Olen väsynyt mieheni vanhempiin ja hänen siskoonsa. Kukaan heistä ei vaivaudu juttelemaan minulle. Kukaan heistä ei viitsi, ei koskaan vastannut tekstiviesteihini, paitsi mieheni sisko. Joka ikinen viikonloppu mieheni pyhittää aikaansa heille. Mieheni on huomautettuani yrittänyt muuttaa tapansa, mutta vähänkin kun annan periksi, mieheni lähtee oitis heitä passaamaan. Jos saan mieheni uskomaan, ettei ole nyt hyvä aika auttaa hänen siskoaan, alkaa mökötys ja huuto niin mieheni kuin hänen siskon puoleltakin. Nyt kaduttaa muuttoni mieheni porukoiden lähelle. Kaduttaa, että uhrasin omat unelmani, omat toiveeni, oman menestyneen työpaikkani mieheni takia, joka pitää perheensä yhtä tärkeänä kuin minua. Melkein kaduttaa, että olen naimisissa tuollaisen miehen kanssa, joka on liian kiltti.
Mies ei suostu myymään taloa. Ei suostu kuuntelemaan mitä minä haluan...
Surullista, että minä, hyvätahtoinen ihminen en enää rakasta ja välitä heistä. Haluan pistää välit poikki mieheni perheeseen ja sukulaisiin.
Mies ei suostu myymään taloa. Ei suostu kuuntelemaan mitä minä haluan...
Surullista, että minä, hyvätahtoinen ihminen en enää rakasta ja välitä heistä. Haluan pistää välit poikki mieheni perheeseen ja sukulaisiin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
On sitä elämää miehesi sukulaisten ulkopuolellakin ja ei Sinun tarvitse kait liikkua aina yhtämatkaa miehesi kanssa.
Hankit omat harrastukset ja ystävät.
Jos oikein vaikeaksi menee, niin muutat pois.
Ei täällä ole kuin tämä yksi elämä, elä se.
Hyvin sanottu. Päätös suuntaan tai toiseen on pian tehtävä...
sinä luulet olevasi. Tottakai mies haluaa olla omien omaistensa kanssa tekemisissä ja jos ei tekstiviesteihin vastata, uskon että ne ovat aika kipakoita, eikä kaikki vanhemmat ihmiset osaa tai viitsi tekstiviestittää, omasta mielestäni on paljon mukavampaa puhua suoraan, niin haepa syytä ihan omasta itsestäsi. Miehesi on luultavasti kyllästynyt sinuun ja haluaa olla vanhempiensa ja sisarensa kanssa ja jos olet oikea ihminen hänelle pidät hyvät suhteet yllä miehen vanhempiin ja sisareen. Jos teillä ei ole lapsia, niin mikäs siinä, muuta kuin lähteä lätkimään. Ei minun poikani ainakaan suhdetta vanhempiinsa ja veljeensä kenenkään naisen takia tatkaisisi eikä käyntejä harventaisi. Omassa lapsuuden kodissa on hyvä olla, niin kauan kuin se on olemassa. Myöhemmin on sitten turha vikistä. Kyllä sekinaika koittaa, mutta luulen, että tuolla taktiikalla, jota harrastat, et ole enää kelvollinen miehellesi. Arvostatko omia vanhempiasi?
vastaus! Taitaa kohdallasi olla niin, että pidät pojastasi kovasti kiinni. Lapsuuden koti on lapsuuden koti, mutta jos lapsi menee liittoon, niin koti on siellä missä vaimo/mieskin on. Lapsuuden kodissa toki käydään niin kauan kuin se on olemassa ja hyvien suhteiden luomisessa pääosaa eivät esitä ainoastaan miniät tai vävyt. Kyllä siinä osansa on jokaisella suvun jäsenellä. Anopit ja apet näyttelevät aika suurta osaa lastensa elämässä varsinkin silloin kun uusi "tulokas" tulee sukuun. Siihen kannattaa panostaa niin appivanhempien kuin miniän/vävynkin.
Itselläni on hyvät välit niin miniääni kuin vävyihinkin.
Mitäs sitten tekisin?
Miehen äiti sanoi, että mieheni ei minusta välitä, ja jos sinun kirjoitustasi on uskominen, se oli nähtävissä myös siinä, että mies viihtyy paremmin äitinsä seurassa kuin vaimonsa seurassa.
Minä ajattelin lähteä lätkimään, joten laitoin eropaperit vetämään. Tätä ennen tietenkin uhkailin miestäni, että jos ei se äiti jää sinne takavasemmalle, niin minä lähden.
Uskoin oikein tosissani, että nyt on anopilla syytä juhlaan ja mieskin on tosi tyytyväinen, kun ei tarvitse enää teeskennellä välittämistä saati rakastamista.
Toisin kävi. Anoppi on kuin myrkyn niellyt. Mies itkee ja nikottelee, raivoaa ja huutaa.
Mitä he mielestäsi oikein halusivat?
Olisiko mahdollista, että anoppini ja mieheni tarvitsivat minua kipeästi. Yksi tapa pönkittää omaa heikkoa itsetuntoa on haukkua jotain toista. Minä olin siis koko tämän ajan anoppini ja mieheni heikon itsetunnon pönkittäjä. Nyt kun lähden, lähtee heidän itsetuntonsakin mukanani - kunnes löytävät uuden pönkittäjän eli haukuttavan.
Minullehan tästä alkaa ihan uusi elämä. Mahdanko edes oppia enää elämään niin, ettei kukaan ole nälvimässä ja vähättelemässä tekojani ja taitojani?
Millainen ihminen minusta tuleekaan, kun energia ja elämänvoima ei mene enää hukkaan ilkeyksiä kuunnellessa ja etäällä pitäessä?
Vain kaksi viikkoa vielä ja sitten... tervetuloa elämä ja aurinkoiset aamut!
... ja nauti aurinkoisista aamuista!
melkoinen ote mieheesi noilla sukulaisilla. Saivat tahtonsa perille kun muutitte sukua lähelle. Milloin sinun tekstiviesteihin on lakattu vastaamasta vai onko niihin vastattu milloinkaan?
Merkillistä jos miehesi todella joka viikonloppu viettää aikaansa vanhempiensa luona, onkohan napanuora vielä äidissä kiinni, jos on, olisi nopeasti reippaan katkaisun aika.
Oletko miettinyt olisiko teidän kahden suhteessa parantamisen varaa, jos miehesi on viikoloppuisin mielummin vanhempiensa luona kuin kotona sinun kanssasi.
Olet uhrannut omat unelmasi, toiveesi ja menestyneen työpaikkasi miehesi takia, miksi ihmeessä? Nyt joutuin hankkimaan uusi työpaikka, ystäviä ja harrastuksia ja elämään omaa elämää ja anna miehesi viettää aikaansa siellä missä lystää.
Nyt sinua vasta melkein kaduttaa, että olet mennyt tuollaisen nyhverön kanssa avioliittoon. Sitten kun sinua ihan oikeasti kaduttaa, niin lähde tuollaisesta suhteesta, jossa suku on sinua tärkeämpi.
Miehellesi se on tärkeämpi kuin sinä, valitettavasti. Olisikohan sinun aika todellakin tarkistaa kannattaako tuollaisessa suhteessa jatkaa?
niin monesti. Sekä naisella että miehellä. Silloin on vaikea alkaa OIKEATA avioliittoa, jos on napanuorat viel katkomatta.
Oikee avio on se kun se puoliso on tärkein, mutta kunnioittavat suhteet molempiin sukuihin, vai mittee...?
Ja anoppien/appien pitäs pysyä lähietäisyydellä, herkin korvin mutta hissukseen...
eipä heleppoa ole...
Miksi uhrautua suhteen takia, jos joutuu itse menettämään on elämänsä?Rakkaus on syy..
Ainakin minulla. Tein ison virheen kun menin poikaystäväni kotiin, maatilalle, viime kesäksi työharjotteluun. Kaikki piti tehdä niin kuin anoppini sanoi, ja tunsin itse epäonnistuvani kaikessa. Itsetuntohan siinä karisi...
Kaikista pahin oli tilanne, kun anoppi ja appi olivat etelässä reissussa ja minun piti olla navetassa töissä, mutta poikaystäväni sisko alkoi hankalaksi. Kyseinen sisko on samanikäinen kuin minä, ja ihminen joka on saanut aina kaiken minkä on halunnut. Meille tuli siis sanaharkkaa, ja jouduin lähtemän töistä pois.Kun anoppi ja appi palasivat reissulta poikaystäni sisko haukkui minut aivan totaalisesti vanhemmilleen. Ja hetken päästä anoppi soitti minulle ja kertoi olevansa minuun hyvin tyytymätön, ja kadottaneen luottamuksensa minua kohtaan. Se sattui..
Kaikista pahinta kuitenkin oli, kun tajusin poikaystäväni hylänneen minut tässä asiassa. Vaikka olinkin tehnyt väärin lähtiessäni kesken töistä pois, olisin toivonut hieman tukea ja auttavaa olkapäätä rinnalleni. Päin vastoin poikaystäväni vain sanoi olevansa puuttumatta kokoa asiaan.Ironisinta on että poikaystäväni itse halusi minun menevän heille harjoittelemaan ja hän lateli minulle työohjeita ja oli aina pyytämässä töihin.
Haluaisin vain tietää miksi äiti on poikaystävälleni tärkeämpi kuin minä?
Miksi en voi saada samaa arvostusta kuin äiti.
Jään aivan poikaystäväni kodin Varjoon, sillä minä olen aina se joka joutuu menemään hänen luokseen. Ei hän voi tulla meille, kun ei kuulemma ole aikaa..Ja niin varmaan..
Tiedän että tämä suhde tulee loppumaan, jos en saa tarvitsemaani arvostusta poikaystävältäni ja kahden keskistä aikaa.. Tunnen itseni häkissä olevaksi linuksi, jota käydään silloin tällöin tökkimässä jotta todellisuus pysyy mielessä. Uhrauduko...kyllä. Eikä tämä uhrutuminen lopu, ellei poikaystäni tajua että ei hän äitinsä kanssa seurustele, vaan minun, oman tyttöystävänsä.
siltä, että se napanuora on äidissä kiinni ja tiukasti. Sinuna harkitsisin tarkkaan ennen avioitumista tai sitoutumista mieheen jolta et taida tukea saada tilanteessa, jossa täytyy valita kumman puolella seisoo. Senhän olet jo kokenut ja vastaukseksi sait, ettei puutu koko asiaan. Tosimies olisi laittanut sen siskon jo "järjestykseen". Sanon vaan lopuksi, että huh, huh!
Hei.
Ajattelin kertoa omasta elämästäni, niin ehkä ymmärrät että ihmiset ovat erilaisia. Olen itse avioero perheestä ja kaipaan lapsuuden kotiani paljon, miltei joka päivä. Kumpikin vanhemmistani muutti isosta omakotitalosta pieniin asuntoihin uusien kumppaniensa kanssa, siellä ei siis ole "tilaa".
Itse asun ihanan rakastavan poikaystävän kanssa. Hänen "perheensä" on normaali, rakastava, "pullantuoksuinen". Heidän luona vieraillessaan tunnet todella aitoa välittämistä, sellaista kuin meilläkin oli ennen.
Nykyään se olenkin minä joka sinne useammin haluaa, miltei joka toinen viikonloppu. Poikaystävälleni riittäisi vierailu vain pari kertaa vuodessa.
Eli asia on aivan toisin meillä. Toivon että tästä oli jotain apua
mitähän apua tuosta luulit olevan? Aivan eri asia, ei voi verrata lähimainkaan.
Kiitos paljon kommentista! Olinpas minä tyhmä (tihihihi)
Tässä sitten suoraa puhetta kun sitä kerta haluttiin.
Kuka sitä on käskenyt yhdessä kyhjöttämään? Luuletko etteivät miehet arvosta itsenäisiä naisia? Jos minun poikaystäväni kyhjöttäisi aina kotona minua odottamassa, niin eiköhän minullakin "menot" kasvaisivat! Se nyt vaan on karu totuus. Toivottavasti miellytti tällä kertaa...
...viittä vaille peräkammarin pojan elämääsi? Tai sitten hän on vielä melkoinen pikkupoika, jos ei kykene erottamaan kenen kanssa pitäisi elää. Itsekästä touhua ja voin luvata, ettei elämänne muutu mihinkään jos et nyt ala miettimään miten alat keräämään takaisin menetettyä omaa elämääsi. Olet tehnyt pahimman lajin virheen antautumalla suhteellenne niin totaalisesti, ettei sinulla ole enää mitään omaa mielihyvää tuottavia töitä/harrasteita/asuinpaikkaa. Eikä siis enää ihme, jos tunnet olosi nyt tyytymättömäksi.Huonovointisuus yleensä heijastuu kaikkeen pärjäämiseen elämässä ja kun jaksat alkaa miettimään itseäsi ja tahtoasi, niin yleensä siinä alkavat myös muutkin ongelmat selkiintymään tai ainakin alat näkemään ne eri valossa.Ihmissuhteissa on järkevää olla selkeä omissa tarpeissaan kuin mumista epämääräisiä katkeria kannanottoja, joita toinen ei välttämättä edes käsitä ja suuttuu vain lisää.
Onnea eteenpäin :)
.........taitaa miehellä olla tärkempää se äiti jne...kuin oma nykyinen perhe.