään voisi olla syytä työttömyyteensä?
Koska syy ei ole heissä urpo!
kyllä muuten on joidenkin omaa syytä että on työtön. Mutta en tunne kovin montaa sellaista joiden omaa syytä se on.
Esimerkkinä on että oltiin koulussa jo patalaiskoja ja jätettiin koulu keksken. Milloinkaan ei tulla töihin ajoissa vaikka halua on töissä käydä, mutta se halu loppuu paariin ensimmäiseen työkuukauteen ja sen jälkeen ollaan miten ollaan.
Se mitä en katso työttömän omaksi syyksi että on työtön on sellainen että lahjakkuus ei riitä juuri minkään työtehtävän tekemiseen oikein. Näitä oli esim. muutamia IT-alan osaamisen kartoituksessa. Siivoamaan pihoja ja pomimaan mansikoita tai lihavarastolle nosteleen lihaa koukuun olisivat sopineet mutta ei ohjelmoijaksi IT-alalle kun sähköpostiakaan ei osattu käyttää. Nämä kaikki kyllä itse tiesivät etteivät osaa. Tämä ei ole heidän syytä että on työtön edellä mainittuja näille sopivia töitä ei ole kaikille. Kyllä yksi siivoja koko rautatieaseman pihan yksin siivoaa.
Eikö se urpo jo usko, ettei se ole omaa syytä.
Niin, eipä tietenkään juu...
"kyllä muuten on joidenkin omaa syytä
Kirjoittanut: kyllä muuten 30.9.2006 klo 13.23
Se mitä en katso työttömän omaksi syyksi että on työtön on sellainen että lahjakkuus ei riitä juuri minkään työtehtävän tekemiseen oikein. Näitä oli esim. muutamia IT-alan osaamisen kartoituksessa. Siivoamaan pihoja ja pomimaan mansikoita tai lihavarastolle nosteleen lihaa koukuun olisivat sopineet mutta ei ohjelmoijaksi"
Koulutuksessa huomasin, että usein oletetaan, että kaikilla on pitkä matikka lukiossa ja sitten on ihan H. Moilasena yliopistossa/AMK:ssa kun lyödään sellaiset rätingit eteen joiden ratkaisemista ei olla edes mainittu lukiossa.
Sitten oletetaan että kaikki ovat harrastaneet strukturoituja ohjelmointikieliä ym.
Eikö voisi jo pihalla sanoa, että menkää muualle?
En suostu alle 1700 e/kk mihinkään työpaikkaan olen ammattiylpeä osaaja, kolme ammattia hommattu ja laaja työkokemus jokaisesta.
Säännollisesti haen töitä 2-4 kertaa kuukaudessa jos ei löydy olen sitten työttömänä, mutta työmarkkintuki orjatöihin en mene! Osaan kyllä välttää nuo ihmis- ja ammattiarvoa alentavat kusetukset osaamisellani.
En vain suostu ottamaan syytä itselleni, jos kolme ammattitaitoa ja osaaminen ei riitä työnantajille kohtuu palkasta, niin paistukoon sitten vaikka tervassa!
Saat sinä tabu kirjoittaja huutaa tuuleen ihan rauhassa, ei se tässä kohdassa mitään auta..
pari kertaa kuukaudessa onkin ihan hyvä määrä koittaa hakea duunia.lähinnä säälittää muutama frendi jotka lähettelee hakemuksia&soittelee firmoihin useita kertoja viikossa eikä tärppää tai sitten viikon&kahden sijaisuuksia.ja sen jälkeen karuselli käynnistyy taas.työn etsiminen hyvä asia mutta ei sen tarvitse tai ei pitäisi olla epätoivoista ja niellä kohtuuttomasti aikaa.
oikeesti niin vähän rahaa että menen sinne mieluusti "orjatyöhön".
En tiennytkään että sellainen nimitys täällä on työlle josta saa 8 euroa päivässä.
Viisi tuntia ja siitä saan kuussa 160 euroa,eikä tuet lähde mihinkään.
Hoopoa sinänsä,juu,mutta kun en muutakaan saa.
En ajattele sitä niin syvällisesti ollenkaan,ennemmin teen sitä kuin menen sosiaaliin.
Sitä paitsi yksi "orjapaikka" toi mulle lisää työtä ensin tuetulla,sitten oikealla palkalla lähes kahdeksi vuodeksi.
Pääsin ansiosidonnaiselle,joka nyt taas on loppunut,mutta taas vaan alkuun.
Syvähuokaus.
Ei voi mitään.
8€/päivä ON naurettavaa se on silti parempi kuin 6kk duuni minimipalkalla,jos joudut käymään lääkärissä&ostelemaan reseptilääkkeitä siihen menee "ylimääräisestä" palkkatulosta paljon.saati jos sattuu tulemaan sähkön tasauslasku joka on itsellä noin 90. mahdollisesti vouti pääsee kiinni.se että tuet säilyy onkin AINOA hyvä asia orjatyössä.
Otaakaa selvää alojen ammattihekilöstön palkkauksesta, tottakai alepalkka kusettajia löytyy kun jokun lössi suostuu nöyränä kaikkeen.
Jämäkälle ammattilaiselle ei edes tuollaisia paskaroposia kehdata edes esittää.
On noita orjapaikkoja haettu siivouksessa ja vanhustenhoidossa, työtä ei tule vaikka kuinka alas palkan tinkisi. Kävi tosin kerran niin, että kaksi päivää siivosin, enkä palkkaa saanut lainkaan.
Ylpeyteen on monet kuolleet. Vaarallista se.
Mut en ammattiylpeyteen kupsahda, osaamisella saan aina jotain purtavaa jos nälkä tulee. Muilta tahoilta saatavat sitten voivat jäädä osaltani saamatta. En muuten lähde pilkallisella työmarkkinatuella orjatöihin tämä vaan on selvä fakta!
Ei muuten olla yritetty laittaakkaan.
hyvinvointivaltio Suomi todellisuudessa
mahdollistaa meille kaikille sen, että
voi itse päättää ollakko työmarkkinatuella
työttömänä vai onko aivan P A K K O mennä
paskaduuniin, joita miljoonat jenkkiläiset
joutuvat tekemään kun heillä ei ole sosiaaliturvaa.
itse en suostuisi mistään hinnasta
siivoamaan kusisia vessoja
enkä tekisi provisiopalkkaista puhelunmyyntiä.
Hampurilaisa voisin kyllä paistaa.
siinä mielessä olet oikeassa että kukaan ei tule
työtöntä kotoa hakemaan. mutta ok-duuneihin
on kymmeniä muitakin hakijoita, joten se siitä
työvoimapularuikutuksesta…
testattu juttu.
Vaikka en olekaan työtön ja lisäksi tuleva työllistäjä (todennäköisesti muualla kuin Suomessa), annan sinulle vähän pohdittavaa ja toivoisin vastauksia kun olet ehtinyt pohtia.
Demarit ja työttömyys
---------------------------
Ensin muutama tosiasia. Työllisyysasioissa meillä on demarivalta. Heillä on (jostakin ihme syystä) valta vaikuttaa työllisyyteen hallituksen kautta. He haluavat suuren työttömyyden omien tarkoitusperiensä vuoksi. Keskusta on meillä toinen suuri hallituspuolue. Se haluaa maajusseille enemmän. Jotta se saa sen, keskusta tukee sen vuoksi demareiden työttömyyden ylläpitoa eli äänestää demareiden halun mukaan työllisyyteen vaikuttavissa asioissa jos saavat maajusseille enemmän ja virastoja maakuntiin.
No niin, demarit siis ylläpitävät työttömyyttä. Se tapahtuu työttömyysturvalain avulla, siellä on kohta, jonka mukaan kansalainen, joka yrittää synnyttää tai synnyttää työtä, menettää työttömyysturvansa. Eli työn synnyttämisestä rangaistaan. Tämä koskee siis vain suomalaisia. Ulkomaisiin nämä rangaistukset eivät yllä. Tämän vuoksi meillä suurin osa työnantajista on ulkomaalaisia (ulkomaalaisomistus). Olen keskustellut demarijohdon kanssa asiasta, esittänyt heille ehdotukseni ja ovat todenneet sen antavan työtä kaikille. Ja juuri siitä syystä he he kieltäytyivät viemästä ehdotustani eteenpäin. Löytiin nyrkkiä pöytään ja sanottiin että ehdotustani ei tulla koskaan toteuttamaan.
Heikommat työttömiksi
----------------------------
Sitten päästään nykytilanteeseen. Koska työn synnyttäminen on rangaistua eikä ulkomaiset halua työllistää kuin parhaimmat, meillä jää suuri määrä näitä nimimerkki "työmarkkinakelpoine" syyllistämiä työttömiä. Heille ei löydy työtä nykyisiltä työmarkkinoilta.
Koska tilanne on vääristynyt demareiden ylläpitämän työttömyyden vuoksi eli heikommille tai muuten ikäville (vaativat jotain työehtoja noudatettavaksi) ei löydy työtä, onko nimimerkki "työmarkkinakelpoine" mielestä syy silloin demareiden vai näiden työttömien?
Muutos parempaan
-----------------------
Jos tekisimme muutoksen ( http://www.geocities.com/ohitte/tlaki ), jolloin työmarkkinat normalisoituivat ja syntyisi eri tasoisia työpaikkoja maahamme, kaikille riittäisi työtä. Niin nykyisille paremmille työntekijöille kuin heikommillekin.
Koska työtä olisi tarjolla enemmän kuin on työntekijöitä ja tuotteiden hinnoissa ja kaikessa olisi veroja puolet nykyisestä, työn kannattavuus kasvaisi. Toisin sanoen moni sellainen työ mistä nyt ei saa riittävää tuloa, muuttuisi jälleen takaisin työksi jota kannattaisi tehdä.
Adrenaliinia esiin
-------------------
Vaikka joku minulle nyt suuttuu, sanon tämän kumminkin. On monia töitä joista ei kannata tai voi maksaa nykyisin riittävästi. Vaikkapa kadun lakaiseminen, lasten hoito, asiakaspalvelu. Ja vastaavasti ei kannata maksaa työntekijälle jonka tuottavuus on vain 90 prosenttia tai alle koska kortistosta saa yli sadan prosentin tuottavuudella tekevän.
Nämä kaikki aiheutuvat työttömyyden ylläpidosta eli siitä että demarit eivät halua poistaa työttömyysturvalaista rangaistuksia työn synnyttämisestä. Kortistossa on aina saatavilla halpaa, hyvän tuottavuuden työntekijää.
Nimimerkki ”Työmarkkinakelpoine” miettimään
------------------------------------------------------------
Olisiko sinusta nimimerkki "työmarkkinakelpoine" suuri ongelma muuttaa tuota työttömyysturvalakia ehdottamallani tavalla jolloin syntyisi työtä myös näille ikäville tai heikommille (niitä jota sinä nyt niin iloisena peräänkuulutat että ottaa itse vastuu työttömyydestään)?
Vaalit
--------
Valinta on meidän. Seuraavissa vaaleissa. Jos äänestämme demareita, nykyinen tilanne jatkuu ja työttömiä on edelleen se 36.5 % kuten nykyisinkin. Jos haluamme syyllistää heikompia ja ikäviä, me voimme tehdä sen äänestämällä demareita. Jos emme halua, äänestäkää jotakin muuta. Paras tietenkin olisi jos demarit muuttaisivat ennen vaaleja työttömyysturvalain ja säilyttäisimme sosiaaliturvamme. Mutta jos ei, kannattaa äänestää jotain muuta.
Sinä itse
-----------
Moni kertoo työttömyyden syyn olevan jossakin muussa, porvareissa, globaalisaatiossa, työttömissä itsessään. Mutta kukaan ei ole osannut perustella miten nämä olisivat perussyynä.
Jokainen muukin kuin nimimerkki "työmarkkinakelpoine" voi miettiä syitä työttömyyteen ja perustella niitä nyt täällä. Samalla kun löydätte muun syyn kuin työttömyysturvan rankaisevuuden, todistakaa ettei työn synnyttämisen rangaistuksesta ole mitään vaikutusta työn syntymiselle. Jos ette löydä muita syitä, kertokaa rohkeasti että syy suureen työttömyyteen on työttömyysturvan rangaistuksissa.
Sinulla on perusteltuja ja asiallisia mielipiteitä ja olen kanssasi niistä suurimmalta osaltaan samaa mieltä.
Lähden kuitenkin itse ongelman ratkaisusta helpon tien kautta eli työtön työllistyy todennäköisesti nopeammin ja varmemmin tekemällä itse asian eteen jotain kuin odottamalla lakimuutosta tai syyttelemällä muita.
Kiitoksia luottamuksesta. Osoitan kuitenkin sinulle että aina osa työttömistä jää rannalle nykyisellä järjestelmällä.
Maassamme on 3 149 873 työikäistä ja työkykyistä henkilöä. Laitamme heidät järjestykseen 1 ... 3 149 873, joista tämä henkilö 3 149 873 on se jolla on heikoin mahdollisuus työllistyä.
Maassamme työllistyvät tuottavaan työhön henkilöt 1 ... 2 001 249. 2 001 250 ... 2 452 329 työllistyvät, mutta heidän työnsä ei ole tuottavaa. Henkilöt 2 452 330 ... 3 149 873 eivät työllisty, vaan he ovat työvoiman ulkopuolella vaikka ovat työikäisiä ja työkykyisiä eli jos töitä olisi kaikille tarjolla, voisivat siirtyä työhön.
Oletamme että sinun paikkasi on 2 873 753. Jos teet kaikkesi parantaaksesi sijoitustasi listalla, pystyt nousemaan sijalle 2 491 458 nykyisessä tilanteessa. Kannattaako sinun siis tehdä kaikkesi noustaksesi listalla? Enpä usko. On vain pieni ryhmä kansalaisia jotka voivat nousta listalla siihen joukkoon joka työllistyy.
He ovat sijoilla 2 219 346 - 2 598 384. He voivat vaikuttaa siihen työllistyvätkö he vai eivät. Mutta samalla ovat aina vaarassa pudota koska lähellä työhön pääsyä olevat yrittävät pudottaa heitä pois. Useimmat tässä kohdassa olevista ovatkin välillä työssä ja välillä työttömiä.
Vaikka kaikki kansalaiset olisivat samalla tasolla kuin miljoonas listalla oleva henkilö, työpaikkojen määrä ei paljoa lisääntyisi. Se lisääntyisi noin 30 000 työntekijän verran. Edelleen olisi tuottavaa työtä vaille 1 120 000 kansalaista.
Ei siis kovin hyvä keino tämä sinun ajatuksesi parantaa mahdollisuuksia. Tätähän on koetettu jo vuodesta 1985 lähtien kun demarit saivat työttömyysturvalakiin kohdan jolla rangaistaan suomalaista joka yrittää synnyttää tai synnyttää uutta työtä.
Listan kohta jossa ei enää pääse tuottavaan työhön on jatkuvasti laskemassa. Viiden vuoden kuluttua se ei ole 2 001 249 vaan 1 847 245, jos työttömyysturvalaki edelleen rankaisee työn synnyttäjiä.
Minun ratkaisuni on sinänsä helppo jos ei oteta huomioon demareiden vastusta asialle. Ehdotukseni toteuttaminenhan ei maksa mitään, sillä eihän uusia tuen saajia tule. Eikä kenellekään makseta enempää kuin nytkään. Ainostaan turva ei lopu jos synnyttää työtä. Ja työtähän kansalaiset synnyttäisivät omilla kustannuksillaan, ei yhteiskunnan rahoilla.
Taas on mielenkiintoinen keskustelu menossa työministerin ja opposition välillä. Oppositio on ottanut kantaa turhaan koulutukseen, jossa siirretään veronmaksajien rahoja suuret määrät työministerin ja muiden päättäjien sukulaisten omistamiin konsulttiyrityksiin. Työministeri torjuu syytökset sillä että joku pitkäaikaistyötön on päässyt pakkotyöhön kurssin jälkeen. Ei vain muistanut kuka tämä onnekas olikaan.
Työministeri ei halua sallia oikeiden tuottavien työpaikkojen syntymistä, mutta on keksinyt että työpaikkoja syntyy lisää kun yksi kokopäiväinen työpaikka saadaan jaettua kahteen puolipäiväiseen työpaikkaa. Todella älykästä, aplooteja työministerille.
http://www.geocities.com/ohitte/tlaki
mä olen tämän kirjoittajan kanssa samaa mieltä paitsi että kolutus ei takaa työtä ja että meillä on ihan perkeeleesti työttömiä korkeasti koulutettuja. Jos oikeesti haluu töihin on opeteltava koodamaan vaikka sovelluksia. koodausta voi tehdä vaikka putkimiehen papereilla.
Siinä olen samaa mieltä että työttömät voisivat itse miettiä miten työllistyisivät koska niin voi oikeasti tehdä ja työllistyä. Viis siitä työllistyykö kaikki työttömät kuhan vaan itse työllistyy.
Sitä paitsi ei millään Hallitusnikkarin touhuilla työttömyyttä poisteta. Sitä paitsi nykyiset yrittäjät voivat yhtähyvin keksiä niitä innovatioita ja saada näin liikevaihto joilla työttömyyttä saadaan poistettua. Nillä on sitä paitsi paremmat edellytykset. Yrityksiä on suhteessa enemmän kuin työttömiä jos lasketaan henkilöstö määrästä.
”Siinä olen samaa mieltä että työttömät voisivat itse miettiä miten työllistyisivät koska niin voi oikeasti tehdä ja työllistyä. Viis siitä työllistyykö kaikki työttömät kuhan vaan itse työllistyy. ”
Kuten totesit, koulutus tai muu ei takaa työpaikkaa, se vain lisää vähän mahdollisuuksia tietyssä tasossa olevaa henkilöä. Niin kauan kuin demarit ylläpitävät työttömyyttä, ainoa mahdollisuus kansalaisilla on kertomasi. Mutta edelleen, miksi me äänestämme demareita jotka ylläpitävät työttömyyttä? Miksi emme vaadi demareita lopettamaan työttömyyden ylläpidon?
” Sitä paitsi ei millään Hallitusnikkarin touhuilla työttömyyttä poisteta. Sitä paitsi nykyiset yrittäjät voivat yhtähyvin keksiä niitä innovatioita ja saada näin liikevaihto joilla työttömyyttä saadaan poistettua. Nillä on sitä paitsi paremmat edellytykset.”
Kerrohan miksi meillä sitten pitää olla työttömyysturvalaissa tämä rangaistus (20 000 € … 400 000 €)? Jos et tiedä sitä, käy lukemassa nykyisen työttömyysturvalain kohdat (http://www.geocities.com/ohitte/tlaki ).
Jos otamme sata suurinta yritystä maailmalta ja katsomme miten ne ovat syntyneet, niin vain muutama niistä on syntynyt olemassa olevien yrittäjien toimesta, suurin osa on syntynyt itseensä uskovien innovaattoreiden toimesta. Miten tämä voi olla mahdollista jos sinun mukaasi innovaatiot syntyvät olemassa olevien yrittäjien toimesta? Jos tuntuu vaikealta, niin mietihän. Yritysten toiminta on usein aika tiukkaa ja rahan hankkimiseen menee lähes kaikki aika. Siinä harvoin jää aikaa innovoida tai kehittää niitä.
Sen sijaan monella on paremmat mahdollisuudet innovoida jos on palkkatyössä ja rahat tulevat kun käy 8 tuntia töissä. Mutta heidän innovaatioiden hyödyntämisen demarit ovat estäneet vuodesta 1985 saakka. Tämähän on nähtävissä joka paikassa, siitä saakka työttömyys on jatkuvasti lisääntynyt, tavallisen kansalaisen ostovoima vähentynyt tuottavuuteen verrattuna. Eli kansalaiset ovat köyhtyneet.
Jos olet sitä mieltä että ehdottamallani tavalla työttömyyttä ei poisteta niin että syntyy kaikille hyvä työpaikka, niin millä perustelet sen? Vaikka et usko ehdotukseeni, niin kannattaisiko mielestäsi
ehdotukseni toteuttaa koska sehän ei maksa mitään?
Monet eivät ole ymmärtäneet mitä ehdotukseni vaikuttaa. Voisitko selittää omin sanoin miten ymmärrät ehdotukseni? Miten se mielestäsi vaikuttaa ja mihin?
”Yrityksiä on suhteessa enemmän kuin työttömiä jos lasketaan henkilöstö määrästä.”
Suomeen kyllä syntyy yrityksiä, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat palkkatyötä tekeviä yrittäjiä, siivoojia jotka tekevät työtä entiseen palkkatyön tapaan mutta ovat menettäneet turvansa. Sellaisia yrityksiä, jotka työllistävät ja pysyvät suomalaisessa omistuksessa ei meillä oikein voi syntyä demareiden politiikan vuoksi. Voisi sanoa että demarit sahaavat omaa oksaansa. Pyrkivät estämään (ja ovat onnistuneet siinä hyvin) kotimaisten työpaikkojen syntymisen ja kentän ovat vallanneet ulkomaalaiset joiden antamat työpaikat kilpailevat halpatyövoiman kanssa.
"Se tapahtuu työttömyysturvalain avulla, siellä on kohta, jonka mukaan kansalainen, joka yrittää synnyttää tai synnyttää työtä, menettää työttömyysturvansa. Eli työn synnyttämisestä rangaistaan."
Tämä sinun harhaluuloa koska et osaa toimia oikein ja haluat muuttaa koska haluat harjoittaa yritystoimintaa työttömyystuella(haluaisit puuhastella tuottamatta rahaa ja saada tukea).
Yrität myydä yrittäjille ja maataloudenharjoittajille ja yrittämisen(sen todellisen) aloittaville systeemiä jossa he eivät saisi penniäkään, mutta heillä olisi työttömyysturva joka heillä on myös nykyään työttömäksi jäädessään.
Nykyään yrittäjän tulo=liikevaihto-menot.
sinun ehdotuksessa se olisi liikevaihto.
Syö sinä poika sitä työttömyysturvaa ja kerro sitten millekkä maistui.
Niin rahaahan tämä sinun työttömyysturvasi ei tuonut.
Sossun luukulle kaikki sillä sinun systeemilläsi joutuisivat.
Ja takaisin perinnät kyllä työllistäisivät kelan.
Koodausta ei voi tehdä putkimiehen papereilla !
”Tämä sinun harhaluuloa koska et osaa toimia oikein”
Mietihän mitä tässä kerrot. Sanot siis että esittämäni on harhaluuloa koska en osaa toimia oikein. Siis sinä kerrot että Suomessa rangaistaan jos ei osaa toimia oikein. Juuri tätähän minä olen tuonut esille. Jos työn synnyttämiselle ei olisi laitettu näitä ehtoja niin työn synnyttäminen olisi helpompaa ja sitä riittäisi kaikille.
Mutta meillä on tämä demariajatus ettei työtä saa synnyttää ja pitää toimia oikein että voi synnyttää työtä. Tämä oikein toimiminen on sitä että kertoo kehittävänsä ensi vuonna sellaisen ja sellaisen. Jos siihen ei kykene, menettää kaikki tuet. Jos kykenee, saa tulla toimeen itsekseen. Aika hyvä tapa joka varmistaa ettei moni lähde tähän ja niin saadaan työttömyys ylläpidettyä suurena eikä mukaan tule sotkemaan paljon työllistäviä suomalaisia.
” ja haluat muuttaa koska haluat harjoittaa yritystoimintaa työttömyystuella(haluaisit puuhastella tuottamatta rahaa ja saada tukea). ”
Niin, olisi hyvä jos jokaisella suomalaisella olisi tähän mahdollisuus. Nykyisin ei saa puuhastella työttömänä, vaan on vietettävä aikaa kapakassa tai muussa tyhjänpäiväisessä harrastuksessa. Pääasia että sen puuhastelun tuloksena ei voi syntyä tuottavia työpaikkoja.
”Yrität myydä yrittäjille ja maataloudenharjoittajille ja yrittämisen(sen todellisen) aloittaville systeemiä jossa he eivät saisi penniäkään, mutta heillä olisi työttömyysturva joka heillä on myös nykyään työttömäksi jäädessään. ”
Yrittäjällä ei ole työttömyysturvaa ellei hän saa hankittua riittävän suuria tuloja kahden vuoden ajan. Eli nykyään tilanne on kuvaamasi. Ehdotuksellani se muuttuisi niin että kaikilla olisi työttömyysturva. Ja tiedoksi, työttömyysturva ei tarkoita että saa tukea. Jos on vakuutusturva (vakuutus), ei saa vakuutusrahoja ellei vakuutettu asia vaurioidu. Jos on työttömyysturva, ei saa tukea ellei ole työtön.
Eli tämä demareiden ajatus on todella nerokas, sen mukaan toimien voidaan olla varmoja ettei suomalaisia työpaikka pääse syntymään liikaa. Hyvä demarit, olette tosiaan neroja. Tästä todistuksena kaikki työttömät äänestävät demareita, myös seuraavissa vaaleissa.
”Nykyään yrittäjän tulo=liikevaihto-menot.
sinun ehdotuksessa se olisi liikevaihto. ”
Yrittäjän tulo on ehdotukseni jälkeenkin liikevaihto-menot, mutta tukea laskettaessa ei. Tukea ei maksettaisi kuin niille joille se on tarpeen eli työikisille ja työkykyisille jotka eivät saa itse riittävästi tuloja ja joille ei ole osoittaa työvoimaviranomaisten toimesta työtä. Sinua näyttää vaivaavan ehdotuksessani se ettei sitä maksettaisi kaikille suuria määriä, vaan samalla tavalla kuin nykyisinkin, mutta myös niille jotka yrittävät synnyttää työtä jos muut perusteet ovat voimassa.
”Syö sinä poika sitä työttömyysturvaa ja kerro sitten millekkä maistui. ”
Minulla on työttömyysturva, on ollut siitä saakka kun siirryin työelämään. Tukea sen sijaan en ole saanut vuosiin vaikka työttömyysturva on ollut koko ajan. Minusta on mukava kun on työttömyysturva eli se maistuu hyvältä. Ja vielä mukavampi se olisi jos työttömyysturva säilyisi jos synnytän uutta työtä Suomessa. Nyt voin synnyttää sitä vain muissa maissa.
”Niin rahaahan tämä sinun työttömyysturvasi ei tuonut. ”
Rahaa työttömyysturva ei tuo nykyiseen tilanteeseen verrattuna lisää, eikä se siis lisää kustannuksiakaan. Mutta sallii työn synnyttämisen niille jotka siihen kykenevät. Mutta demarit eivät tule sallimaan tämän tapahtuvan, joten äänestäkää demareita niin nykyinen tilanne jatkuu.
”Sossun luukulle kaikki sillä sinun systeemilläsi joutuisivat. ”
Jos tuottavien työpaikkojen syntyminen johtaa sinut sossun luukulle, niin sitten tapahtuu niin.
”Ja takaisin perinnät kyllä työllistäisivät kelan.”
Muistatko, jos rahaliikenne ei toimi, tilanne pysyy nykyisellään niiden osalta. Vain ne jotka osaavat maksaa liika maksetut takaisin, voivat synnyttää työtä ja heillä toimii uusi järjestelmä. Eli ei tarvitse pelätä että joutuisit töihin Kelalle ylimääräisten töiden vuoksi.
et osaa toimia oikein.
muut kyllä.
"Mutta meillä on tämä demariajatus ettei työtä saa synnyttää ja pitää toimia oikein että voi synnyttää työtä. Tämä oikein toimiminen on sitä että kertoo kehittävänsä ensi vuonna sellaisen ja sellaisen. Jos siihen ei kykene, menettää kaikki tuet. Jos kykenee, saa tulla toimeen itsekseen. Aika hyvä tapa joka varmistaa ettei moni lähde tähän ja niin saadaan työttömyys ylläpidettyä suurena eikä mukaan tule sotkemaan paljon työllistäviä suomalaisia. "
"Nykyisin ei saa puuhastella työttömänä, vaan on vietettävä aikaa kapakassa tai muussa tyhjänpäiväisessä harrastuksessa. Pääasia että sen puuhastelun tuloksena ei voi syntyä tuottavia työpaikkoja."
NOISSA KAHDESSA KAPPALEESSA EI OLLUT YHTÄÄN TOTUUTTA VAAN KAIKKI ON SINUN MIELIKUVITUKSEN AIHEUTTAMAA.
" Yrittäjällä ei ole työttömyysturvaa ellei hän saa hankittua riittävän suuria tuloja kahden vuoden ajan"
TÄMÄN JÄLKEEN TYÖTTÖMÄKSI JÄÄDESSÄÄN SAA TYÖMARKKINATUKEA TAI VOI HAKEA LAUSUNTOA SIVUTOIMISESTA YRITTÄMISESTÄ JOLLOIN MAHDOLLISTA SAADA SOVITELTUAPÄIVÄRAHAA TAI VOI HAKEA STARTTIRAHAA TAI VOI LAITTAA FIRMAN ODOTTAMAAN TAI LOPETTAA JA ALOITTAA UUDESTAAN.
1kk.
Kerroppa mitä henkilö syö kun yritystoiminnan liikevaihto 1000e ja menot 800e jää siis tuloksi 200e brutto.
Josta hän maksaa asuntonsa vuokran ja syö sitten tätä työttömyysturvaasi.
Kauanko hän elää syödessään tätä sinun esittämää työttömyysturvaa?
Tai
Vaihto ehtona hän nostaa vuoden tukea koska liiketoiminnan tulot ovat samaa tasoa koko vuoden.
vuoden tarkistuksessa huomataan että hänen pitää maksaa kaikki saamansa tuen korkojen kera takaisin ja uutta hän ei voi seuraavaksi vuodeksi saada koska on väärinkäyttänyt edellistä.
KYLLÄPÄ ON KANNUSTUVA MALLI, KYLLÄ TUOLLA NYT KAIKKI RUPEAVAT TUOTTAMAAN TYÖTÄ.
"Minulla on työttömyysturva, on ollut siitä saakka kun siirryin työelämään."
Tämä on taas ainut totuus minkä olet sanonut.
Vaikka väitteesi mukaan tuon ei pitäisi olla mahdollista nykyään.
Ideasi ei tuottaisi yhtään työpaikkaa ja huonontaisi myös meidän työttömien/yrittäjien/palkkatyöläisten työttömyystuen saantia silloin kuin sille on tarvista ja se kuuluu.
Ainut mitä ideasi mahdollistaisi olisi työttömyystuella liiketoiminnan harjoittamisen ja suosisi pimeää liiketoiminnan harjoittamista koska tuloja eli tässä tapauksessa liikevaihtoa varmaan rukattaisiin aika urakalla tukien saamiseksi.
Liiketoimintaa ei pidä tukea työttömyysturvalla tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä mitä sinä väität että työttömän pitäisi olla passiivinen koska ei voi muka tuottaa sinun mukaan mitään.
Anteeksvaan mutta mä oloitin koodarin työt vaikka mulla ei ollut alan kuolutusta eikä haastattelussa kysytty edes kaikissa paikoissa mitään papereita aikaisemmasta työkokemuksesta tai kuolutuksesta. Piti itse pakottaa ne katsomaan papereita ja ne vaan vilkas niitä vähän ja anto takasin.
Eikun kysymys oli että miten työllistäisin itseni? Esimerkiksi opiskelemalla mainosten tekemistä ja sitten työllistyä mainostoimistoon. Jo on oikeasti taiteelisesti lahjakas niin työllistyminen voi onnistua. Eli kysymys on nyt siitä että mitä työtön voisi tehdä oman työllistymisen eteen eikä sitää ylläpidetäänko maassamme työttömyyttä ja kannattaako odotella että asiaan tulee muutos joka on hyvin epätodennäköistä.
Käsittelin asiaa tuossa kommentissani: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000020004882
Lue sieltä. Huomaat että itsensä kehittäminen auttaa kovin vähän työllistymään. Täällä tuntuu olevan jokaisella kova usko siihen että kun kehittää itseään niin työllistyy. Tosiasiassa se auttaa kovin vähän.
Jos käytetään energiaa itsensä kehittämiseen, niin kannattaisi käyttää energiaa myös siihen että maastamme lopetettaisiin työn synnyttämisen rankaiseminen. Jos työn synnyttämisestä ei rangaistaisi, kaikille riittäisi työtä kunnon palkalla, myös niille joilla ei ole suurta innostusta kouluttaa itseään. Se kannattaisi jokaisen ymmärtää.
Odottaessaan siis kannattaa kehittää itseään jos siihen on innostusta, samalla tuoda kaikkialla esille työttömyysturvalain muuttamista. Ihminen voi tehdä saman vuoden aikana useampia asioita, ei vain yhtä.
"et osaa toimia oikein.
muut kyllä. "
Aivan, muut osaavat toimia demareiden antamien ohjeiden mukaisesti eli viettää aikaansa kapakoissa ja jättää kaikki mistä saattaisi syntyä työtä.
Minäkin osaan toimia oikein. Olen siirtynyt toimimaan toiseen maahan. Demarit ovat tyytyväisiä minuunkin, varsinkin kohta kun palkkalistoilta löytyy toisesta maasta 10 000 työntekijää enkä työllistä Suomessa ketään.
"NOISSA KAHDESSA KAPPALEESSA EI OLLUT YHTÄÄN TOTUUTTA VAAN KAIKKI ON SINUN MIELIKUVITUKSEN AIHEUTTAMAA. "
Vain demarin mielestä. Muut kyllä ovat huomanneet että maassamme on paljon työttömiä ja palkat alle arvostelun.
"TÄMÄN JÄLKEEN TYÖTTÖMÄKSI JÄÄDESSÄÄN SAA TYÖMARKKINATUKEA TAI VOI HAKEA LAUSUNTOA SIVUTOIMISESTA YRITTÄMISESTÄ JOLLOIN MAHDOLLISTA SAADA SOVITELTUAPÄIVÄRAHAA TAI VOI HAKEA STARTTIRAHAA TAI VOI LAITTAA FIRMAN ODOTTAMAAN TAI LOPETTAA JA ALOITTAA UUDESTAAN. "
Aivan, hölmölässä anotaan jos saisi työttömyysturvan itselleen. Se on mahdollista saada jos ei ole tehnyt kovin suurta rikosta eli on synnyttänyt työtä riittävän vähän. Mutta etukäteen tätä päätöstä ei saa, ensin on kokeiltava ja sitten saa kuulla säilyikö työttömyysturva vai jääkö ilman. Hyvä demarit, niin sitä pitää.
"Kerroppa mitä henkilö syö kun yritystoiminnan liikevaihto 1000e ja menot 800e jää siis tuloksi 200e brutto.
Josta hän maksaa asuntonsa vuokran ja syö sitten tätä työttömyysturvaasi.
Kauanko hän elää syödessään tätä sinun esittämää työttömyysturvaa? "
Ehdottamassani mallissa on aina nykyinen vaihtoehto ja sitten uusi esittämäni. Näet sen tuolta.
http://www.geocities.com/ohitte/tlaki
Jos henkilön tulot ovat 1 000 € kuussa ja menot 800 € kuussa, hänen ei kannata ottaa uutta mallia vaan toimia nykyisen mallin mukaisesti koska sen voi aina valita aloittaessaan.
Syy miksi tämä on ehdotuksessani on se, että tämä estää yrittäjien jättäytymisen työttömyystuen varaan. Vain silloin kun tulot todella ovat pienet ja menot olemattomat, voi saada tukea.
Koska tarkoitus ei ole tukea yrittämistä työttömyystuen avulla, tilanne on silloin kuten pitääkin. Sen sijaan ehdotuksellani mahdollistetaan työn ja työpaikkojen synnyttäminen. Kun joku synnyttää työtä, hänellä ei ole suuria menoja. Hänellä on vain pieniä tuloja, jotka lisääntyvät kunnes toiminnasta kehittyy oikeaa yritystoimintaa tai sitten eivät lisäänny. Useimmilla on palkkatyö, josta he saavat tulonsa, yhteiskunta ei heille maksa mitään jos he saavat olla tässä palkkatyössä.
Mutta jos palkkatyössä oleva yrittää synnyttää jotain ja jää työttömäksi, niin hän ei tipahdakaan työttömyysturvan ulkopuolelle kuten nyt tapahtuu, vaan hän alkaa saamaan tukea. Eikä hänen tarvitse lopettaa sitä kehitystyötään, sillä hän saa tukea ellei saa uutta palkkatyötä.
Oli tilanne kummin hyvänsä, osa synnyttää työtä. Ja tämä työ luo palkkatyötä, jolloin myös ne jotka eivät itse onnistuneet synnyttämään uutta työtä, työllistyvät näihin uusiin työpaikkoihin.
"Tai
Vaihto ehtona hän nostaa vuoden tukea koska liiketoiminnan tulot ovat samaa tasoa koko vuoden.
vuoden tarkistuksessa huomataan että hänen pitää maksaa kaikki saamansa tuen korkojen kera takaisin ja uutta hän ei voi seuraavaksi vuodeksi saada koska on väärinkäyttänyt edellistä. "
Koska henkilö tietää että jos hän saa vuoden aikana tuloja 12 000 tai enemmän, hän ei ole oikeutettu työttömyystukeen siltä vuodelta. Koska on mahdollista vaihtaa tukea, voi työtön nollata tilanteen ja olla ottamatta työttömyystukea jos hän huomaa että alkaa saamaan liikaa tuloja. Hän voi toimia sitten nykyisellä tavalla.
Nykyäänkin voi tehdä niin että jättää verot maksamatta ja sitten saa niitä mätkyjä. Sellaisia on ja kaikki eivät selviä niistä. Mutta useimmiten syy on maksajassa. Sitä varten ehdottamassani laissa on kohta joka ei salli käyttää tätä uutta tapaa jos ei kykene huolehtimaan asioistaan. Silloin on pakotettu toimimaan nykyisellä tavalla. Heitäkin tulee olemaan muutamia, aivan kuten mätkyjenkin saajia nykyään. Asiahan on sama kuin nykyäänkin, kyse on vain veroista, jatkossa myös työttömyystuista niin halutessaan.
"KYLLÄPÄ ON KANNUSTUVA MALLI, KYLLÄ TUOLLA NYT KAIKKI RUPEAVAT TUOTTAMAAN TYÖTÄ. "
Kaikki varmaan alkavat tuottamaan, kaikki eivät kuitenkaan siihen kykene. Mutta jos 100 000 suomalaista kykenee ja jokainen synnyttää 20 työpaikkaa, se on 2 miljoonaa uutta työpaikkaa. Eiköhän se riitä.
Ja koska ehdotukseni toteuttaminen ei maksa mitään, sitä voidaan kokeilla vaikka huomenna. Siinähän ei voi menettää mitään. Ei työntekijät (jaa, no vapaus saattaa mennä kun on hyviä töitä tarjolla ja niitä on otettava vastaan) eikä yhteiskunta.
"Tämä on taas ainut totuus minkä olet sanonut. "
Sinä kyllä väitit toista tuossa alussa. Sanoit etten osaa toimia oikein. Kumpaa mieltä nyt oikein olet? Jos en osaa toimia oikein, minulla ei ole ollut aina työttömyysturva. Jos taas olen toiminut oikein, minulla on ollut aina työttömyysturva.
"Vaikka väitteesi mukaan tuon ei pitäisi olla mahdollista nykyään. "
Kun toimii oikein (eli ei synnytä työtä Suomessa), säilyttää työttömyysturvansa. Mutta jos synnyttää tai yrittää työtä, on suuri mahdollisuus menettää työttömyysturvansa. Olen tarkistanut asian useammalta työvoimatoimiston johtajalta sekä myös työministeriön virkamieheltä.
"Ideasi ei tuottaisi yhtään työpaikkaa ja huonontaisi myös meidän työttömien/yrittäjien/palkkatyöläisten työttömyystuen saantia silloin kuin sille on tarvista ja se kuuluu. "
Kuinka se sitä huonontaisi? Sinähän voit toimia nykyisellä tavalla, se löytyy tuosta ehdotuksestani. Jos haluaa, voi sitten toimia uudella tavalla eli yrittää synnyttää uutta työtä.
Miksiköhän ideani ovat jo synnyttäneet työtä useammalle ulkomaalaiselle jos ideani eivät tuota yhtään työpaikkaa?
"Ainut mitä ideasi mahdollistaisi olisi työttömyystuella liiketoiminnan harjoittamisen ja suosisi pimeää liiketoiminnan harjoittamista koska tuloja eli tässä tapauksessa liikevaihtoa varmaan rukattaisiin aika urakalla tukien saamiseksi. "
Kuinka moni toimii nykyisin pimeästi? Jos nyt ilmoittaa tulojaan, menettää työttömyysturvansa. Väittäisin että kaikki rehelliset ilmoittaisivat tulonsa jos siitä ei seuraisi työttömyysturvan menettämistä, vaan ainoastaan tuen väheneminen.
Väittäisin että moni nykyinen pimeä toiminta muuttuisi rehelliseksi eli talousrikollisuus vähenisi. Ja jos haluamme lähes rikoksettoman tilanteen, sekin onnistuu ehdotukseni toteuttamisen jälkeen. En ole ottanut sitä ohjelmaan koska mielestäni se on tarpeeton, suomalaisten enemmistö on rehellistä.
"Liiketoimintaa ei pidä tukea työttömyysturvalla tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä mitä sinä väität että työttömän pitäisi olla passiivinen koska ei voi muka tuottaa sinun mukaan mitään. "
Kuten sinä olet useamman kerran valittanut, ehdotukseni ei tue liiketoimintaa työttömyysturvan kautta. Se tukee työn synnyttämistä ja sitten kun työ on synnytetty, siitä tulee normaalia yritystoimintaa eikä tekijät saa enää työttömyystukea.
Sinähän olet monta kertaa valittanut että kun ei saa vähentää menoja tuloista. Se on juuri siksi ettei tukea voida käyttää liiketoiminnan tukemiseen. Ainoastaan kansalaisen elämiseen silloin jos hänellä ei ole palkkatyötä eikä hän saa riittävästi tuloja omasta toiminnastaan.
Jos meillä maksetaan 500 euroa kuussa siitä että joku viettää aikaansa kapakassa, niin kai me voimme maksaa 500 euroa kuussa myös sellaiselle, joka ei ole siellä kapakassa, vaan autotallissaan kehittämässä jotakin josta saattaa tulla myöhemmin tämän kehittäjän tulonlähde?
Tämä autotallissa kehittävä ei voi saada tonnia ja olla menoja 800, koska hänelle jäisi sitten vain 200 kuussa. Mutta hän voi myydä 100 eurolla jotakin josta oli 20 euroa menoja. Hän saa 500 € - 50 euroa eli 450 euroa tukea ja hänen menonsa oli 20 euroa joten hänen kokonaistulonsa ovat 450 100 - 20 = 530 euroa siltä kuulta.
Samalla kun hän näin teki, hän sai 30 euroa ylimääräistä, jolla hän voi hankkia siihen uuteen ja parempaan kehitelmäänsä niitä osia ei kahdella kympillä vaan kolmella kympillä, jolloin siitä tulee vähän parempi.
Mutta sinähän demarina vastustat tätä, siinähän on vaara että siitä syntyy jotakin joka synnyttää työtä ja se on paha asia.
esimerkkissäsi nähtiin olet muuttamasssa väärää lakia.
"Tämä autotallissa kehittävä ei voi saada tonnia ja olla menoja 800, koska hänelle jäisi sitten vain 200 kuussa. Mutta hän voi myydä 100 eurolla jotakin josta oli 20 euroa menoja. Hän saa 500 € - 50 euroa eli 450 euroa tukea ja hänen menonsa oli 20 euroa joten hänen kokonaistulonsa ovat 450 100 - 20 = 530 euroa siltä kuulta".
MYYNTI ON LIIKETOIMINTAA JOKA ON Y-TUNNUKSEN ALAISTA.
Kumpaa mieltä nyt oikein olet ITSE?
SINÄHÄN SE VÄITÄT ETTÄ SINULLA ON TYÖTTÖMYYSTURVA, HETKEN PÄÄSTÄ VÄITÄT ETTÄ KEHITYSTYÖSTÄ SEN MENETTÄÄ.
JA JOS SINÄ HARJOITAT KEHITYSTYÖTÄ JA BISNEKSIÄ ULKOMAILLA NIIN MITEN SITTEN SINULLA ON SE TYÖTTÖMYYSTURVA NYKYÄÄÄN KOSKA VÄITÄT SEN OLEVAN MAHDOTONTA.
"Ehdottamassani mallissa on aina nykyinen vaihtoehto ja sitten uusi esittämäni. Näet sen tuolta."
NIIN SYSTEEMI SALLISI KANNATTOMAN LIIKETOIMINNAN HARJOITTAMISEN.
MIKÄÄN EI ESTÄ NYKYÄÄNKÄÄN ESIM.TYÖTTÖMÄN PUUHASTELEMASTA AUTOTALLISSAAN MITÄ HALUAA.
MUTTA JOS HÄN TEKEE SEN MYYNTITARKOITUKSESSA ON SILLOIN KYSEESSÄ YRITYSTOIMINTA.
JOS TAAS HÄN HUOMAA KEHITEELLEENSÄ TUOTTEEN JOTA VOI MYYDÄ.
PITÄÄ HÄNEN PERUSTAA YRITYS JA VALMISTAA JA MYYDÄ VASTA TÄMÄN JÄLKEEN TUOTE.
"MYYNTI ON LIIKETOIMINTAA JOKA ON Y-TUNNUKSEN ALAISTA.
Kumpaa mieltä nyt oikein olet ITSE? "
Et antanut toista vaihtoehtoa, mutta sitä ei tarvita. En ole koskaan vaatinut muutoksia siihen ettei myynti olisi liiketoimintaa. Jos työtön myy, hän voi hankkia Y-tunnuksen jos työttömyysturvalakiehdotukseni toteutetaan.
Nykyisin tämän Y-tunnuksen hankkiminen vie suurella todennäköisyydellä työttömyysturvan, joten moni ei sitä uskalla hankkia. Jotta työttömyysturvansa säilyttää, on ensin todistettava demareille (työvoimahallinnon edustajille) että tuleva toiminta ei missään tapauksessa synnytä liikaa työtä.
Olen siis muuttamassa juuri oikeaa lakia eli sitä joka määrittelee Y-toiminnan työttömyysturvan lopettavaksi. Jos kansalaiset ovat aktiivisia ja tekevät jotakin, sen ei tarvitse lopettaa työttömyysturvaa kuten demarit nykyisin haluavat.
"SINÄHÄN SE VÄITÄT ETTÄ SINULLA ON TYÖTTÖMYYSTURVA, HETKEN PÄÄSTÄ VÄITÄT ETTÄ KEHITYSTYÖSTÄ SEN MENETTÄÄ. "
Onko sinulla henki? Jos hyppäät junan alle ja se osuus sinuun 160 kilometrin tuntivauhdissa, onko sinulla sen jälkeen henkeä?
Eikö ole kumma juttu että sinulla nyt on henki mutta sinä voit sen menettää jos hyppäät junan alle?
"JA JOS SINÄ HARJOITAT KEHITYSTYÖTÄ JA BISNEKSIÄ ULKOMAILLA NIIN MITEN SITTEN SINULLA ON SE TYÖTTÖMYYSTURVA NYKYÄÄÄN KOSKA VÄITÄT SEN OLEVAN MAHDOTONTA. "
Asia onnistuu niin, että en itse viranomaisten silmissä tee kehitystyötä. Lakiemme mukaan voin menettämättä työttömyysturvaa rahoittaa tietyllä osuudella toimintaa joka suorittaa kehitystoimintaa. Koska en virallisesti itse osallistu toimintaan (voin kyllä vaihtaa terveisiä kehittäjien kanssa ja ohjata heitä) olen löytänyt porsaanreiän työttömyysturvalaistamme.
Mielestäni olisi kuitenkin järkevämpää että tämä voisi tapahtua minun toimestani Suomessa, jolloin se työllistäisi ja syntyvä työ jäisi Suomeen.
En ole koskaan väittänyt sitä mahdottomaksi, vaan suurella todennäköisyydellä tapahtuvan niin että menettää työttömyysturvansa.
"NIIN SYSTEEMI SALLISI KANNATTOMAN LIIKETOIMINNAN HARJOITTAMISEN. "
Aivan. Yhteiskunta ei ota kantaa siihen onko jonkun kansalaisen harjoittama toiminta kannattavaa. Eihän jonkin antipainovoimaisen materiaalin kehittäminen ole kovin kannattavaa verrattuna siihen että henkilö viettäisi aikaansa kapakassa. Mutta pitääkö meidän olla niin tiukkapipoisia että kaikkien työttömien tulisi viettää aikansa kapakoissa? Emmekö voisi sallia jonkun tehdä omalla ajallaan jotain kannattamatonta autotallissaan?
Sekä kapakassa istujalle että siellä autotallissa hääräävälle yhteiskunta maksaisi sen 500 €/kk ellei heille olisi tarjolla palkkatyötä.
"MIKÄÄN EI ESTÄ NYKYÄÄNKÄÄN ESIM.TYÖTTÖMÄN PUUHASTELEMASTA AUTOTALLISSAAN MITÄ HALUAA.
MUTTA JOS HÄN TEKEE SEN MYYNTITARKOITUKSESSA ON SILLOIN KYSEESSÄ YRITYSTOIMINTA.
JOS TAAS HÄN HUOMAA KEHITEELLEENSÄ TUOTTEEN JOTA VOI MYYDÄ.
PITÄÄ HÄNEN PERUSTAA YRITYS JA VALMISTAA JA MYYDÄ VASTA TÄMÄN JÄLKEEN TUOTE. "
Näinhän se on. Mutta kertoisitko minkä takia työvoimaviranomainen käyttää laissa määriteltyä kohtaa, "työllistyy omassa toiminnassaan", estämään tuen saannin työttömältä jos hän siellä autotallissaan puuhastelee jotakin? Eikö suomalaisten kannalta olisi parempi jos kansalaiset yrittäisivät kehittää jotain josta syntyy työtä?
Ja kertoisitko minkä takia työvoimaviranomainen käyttää laissa määriteltyä kohtaa, "työllistyy omassa yritystoiminnassaan", jos hän hankkii sen Y-tunnuksen? Ja miksi tällainen kohta siellä laissa ylipäätänsä on? Eikö suomalaisten kannalta olisi parempi jos kansalaiset yrittäisivät perustaa yrityksiä jotka työllistävät?
Kuten olemme puhuneet, aina ei käy näin, mutta jos työvoimaviranomainen pelkää että se työllistää liikaa, työttömyysturva menee ja pahimmassa tapauksessa mahdollisesti maksetut tuet peritään takaisin. Ja miksi tällainen kohta siellä laissa ylipäätänsä on?
Ilmeisesti sinun toimintasi yrittämisen saralla ei ole koskaan katsottu mitenkään työtä tai työpaikkoja synnyttäväksi koska olet onnistunut säilyttämään työttömyysturvasi.
laissa.
Kylläpä naurattaa.
Edellisen tekstisi luettua näin mistä sinulla kenkä puristaa.
Et näytä tietävän mitä eroa on:
liiketoiminnalla, työllä ja harrastustoiminnalla.
Näistä kahdesta ensimmäisestä saa rahaa ja tämä viimeinen yleensä maksaa.
Vain näissä yhdessä tarvitsee y-tunnuksen(liiketoiminta).
Sinun kannattaa opiskella näiden ero niin elämäsi on paljon helpompaa.
Ei kukaan muu estä sinua tallissasi kehittämästä antipainovoimaasi kuin SINÄ ITSE, ei edes demarit tai hallitus.
Oletko kysynyt terveyskeskuksesta olisiko näihin sinun oireisiin saatavana lääkitystä?
Mitä y-tunnukseen tulee se ei estä saamasta työttömyystukea.
Eikä y-tunnuksen hankkiminenkaan ei estä tuen saantia.
Sitten y-tunnuksen alainen liiketoiminta josta jää tuloa vaikuttaa tukeen samalla lailla kuin palkkatulo.
"Kuten olemme puhuneet, aina ei käy näin, mutta jos työvoimaviranomainen pelkää että se työllistää liikaa, työttömyysturva menee ja pahimmassa tapauksessa mahdollisesti maksetut tuet peritään takaisin. Ja miksi tällainen kohta siellä laissa ylipäätänsä on? "
Edelleen ainut esimerkkisi on ollut ystäväsi joka toimi väärin ja joka harjoitti työttömyystuella liiketoimintaa ja jäi kiinni.
"Emmekö voisi sallia jonkun tehdä omalla ajallaan jotain kannattamatonta autotallissaan?"
EIHÄN SITÄ KUKAAN ESTÄ JA KIELLÄ.
ON AIVAN ITSESTÄ KIINNI HALUAAKO TEHDÄ VAI EI.
Sitten taas jos aikoo ruveta myymään tuotteita.
Kannattaa toimia lakien ja asetusten mukaan niin ongelmia ei ole.
Myytäviä tuotteita ei kannata tehdä työttömyystuen aikana ilman lupaa väärin käsitysten välttämiseksi.
"Ilmeisesti sinun toimintasi yrittämisen saralla ei ole koskaan katsottu mitenkään työtä tai työpaikkoja synnyttäväksi koska olet onnistunut säilyttämään työttömyysturvasi."
Vai olisiko kiinni siitä että ymmärrän luettua tekstiä paremmin kuin sinä.
Enkä yritä kieroilla vaan toimin rehellisesti.
Yrityksenkin voi perustaa vaikka päiväksi jos haluaa.
Työttömän kannattaa huomioida byrokratia papereiden tulossa(päivärahan maksun viivästyminen) ja 7-arkipäivän omavastuu aika jonka joutuu lusimaan kalenterivuosittain jos on välillä töissä ja välillä ei.
Kaikki tämä onnistuu yhdellä kaavakkeella alkujaan ja jatkossa aloitus/lopetus samalla kaavakkeella.
Työvoimatoimistossa tietenkin pitää olla omat tositteensa.
Tämäkään byrokratia ei muutu ehdotuksessasi yhtään helpommaksi korkeintaan vielä vaikeammaksi(uusi rinnakkaisjärjestelmä vain sen takia että sinä uskallat mennä talliin).
"Ei kukaan muu estä sinua tallissasi kehittämästä antipainovoimaasi kuin SINÄ ITSE, ei edes demarit tai hallitus. "
Aivan. Jos en välittäisi laista, ei minun olisi aikoinaan tarvinnut tutkia lakia niin tarkasti löytääkseni sen porsaanreiän omalta kannaltani. Lakihan toimii, Suomeen ei voi syntyä suomalaisia työpaikkoja edelleenkään.
Demarit hallituksessa sen sijaan estävät työn syntymisen suomalaisten toimesta. He estäisivät sen syntymisen myös ulkomaalaisten toimesta mutta kun eivät ole vielä keksineet millä lailla sen tekisivät.
"Mitä y-tunnukseen tulee se ei estä saamasta työttömyystukea. "
Tästä me olemme olleet aina samaa mieltä. Se ei estä, mutta vaikeuttaa sitä niin kovasti, että suurin osa suomalaisista jättää yrittämättä.
Aivan kuten demarit haluavatkin. He voivat aina väittää että onhan se mahdollista, aivan kuten on mahdollista saada seitsemän oikein lotossa. Oletko muuten saanut, minä olen?
"Sitten y-tunnuksen alainen liiketoiminta josta jää tuloa vaikuttaa tukeen samalla lailla kuin palkkatulo. "
Aivan, tämäkin on mahdollista, mutta suurimmalle osalle tulee päätös että ette ole oikeutettu soviteltuun päivärahaan, toiminta katsotaan päätoimiseksi. Niin, oletko saanut lotosta seitsemän oikein, minä olen saanut? Mutta en usko saavani soviteltua päivärahaa jos minulla on liiketoimintaa. Mahdollista sekin on, aivan kuten on mahdollista että sinä saisit seitsemän oikein lotosta.
"Edelleen ainut esimerkkisi on ollut ystäväsi joka toimi väärin ja joka harjoitti työttömyystuella liiketoimintaa ja jäi kiinni. "
Voit kysyä asiaa keneltä hyvänsä virkamieheltä jotka näistä asioista päättävät. Työvoimatoimiston johtajalta, työministeriön virkamieheltä. Kukaan heistä ei suostu allekirjoittamaan etukäteen paperia jossa taataan työttömyysturva (siis oikeus saada työttömyystukea jos jää työttömäksi), vaan sanovat että tee ensin, me sitten päätämme saatko vai et.
Jos sinä olet suuren kosken ylittävän sillan edessä ja siinä lukee että mene sillan keskelle. Lautakunta sitten päättää kun olet siinä silla keskellä että pysyykö se siltä ehjänä vai räjäytämmekö sen sillan taivaan tuuliin sinun seisoessasi siinä kosken keskellä sillalla. Menisitkö sillalle tuntematta edes lautakunnan jäseniä? Muista että sinä kehotat toisia menemään sillalle ja kokeilemaan pysyykö se ehjänä.
Demareilla on mukavat ajankulut. He huvikseen päättävät ihmisten elämästä, siitä menettääkö ihminen kaiken vai saako jatkaa entiseen tapaan. Aikoinaan sama tapa oli myös päättäjillä. Silloin käytettiin esimerkiksi leijonia, laitettiin muutama kansalainen nälkäisten leijonien eteen ja katsottiin miten leijonat mussuttivat. Onko tämä sinusta hupaisaa? Leikkiä ihmishengillä?
"Emmekö voisi sallia jonkun tehdä omalla ajallaan jotain kannattamatonta autotallissaan?"
EIHÄN SITÄ KUKAAN ESTÄ JA KIELLÄ.
ON AIVAN ITSESTÄ KIINNI HALUAAKO TEHDÄ VAI EI. "
Työttömyysturvalakimme sanoo näin: "Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa tai päätoimisesti työllisty yrittäjänä tai omassa työssä. "
Työvoimalautakunta päättää työllistyykö henkilö omassa työssään vai ei. Laki ei puhu mitään tuloista, vaan ainoastaan siitä työllistyykö henkilö eli käyttääkö hän liian monta tuntia viikossa sen oman puuhansa kanssa. Siihen ei vaikuta se että henkilö sanoo että jos hän löytää työpaikan, hän voi lopettaa sen puuhaamisensa ja siirtyä palkkatyöhön. Laki sanoo että jos työllistyy siinä puuhailussaan eli omassa työssä, ei ole oikeutettu saamaan työttömyystukea.
Jos olet erimieltä, niin olet samaa mieltä kuin minä, joka on esittänyt että itse työ ei rajaa pois työttömyysturvaa, vaan saatu tulo tai se että se puuhailu sitoo henkilön niin ettei hän pysty aloittamaan osoitettua työtä.
"Sitten taas jos aikoo ruveta myymään tuotteita.
Kannattaa toimia lakien ja asetusten mukaan niin ongelmia ei ole. "
Aivan, kannattaa hankkia Y-tunnus ja kun saa 50 euroa kuussa niin on toiminut lakien ja asetusten mukaan. Hyvä demarit, teidän järjenjuoksunne on todella vaikuttavaa. Kun kynnys aloittamiseen on viidessä metrissä, vain Kalliomäki voi aloittaa.
"Vai olisiko kiinni siitä että ymmärrän luettua tekstiä paremmin kuin sinä.
Enkä yritä kieroilla vaan toimin rehellisesti. "
Ehdotin vedonlyöntiä, et hyväksynyt sääntöjä jotka olisivat osoittaneet että työttömyysturva säilyy kaikilla. Sinä halusit vedon joka osoittaa että jollakin voi säilyä työttömyysturva. Olemme siis samaa mieltä, joillakin voi säilyä työttömyysturva. Mutta kaikilla se ei säily. Työttömyytemme aiheutuu juuri siitä.
Työttömyysturvan säilyminen kaikilla ei lisää kustannuksia, joten tuntuu ihmeelliseltä että se voi loppua joltakin ja siitä päättää työttömyysturvalain mukaan työvoimalautakunta jälkikäteen.
Sinullahan oli tarkoituksena vain kiistely täällä netissä, mutta ihmettelemme nyt näitä demareita miksi heille ei sovi että syntyy kotimaista työtä.
"Yrityksenkin voi perustaa vaikka päiväksi jos haluaa. "
Lotosta voi saada seitsemän oikein vaikka yhdellä rivillä. Olen saanut yhdellä rivillä, joten kaikki voivat sen saada yhdellä rivillä. Minä vain ihmettelen miksi niin monet ihmiset valittavat rahapulaa kun yhdellä alle euron hintaisella lottorivillä voi saada miljoonan.
"Työttömän kannattaa huomioida byrokratia papereiden tulossa(päivärahan maksun viivästyminen) ja 7-arkipäivän omavastuu aika jonka joutuu lusimaan kalenterivuosittain jos on välillä töissä ja välillä ei. Kaikki tämä onnistuu yhdellä kaavakkeella alkujaan ja jatkossa aloitus/lopetus samalla kaavakkeella. Työvoimatoimistossa tietenkin pitää olla omat tositteensa. Tämäkään byrokratia ei muutu ehdotuksessasi yhtään helpommaksi korkeintaan vielä vaikeammaksi(uusi rinnakkaisjärjestelmä vain sen takia että sinä uskallat mennä talliin). "
Miksiköhän ennen vuotta 1985 kun meillä oli vielä ehdottamani laki, työttömyyttä esiintyi kovin vähän ja suomalaisia työpaikkoja josta maksettiin sen ajan tuottavuuden mukaan paljon parempaa palkkaa kuin nykyisin?
Muistakaamme mitä demarijohtaja sanoi minulle lyöden nyrkkiä pöytään. Demarit eivät koskaan tule toteuttamaan ehdottamaani lakia koska se lopettaa työttömyyden. Minusta tuo kertoo aika paljon. Se kertoo myös sinusta aika paljon. Koska et halua joutua työhön, et halua että ehdottamaani laki toteuttaisiin.
http://www.geocities.com/ohitte/tlaki
"Osoitan kuitenkin sinulle että aina osa työttömistä jää rannalle nykyisellä järjestelmällä. "
Tuo on vain tekosyy olla edes yrittämättä. Kirjoituksistasi voi vetää johtopäätöksen ettei yksittäisen työttömän kannata edes yrittää työllistyä kun 100 000 muuta jää kuitenkin vaille työtä.
Et tunnu arvostavan yksilöä lainkaan. Sinulle ainoa hyväksyttävä ratkaisu on täystyöllisyys? Sillä ei ole mitään merkitystä jos joku saa itselleen työn?
Minun kirjoitukseni tarkoituksena on kertoa miten minä, yksilö, olen keskinkertaisuudestani huolimatta pärjännyt työelämässä huolehtimalla työmarkkinakelpoisuudestani, enkä näe mitään syytä ettei se keino voisi toimia jollakin toisellakin tavallisella äijällä.
Toteaisin vielä, että totta helvetissä osa jää aina rannalle! Ei kaikista tule F1-kuljettajiakaan mutta jos hoidat asiasi hyvin niin missään ei ole kiveen kirjoitettu ettei juuri sinusta voisi tulla F1-kuskia.
Ja huolimatta katkerien marmatuksesta Suomessa on edelleen hemmetin paljon helpompaa saada jokin muu työpaikka kuin päästä F1-kuskiksi.
Täystyöllisyys on utopia. Saman tien voisit vaatia, että kaikilla pitää olla kaunis/komea, varakas ja hyvin koulutettu puoliso.
työmarkkinakelpoine: "Tuo on vain tekosyy olla edes yrittämättä. Kirjoituksistasi voi vetää johtopäätöksen ettei yksittäisen työttömän kannata edes yrittää työllistyä kun 100 000 muuta jää kuitenkin vaille työtä. "
Hallitusnikkari: Minä uskon että lähes kaikki ovat tehneet sen mitä kykenevät työllistyäkseen. En usko että sinun kannustuksesi auttaa montaakaan työllistymään. Asia kun on niin, kuten tuossa sinulle selitin, että ihmiset ovat erilaisia eivätkä he pysty parantamaan sijoitustaan paljoa vaikka kuinka yrittäisivät.
Hallitusnikkari: On siis turha syyllistää työttömiä kuten sinä teet. Parempi on että näemme todellisuuden eli demareiden ylläpitämän työttömyyden ja sen haittavaikutukset niin monen suomalaisen elämään.
työmarkkinakelpoine: "Et tunnu arvostavan yksilöä lainkaan. Sinulle ainoa hyväksyttävä ratkaisu on täystyöllisyys? Sillä ei ole mitään merkitystä jos joku saa itselleen työn? "
Hallitusnikkari: Jos työtä on tarjolla enemmän kuin työhön kykeneviä, väittäisin että se on parempi tilanne kuin nykyinen tilanne jossa demarit ylläpitävät työttömyyttä.
Hallitusnikkari: Jos tarkastellaan kumpi meistä arvostaa enemmän yksilöä, niin onko se demari joka haluaa niin monen yksilön olevan työttömänä ja kannattaa nykyisiä rangaistuksia niille jotka työpaikkoja uusia synnyttäisivät.
Hallitusnikkari: Vai arvostanko yksilöä enemmän minä, Hallitusnikkari, joka ehdottaa työttömyysturvalakia muutettavaksi niin että meille syntyisi taas kunnon työtä kaikilla josta saisi hyvän toimeentulon?
Hallitusnikkari: Väittäisin että minä arvostan enemmän yksilöä kun haluan saada kaikille minimituloksi 2 000 €/kk ja keskituloksi noin 4 000 €/kk.
työmarkkinakelpoine: "Minun kirjoitukseni tarkoituksena on kertoa miten minä, yksilö, olen keskinkertaisuudestani huolimatta pärjännyt työelämässä huolehtimalla työmarkkinakelpoisuudestani, enkä näe mitään syytä ettei se keino voisi toimia jollakin toisellakin tavallisella äijällä. "
Hallitusnikkari: Olen minäkin voittanut lotossa 7-oikein. Mutta siitä huolimatta en usko että se on ratkaisu kaikkien rahaongelmiin enkä siis tarjoa sitä ratkaisuiksi kuin niille jotka ovat sitä mieltä ettei meillä ole parantamista nykyisessä työttömyysturvalaissa.
työmarkkinakelpoine: "Toteaisin vielä, että totta helvetissä osa jää aina rannalle! Ei kaikista tule F1-kuljettajiakaan mutta jos hoidat asiasi hyvin niin missään ei ole kiveen kirjoitettu ettei juuri sinusta voisi tulla F1-kuskia. "
Hallitusnikkari: Miksi pitäisi? Ennen vuotta 1985 meillä ei ollut rannalle jääneitä lyhyitä laskusuhdanteita lukuun ottamatta. Ja silloinkin kaikille oli tarjolla vähintään hätäaputyötä joka antoi sen hetkisen elintason mukaan välttävän elintason.
Hallitusnikkari: Nykyisin meillä on jo niin hyvä tuottavuus, että ilman demareiden ylläpitämää työttömyyttä meillä voisi olla minimitulo kaikilla 2 000 €/kk ja kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä olisi työtä. Työtä ei tietenkään olisi pakko tehdä, mutta jos ei tee, ei saa tukeakaan eli ei taata 2 000 €/kk tuloja.
Hallitusnikkari: Meidän ei pitäisi elää F1-maailmassa jossa vain muutama saa ajaa ja muut nauttivat heidän tuloistaan. Meillähän on nyt muutama ministeri ja kansanedustaja, joilla on hyvät tulot. Muut kansalaiset sitten nauttivat näistä tuloista äänestämiensä henkilöiden kautta jotka ylläpitävät työttömyyttä jotta heidät valittaisiin nauttimaan näistä eduista seuraavallakin kaudella. Toinen vaihtoehto olisi että kaikilla äänestäjillä olisi nämä ministerin tulot.
työmarkkinakelpoine: "Ja huolimatta katkerien marmatuksesta Suomessa on edelleen hemmetin paljon helpompaa saada jokin muu työpaikka kuin päästä F1-kuskiksi. "
Hallitusnikkari: Toistan, emme elä F1-maailmassa vaan ihan oikeassa maassa jossa kaikille työikäisille ja työkykyisille tulisi olla työtä tarjolla.
työmarkkinakelpoine: "Täystyöllisyys on utopia. Saman tien voisit vaatia, että kaikilla pitää olla kaunis/komea, varakas ja hyvin koulutettu puoliso. "
Hallitusnikkari: Niin kauan kuin demarit ovat vallassa, täystyöllisyys on utopiaa. Olisitpa kuullut sen nyrkin lyönnin joka lähti kun esittelin ehdotukseni demarijohdolle, heidän todettuaan sen toimivaksi ja totesivat että sitä ei tulla koskaan toteuttamaan koska se lopettaisi työttömyyden.
Hallitusnikkari: Minähän en ole vaatimassa mitään ihmeellistä. Ainoastaan sen, että työn synnyttämin rankaiseminen lopetettaisiin. Eikö sinusta ole yhtään ihmeellistä, että meillä on työttömyysturvalaki, jossa on kohta että työttömyysturva loppuu jos kansalainen tekee jotain joka saattaa synnyttää työtä?
Hallitusnikkari: Jos tämä on sinusta tarpeellinen lakipykälä, niin kertoisitko minkä takia meillä tämä lakipykälä pitää olla. Kukaan ei ole toistaiseksi kyennyt antamaan sille mitään järkevää selitystä.
Hallitusnikkari:
===========
Pesin tuossa äsken pyykkiä. Koneessa ollut pyykki oli vähän epätasapainoissa eli kun kone alkoi linkoamaan, se alkoi täristä suhteellisen paljon.
Tuli mieleen että tuon usein harmittavan ongelmanhan voisi ratkaista siten että aloittaessa pyörityksen kone laskisi painopisteen ja siirtäisi rummun kummallakin puolella olevat massat sellaisiin pisteisiin että rumpu on tasapainossa. Samaan tapaan kuin autonrenkaatkin tasapainotetaan.
Sen voisi tehdä nykyisellä tekniikalla helposti. Tarvitaan vain rumpua kiertävä panta, jossa kierretanko ja siinä paino. Tai sen voisi tehdä antipainovoimalla säätämällä rummun molemmin puolin olevan kiekon massakeskittymää sähköisesti.
Koska antipainovoimalevyt ovat vielä turhan arvokkaita tuohon tarkoitukseen, kannattaisi siis käyttää kierrettäviä epäkeskoja.
Kun nyt monen mielestä työttömyysturva ei lopu vaikka kehittää jotain, voitte alkaa kehittämään kyseistä vempainta. Hankkikaa jostakin kirpputorilta autotalliinne rumpukone ja rakentakaa sen rummun molemmille puolille epäkeskot, joita voi siirtää haluttuun paikkaan. Ohjatkaa rumpu pyörimään ja laskekaa siihen liitetyllä prosessorilla paikat jolla rumpu on tasapainossa sisällä olevan massakeskittymän suhteen. Voitte laittaa sinne sisälle joko oikeaa pyykkiä tai vaikka kiven eri kohtiin.
Siirtäkää molemmilla puolilla olevat epäkeskot oikeisiin paikkoihin prosessorin ohjaamana ja siinä se on. Kone linkoaa aina tasaisesti ja voidaan käyttää paljon suurempia nopeuksia lingotessa, pyykistä tulee kuivempaa ellei täysin kuivaa eikä se lähde lentoon missään tilanteessa.
Kun se on testattu ja toimiva, esitelkää se pyykkikoneiden valmistajille ja alkakaa valmistaa ja myydä näitä säätyviä epäkeskoja. Tai perustakaa pyykkikonetehdas ja teillä on paljon asiakkaita. Tai myykää keksintönne jollekin. Tai patentoikaa se ja myykää lisenssejä.
Tämä varmaan onnistuu niiltä joilta ei mene työttömyysturva sitä tehdessä.
"Voit kysyä asiaa keneltä hyvänsä virkamieheltä jotka näistä asioista päättävät. Työvoimatoimiston johtajalta, työministeriön virkamieheltä. Kukaan heistä ei suostu allekirjoittamaan etukäteen paperia jossa taataan työttömyysturva (siis oikeus saada työttömyystukea jos jää työttömäksi), vaan sanovat että tee ensin, me sitten päätämme saatko vai et."
Fiksu pyytää ennakkolausuntopyynnön työvoimatoimikunnalta.
"Jos sinä olet suuren kosken ylittävän sillan edessä ja siinä lukee että mene sillan keskelle. Lautakunta sitten päättää kun olet siinä silla keskellä että pysyykö se siltä ehjänä vai räjäytämmekö sen sillan taivaan tuuliin sinun seisoessasi siinä kosken keskellä sillalla. Menisitkö sillalle tuntematta edes lautakunnan jäseniä? Muista että sinä kehotat toisia menemään sillalle ja kokeilemaan pysyykö se ehjänä."
FIKSU PYYTÄÄ ENNAKKOLAUSUNTOPYYNNÖN TYÖVOIMALAUTAKUNNALTA.
"Työttömyysturvalakimme sanoo näin: "Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa tai päätoimisesti työllisty yrittäjänä tai omassa työssä. ""
FIKSU TIETÄÄ MITÄ EROA ON YRITTÄMISELLÄ, TYÖLLÄ JA HARRASTUSTOIMINNALLA. EIKÄ KYSELE TYHMIÄ.
"Aivan, kannattaa hankkia Y-tunnus ja kun saa 50 euroa kuussa niin on toiminut lakien ja asetusten mukaan."
AIVAN JOS YRITYKSEN LIIKEVAIHTO ON KK:SSA 50E/KK KANNATTAA TODELLA HARKITA MUITA VAIHTOEHTOJA ASIAN TOTEUTTAMISEEN JA FIKSU TIETÄÄ NÄMÄKIN.
"Ehdotin vedonlyöntiä, et hyväksynyt sääntöjä ....".
KYLLÄ JA HÄVISIT SEN JA VETOSI ON EDELLEEN MAKSAMATTA.
"Miksiköhän ennen vuotta 1985 kun meillä oli vielä ehdottamani laki, työttömyyttä esiintyi kovin vähän ja suomalaisia työpaikkoja josta maksettiin sen ajan tuottavuuden mukaan paljon parempaa palkkaa kuin nykyisin?"
TUOLLOIN NEUVOSTOLIITTO TYÖLLISTI PALJON SUOMALAISIA.
TYÖTTÖMIÄ OLI MYÖS SILLOINKIN, IHME ETTEIVÄT KAIKKI SILLOIN OLLEET YRITTÄJIÄ JOS SE NIIN HYVÄÄ AIKAA OLI.
EU OLI MARKKINAVOIMIEN KUSETUS PÄÄSTÄ SUUREMMILLE MARKKINOILLE.
"Muistakaamme mitä demarijohtaja sanoi minulle lyöden nyrkkiä pöytään. Demarit eivät koskaan tule toteuttamaan ehdottamaani lakia koska se lopettaa työttömyyden. Minusta tuo kertoo aika paljon. Se kertoo myös sinusta aika paljon. Koska et halua joutua työhön, et halua että ehdottamaani laki toteuttaisiin."
TÄMÄ ON TAAS NIITÄ SINUN SATUJA. JOKO HEITÄT KOHTA UNIHIEKKAA?
AHDISTAAKO SINUA KUN HUOMAAN SINUN IDEAN OLEVAN TOIMIMATON JA OSAAN TYÖLLISTYÄ ILMAN SINUA.
YRITYSTOIMINTAA EI PIDÄ TUKEA TYÖTTÖMYYSTURVALLA.
TÄMÄ LAUSE EI TARKOITA ETTEI TYÖTÖN VOI TEHDÄ MITÄ HALUAA NIIN KUIN SINÄ KUVITTELET SEN TARKOITTAVAN.
KÄY SIELLÄ TERVEYSKESKUKSESSA KYSYMÄSSÄ SITÄ LÄÄKITYSTÄ. SYY:
OLET LOTTOVOITTAJA JA ET USKALLA MENNÄ AUTOTALLIIN ENNEN TYÖTTÖMYYSTURVALAINMUUTOSTA, KOSKA OLET AJATELLUT ALOITTAA YRITYSTOIMINNAN JOKA EI TUOTA MITÄÄN JA HALUAT SAADA TYÖTTÖMYYSTUKEA.
JOS IHMETTELET KETKÄ NIITÄ FIKSUJA OVAT KÄY KYSYMÄSSÄ SIELLÄ BAARISTA KUN ET MUUALTA LÖYDÄ TYÖTTÖMIÄ. KYLLÄ SIELTÄ AINA YKSI LÖYTYY JOKA KERTOO MITÄ EROA ON YRITTÄMISELLÄ, TYÖLLÄ JA HARRASTUSTOIMINNALLA.
"Fiksu pyytää ennakkolausuntopyynnön työvoimatoimikunnalta. "
Tämä ennakkolausunto pyyntö ei takaa lopullista päätöstä. Mutta tässä me näemme tämän hölmöläistouhun. Meillä täytyy pyytää ennakkolausunto siitä voiko joku mahdollisesti synnyttää työtä menettämättä työttömyysturvaansa.
Jos ajattelemme asiaa järkevästi, niin ei ole mitään järkevää syytä miksi joltakin kansalaiselta pitäisi lopettaa työttömyysturva sen vuoksi että hän mahdollisesti kehittää jotain josta syntyy työtä.
Meillä demareiden ylläpitämässä työttömyydessä on oltava tällainen lakipykälä jotta voidaan estää toiminta joka synnyttää liikaa työtä.
Demareiden mielestä fiksuja ovat ne jotka eivät synnytä liikaa työtä. Ja rangaistavia ovat ne jotka synnyttävät.
"FIKSU PYYTÄÄ ENNAKKOLAUSUNTOPYYNNÖN TYÖVOIMALAUTAKUNNALTA. "
Kun hän sitten menee ylittämään siltaa, se romahtaa ylittäjineen, kas kun se ennakkolausunto ei takaa mitään. Mieli voi päättäjällä muuttua kun olet siellä sillalla. Ja jos uskot ennakkopäätöstä, olet sinisilmäinen, mutta onneksi demareiden mielestä oikea immeinen.
"FIKSU TIETÄÄ MITÄ EROA ON YRITTÄMISELLÄ, TYÖLLÄ JA HARRASTUSTOIMINNALLA. EIKÄ KYSELE TYHMIÄ. "
Aivan, miten saisimme tämän saman tiedon myös työvoimaviranomaisille?
Ja edelleen, miksi yleensäkään työttömyysturvan pitäisi loppua jos joku synnyttää työtä? Elämmekö Hölmölässä?
"AIVAN JOS YRITYKSEN LIIKEVAIHTO ON KK:SSA 50E/KK KANNATTAA TODELLA HARKITA MUITA VAIHTOEHTOJA ASIAN TOTEUTTAMISEEN JA FIKSU TIETÄÄ NÄMÄKIN. "
Kuten olen sanonut, demarit ylläpitävät työttömyyttä. Jos eivät, tuo 50 euron puolikas vähennettäisiin tuesta ja meille syntyisi työtä kaikille. Mutta eihän demarihölmölässä sellaista voida tehdä, meiltähän loppuisi työttömyys jos jokainen saisi vähän työtä synnyttää.
Tässä nimittäin on suuri vaara että seuraavassa kuussa joku hullu hankkisi 100 euroa ja saisi enää 450 euroa tukea, sitä seuraavana kuuna 400 euroa ja saisi enää 300 euroa tukea ja sitten voisi käydä niin huonosti että hankkii kolme tuhatta ja palkkaa vielä toisenkin töihin. Ei se vetele, työttömyyttä ei kerta kaikkiaan saa päästää loppumaan.
"KYLLÄ JA HÄVISIT SEN JA VETOSI ON EDELLEEN MAKSAMATTA. "
Jaa, kun demari huomaa virheensä, hän alkaa väittää omiaan, juuri näin kävi sinulle. Ehdot löydät aikaisemmasta keskustelussa ja sinä et niitä hyväksynyt. Sinä väitit aivan omiasi eli samaa kuin minäkin että on mahdollista säilyttää työttömyysturva. Minä olen aivan samaa mieltä. Mutta siitä me emme yrittäneet lyödä vetoa, vaan siitä onko mahdollista menettää työttömyysturva. Siihen vetoon sinä et suostunut. Ja oikein se onkin, työttömyysturvansa nimittäin voi menettää.
"TUOLLOIN NEUVOSTOLIITTO TYÖLLISTI PALJON SUOMALAISIA.
TYÖTTÖMIÄ OLI MYÖS SILLOINKIN, IHME ETTEIVÄT KAIKKI SILLOIN OLLEET YRITTÄJIÄ JOS SE NIIN HYVÄÄ AIKAA OLI.
EU OLI MARKKINAVOIMIEN KUSETUS PÄÄSTÄ SUUREMMILLE MARKKINOILLE. "
Taas tuosta paistaa läpi tuo sinun tietämättömyytesi. Minähän en ole kaivannut yrittäjiä kaikista. Sinä sitä olet monta kertaa toistanut. Prosentuaalisesti nykyisen Venäjän kauppa alkaa olla samaa luokkaa kuin aikoinaan Neuvostoliiton kauppa. Jos väitteesi pitäisi paikkansa, meillä ei pitäisi olla nyt työttömiä eikä köyhiä. Näinhän ei ole, joten sinulla meni taas pieleen.
Aika ennen vuotta 1985 oli hyvää aikaa suomalaisille. Pitää vain muistaa tuottavuuden kasvu, joka vaikuttaa nyt. Mutta silloin tavallinen kansalainen pärjäsi tekemällään työllä, nykyisin ei tahdo pärjätä. Tuettavien määrä on moninkertainen silloiseen verrattuna. Työttömiä on yli puoli miljoonaa nykyisin, silloin muutamia kymmeniä tuhansia eli kymmenes nykyisestä.
Edelleen, demarihalu estää suomalaisen työn syntyminen alkaa saada koomisia piirteitä. Yritetään keksi vaikka mitä selityksiä sille että kotimaisen työn syntyminen voidaan estää. Mikähän siinä ulkomaalaisten antamassa työssä on niin erinomaista meille suomalaisille että sitä pitää niin suosia?
"TÄMÄ ON TAAS NIITÄ SINUN SATUJA. JOKO HEITÄT KOHTA UNIHIEKKAA?
AHDISTAAKO SINUA KUN HUOMAAN SINUN IDEAN OLEVAN TOIMIMATON JA OSAAN TYÖLLISTYÄ ILMAN SINUA. "
Mene ja kysy demarijohdolta onko totta mitä olen kertonut. Jaa, voitko luottaa siihen että he kertovat totuuden? Pitäisikö minun esittää salaa äänittämäni aineisto? Et taitaisi uskoa sittenkään. Mutta onhan se totta että sinä et tulo koskaan uskomaan, et vaikka se televisiossa esitettäisiin.
Minua ei ahdista se että huomaat ehdotukseni olevan toimimaton. Sen toimivuuden ovat myöntäneet jopa demarijohdon henkilöt ja se on minusta paljon se. Jos sinä et sitä ymmärrä, siitä ei kai ole paljon haittaa.
Minä uskon että sinä voit työllistyä, en ole koskaan sitä epäillyt. Meillä on 2.45 miljoonaa kansalaista jotka ovat onnistuneet näin tekemään. Mutta heidän lisäkseen on vielä 3.15 - 2.45 = 700 000 työikäistä ja työkykyistä jotka eivät ole tähän kyenneet. Aivan sen takia että demarit ylläpitävät työttömyyttä ja sopivia työpaikkoja ei ole kaikille.
"YRITYSTOIMINTAA EI PIDÄ TUKEA TYÖTTÖMYYSTURVALLA.
TÄMÄ LAUSE EI TARKOITA ETTEI TYÖTÖN VOI TEHDÄ MITÄ HALUAA NIIN KUIN SINÄ KUVITTELET SEN TARKOITTAVAN. "
Kuka se aina valittaa että ehdottamani työttömyysturvan muutos ei annakaan yrittäjille rahaa tuen muodossa?
"KÄY SIELLÄ TERVEYSKESKUKSESSA KYSYMÄSSÄ SITÄ LÄÄKITYSTÄ. SYY:
OLET LOTTOVOITTAJA JA ET USKALLA MENNÄ AUTOTALLIIN ENNEN TYÖTTÖMYYSTURVALAINMUUTOSTA, KOSKA OLET AJATELLUT ALOITTAA YRITYSTOIMINNAN JOKA EI TUOTA MITÄÄN JA HALUAT SAADA TYÖTTÖMYYSTUKEA. "
Ennen lottovoiton saamistani oli niin etten uskaltanut kertoa että kehitän jotain. Sitten kun sain voiton, se vapautti minut demareiden ylläpitämästä riesasta.
Mutta vain minut, ei muita suomalaisia. Koska muut eivät voi edelleenkään kehittää mitään, ei täällä Suomessa voi syntyä työtä. Koska työn synnyttäminen kaikkien toimesta olisi edullista myös minulle, olen silloin tällöin jatkanut näiden hölmöläisten asioiden esilletuomista.
Olen myös harkinnut työstäni luopumista, koska taloudellisesti se ei ole enää tarpeellista. Mutta toistaiseksi teen myös palkkatyötä, siitä kun kertyy eläkettä ja sitä voi tarvita muutaman vuosikymmen päästä jos ideani ei olekaan niin tuottava kuin olen kuvitellut.
Kuten olen kertonut, olen aloittanut toiminnan toisessa maassa, koska siellä edellytykset ovat paremmat. Rikollisena oleminen ei ole hauskaa, joten en tee Suomessa mitään mikä synnyttäisi työtä. Pitää ajatella myös muita kuin itseään.
"JOS IHMETTELET KETKÄ NIITÄ FIKSUJA OVAT KÄY KYSYMÄSSÄ SIELLÄ BAARISTA KUN ET MUUALTA LÖYDÄ TYÖTTÖMIÄ. KYLLÄ SIELTÄ AINA YKSI LÖYTYY JOKA KERTOO MITÄ EROA ON YRITTÄMISELLÄ, TYÖLLÄ JA HARRASTUSTOIMINNALLA. "
Jos baarissa oleva työtön tietää sen, se ei auta siihen että työvoimaviranomaiset eivät tiedä. Ja vaikea se on tietääkään kun heidän on toteltava työttömyysturvalakia ja se lopettaa työttömyysturvan helposti jos joku synnyttää työtä.
Kuten aikaisemminkin, eikö sinusta ole aika ihmeellistä että välillä sinä sanot ettei laki estä työn synnyttämistä ja välillä sinä selität kuinka tulee toimia ettei menetä työttömyysturvaansa. Aivan kuin sinulla olisi yksi mielipide yhteen aikaan ja se vaihtuu kuin demarilla kun hän huomaa ettei se edellinen valhe toimikaan tässä kohdassa.
Käyhän katsomassa miten demarit ajattelevat köyhistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000020006858
Minä taas uskon, että aika harva voi rehellisesti sanoa tehneensä kaiken voitavan työllistymismahdollisuuksiensa parantamiseksi. Montaakohan sinun "kannustuksesi" auttaa työllistymään?
Asiasta kuudenteen: Minulla on jo ihan tavallinen uusi pesukone joka säätelee linkoamisen aloitusta ja linkoamisnopeutta pyykin sijoittumisen mukaan rummussa. Estääksen epätasapainon aiheuttaman tärinän kone muljauttelee pyykin rummussa mahdollisimman tasaisesti ennen linkoukseen kiihdyttämistä.
Koneeni ei tärise eikä se ole edes mikään top of the line -malli vaan ihan peruspeli.
Tiedä vaikka toimisi juuri kuvailemallasi tekniikalla?
"Minä taas uskon, että aika harva voi rehellisesti sanoa tehneensä kaiken voitavan työllistymismahdollisuuksiensa parantamiseksi. Montaakohan sinun "kannustuksesi" auttaa työllistymään? "
Varmaanhan työttömissä on sellaisia jotka eivät niin kovin haluakaan työllistyä, vaan käyttävät annettua tilaisuutta hyväkseen ja nauttivat vapaudesta vaikkakin pienimmillä tuloilla. Mutta jos otamme ne, jotka haluaisivat todella töihin eivätkä ole tehneet kaikkea sen saavuttamiseksi omien resurssien puitteissa, niin heitä on todella vähän.
Minun kannustukseni vaatia demareilta työttömyyden ylläpidon lopettamista on jo vaikuttanut monessa paikassa. Vaikkakaan ei vielä ole päästy itse lakia muuttamaan, on uutisista viestittävissä että demareilla on pelko siitä että liian moni ymmärtää heidän ylläpitävän työttömyyttä.
Koska näin on, asiasta aletaan puhua ja kun siitä puhutaan, yhä useampi uskaltaa sanoa vähän enemmän työttömyyden ylläpidon lopettamisesta. Suurten asioiden muuttaminen on hidasta, mutta kyllä se suurikin valtamerilaiva kääntyy ajan kanssa.
Ihmeellisintä on se vähäinen tuki, mitä esimerkiksi työttömät ovat antaneet ehdotukselleni. Vaikuttaa siis paljolti siltä että noita työttömiä, jotka eivät ole tehneet kaikkeaan työllistyäkseen on aika paljon. Eli aika moni ei edes halua työllistyä.
Sen sijaan muilla palstoilla tukea on tullut enemmän, varmaan johtuen siitä että monen veroista niin suuri osa menee työttömien elättämiseen.
Mutta nostan hattua niille työttömille, jotka ovat vieneet ehdostani eteenpäin.
"Asiasta kuudenteen: Minulla on jo ihan tavallinen uusi pesukone joka säätelee linkoamisen aloitusta ja linkoamisnopeutta pyykin sijoittumisen mukaan rummussa. Estääksen epätasapainon aiheuttaman tärinän kone muljauttelee pyykin rummussa mahdollisimman tasaisesti ennen linkoukseen kiihdyttämistä.
Koneeni ei tärise eikä se ole edes mikään top of the line -malli vaan ihan peruspeli.
Tiedä vaikka toimisi juuri kuvailemallasi tekniikalla? "
Niinhän ne tekevät, mutta aina se ei onnistu ja kone tärisee joskus. Ja koska sitä ei paremmin tasapainoteta, ei voida käyttää kovin suuria nopeuksia lingotessa. Jos se massa sijoitetaan kummallekin puolelle oikeisiin paikkoihin, rumpu ei tärise enempää kuin auton rengas satasen vauhdissa.
Ja vaikka pyykki vauhdissa liikkuisi, aktiivinen tasapainotus hoitaisi rummun tasapainoon hetimiten. Formuloissahan ne kielsivät nämä aktiiviset iskunvaimentimet. Kyllä tuossa olisi jollekin työttömälle innovaation hyödyntämisen paikka edelleenkin.
Asiassa on vain se huono puoli, että jos siitä kertoo työvoimaviranomaisille, menettää työttömyysturvansa. Ja jos ei kerro, kehittäminen on uhkapeliä koska jos se tulee tietoon, menettää työttömyysturvansa.
Jos ei kehitä, saa varmasti se tuen. Joten tässäkin nähdään ettei aktiivisuus kannata. Joku älykkö varmaan kertoo taas että pitää hankkia starttiraha. Sitä tuskin saa moni tuohon tarkoitukseen pelkän ajatuksen ansiosta.
Sen sijaan jos meillä olisi ehdottamani järjestelmä, jokainen voisi halutessaan pienellä riskillä (menisi muutama kymppi rahaa ja aikaa) kehitellä tasapainoittavan rummun. Vaikka joku ehtisi ennen tai kehitys ei onnistuisi, saldoksi jäisi tietotaitoa mitä muuten ei olisi saanut. Ja kun kehittää yhtä, voi tulla mieleen jotakin muuta jonka voisi siinä samalla kehittää.
Oppisi myös rakentelemaan, oppisi ohjelmoimaan, oppisi testaamaan. Eli saisi juuri sitä mitä sinä täällä mainostat eli työllistämismahdollisuuksiensa parantamista.
Joten tämän pienen kiertoleikin kautta voimme todeta että se itsensä kehittäminenkin olisi huomattavasti helpompaa ellei siitä rangaistaisi kuten nykyisin tehdään.
Oot sinä kyllä aika ketku! Jos keksisit kaikki syövät parantavan rokotteen niin varmaan jättäisit senkin julkaisematta ettet vaan menettäisi työttömyysturvaa.
Suomessa ei varmasti olisi montakaan yritystä nykyisten yli 100 000 sijaan jos kaikki olisivat tuollaisia riskinottoa kaihtavia vellihousuja.
Olen töissä paikassa jossa testataan rokotteita syöpään. Itse olen vain työntekijä ja teen mitä käsketään.
Aktiivisena henkilönä olen kuitenkin tutustunut myös teoriaan ja joskus tuli mieleen että jos tehtäisiinkin näin.
Koska tietotaito on tutkia, voin valmistaa ainetta kotona ja tehdä kokeita samalla tavalla kuin työpaikassani. Aine näyttäisi tehoavan.
Minulla on nyt muutama vaihtoehto.
a) Kerron keksinnöstäni työnantajalleni, joka saattaa palkita siitä muutamalla tonnilla jos ajatus toimii.
b) Laitan sen yleiseen myyntiin.
c) Totean että tuota voi käyttää jos itse joskus sairastuu syöpään ja jätän sen pöytälaatikkoon.
Kohdan a mukaan toimien säilytän työttömyysturvani mutta en saa siitä paljon mitään.
Kohdan b mukaan toimien saatan saada paljon rahaa, mutta samalla menetän työttömyysturvani. Eli jos joudun työttömäksi, menetän kaiken.
Kohdan c mukaan toimien minulle jää keksintöni odottamaan parempia aikoja. Ja jos itse tarvitsen sitä joskus, voin käyttää sitä.
Minkä siis valitsen? Luonnollinen valinta on kohdan c mukaan toimiminen. En joudu riskeeraamaan, mutta jos itse satun sairastumaan, minulla on todennäköisesti rohto olemassa. Enkä joudu pahoittamaan mieltäni kun työnantajani kääri miljardivoittoja keksinnölläni ja minä saisin muutaman tonnin. Kun en kerro keksinnöstäni kenellekään, en myöskään voi menettää työttömyysturvaani ja se on olemassa jos joskus jään työttömäksi.
Suomessa ei ole montaakaan työllistävää yritystä nykyisin. Eikä suomalaisten innovaatioita useinkaan hyödynnetä. Poliitikot ja muut ihmettelevät miksi näin on. Minusta siihen on kovin luonnollinen syy, työttömyysturvan menettämisen riski. Se on paljon suurempi kuin sijoitusriski minkä joutuisi sijoittamaan jonkin innovaation kehittämiseen ja kaupallistamiseen. Työttömyysturvan menettäminen voi viedä kaiken omaisuuden.
Ja kun tämä työttömyysturvan muuttaminen ei maksaisi mitään, voi kovin ihmetellä miksi sitä ei voida muuttaa jotta saataisiin suomalaiset aktiivisiksi ja heillä olevat innovaatiot hyödynnettäviksi. Se ei siis maksa mitään.
Jos meidän suomalaisten hyvinvointi riippuu tuottavien työpaikkojen määrästä, mikä on se syy, että niiden synnyttämiseen on määrätty keinotekoinen riski joka estää arempien (ja usein niiden joilla on niitä tuottavia innovaatioita) kansalaisten toiminnan?
Eikö innovaation hyödyntämiseen riittäisi se luonnollinen riski mikä syntyy kun hankitaan materiaaleja ja tuotetaan ensimmäisiä tuotteita? Miksi tämän lisäksi pitää olla riski menettää työttömyysturva?
Vaikuttaako sinusta tämä aivan järkevien ihmisten ajatukselta? Vai kuulostaako se enemmänkin hölmöläisten touhulta? Minusta se ainakin kuulostaa varsinkin kun kukaan ei ole osannut kertoa miksi työttömyysturvan pitää loppua jos yrittää synnyttää uutta työtä.
valolla suojatien ylitse äläkä jurnuta ja yritä punaisella.
MUISTA:
YRITTÄMINEN, TYÖ JA HARRASTUS.
SIITÄ SE LÄHTEE.
VIHREÄ VALO SAA MENNÄ JA PUNAISELLA ODOTA VUOROA.
NIIN HYVIN MENEE.
KYLLÄ SITÄ TYÖTÄ ON, MITÄ SINÄ HALUAT.
MONI TYÖTÖN TAAS HALUAA NS. TULOA SIITÄ TEHDYSTÄ TYÖSTÄ.
MUTTA MUISTA:
YRITTÄMINEN, TYÖ JA HARRASTUS EIVÄT OLE SAMA ASIA.
"alolla suojatien ylitse äläkä jurnuta ja yritä punaisella.
MUISTA:
YRITTÄMINEN, TYÖ JA HARRASTUS.
SIITÄ SE LÄHTEE.
VIHREÄ VALO SAA MENNÄ JA PUNAISELLA ODOTA VUOROA.
NIIN HYVIN MENEE. "
Kun demarit ovat päättäneet että suomalaisten synnyttämä työ on punaisella ja ulkomaisten antama työ on vihreää, niin älä sinä suomalainen ala vaatimaan että kotimaista työtä saisi synnyttää.
Kun tottelet tätä demareiden ohjetta niin hyvin menee.
Eli, maassamme rangaistaan päin punaista kävelemisestä eli kotimaisen työn synnyttämisestä. Kyllä demarit ovat fiksuja. Kohta varmaan määritellään että kotimaisten tuotteiden ostaminen on punaista ja ulkomaisten tuotteiden ostaminen vihreää. Tai onko sillä kohta enää merkitystä, eihän kohta enää ole kotimaisia tuotteita. Pian leipomot, siivouspalvelut ja parturikampaajatkin ovat ulkomaisten sijoittajien omistuksessa. Hyvä demarit.
"KYLLÄ SITÄ TYÖTÄ ON, MITÄ SINÄ HALUAT.
MONI TYÖTÖN TAAS HALUAA NS. TULOA SIITÄ TEHDYSTÄ TYÖSTÄ.
MUTTA MUISTA:
YRITTÄMINEN, TYÖ JA HARRASTUS EIVÄT OLE SAMA ASIA. "
Kuten on useampaan kertaan maininnut, minä en tarvitse työtä, enkä enää tarvitse työttömyysturvaakaan. Mutta minä säälin teitä suomalaiset jotka joudutte demareiden ylläpitämän työttömyyden vuoksi pärjäämään täällä työttöminä, pakkotöissä tai pienillä palkoilla.
Ehdottamallani muutoksella kaikesta työstä maksettaisiin kunnon palkka, vähintään 2 000 €/kk, keskipalkan ollessa noin 4 000 €/kk. Mutta sitä harva haluaa, ainakin suuresta vastustuksesta tai passiivisuudesta päätellen. Onhan siinä riskinsä jos rahaa tulee liikaa. Kuten demarit ovat todenneet, parempi se on että ministerit ja kansanedustajat kärsivät suuremmista tuloista, muut saavat vain sen verran kuin elämiseen juuri tarvitaan eli 500 €/kk.
"MUTTA MUISTA:
YRITTÄMINEN, TYÖ JA HARRASTUS EIVÄT OLE SAMA ASIA. "
Tiedän se, meillä demareilla ne ovat eri asioita. Harrastuksella ei saa synnyttää työtä eikä kehittää mitään. Jos niin haluaa, on ryhdyttävä yrittäjäksi jotta sellaista kelvotonta voidaan rangaista. Työ taas on sitä kun joku kiltti ulkomaalainen maksaa palkkaa siitä muutaman euron. Hyvä demarit, kyllä te olette fiksuja.
Jos työ ei maita eikä tuloja ole, saa automaattisesti nykyistä 500 €/kk vastaavan ostovoiman. Sillä on pärjättävä tai sitten tehtävä työtä, jota on tarjolla siis kaikille.
^^^^mistä oot ton 500 ecua repäissyt?..peruspäiväraha on 376.
"^^^^mistä oot ton 500 ecua repäissyt?..peruspäiväraha on 376. "
Kyse on noin määrästä bruttona, sehän vaihtelee, joten kaikkia ei kannata yleisessä keskustelussa yksilöidä.
Päiväraha on kai nykyisin luokkaa 23 € päivässä ja sitä saa keskimäärin 21.5 päivää kuukaudessa eli 23 x 21.5 = 494.50 €. Jos on elätettäviä tai muuta, päiväraha on enemmän ja jos on nuori ja asuu kotonaan, päiväraha on vähemmän. Kun tuosta summasta vähennetään verot, saadaan suunnilleen tuo mainitsemasi summa. Sehän vaihtelee kunnittain ja sen mukaan mihin rekisteriin kuuluu ja onko vähennyksiä.
Tuo lainauksesi on sellaisesta asiasta jossa kerron että työttömyysturva on kaikilla, myös niillä jotka kieltäytyvät tekemästä omalla työssäkäyntialueella olevasta sopivasta työstä. Silloin vain tuki on vain neljännes minimitulosta. Tuolta löytyy lista millaista työtä tarjotaan, josta kieltäytyminen pudottaa tuen viiteen sataan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000014956072#22000000014956072
Aika reilua mielestäni.
Summat on repäisty todellisuudesta. Tuo 500 €/kk on sellainen summa, että sillä selviää hengissä, kuten nykyisin tiedämme.
2 000 €/kk on asetettu siten, että meillä on siihen mahdollisuus tuottavuuden perusteella jos nykyiset tuottavan työvoiman ulkopuolella olevat työikäiset ja työkykyiset siirtyvät tuottavaan työhön ja tuottavuus on 50 % nykyisistä työntekijöistä. Nythän paras osa työikäisistä ja työkykyisistä on tuottavassa työssä, joten samaan emme pääse lopulla työvoimalla. Mutta puoleen on helppo päästä.
Keskipalkka määräytyy siten että nykyiset nettotulot tuplaantuvat koska verot puoliintuvat, tuottavuus kasvaa ja monet työttömyyden aiheuttamat menot vähenevät.
mitenkä rajoittunut lukenut ihminen voikaan olla.
"Tiedän se, meillä demareilla ne ovat eri asioita. Harrastuksella ei saa synnyttää työtä eikä kehittää mitään. Jos niin haluaa, on ryhdyttävä yrittäjäksi jotta sellaista kelvotonta voidaan rangaista. Työ taas on sitä kun joku kiltti ulkomaalainen maksaa palkkaa siitä muutaman euron. Hyvä demarit, kyllä te olette fiksuja."
Opi tuntemaan YRITTÄMINEN,TYÖ JA HARRASTUS.
Sinä et näköjään osaa edes ylittää suojatietä oikein niin ymmärrän kyllä minkä takia et ymmärrä ohjeitakaan.
Kyllä sinulla on ollut koulussa vaikeaa varmaan.
Yrittäjä, työläinen ja työtön, itse päätät mihinkä kastiin haluat kuulua EIKÄ KUKAAN MUU.
SINULLE TÄMÄN PITÄISI OLLA HELPPOA KOSKA ET HALUA VASTIKETTA ELI RAHAA.
NE JOTKA TAAS HALUAVAT/TARVITSEVAT TÄTÄ VASTIKETTA ELI RAHAA PITÄÄ MIETTIÄ MINKÄ VALITSEE KULLOINKIN.
TOTTAKAI JOKAINEN VALITSEE SEN MISTÄ SITÄ ENITEN SAA.
Esim. Jos vaikka työtönkin haluaa aloittaa yrittämisen voi hän työttömänä ollessaan selvittää kyseisen tuotteen/palvelun markkinointia.
Aivan sama myös jos hänen harrastuksestaan kehittyy jotain jolla hän voi työllistyä on hänen toimittava lakien ja asetusten mukaan.
Jos ei näin tee saa rangaistuksen.
ASIAT EIVÄT OLE NIIN VAIKEITA KUIN SINÄ YMMÄRRÄT JA KERROT OLEVAN.
TIEDÄN SEN KOSKA OLEN OLLUT PALKKATYÖLÄINEN, YRITTÄJÄ JA TYÖTÖN.
ENKÄ EDES OLE DEMARI.
Nykyään kun kaikkea johtaa markkinatalous niin tuotteet viedään sinne missä markkinat ovat.
Enää ei ajatella että SUOMI VAAN EU.
Nykyään rajat ovat Eu.
Kiitos paskiaisille jotka Eu:n puolesta äänestivät.
Jos Suomea haluaa pelastaa pitää erota EU:sta.
Työn taas työttömälle tekee kannattavaksi yhdenluukun malli.
Palkkatonta työtä kukaan ei halua tehdä.
"Yrittäjä, työläinen ja työtön, itse päätät mihinkä kastiin haluat kuulua EIKÄ KUKAAN MUU. "
Tässäpä se demareiden hieno ajatus, kastiyhteiskunta. Kuten ehdotuksestani huomaa, sen toteutuksen jälkeen ei olisi kastijakoa. Jokainen voi olla noita kaikki, voi olla samaan aikaan yrittäjä (tekee saunavihtoja), palkkatyössä, käy myymässä kolme tuntia illassa makkaraa paikallisen urheiluseuran otteluissa ja työtön sen aikaa kun ei ole saunavihtojen tekoa eikä myyntijuttuja.
Mutta sinun ajatuksen mukaan ihminen saa tehdä joko saunavihtoja saaden siitä 200 €/kk tai hän voi tehdä palkkatyötä saaden siitä 180 €/kk tai sitten hän voi olla työtön saaden siitä 500 €/kk. Ja jokainen voi nähdä mitä kannattaa olla, eli työtön.
Hyvä demarit, ajatuksenne tulevat kerta kaikkiaan loistaviksi.
"Esim. Jos vaikka työtönkin haluaa aloittaa yrittämisen voi hän työttömänä ollessaan selvittää kyseisen tuotteen/palvelun markkinointia. "
Käyhän katsomassa tuolta ensin kohta
Hallitusnikkari
===============:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000020065398
Siellä olen esittänyt yhden idean, jonka joku voisi toteuttaa. Työtön siis voi selvittää sen markkinointia. Jos ei näin tee, saa rangaistuksen. Voi hyvä tavaton teitä demareita kuinka hienoja ajatuksia teillä onkaan. Siis rangaistaan jos ei selvitä markkinointia (siinä vaiheessa olemattomalle tuotteelle).
Jos meillä olisi ehdotukseni mukainen tilanne, ne jotka osaisivat, voisivat kehittää kyseisen tasapainottajan. Koska moni kehittäisi sitä, ei siitä kaikille olisi tulevaisuudeksi leipää. Mutta kun moni kehittäisi, moni oppisi ja luultavasti keksisi jotain muuta mitä hän osaisikaan tehdä, vaikka alkaisi valamaan painoja.
Mutta ei, demareiden mielestä kaikki mistä on vaara syntyä kotimaista työtä, on rangaistavaa.
"Nykyään kun kaikkea johtaa markkinatalous niin tuotteet viedään sinne missä markkinat ovat.
Enää ei ajatella että SUOMI VAAN EU.
Nykyään rajat ovat Eu.
Kiitos paskiaisille jotka Eu:n puolesta äänestivät.
Jos Suomea haluaa pelastaa pitää erota EU:sta.
Työn taas työttömälle tekee kannattavaksi yhdenluukun malli. "
Meillä on työttömyyden ylläpidon johdosta tuotteilla veroja keskimäärin 65 %. Ilman työttömyyden ylläpitoa verot voisivat olla 32 %. Tuo 33 prosentin ero tuotteen hinnassa on niin suuri, että ilman sitä suomalaiset tuotteet vietäisiin käsistä ja meillä olisi kädet täynnä työtä kaikilla ja rahaa tulisi ovista ja ikkunoista. Mutta demareiden ylläpitämän työttömyyden vuoksi meillä ei tahdo olla rahaa huolehtia lapsista, vanhuksista, sairaista ja ostovoimamme on EU:n heikoin. Turha siis syyttää EU:ta kun syylliset löytyvät aivan omasta takaa eli demareiden ylläpitämästä työttömyydestä.
"Palkatonta työtä kukaan ei halua tehdä. "
Näin sanovat demarit jotka kuitenkin teettävät työtä 20 euron päiväpalkalla pakkotyönä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000020065811
Minä luulisin, että moni tekisi työtä palkatta jos sen avulla olisi mahdollisuus saada myöhemmin paljon rahaa tai vain loppuelämän kestävä kohtuullinen toimeentulo.
Tarkoitan siis kehittämistä, josta ei tiedä antaako se koskaan tuloa, mutta jos onnistuu, saattaa saada paljonkin tuloja. Aivan kuten marjaan tai sieneen meneminen. Ei voi etukäteen tietää saako yhtään marjaa. Mutta moni menee koska tuloksena voi olla muutama ämpärillinen hyviä marjoja tai sieniä.
Eli ihmisen luonteeseen kuuluu kokeilla tehdä vaikka hyöty ei ole varma. Vain demareiden mielestä mitään ei kannata tehdä ellei joku maksa siitä varmasti vähintään 20 € päivässä.
Yrittäjä, työläinen ja työtön.
Jokainen itse määrittelee mitä näistä haluaa olla ja suurimmalla osalla raha ratkaisee minkä valinnan joutuu tekemään, koska eläminen maksaa ja tässä yhteiskunnassa mikään ei ole ilmaista.
Myös näitä kaikkia voi olla yhtä aikaa nykyäänkin.
Sinusta taas pitäisi työttömyysturvalakia muuttaa jotta lottovoittaja eli sinä uskaltaisit mennä autotalliin tutkimaan koska et muualta tukea tai apurahoja saa.
Jos et rahaa ole vailla miksi työttömyysturvalakia pitäisi muuttaa?
Koska työttömyysturva sinulla on jo työttömäksi jäädessäsi ja olet tämän myös itse todennut.
Ainut syy on haluat harjoittaa liiketoimintaa työttömyystuella.
Työnsynnättämisen kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.
Se on mahdollista nykyään jos haluaa.
Mutta niin kuin markkinataloudessa on RAHA RATKAISEE.
Olet nähnyt aika kovan vaivan kirjoittaessasi täällä noita näkemyksiäsi, joita olen lueskellut. Toivottaisin Sinut ja miksei muutkin kirjoittelemaan Sanasingon uusille sivuille osoitteeseen http://www.sanasinko.net .
Olet osoittanut jo sen verran älyttömyyksiä, että niin hullu ei toki tarvitse olla, että pitäisi kirjoittaa aivan kaikki uudestaan - voit varsin hyvin kopioida aiempaakin tekstiäsi Sanasingon palstalle, aika ei hyvää argumentointia haalista ja niveliäkin on toisinaan ihan järkisyistäkin hyvä säästää ;)
T. palstan ylläpitäjä
Seuraan jatkuvasti mol:n sivuja ja bongaan vapaita paikkoja. Sitten lähettelen niihin CV:tä.
Olen hakenut viimeisen puolen vuoden aikana sellaseen 30 sopivaan paikkaan, siis työhön joka vastaa sitä mitä osaan tehdä.Myös niihin jotka ei vastaa koulutustani.
Yhdestä ainoasta paikasta tuli pyyntö jatkohaastatteluun, mutta se jäi siihen, ei kuulunut mitään.
Se ihmetyttää kun työnantajat eivät vaivaudu edes sähköpostissa ilmoittamaan että ei hyväksytty, eli jos ei pääse niin mitään ei vain kuulu.
Olen myös ollut useita kertoja työharjoittelussa, toivoen että antaisin näytöt tällä tavoin ja työllistyisin, mutta kun 3 kk on kulunut niin ei mitään.
Sensijaan ottivat erään ulkomaisen hlön töihin, tietokonehommiin, itse tein samaa mutta eivät edes sanoneet että tarvetta olis, kysyin asiasta ja sanoivat että tällä on kansainvälistä projektikokemusta, ei ollut siis maahanmuuttaja vaan ulkomainen kaveri joka oli asunut suomessa ja tehnyt joitain projektihommia.
Eli ei se työttömästä johdu, tietysti pieni joukko on joka aivan oikeasti ei halua töitä ja sekin johtuu siitä että työllistämistukipalkalla ei yksinasuja elä kun asumistuki menee. Siinä samassa paikassa jossa harjottelin yksi työllistetty joutu ottaan lopputilin, koska teki 5 tunnin päivää, jossa brutto 780 euroo kuussa miinus veroteli kätöseen jäi sellaset 640e miinus omavasttuu vuokrasta 300e eli käteen netto vuokran maksun jälkeen 340e miinus työpaikkaruokailu ja matkakustannukset.
Joutu karenssiin miinus 20 prossaa, tuli kuitenki edullisemmaksi työmatkakulujen ja ruokien vuoksi.
tuttua tekstiä.mutta asumistukilaki on onneksi hieman helpottunut,kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta tuki ei pienene jos menet 6 kk:n työllistömistukiduuniin.
Niin kun viimeksi oli aktivointi niin kyselin onko esim. 6.45 tuntisia tukitöitä. Kokopäiväsestä ei puhettakaan. Ei ollu ehdottivat kuntouttavaa työtoimintaa, harjottelupaikkaa tai jotain 4.5 tunnin paikkaa, jossa palkka 700 e kuussa. Verojen jälkeen 570e käteen.
Eipä tuosta 3 kk asumistukivapautuksesta hyötyä oo kun on tollanen palkka!
Eli sen 3kk jälkeen joutus tosta 570 eurosta maksaan 360e vuokraa, koska atukea sais 140e koska atuki lasketaan bruttopalkasta eli tosta 700e:stä saisin atukea 140e eli kätöseen jäis vuokran jälkeen 430e miinus tästä jokakuiset lääkemenot 30 e, miinus sähkö 25e, eli käteen jäis sama kun soskusta, se normihan 382e sähkölasku ja terveysmenot. Sitten tietenkin tymatkat ja ruoka.
Eli halvemmaks tulisi olla soskussa vaikka vietäs se 20 prossaakin.
HUOMASIN ETTÄ: Paras vaihtoehto taloudellisesti on mennä siihen kuntouttavaan harjotteluun, on 4 h päivässä ja käteen jää seuraava nettosumma:
Sosku 382e 160e = 542e PUHTAANA KÄTEEN ja saa vielä sähköt ja lääkkeet soskusta.
totta!vaikka sen 6,45 tuntia/päivä saisi,3 kk:n jälkeen jäisi käteen vähemmän kuin työharjoittelussa/orjatyössä.ei paljon varaa siinä tilanteessa käydä käydä lääkärissä&apteekissa tai vetää miinukselle perkeleen herkästi.ja pirunmoinen ravaaminen virastoihin ja anomuksien täyttely 6kk:n jälkeen.
Ei ole tullut mieleen, että koulutuksessasi ja osaamisessasi olisi jotain vikaa kun työllistymisesi on noin vaikeaa?
vikaa korvien välissä. Käyttäydyt kuin sinulla olisi pakkomielle tuon mantrasi julistamiseen. Muistaakseni olit terveydenhuoltoalalla töissä. Olisiko aika käydä juttelemassa hieman lääkärin kanssa. Sieltä saattaisi löytyä apua ahdistukseesi. Nykyään löytyy hyviä lääkkeitä...
Koulutu on OK ja olen käynyt kursseja ja ollut työharjottelussa eli olen ylläpitänyt ammatiatitoani ja pitänyt tietoni ajan tasalla.
Paikkakunta on pieni ja ikää liikaa!
Tyhmillä on tyhmät kysymykset.
On yllättävän paljon näitä toisinaan ajttelevia olemassa.......
ja nekin ajatukset menee hukkaan,,,
kuuluu mitä joku toinen tekee täällä elämässä. Taidat olla talossannekin oikea riesa ja Polliissi joka kyttäilee kokoajan mitä kukakin tekee tai jättää tekemättä?
Ärsyttää tollaset KYYLÄT, jotka kuvittelevat olevansa jonkun toisen yläpuolella että voi tätä alkaa holhoamaan. Raukoilla kun ei elämässään ole mitään, ei niin yhtään mitään. Paitsi tyhjä pää joka humisee tyhjyyttään.
Minulla oli vakava masennus, eikä siihen tehonnut mitkään lääkkeet. Siinä syytä olla työtön. Eläkkeitähän moisesta pikkuvaivasta ei heru, jos nyt masentuneena jaksaisi sellaista anoakaan.
Minun myös huhutaan kuuluvan seksuaalivähemmistöön ja ainakin yksi työpaikka on sen takia mennyt mamuille. Miten aion työllistyä. Hmmm.. älä ole ikinä huhujen kohde paikkakunnallasi?
Työttömiä työnhakijoita on paljon enemmän kuin avoimia työpaikkoja.
Joten vian etsiminen työttömistä on aivan turhaa, koska suurtyöttömyys on senkin jälkeen kun avoimet työpaikat on täytetty.
Peruskysymyshän on tässä se, että mikä on yksilön oma vastuu omasta toimeentulosta ja elämästä yleensäkin. Elämässä pärjää yleensä ne jotka älyää ottaa itse vastuun itsestään ja häviää ne jotka kuvittelee että muut aina tekee sen. Täälläkin riittää porukkaa joka ei elämässään ole ottanut vastuuta yhtään mistään ja aina mennyt siitä mistä helpoimmalla pääsee. Kuvittelevat raukat että demareiden paskapuhe hyvinvoinnista ja työstä automaattisesti kaikille oikeasti pitää paikkansa... poliitikkojen tai kenen muun tahansa pitäisi tehdä sitä ja tätä, pääasia että itse ei tartte vaivautua kuin työkkärin kautta lähipubiin. Sitten vielä kehdataan kadehtia ja syytellä niitä jotka on hoitaneet elämänsä kuntoon vaivannäköä kaihtamatta. Ja vielä se perisuomalainen säälittävä itsetunto, siitä ei viiti edes puhua.
kirjoitat asiaa mutta kaikella kohtuudella voit myöntää että tämä valtio ei tee hevon paskaa työllisyystilanteen eteen.paitsi tilastokikkailua.
"Peruskysymyshän on tässä se, että mikä on yksilön oma vastuu omasta toimeentulosta ja elämästä yleensäkin. "
Yksilön vastuu on totella lakia, joka rankaisee yksilöä joka yrittää synnyttää työtä. Yksilö ei siis saa yrittää synnyttää työtä. Hänen on odotettava että joku muu (ulkomaalainen) tarjoaa hänelle palkkatyötä ja jos ei tarjoa, olla työtön ja viettää aikaansa kapakoissa.
"poliitikkojen tai kenen muun tahansa pitäisi tehdä sitä ja tätä, pääasia että itse ei tartte vaivautua kuin työkkärin kautta lähipubiin."
Tämähän on työministeriön ohje, ei työttömien. Ja tämä perustuu nykyiseen työttömyysturvalakiin, jossa selvästä sanotaan että kansalainen, joka yrittää synnyttää uutta työtä, menettäköön työttömyysturvansa. Työttömyysturva ei siis ole tuki eikä euroja, vaan oikeus sellaiseen jos joutuu työttömäksi eikä kykene itse tai työvoimahallinto ei kykene osoittamaan palkkatyötä.
Jos tilanne on tämä ja joku työtön toimii lakien mukaan, eikä hän toimi silloin oikein? Jos taas laki vaatii istumaan kapakassa ja rankaisee jos yrittää synnyttää työtä, niin eikö työtön toimi silloin oikein jos viettää suosituksen mukaan aikaansa kapakassa?
"Sitten vielä kehdataan kadehtia ja syytellä niitä jotka on hoitaneet elämänsä kuntoon vaivannäköä kaihtamatta. Ja vielä se perisuomalainen säälittävä itsetunto, siitä ei viiti edes puhua. "
Kukaan Suomessa ei voi olla varma työpaikastaan. Maanantaina taas ilmoitetaan monelle jotka ovat hoitaneet elämänsä kuntoon vaivannäköä säästämättä että työt loppuvat, ilmoittaudu työvoimatoimistoon. Jos on ikäloppu (yli 35), ei kannata olla lainkaan varma että uusi työpaikka löytyy.
Hyvä ettet puhunut itsetunnosta. Ennen vuotta 1985 (jolloin demarit saivat aikaan lain joka rankaisee työn synnyttämisestä), lähes jokaisella suomalaisella oli hyvä itsetunto. Kun työn synnyttäminen on ollut rangaistavaa ja lähes jokainen on sen jälkeen joutunut jännittämään joko on oma vuoro joutua työttömäksi niin itsetunto on saanut melkoisia kolauksia eikä ole ihme että se on heikentynyt.
Kohta on taas vaalit ja pääsemme äänestämään taas demareita ja laskemaan lisää itsetuntoa. Demarithan voisivat milloin vain tuoda eduskuntaan muutosehdotuksen työttömyysturvalakiin jolla nämä ongelmat poistetaan. Eikä se edes lisää kustannuksia. Mutta kun he eivät halua että meillä olisi asiat paremmin ja työtä kaikille. Joten syytä demareita, älä työttömiä tai muita.
kuka vallassa on, koska valta sokaisee.
edes sinun puolueesi ei toisi pelastusta ja muutosta.
niin työttömyyttäkin oli ennen vuosi -85:ttä.
Olen jo ajat sitten myöntänyt sen, että olen itse syyllinen työttömyyteeni. Olen perustanut perheen, asettunut väärälle paikkakunnalle, ottanut miehen joka ei reissaa. Olen myös syyllinen siihen, ettei meillä ole isovanhemmista ollut hoitoapua. Olen kouluttatunut uudelle alallekin. Mutta vaikka kuinka katson peiliin, niin ITSESYYTÖKSET EIVÄT TYÖLLISTÄ. Eivätkä työllistä sinunkaan syyttelysi. Oletko ikinä käyttänyt yhtään energiaasi vaikkapa vinkkaamlla avoimesta piilotyöpaikasta työttömälle? Minä silloin kun itse olin töissä, olen ja paljonkin. Se, että myönnän olevani syyllinen työttömyyteni ei minua työllistä. Avioero ja perheen hylkääminen voisi kyllä työllistää, silloin pääsisin uudelle paikkakunnalle.
Montako työpaikkaa tuo sinun jankkaamisesi on tuonut? Itse en ainakaan aio ketään syyllistää, aion auttaa sitten kun olen taas päässyt työhön. Toivottavasti tulee työvoimapula, sitten saat mennä itseäsi huonompia etsimään muualta.
Siis piti kirjoittaa, että olen ottanut miehen, joka ei ole paljon hoitoapuna kun reissaa, jostain syystä pyyhin vahingossa pois.
Kerro minulle onko työttömän oma syy silloin jos hän jää työttömäksi yt-neuvottelujen tuloksena. Kerro minulle onko työttömyys oma syy kun paikkakunnalla ei ole tarjota töitä eikä ole varaa muuttaa. Kerro minulle onko tuo sinun vittuilusi työllistänyt ketään. Kerro minulle mitä esimerkiksi silloin pitäisi tehdä kun työtön hakee töitä vimmattuna koko ajan, ei saa niitä, yrittää kaikkensa että pääsisi töihin tai koulutukseen mutta tulee syrjityksi jatkuvasti esim. hyvävelikerhon toimesta. Onko silloinkin syy työttömässä itsessään? Jos sinun mielestä on näin niin olet vielä tyhmempi idiootti kuin millaisen kuvan olet itsestäsi antanut näillä jatkuvilla typerillä provoilla.
Kerropa minulle työmarkkinakelpoine / työmarkkinakelpoinen / järkimies jne. että miten kykenen parantamaan työmarkkinakelpoisuuttani ajanmukaisella koulutuksella JOS EN SAATANA SAA SIIHEN PAIKKAA KOSKA PAIKAT JAETAAN TUTUILLE JA TUTUN TUTUILLE?
Kaveri haki töitä Rautavaaralla ja hän sai sellaisen vastauksen, että "täältä on ihan turha hakea töitä ilman keskustan jäsenkirjaa".
On kai työttömällä vielä oikeus olla hankkimatta puolueen jäsenkirjaa?
Kyllä sen vielä ymmärtää pitkin hampain (mutta en hyväksy) että poliittisin perustein myönnetään palkintovirat ja paikat tietyissä johtavissa elimissä sulle-mulle-periaatteella. Mutta että tavalliset työpaikatkin? Ei saatana sentään.
vaan työläisissä.
Koska ahneina teette kaikki työt.
Painatte pelkoperseessä hommia pomon hiukan ärähtäessä taloudellisista vaikeuksista ja vähennyksen tarpeesta.
Työtönhän täällä ainoastaan pitää jonkun tasoista palkkatasoa yllä ottamatta vastaan heikosti palkkattua työtä.
Tästä johtuen te töissä käyvät olette oikeutettuja antamaan meille tämän pienen provision jota työttömyystueksi kutsutaan.
Kerropa minulle miksi en saa työtä. Olen 59 vuotias nainen. Osaamista sekä työkokemusta 27 vuotta valtiolla. Olen maalannut. Siivonnut. Hoitanut lapsia. Ollut mallina jne. Tämä kaikki viran ohella aikoinaan.
Ammatiltani en ole siivooja, en lastenhoitaja.
En ole edes ruma enkä lihava että voisi vedota ulkonäkösyihin. Terve energinen sekä monitaitoinen.
Katson peiliin sieltä näkyy iloinen nainen jolla vielä työhaluja.
Miksi työnantajat eivät palkkaa enää tämäikäisiä,
paitsi saihan Sinikka Mönkärekin hyvän viran vielä kuudeksi vuodeksi Raha-automaattiyhdistykselle.
Olisin kiitollinen aluksi vaikka parin vuoden määräaikaisuudesta valtionhallinnossa. Siksi sieltä koska minulla on kaikki ikälisät. Mikäs siinä jos yksityisellekin jos sais palkkaa saman verran.
Kun näet siellä peilissä iloisen naisen niin näetkö myös syyn miksi vielä haluat töihin?
Käsittämätöntä!
Hyvin paljastavaa on tuo: Yksityisellekin jos palkkaa saman verran (ikälisineen)!
Kokemukseni julkishallinnon toiminnasta ovat sen suuntaisia (masentavia) että olen ehdottanut kaikkien yli 50-vuotiaiden muumioiden irtisanomista mutta antaen mahdollisuus hakea uudelleen töitä rinnan nuorempien kanssa.
Ps. Olen itse 63-vuotias ja omaehtoisesti 10-vuotta sitten työnteon lopettanut.
"jaa
Kirjoittanut: yksilö 1.10.2006 klo 14.06
Olisin kiitollinen aluksi vaikka parin vuoden määräaikaisuudesta valtionhallinnossa. Siksi sieltä koska minulla on kaikki ikälisät. Mikäs siinä jos yksityisellekin jos sais palkkaa saman verran."
Tuossa syy miksi et saa töitä.
Jos nyt vaikka €800/kk, ei tietenkään sairauspoissaoloja, sinut voidaan irtisanoa milloin tahansa ja olet käytettävissä varsinaisen työajan ulkopuolellakin.
Mutta kyllä sinulla on hyvä huumorintaju.
Juu huumorintajua riittää ;)
Enemmän muumioituneita olivat nämä vakivirassa olevat. Erittäin paljon sairaslomia. Minulla ei niitä ollut.
Se on yksillöllistä kuka haluaa vielä töitä. Jos olet sairas puolirampa ihminen toki mieluummin olet poissa työelämästä.
Aikani ei tule pitkäksi kotonakaan mutta työ mahdollistaa elämään tietyn rytmin. Tulotkin ovat isommat työssä ollessa kuin kotona.
Toki minulla on oikeus vaatia/toivoa samaa palkkaa mitä muutkin saavat samasta tehtävästä. Lisänä vielä se etu ettei tarvitse jäädä sairasta lasta hoitamaan kotiin. Ei ole raskaaksitulon pelkoa.
Arvasinhan kun kerron haluavani töitä minua pidetään vähintäänkin "tärähtäneenä"?
Siinä se nähtiin, että jos on työhaluja tyttömällä sekin on paha.
Jos sinä olet muumiotunut edellisen viestin kirjoittaja, niin minäpä en ole enkä edes aiokaan vielä muutaamaan vuoteen.
Eikai ikä laske ihmisen palkkaa? Eikö palkkaus pitäisi olla kaikille sama iästä riippumatta, siis samasta työstä sama palkka.
Ei siinä ole mitään hölmöä jos haluaa töitä.
Ei kannata myydä osaamistaan pilkkahintaan kenekään, ei nuoren eikä vanhan!
"kyllä
Kirjoittanut: kameli 1.10.2006 klo 18.54
Eikai ikä laske ihmisen palkkaa?"
Kyllä vain! Ja vielä ruma naama niin se on 50 euroa pois kuukausipalkasta. Homoseksuaalisuus, SKP:n jäsenkirja tai ulkomaankokemus (huumeita siellä kokeiltiin kuitenkin) -200 euroa. Lapsia en ole uskaltanut tehdä lainkaan, sellaisesta rupeaa jo pomon huumorintaju loppumaan. Ai niin, AY:n jäsenyyttä ei tietenkään, joillakin siitä eroaminen on jäänyt vähän niin kuin kirkostakin eroaminen.
"Eikö palkkaus pitäisi olla kaikille sama iästä riippumatta"
Joo ja Suomessa pitäisi olla ihmisoikeudet.
Suomen saamien tuomioiden putoamisen tahti lienee noin 10 vuodessa. Enemmänkin tipahtelisi, mutta EIT yskii taakkansa alla. Suomi ei tunnu piittaavan mitään jo saamistaan tuomioista. Suomen valtio onkin rikoksenuusija!
että se siitä.
Suomi oli viimeinen länsiblokin maa, joka liittyi Euroopan Neuvostoon ja hyväksyi ihmisoikeussopimuksen velvoittavaksi oikeuslähteeksi maan sisällä. Haluan aivan välttämättä julkaista vertailun ihmisoikeuksien toteutumista tilaston avulla. Kiinnitän huomioni kulttuurisesti samankaltaisiin pohjoismaihin. Lähde: Euroopan Neuvoston sivut.
Islanti, liittyi Neuvostoon 1950, EIS tuli voimaan maan sisällä 1953. Tuomioita/päätöksiä 53 kuluneen vuoden aikana yhdeksän.
Ruotsi, liittyi Neuvostoon samoin 1950, EIS tuli voimaan maan sisällä 1953. Tuomioita / muita päätöksiä 74 kuluneiden 53 vuoden aikana.
Tanska, liittyi Neuvostoon 1950, EIS tuli voimaan maan sisällä 1953. Tuomioita / muita päätöksiä 26 kuluneiden 53 vuoden aikana.
Norja, liittyi Neuvostoon 1950, EIS tuli voimaan maan sisällä 1953. Tuomioita / muita päätöksiä 13 kuluneiden 53 vuoden aikana.
Lopuksi tässä kategoriassa kotimaamme Suomi, joka liittyi Neuvostoon 1989, EIS tuli sitovaksi maan sisällä 1990. Pääosin tuomioita ja muita päätöksiä peräti 64 kappaletta kuluneiden 16 vuoden aikana!
Vertailun vuoksi tässä meitä huomattavasti suuremman Saksan tiedot: Neuvoston jäsen 1950, EIS voimaan maassa vuonna 1953. Tuomioita ja muita päätöksiä 109 kappaletta kuluneiden 53 vuoden aikana.
Mielenkiintoinen on Turkki, joka liittyi Neuvostoon 1950, siellä EIS voimaan jo 1954. Tuomioita tai muita päätöksiä 1211 kuluneiden 52 vuoden aikana.
Pikaista tarkastelua, pohdintaa
Suomi on temponut tuomioita keskimäärin neljä (4) vuodessa, tosin tahti on nyt jo 7 -8 kappaletta vuodessa. Meidän kanssa samankokoisia ovat Norja ja Tanska. Niillä kummallakin olisi yli 200 tuomiota yli 50 vuoden ajalla, jos niiden oikeuskulttuuri olisi suomalainen!
Suomi ei kuulu läntisten oikeusvaltioiden joukkoon, vaan on lähempänä itäisiä autoritaarisia tai diktatorisen perinteen valtioita. Meille puhutaan pohjoismaisesta demokratiasta ja sosiaaliturvavaltiosta. Jälkimmäisestä syntyy väärä mielleyhtymä: maamme olisikin myös oikeusvaltio - sosiaaliturva ja oikeusturva sekoittuvat keskenään helposti mielissä! Ne ovat eri asiat tietenkin. Asiantuntevat vertailut sijoittavat maamme myös sosiaaliturvassa EU-maiden keskikastiin. Puhe erinomaisesta sosiaaliturvastamme on katteetonta, sillä on vinha poliittinen tarkoitus.
Valtiomme ei ole ainoastaan lainrikkoja, kuten ylempi vertaileva tilasto osoittaa, se on myös patologinen valehtelija. Valehtelulla halutaan sumuttaa kansalaisia.
Ahaa! Enpä ole tuotakaan älynnyt. Toimiiko tuo logiikka muuhunkin eli onko lihavuus normaalipainoisten vika ja alkoholismi raittiiden syytä?
Laiheliinit ovat aina kateellisia niille jotka syövät mitä haluavat ja ovat pulskia ja iloisia.
laihat taas kärttyisiä.
Alkoholismi on raittiitten keksintöä, koska haluaisivat juoda mutteivat uskalla, yrittävät sitten väkisin rajoittaa toisten mielihaluja.
laihojen ja raittiitten pitäisi pitää huolta omista asioistaan eikä kytätä toisia.
Minä tiedän, että sinun kaltaisesi trolli ei vaivaudu käymään keskustelua, koska olet vellihousu, joten turhaan tämänkin viestin tänne kirjoitan... Mutta mitä v*tun väliä sillä on, onko työttömien joukossa työtäpakoilevia, kun työttömien määrä suhteutettuna työpaikkoihin on luokkaa 1:8. Se on ihan yks ja sama hailee, mitä sinä porvari tänne provoilet, kun todellisuus kertoo jotain ihan muuta. Ennen kuin jatkat mankumista sosiaalituista, todettakoon, että sosiaalitukia käyttävät niihin oikeutetut huomattavasti vähemmän, kuin laki siihen antaisi mahdollisuuden. Eikös tästäkin voisi jo jotain päätellä? Ja te TA:t ja mitkä lie paskahatut, jotka saatte tänne kirjoittelusta orkkuja, osallistukaapa tekin joskus yhteiskunnan toimintaan kuppauksen lisäksi: tällä hetkellä valtio maksaa yrityksille erilaisina tukina enemmän kuin työttömille. Kumman luulet olevan tärkeämpää?
Mikä trolli? Olen kuukausipalkkainen duunari yrityksessä mutta jos se sinusta on porvariutta niin sovitaan sitten niin.
Vellihousu saatan olla mutta osaan ainakin hämätä hyvin kun töissä sujuu:)
En minä tiedä sosiaalituista etc. mitään mutta sen tiedän, että työmarkkinakelpoisuuttaan ylläpitämällä ja kehittämällä työllistyy paremmin kuin järjestelmää haukkumalla.
Mikäli oletat olevasi korvaamaton, läheppä pienelle kävelylle hatuumaalle. Se avaa silmät!
vaihteeksi leikkaa sinulla on aika suppea ajattelutapa työttömyydestä.
Seuraava kysymykseni ehkä provosoi vakio vittuilut mutta kysympä silti:
Työtön, mitä olet ajatellut tehdä työllistyäksesi?
vastaus
minä olen ajatellut liittyä tähän
http://www.ihmisarvo.org/yhdistys/yhdistysmain.htm
sinäkin voit huokaista hetken ja ajatella asioita järkevämmin ja laajemmin tässä yllä olevassa linkissä on siihin hyvä aloittamisen aihe.
Lisääkö ihmisarvo-yhdistykseen kuuluminen haluttavuuttasi työmarkkinoilla? Epäilen.
Lisääkö ihmisrvo-yhdistykseen kuuluminen viihtymistäsi työttömänä? Ehkä.
Lisääkö ihmisarvo-yhdistykseen kuuluminen haluttavuuttasi työmarkkinoilla? Epäilen.
lisää pitemmän kaavan mukaan,Edustuksellisen demokratian valitut ovat osoittaneet, että vähempiosaiset ja työstä syrjäytetyt ovat liikaväestöä, jonka oikeuksia voi polkea laista ja moraalista piittaamatta.kun laki ja moraali tulevat takaisin niin se helpottaa työn saantia
Lisääkö ihmisrvo-yhdistykseen kuuluminen viihtymistäsi työttömänä? Ehkä.
Se ei lisää viihtymistä työttömänä mutta työssä käyvänä ehkä.
kysyisin sinulta mitä sinä teet työksesi.
olisit edes lukenut sitä ees vähän ni huomaisit että siinä ei ole maailmanparannuksesta kyse(suppea)
"lisää pitemmän kaavan mukaan,Edustuksellisen demokratian valitut ovat osoittaneet, että vähempiosaiset ja työstä syrjäytetyt ovat liikaväestöä, jonka oikeuksia voi polkea laista ja moraalista piittaamatta.kun laki ja moraali tulevat takaisin niin se helpottaa työn saantia "
Eli et aio tehdä itse mitään työmarkkinakelpoisuutesi kehittämiseksi vaan vaadit että toiset laittavat elämäsi kuntoon. Sensijaan että hoitaisit asian itse kuntoon jäät, ehkä loppu iäksesi, odottamaan että muut tekevät sen puolestasi.
"kysyisin sinulta mitä sinä teet työksesi"
Valitettavasti en voi vastata tarkemmin kuin että tällä hetkellä olen suppeahkon erikoisalan kuukausipalkkainen työntekijä yksityisektorilla.
Eli et aio tehdä itse mitään työmarkkinakelpoisuutesi kehittämiseksi vaan vaadit että toiset laittavat elämäsi kuntoon. Sensijaan että hoitaisit asian itse kuntoon jäät, ehkä loppu iäksesi, odottamaan jäät, ehkä loppu iäksesi, odottamaan että muut tekevät sen puolestasi.
Minulla on työpaikka aloittamista vailla kunhan tulee oikea hetki ,se ei tarkoita että jään loppuiäksi odottamaan sitä hetkeä.
Laitan aina itse oman elämäni kuntoon ja
elämäni varrella olen työllistänyt useita ihmisiä mutta sitä tuskin enää teen.Minun työnsaamiseen on helpot keinot henkilökohtaiset suhteet ei työvoimatoimiston pakotteet orjatöihin.Tässä oli yksi vastaus alkuperäiseen kysymykseen.
Valitettavasti en voi vastata tarkemmin kun olet suppeahkon erikoisalan kuukausipalkkainen työntekijä yksityisektorilla.näinköhän tekisit sitä työtä jos et saisi siitä TES in mukaista palkkaa, nii tai en tiedä (suppea)
Enää en jaksa keskustella sinun kanssa joten saat viimeisen sanan hyvää syksyn jatkoa.
Tämä nyt ei oikein kuulu tänne, mutta en viitsi aloittaa uutta ketjua. Kyllä sopu sijaa antaa.
Seuraavat lainaukset www.mol.fi, ei siis ketjun aloittajan.
"Työministeri Filatov arvostelee Myanmaria pakkotyövoiman käytöstä"
Hallitusnikkari: On hyvä että Filatov arvostelee. Toivottavasti Myanmarian työministeri muistaa arvostella Suomea pakkotyövoiman käytöstä, joka täällä meillä taitaa olla laajempaa kuin siellä.
"- Ihmisoikeuksista ja ihmisarvoisesta työstä puhuttaessa ei voi sivuttaa Myanmarin tilannetta. Pakkotyövoiman käyttö on Myanmarissa laajaa ja systemaattista. "
Hallitusnikkari: Mahtaakohan saavuttaa Suomen mittasuhteita sentään?
"Maan sotilashallitus on haluton demokraattiseen reformiin, työministeri Tarja Filatov totesi tänään 4. syyskuuta Aasian maiden ja Euroopan unionin työministerien Asem-kokouksessa Saksassa Potsdamissa."
Hallitusnikkari: Yritin ehdottaa Suomen hallitukselle työttömyyden poistamista. Se ei sopinut, lyötiin nyrkkiä pöytään ja sanottiin että ehdotustani ei tulla koskaan toteuttamaan koska se lopettaisi työttömyyden.
"Filatov sanoo, että EU on pettynyt demokratian puutteeseen ihmisoikeustilanteeseen ja laajalle levinneeseen pakkotyövoiman käyttöön Myanmarissa."
Hallitusnikkari: Meillä onneksi on demokratia. Taas seuraavissa vaaleissa äänestetään demokraattisesti uudestaan kaikki pakkotyötä kannattavat edustajat.
"- EU:n puheenjohtajamaan edustajana uskon, että ihmisoikeuksien ja työntekijöiden perusoikeuksien, kunnioittaminen Myanmarissa on maan kehityksen ja kansalaisten parhaaksi. "
Hallitusnikkari: Onneksi sentään siellä saadaan asiat kuntoon. Onko meillä toivoa saada niitä täällä Suomessa?
"Työministeri Filatov totesi, että työllisyysasioista vastaavien ministerien on huolehdittava siitä, että jokaisen kadonneen työpaikan tilalle syntyy aina uusi."
Hallitusnikkari: No tuo selvittää paljon. Kun tuottava työpaikka saadaan kadotettua, niin perustetaan uusi pakkotyöpaikka johon pakotetaan joku peruspäivärahalla töihin, ilman mitään oikeuksia. Se on siis ministerien tehtävä tuo. Missähän artiklassa se on kerrottu?
Hallitusnikkari: On mielenkiintoista etten löydä mistään työministerin puheesta mainintaa työn synnyttäjien rankaisemisesta. Aivan kuin meillä ei olisi työttömyysturvalakia laisinkaan.
kävin viime vuonna 2 kertaa pohjoisthaimaassa ja toisella reissulla myanmarissa..vaihtaisin ilman muuta sijaintini pakkotöihin sinne kuin kohtapuoliin ilmeisesti pellekurssille tai orjatyöhön täällä...tiedä vaikka onnistuisikin jonakin päivänä maiseman vaihto.
"Työtön, mitä olet ajatellut tehdä työllistyäksesi?"lähes sanasta sanaan sama kysymys ollut jossakin työvoimatoimiston kaavakkeessa.vastasin silloin EN MITÄÄN,ja sama vastaus edelleen.onneksi pääsin vuoden duuniin tuttavan kautta ja ansiosidonnaiselle.ei tarvitse miettiä jonninjoutavia asioita kuten työ tai työttömyys
terv:1187€ liitosta KÄTEEN
Mukavaa että vaihteeksi löytyy joku positiivisestikin ajatteleva.
Valittajia kyllä riittää.
Itse olen omaksunut saman ajattelutavan ja olen siitä jopa ylpeä!
Ihmettelen noita "työllisiä" jotka uhraavat energiaansa yrittämällä moitiskella työttömiä.
Kuka on työttömänä vastoin omaa haluaan niin ei siinä ole moittisen aihetta.
Vielä vähemmän meissä jotka vapaaehtoisesti jätämme työpaikkamme halukkaampien käyttöön!
Vapaaehtoistyöttömille ansioeläke tai ainakin kuukauden täysihoitomatka vaikkapa Pienille Antilleille.
"Vapaaehtoistyöttömille ansioeläke tai ainakin kuukauden täysihoitomatka vaikkapa Pienille Antilleille."
Joo! Ja Mannerheimin lastensuojeluliiton pitäisi rahoittaa pedofiileille opintomatka Thaimaahan ja sos.ja terveysministeriön pitäisi kustantaa alkoholisteille viinimatka Bordeuxiin.
kustannetaanhan sitä ministerien kielikursseja ulkomailla,lipposen shampanjan juonnit lentokentän vip huoneessa,kansanedustajien taksit kun pistäytyvät eduskunnassa painassa jaa-nappia&juomassa kahvit ym..joten miksikäs ei?viinimatka bordeauxiin työttömille ei hassumpi idea.
Juttelen mistä tahansa. Miksi väität, että minulla olisi jokin tabu mistä en voi jutella. Ethän edes tunne minua. Tulee mieleen, että haluat vain kiusata? Sillä jos mulle juttelet se on sit toinen juttu. Ootko kiusaaja?