Suuri ikäero seurustelusuhteessa. Onko parilla tulevaisuutta?

Iällä ei ole mitään merkitystä loppujen lopuksi. Jotkut ihmiset etsivät koko ikänsä kumppania jonka kanssa tulee juttuun ja johon rakastuu, eivätkä koskaan löydä sitä. Ei kannata välittää ikäerosta. Kysymys on kahden ihmisen luonteiden yhteensopivuudesta.

Onpi. Vanhemmillani on ikäeroa 11 vuotta ja edelleen ovat yhdessä. Äiti oli 20 kun alkoivat seurustelemaan. Että.

Joo.

Äitini oli 18 v ja isäni 28 v kun tapasivat. Ovat olleet 30 vuotta yhdessä ja ihan hyvin on mennyt.

Jos suhde kestää loppuun asti ja toinen on vielä viriilissä kunnossa, toinen vanhus niin se voi olla kitumista sille nuoremmalle kumppanille tuupata esim. jotain vanhaa äijää pyörätuolissa tai nuorehkon miehen seurassa olevaa naista luullaan hänen äidikseen.

Ihanne olisi tietenkin että ikäerosta huolimatta suhde kestää loppuun asti niin kuin Kyllikillä ja Johanneksella. Rohkea se ken sitten uskaltaa antautua suhteeseen itseään huomattavasti nuoremman kumppanin kanssa välittämättä ympäristön paineista.

Onhan noita paljon että mies on paljon vanhempi naista ja suhde on kestänyt monia kymmeniä vuosia. Toistepäin se on aika harvinaista, voi kai sekin onnistua. Tosin en miehenä jaksa oikein pidemmän päälle uskoa että se toimii kuin poikkeustapauksissa,mies kun on mies. Itselleni se ei kyllä kävisi, nainen nuorempi yhdistelmä voisi onnistua jos sopiva sattuisi kohdalle.

On olemassa tulevaisuutta, ehdottomasti. Itse kirjoitin aiemmin viestin "tarinastamme": Ikäero ikuinen pulma,-vai onko sittenkään.
Selasin sen juuri tuonne n.5 sivua taakseppäin. Kolmattatuhatta lukukertaa kertoo että aihe on erittäin suosittu.Siis ikäero aihe ja näitä postauksia on ilo lueskella sillä aikamme on suuressa murroksessa näiltä osin.
Aihe on huomattavasti hyväksytympi tänä päivänä kuin esim. 10 vuotta sitten ja uskon että 10-20 vuoden päästä nämä "vanhempimies-nuorempi nainen" suhteet ovat arkipäivää.
Suhteen ongelmat tahdotaan nähdä paljolti ikäerosta johtuviksi näissä suhteissamme(jota itsekkin elän), oikeastaan katoaa metsä puilta sillä aivan samanlaisia ongelmia on myös samanikäisten suhteissa.
Pariskunnan erilainen kehitystaso on haastavin asia sovittaa pidemmän päälle. Se minkä toinen on kokenut/oppinut on toiselta ehkä kokematta/oppimatta. Tällä kohtaa ratkaisevinta on oppimattoman/kokemattomamman kyky osata elää "kokeilematta kaikkea". t.s.jos kokeneemman elämänkokemus hyödyntyy suhteeseen on suhde todella hyvällä pohjalla.
Se mitä muut ajattelevat puhuttaa paljon. Kyse on kuitenkin omien moraalikäsitysten tarkistelemisesta sillä loppupeleissä ne ihmiset jotka tuomitsevat ovat vähissä.
Itse olen törmännyt muutamaan tapaukseen meidänkin suhteen aikana mutta kummallakin kerralla tuomitsijalla on oma elämänsä aika pahasti hakusessa.
Vanhempimies-nuorempi nainen suhde on ilmeisesti vaikein ymmärrettävä/hyväksyttävä 30-50 vuotiaille naisille. En tiedä miksi mutta niin näyttäisi kaiken asiasta kuulemani ja tutkimani perusteella olevan. Kuulisinkin mielelläni mielipiteitä siitä, mistä se voisi muiden lukijoiden mielestä johtua?

veikkaan että kummatkin ns. suhteet tulee kariutumaan ennemmin tai myöhemmin. 18 vuotias on vielä teini kumminkin, elämä edessä ja kokemuksia pitäisi saada. 30 vuotiaalla on taas erilainen ajatusmaailma ja haluaa ottaa rauhallisemmin.

Meidän kohdalla on ainakin riittävästi ikäeroa. Kuitenkin ymmärretään toisiamme erittäin hyvin. Tunnen hänen kanssaan voivani olla omaitseni ja tunnen olevani rakastettu, hyväksytty ja turvassa hänen kanssaan. Olo on ensimmäistä kertaa kuin olisi kotonaan hänen kanssaan. Sellaista tunnetta ei ole ollut koskaan aikaisempien miesystävieni kanssa.

Itse pidin aluksi häntä pitkään vain ystävänä, mutta hän ei antanut periksi vaan yritti sinnikkäästi niinkaun kunnes suostuin seurustelemaan hänen kanssaan. Itse ajattelin juuri sitä mitä muut sanovat ja kommentoivat ihan liikaa. Ensimmäistä kertaa olen elämässäni onnellinen, miksi luopuisin siitä muiden mahdollisten kielteisten asenteiden tai kommenttien takia!

Itse olen 41v nainen. Minulla on iästäni johtuen jo paljon kokemusta pitkistä parisuhteista mitä miehelläni ei taas ole. Mieheni taas on ikäisekseen henkisesti valmis sitoutumaan parisuhteeseen.

Ikäero ei tule esille kuin lähinnä vanhoja asioita muistellessa, kun huomaa puhuvansa asioista, jotka ovat tapahtuneet ennen hänen syntymäänsä.

Rakastamme, tuemme, ymmärrämme, hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme, keskustelemme avoimesti asiasta kuin asiasta. Samaa rataa aiomme jatkaa eteenpäin ja tosissaan panostaa tähän suhteeseen, koska tiedämme, että olemme onnellisia yhdessä.

Minun suhteeni on kategoriassa nainen 32 v. mies 20 v. Olemme todella onnellisia. Ikä on numero, tärkeintä on että on hyvä olla toisen kanssa, meillä on kivaa yhdessä ja yhteinen oma huumori, elämän päämäärät ja suuntaviivat ovat suhteellisen yhteneväiset, meitä yhdistää into vauhtiin ja moottoripyöriin. Esim. voi yhdessä haaveilla samoista asioista. Seksi on ihanaa, niinkuin yhteiset hellyyden hetket. Olemme puhuneet että lapsi saa tulla kun muutamme yhteen. Naimisiin ei kummallakaan ole tarvetta. Ehkä tahdomme siunauksen rakkaudellemme tässä muodossa joskus mutta mitään kiirettä avioon ei ole. Miksi olisi? Onhan hyvä olla näinkin.

Kritiikkiä on tullut mutta kun ihmiset ovat nähneet meidät yhdessä ja meidän onnemme, he ovat sanoneet että teitä söpömpiä ei ole tai että teistä todella huokuu rakkaus toisianne kohtaan. Se on totta, en ole koskaan ollut onnellisempi, mies taas sanoo löytäneensä elämänsä naisen. Olen todella kiitollinen elämästä jota saan elää.

... toiminut jo 3½ vuotta.

riippuu varmaan siitä aika paljon miten perillä ihmiset ovat itsestään. jos nuorempi osapuoli, oli sitten mies tai nainen vielä kovasti etsii itseään ja vanhempi osapuoli on jo tietyn tasaisen pohjan jalkojensa alla saavuttanu voi siitä syntyä ongelmia tietysti. esimerkiksi että nuorempi osapuoli alkaa suhtautua vanhempaan kuin kasvattajaan tai mentoriin, äitiin, isään, tai että vanhempi osapuoli omaksuu tämän roolin ja alkaa muokata nuoremmasta jotakin mitä tämä ei todellisuudessa ole. mutta kaipa näin voi olla suhteessa kun suhteessa ikärajoistakin riippumatta. itse vaan olen ikäväkseni jotunut avarakatseisuudestani huolimatta huomaamaan että joskus iällä on väliä... t. nainen 30.v

Mutta eikös loppujen lopuksi juttu oli niin, että jos kummatkin osapuolet rakastavat toisiaan, heidän kannattaa olla toistensa kanssa eikä lyödä heti hanskoja tiskiin kun alkaa tuntumaan painetta ja epäilyttämään.. Kukaan ei voi oikeasti ennustaa mitä heidän välillään tulee tapahtumaan.. Niinkuin täysin samanikäistenkään ihmisten seurustelusuhteissa. Itse elän myös juuri tällaisessa tilanteessa ja välillä hieman arveluttaa. Mutta niin minua on arveluttanut välillä muissakin suhteissa joissa olen ollut. Sen haluan vaan sanoa, että rakastan häntä syvästi.