välitä lapsenlapsistaan,onko liikaa vaadittu jos edes tunti pari viikossa/kuukaudessa viettäisi aikaa heidän takiaan.Vaikka erikseen jos ei yhdessä.Mitä sanoa lapselle joka kyselee mummaa tai paappaa ja isä ja äiti tietää ettei mumma ns "jaksa" mutta en voi sitä lapsille kertoa.Onko todella liikaa vaadittu edes pieni hetki heidän kanssaan viettää????
Miksi isovanhemmat eivät
5 x isä
344390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
joskus soittaisi lapsenlapsilleen? Puhelut on tosi yksipuolisia ainoastaan lapset soittavat hänelle. Anoppi ei soita heille koskaan. Näkee lapsia noin kaksi kertaa vuodessa. Nyt kun lapset ei ole soittaneet hänelle viimeisestä puhelusta on jo 2 kuukautta. Eipä anoppia kovin lapsenlapset kiinnosta (ovat hänen ainoat). Pitää lasten varmaan huomenna soittaa.
Mun äitini ei soita koskaan edes mulle eli lapselleen (joskus vuosia sitten soitteli). Eikä hän lastenlasten kylässä ollessa juttele heille. Isommalle lapselle ei ollenkaan ja pienimmille jotain joskus lässyttää. Kertaakaan ei ole yhtäkään heistä pitänyt sylissä. Eikä hän kysele lastenlasten tai lastensa kuulumisia. Hän on kyllä muutenkin nykyään sulkeutunut, joten... ehkä asiassa on muutakin. Lapset on kyllä tottuneet tähän niin etteivät edes odota mummun soittava tms.
soittaa pojalleen (aina työaikana) ja ottanut miesystävästään uuden lapsen. Käy työssä, tapaa naapureita jne. lapsenlapsista ei ole kiinnostunut. Mieheni on myös erittäin loukkaantunut äitinsä tavasta toimia. On kuitenkin saanut kasvatuksen (mummoltaan) ettei asioista puhuta. Anoppini ei siis ole koskaan edes ollut kiinnostunut omista lapsistaan. Tuli vaan mieleen, kun hänkään ei ole enää nuori ihminen, eikö se rakkaus tule sieltä koskaan esiin.
Ovat ehkä lapsista saaneet tarpeekseen ja haluavat harrastella muita asioita jo sen jälkeen kun ovat omat lapsensa saaneet aikuisiksi. Joillekkin ikä vaan tekee sen etteivät ne penskat kiinnosta kertakaikkiaan enään.
Jos on hoidattanut lapsensa päiväkodissa, niin ehkä ne arvot on samat sitten lastenlastenkin suhteen. Tradition voi jokainen sukupolvi yrittää katkaista.
Katsos kun joidenkin on ollut pakko käydä TÖISSÄ.
Millä luulet esim. yksinhuoltajan elättävän lapsensa muuten?
Luuletko oikeasti, että lapset viedään tarhaan huvikseen?
Minun lapset olivat tarhassa ja lapsenlasten kanssa olen niin paljon kuin sairaudeltani jaksan.
Kukaan ei pakota eikä kiellä.
Poikani kyllä tietää miksen voi enempää olla pienten kanssa.
Mietis pari kertaa ennen kun kirjoittelet "arvoista"!
Kuitenkin tarkoitin niitä äitejä, joille ura ja itsensä toteuttaminen on aiheuttanut sen että vie lapsen päivähoitoon, sehän oli muodissa suurilla ikäluokilla, vaikka toimeen olis tultu muutenkin. Ei tässä sinusta ole ollenkaan kyse, vaan niistä, jotka eivät välitä lapsenlapsistaan toisin kuin sinä. Herkkä paikka tuo päiväkoti vielä mummonakin näköjään.
Siellä on taas yksi maailman paras äiti, joka tietää, miten toistenkin on parempi elää. Oikein sädekehä ja itseylistys loistavat tänne asti. Kunhan vain eivät lapsesi tukehtuisi tuohon sinun erinomaiseen marttyyriuteesi. Onko juolahtanut mieleesi, että sinä saatat omassa suurenmoisessa täydellisyydessäsi olla kauhistuttava, ahdistava kokemus heille ja muille. Luoja, säästä minut sinunkaltaisiltasi ihmisiltä.
Aloituksessa ihmetellään, miksi jotkut isovanhemmat eivät ole lainkaan kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Uskon, että annoin yhden selityksen, mutta en varmaan sitä ainoaa. Mikä sinun mielestäsi on syynä täydelliseen kiinnostuksen puutteeseen? Tilannehan pohtimisen arvoinen, eikö, surullistahan se on myös niiden tunneköyhien isovanhempien kannalta, että eivät osaa nauttia lapsenlapsistaan lainkaan. Mitä voisimme tehdä, auttaaksemme näitä elämässään paljon menettäviä isovanhempia? Onko ehdotuksia?
Minusta kyllä kotiäidit ovat saamapuolella, eikä mitään marttyyreitä tai uhrautujia, toisin kuin ne työn raskaan raatajaäidit, jotka joutuvat uhraamaan äitiyttään päivittäin työelämälle. Näitä mitä pidän marttyyreinä. Ymmärrän toki katkeruutesi, sillä olishan sinunkin, joka todella tarvitsit päivähoitopalveluja tullaksesi yksinholtajana toimeen, lapsilla ollut väljemmät olot päiväkodissa ilman subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Suomen perhepolitiiset ratkaisut on kyllä tehty kahden ansaitsijan mallin mukaan. Äärimmäisen harvalla ihmisellä on niin hyvä palkka, että toinen puolisoista voisi jäädä kotiin. Näin on ollut myös suurten ikäluokkien kasvattaessa lapsiaan.
Naisten (äitien) syyllistäminen työnteosta on melkoisen typerää ja lyhytnälöistä; siihen ratkaisuun kun vaikuttaa monet muutkin asiat kuin halu.
Toisekseen; ihmeellistä puhua vain uraohjusäideistä, jotka käyvät töissä. Jokainen duunarimuija ja kaupan kassa joutuu olemaan siellä työpaikallaan ihan samaiset 8 tuntia plus työmatkat. Eli onko todella niin suurta väliä sillä, mikä työn sisältö on, kun sitä kuitenkin on tehtävä? Miksi vain ammatillisesti kunnianhimoiset äidit ovat syytrettyjen listalla?
Nyt oli kyse isovanhempien kylmyydestä lapsenlapsiaan kohtaan. Keskustelu johti kotiäitiyden syyttämiseen marttyyriäitiydeksi. Itse en näe, että kotiäiti olisi uhrautuja, päinvastoin,onnellisessa asemassahan kotäiti on työssäkäyviin kanssasisariinsa verrattuna, kun voi valita omien lastensa hoidon työssäkäynnin sijasta. En näe siinä marttyyriyttä pätkääkään toisin kuin marttyyrikeskustenlun aloittanut työssäkäynyt yksinhuoltajaäiti näkee. Ura se on duurarinkin työura, ei kannata alkaa erotella.
Perhepolitiikan heikkouksista olen täysin samaa mieltä kanssasi tuleva äiti. Se vain kertoo, etteivät valtaosin päättäjinä toimivien suurten ikäluokkien arvot ole kohentuneet perhe- ja lapsiystävällisemmiksi edes vanhetessaan.
käy usein töissä ja kaikki ei ole eläkkeellä.Lasten hoito on kovaa työtä ja varsinkin kun on useampi eli eipä kannata syytellä ketään sitä paitsi mikään laki ei edes velvoita hoitamaan lapsenlapsia jos ei jaksa.
Jos pakotetaan siitä lapsetkin kärsii.
eikös tässä ollut puhe lapsenlapsien tapaamisesta, eikä hoitamisesta. Pieni oikaisu... :)
Juu siitä oli alunperin kyse, että noteeraavatko vaiko eivät.
On se kyllä suuri suru vanhemmille lastensa puolesta nämä poissaolevat isovanhemmat. Ei siitä mihkään pääse, varsinkin jos kavereiden isovanhemmat ovat läsnä näiden elämässä ja kertovat kalajutuista ja mummolan herkkupullista. Kyllä lapset ymmärtävät ja aikuiset myös, jos isovanhemmat ovat niin sairaita, ettei heitä voi tavata, mutta näinhän ei aina ole vaan kyse on nimenomaan heidän arvoistaan, perhearvoistaan siis.
Oletko lukenut rivien välistä vai mitä ihmettä?
Ensinnäkin minä en puhunut marttyyriydestä sanaakaan.
Enkä syyttänyt ketään.
Joku sanoi myös, että osui arkaan paikkaan vielä mumminakin tuo tarha-asia...miten te näitä kirjoituksia luette?
Mun lapsilla oli hyvä tarha ja he tykkäsivät olla siellä.
Ei ollut arka asia mulle, eikä heille.
Tuliko nämä nyt selväksi?
Ainoa asia mitä hieman harmitti oli juuri tuo luulo, että ei välitä tms. lastenlapsista jos on omat hoidattanut tarhassa.
Asiahan on nimittäin juuri päinvastoin!
Tämä on vain mun mielipide tietysti, en puhu kaikkien isovanhempien suulla.
Minä nautin mummoilusta ja sillä sipuli!
Tyttäreni on 25v., teoriassa voisin olla siis hyvinkin isoäiti.
Enkä ole montaakaan pullaa eläessäni vääntänyt, ehkä joskus nuorena kokeillut - pitäisikö siis MINUN laittaa elämäntapani remonttiin siksi että TYTTÄRENI tulee raskaaksi?
Ahaa, jollei ole kiinnostunut lapsista on tunneköyhä.
Onpa kauhistuttavan vääristynyt maailmankuva sinulla.
Se aivan isovanhempien vapaasti valittavissa, haluatko he olla lastensa tai lastenlapsiensa kanssa tekemisissä. Sinulla ei ole siihen sananvaltaa. Sinun tehtäväsi on hyväksyä tilanne ja luoda lapsille onnellinen lapsuus. Se kyllä onnistuu ilman isovanhempiakin, jos vain sinä haluat. Nyt sinä yritä myrkyttää tilannetta tekemällä isovanhemmista syyllisiä.
Kuvitteletko sinä, että kaikilla on jotenkin "täydelliset" perhekuviot! Moni lapsi kasvaa joko ilman isää tai äitiä, eikä heidänkään elämänsä ole tuhoontuomittua. Jos isovanhemmat eivät halua olla kanssanne tekemisissä, niin unohda heidät ja jatka elämääsi perheesi kanssa. Eihän se sen kummempaa ole.
...jos ei isovanhemmilta haluja löydy vapaa ehtoisesti. Itsekkin tunsin vain yhden isovanhemman, muut kuolleita ja tämä viimeinenkin kuoli melko nuorena ja sairasteli sitä ennen, ei hän jaksanut lasten kanssa. Eikä tässä ole mistään traumoista kärsitty vaikkei mitään isovanhempia ole juuri ollutkaan. Kaikki eivät edes välitä mistään kiinteistä läheisistä sukulais suhteista, haluavat elää omissa oloissaan enimmäkseen.
Tuolla linkissä on hyvä kommentti ongelmaasi. Luepa sieltä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&posting=22000000020021532
sitä äsuoran ko. isovanhemmilta. Ethän voi tarkoittaa tuota kysymystä yleensä isovanhemmille.
Useimmat heistä olisivat mielellään lastenlasten kanssa mutta kun niillä lapsilla on se äiti joka ei sitä tapaamista salli.
on varmaankin miniä. Ongelmahan on yleensä miehen puolen isovanhemmista.
Täytyy osata katsoa myös sitä toista osapuolta. Jos miniä on käyttäytynyt kylmäkiskoisesti anoppiaan kohtaan niin varmasti mummuksi tultuaan anoppi karttaa perhettä vielä enemmän että ei ärsyttäisi olemassaolollaan.
Se lienee myös miniöitten tarkoituskin. He kun tahtovt omia itselleen sekä sen anopin pojan että omat lapsensa. Jotenkin se oikeus äitiin sen pojan kohdalta katoaa sen myöstä kun miniä itse saa lapsia. Siinä suhteessa taas se äiti rooli on kovinkin painava ja suorastaan oikeus lapseen on ainoastaan äidillä, muut ovat toisarvoisia.
Tavallisin syy on varmaan isovanhempien ikä: he eivät ihan oikeasti jaksa olla ja katsella pieniä, vilkkaita lapsia. Partempi vaihtoehto on tällöin vain vierailla perheineen isovanhempien luona.
Toinen vaihtoehto, minkä voin kuvitella sitten joskus omallekin kohdalleni: olen niin paljon itse aikoinani ollut lapsissa kiinni, että kyllä se on niin, että miksikään vakituiseksi lapsenhoitajaksi en enää ala. Minulla on sellainen käsitys, että jos ei näitä rajoja pistä, niin siinä tulee olemaan konfliktin paikka. Aletaan pitämään itsestäänselvyytenä sitä, että olisi jokin parkkitäti. Tunnen esim. pienten lasten vanhempia, jotka kuskaavat lapsensa vanhemmilleen vain siksikin, jotta saavat siivota rauhassa. Minusta sellainen n vain hyväksikäyttöä ja kypsymättömyyttä. En alkaisi sellaiseksi mummoksi, kiitos vaan.
Tai sitten jaksaa mitä vaan, kun kysymyksessä on sen lellilapsen perilliset...näin meillä. Siis minun äidilläni "jaksamiseen" vaikutti se, minkä lapsen perillisistä oli kysymys; pojan lapset aina pyydetiin käymään ja hoitoon, olivat tärkeitä; tyttären lapsista hälläväliä, hyvä kun nimet muisti! Ja kyllä ne sitten olivat rasittavia ja väsyttäviä, vaikka tapasi pikaisesti vain muutaman kuukauden välein...
siis pojan lapsi. Asuin paljon mummilla ja olin mummin ja vaarin silmäterä. Isäni sisaren lapset eivät saaneet tulla hoitoon, lapsena en ymmärtänyt miksi, olisi ollut kiva saada leikkikavereita. Nyt aikuisena olen edelleen se mummin lelli (vanhin lapsenlapsi) ja serkut ovat minulle katkeria. Ikävää, koska kaikki on minusta riippumattomista syistä. Olen kysynyt mummilta miksi ja hän on sanonut, että olen niin ihana, serkut kauheita parkujia.
On äitisi oikeus valita, kenen lapsia ja miten hän haluaa katsoa tai olla katsomatta. Sinun on siihen tyytyminen! Sen sijaan että kyttäät äitisi tekemisiä, alapa itse elämään onnellista elämää ja rakentamaan lapsillesi parempaa huomista. Tuolla sinun nykyisellä asenteellasi sitä ei tule.
Enkä ole missään tekemisissäkään, ei tupata kun ei tykätä... Sen kuitenkin olen oppinut, että kaikki neljä omaa lastani ovat minulle yhtä rakkaita; erilaisia kuin neljä vuodenaikaa, mutta tiedän miten tärkeää on kohdella kaikkia tasapuolisesti. Vanhempien syrjimän lapsen itsetunto ei koskaan ihan kohdallaan tule koskaan olemaan...nimimerkki kokemusta on!
Pistä itsesi isovanhempien kenkiin: olet kasvattanut vaivalla ja työllä lapsesi ja nyt olet viimein itse päässyt eläkkeelle nauttimaan vapaudesta. Vihdoinkin saat tehdä mitä haluat elämälläsi. Luultavasti tuohon ei kuulu lastenhoito. Kerran viikossa tai kuukaudessa voi tuntua pakkopullalta.
Ei kyse ole siitä, etteivätkö isovanhemmat välittäisi lapsenlapsistaan. Mutta mikä ihmeen velvollisuus heillä on toimia näiden säännöllisenä lastenhoitajana?
olisi ihanaa jos minunkin anoppini ajattelisi noin että hän on kasvattanut omansa ja nyt on nuoren parin vuoro kasvattaa omansa!!!
katsokaas kun ei ole helppoa sekään että anoppi tahtoo väkisin hoitaa lapsenlasta/lapsia, minä en halua antaa minuutiksikaan lastani hänelle hoitoon, mutta anoppi se jaksaa ruikuttaa...
Olen nuoresta iästäni huolimatta jo mummo. (5lasta ja 3lastenlasta)Otan lapsenlapsia hoitoon kun minulle sopii. Ovat yötä ja puuhailen kaikkea arkisia asioita. Olen täysillä mukana työssä vielä. Ja minun kohdallani tulee ajoittan uupumus, että en jaksa kuin levätä.Työssä en kävisi jos joku muu taho rahoittaisi oleskeluni kotona.
Olemme jutelleet jo raskausaikana, että mummo on mukana täysillä kun hänen omat rahkeet riittävät.
Haluan antaa lapsenlapsille jotain extraa ja olla 100% läsnä kun tulevat minulle hoitoon.Väsynyt mummo ei oo kiva.
Sain itse 19vuotiaana esikoiseni ja en todellakaan koskaan edellyttänyt, että äitini olisi ottanut pikkuisen hoitoon koska oli itse alle 40 kymppisenä työssä. Sopimuksen mukaan tämäkin homma kulkenut. Puhua kannattaa se selvittää asioita.Ja miksei lapsille voi sanoa ettei mummo jaksa? Ehkäpä mummo jaksaa kun lapset jo isompia?
Ja toisaalta....kaikilla lapsilla ei ole ollenkaan mummoja tai vaareja.
jaksamisia
Olen mummo ja lapsenlapset kutsuvat miuta äitiksi ja ukelia isiksi (ei edes biologinen, mutta paras lasten mielestä!). Olemme hoitaneet jatkuvasti, vanhempien pyynnöstä. Emme tunge, ei hyvä tapa. Pitää kunnioittaa perhettä ja isin ja äitin ja lasten suhteita.Olemme olleet 100 % käytössä ja käyttöä on kyllä ollutkin! Hyvä näin ! Hyvin pyyhkii !!! IHANA OLLA NUORI MUMMELI JA UKELI ! Just kalalta tulimma !
Minun lapseni on saanut viettää paljon aikaa minun vanhempieni kanssa eli pappan ja mummun.
Isäni hoisi poikaani 5vuotiaaksi asti:olin aina kesät töissä,talvet kotona.
Nyt jälkeen päin ajattelen,niin kyllä on ihanaa että isäni ja myös äitini hoisivat poikaani.
Meille jäi kummallekin kauniit muistot,kun jouduimme luopumaan molemmista rakkaista ihmisestä alle vuoden sisään.
Nyt kun poikani on 8v,hänen toiset isovanhemmat mieheni puolelta,matkustavat ja eivät vietä laatuaikaa lapsenlapsen kanssa,niin kyllä lapseni sanoo,että kyllä pappa ja mummu jaksoivat huolehtia ja sain viettää onnellisia hetkiä kummankin kanssa.
Lapsen suustahan se totuus tulee ilmi.
Ties miten vielä minunkin käy kun vanhuus jyllää ja korvien välissä nyrjähtää - mutta näillä näkymillä pikkulapset EIVÄT kiinnosta minua missään määrin!
MIKSI oletetaan automaattisesti kaikkien naisten olevan lapsirakkaita, jolleivat nuorina niin ainakin viimeistään muorina?
Ei minulla ole mitään hyvätapaisia lapsia vastaan, ei toki, mutta minulla ei ole heille mitään sanottavaa eikä mitään suurempia mielenkiinnon tunteita.
Pakkotapaaminen joka toinen viikko? Kuullostaa enemmän avioerolasten tapaamisjärjestelyltä....