Kysymys

Nyt pitää kysyä mieipidettä muilta miehiltä. Omani lähti juuri baarin, kavereiden kanssa vietetyn peli-illan jälkeen. Itseäni ei kiinnostanut, enkä olisi mielelläni miestänikään päästänyt, mutta mikäs minä olen kieltämään. Olen ollut töissä viimeiset kolme viikonloppua ja olisi ollut ihan kivaa nukahtaa oman kullan kainaloon. Suutuin, mutta toinen lähti silti. Olenko syyttä kiukkuinen?
6571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sitä saa mitä tilaa ...

Äänestä

Kirjoituksestasi ei ilmene mitään sellaista, josta miehesi voisi olla kiinnostunut. Vaikutat sitä paitsi aika tylsältä. Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt olla kotona??

Äänestä

Koska sinua ei kiinnostanut, niin ei saisi muitakaan kiinnostaa. Mies ei pakottanut sinua mukaansa baariin, niin miksi ihmeessä sinulla olisi pitänyt olla oikeus pakottaan hänet jäämään kotiin?

Äänestä

Onhan se vähän typerää suuttua siitä kun toinen tahtoo baariin, etenkin jos kaveritkin on menossa. Jos Hän ei olisi lähteny olisi kaverit ajatelleet hänen olevan tossun alla. Tiedän että olisihan se mukava nukahtaa oman kullan kainaloon, mutta aina kaikkea ei voi saada. Suuttuminen ei ainakaan auttanut mitään. Kaunis pyyntö rakentavasti esitettynä ois ehkä toiminu paremmin.

Mut miehet yleensä on vähän onnellisempia jos niitä ei pidetä niin kovin lyhyessä lie'assa. Itse ainakin nautin välillä siitä että puoliso ei ole aina selän takana kontrolloimassa :)

Äänestä

myös toiselle vaikka olis hieman mustiskin välillä..

Äänestä

Mies lähti kavereiden kanssa, ilmeisesti olisit ollut tervetullut heidän mukaansa, mutta Sinua ei kiinnostanut.

Ymmärrän että jos olet ollut monta viikonloppua töissä niin ei huvita / jaksa lähteä. Miksi suutuit ? Siksikö ettei oma kulta ottanut Sinun tahtoasi huomioon ? Siksikö että ajattelit että hän ei saisi mennä kavereitten kanssa ? Siksikö että olet ollut töissä monta viikonloppua ja olisit toivonut yhteistä iltaa ?

Jos olit pettynyt siksi että ette ole saaneet viettää yhteistä viikonloppua moneen viikkoon niin kerro se hänelle. Voisit pahoitella että menetit malttisi. Aika ymmärrettävää että kun suutuit niin hän lähti (silti). Varmaan melkein kuka mies tahansa olisi lähtenyt; kuikuttelulla ei saavuta kuin hetkellisen "voiton". Ei teillä olisi mukavaa ollut vaikka kiukkuilusi jälkeen mies olisi kotiin jäänyt.

... jaa minä, jooen kiukkuttele koskaan *korvat heiluu*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elina-Maria kirjoitti:

Nyt pitää kysyä mieipidettä muilta miehiltä. Omani lähti juuri baarin, kavereiden kanssa vietetyn peli-illan jälkeen. Itseäni ei kiinnostanut, enkä olisi mielelläni miestänikään päästänyt, mutta mikäs minä olen kieltämään. Olen ollut töissä viimeiset kolme viikonloppua ja olisi ollut ihan kivaa nukahtaa oman kullan kainaloon. Suutuin, mutta toinen lähti silti. Olenko syyttä kiukkuinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu