Lokakuussa räjähtää... ja hurjasti

Alex Jones kertoi heinäkuussa 2001 että kohta tapahtuu valtioterroriteko. Hän oli tullut tähän johtopäätökseen tutkimalla Valkoisen talon julkisia asiakirjoja. Tiedämme kaikki mitä tapahtui syyskuussa 2001.

Nyt Jones varoittaa lokakuussa 2006 tapahtuvasta selkäpiitä riipivästä iskusta. Varoitukseen voi suhtautua vakavasti, koska Jones on esittänyt uransa aikana ainoastaan kaksi varoitusta joista ensimmäinen vuonna 2001 ja nyt toinen 2006.

Alex Jones varoittaa lokakuun 2006 iskusta.
http://www.youtube.com/watch?v=zAHqSfDNjaI

Jopa FOX uutisoi varoituksen.
http://www.youtube.com/watch?v=1wer7hlR_MA

Alex Jonesin varoitus 2001 valtioterrori-iskusta joka sitten toteutui 9/11/01.
http://www.youtube.com/watch?v=FXJRg4Vh0kc

Toivon sydämeni pohjasta Jonesin olevan väärässä, mutta jostain syystä pelottaa siltikin. Jones oli oikeassa 911-iskuista ja nyt 5 vuotta tapahtumien jälkeen hän tulee uudestaan samankaltaiseen tulokseen. Ja hän todellakin perustaa väitteensä virallisiin julkisiin asiakirjoihin ja uutisiin joita hän analysoi.

Siis pari-kolme viikkoa vielä ja sitten kuolee ihmisiä ja paljon!

Itse olen miettinyt, että voisiko Paavin salamurha tulla kyseeseen sillä se oikeuttaisi sodan kaikkialla Lähi-Idässä. Jenkeistä iso osa pitää Paavia pyhänä ja jos salamurhan syyt voitaisiin vierittää vaikka Al-Qaedan harteille niin se lisäisi Bushin ja sodan suosiota.

No tuo on omaa mietiskelyäni. Jones puhuu mega-luokan iskusta joten uskoisin meidän näkevän suuren luokan iskun... ehkä kemiallinen isku jolloin kuolisi kymmeniä tuhansia ja näyttävästi.
121011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samaa mieltä. Täällä jo itsekin aiemmin Veikkailin samaa

Äänestä

Alex Jones on väärä Profeetta.

Äänestä

ydinkäyttöinen lentotukialus plus lukuisa joukko muita aluksia nostaa ankkurit ja aloittaa seilaamisen kohti Persianlahtea tänään ensimmäinen lokakuuta. Ovat matkalla vajaan kuukauden.

Äänestä
  • PIAN....

    Äänestä

Uskoisin ydinpommin räjähtävän Israelissa ja siitä syytetään arabeja (Irania). Myöskin kemiallinen isku amerikkalaiseen kaupunkiin tekisi pahaa jälkeä. Saa nähdä miten käy, mutta jotain on Georgella tehtävä, koska marraskuussa on vaalit.

Äänestä
  • Nythän Libanonin eteläosissa on kohta monen länsimaankin sotilaita valvomassa tilannetta. Sinne vaan kunnon pommi ja Al-Qaida ilmoittaa syyllisyytensä, jolloin Al-Qaidan katsotaan hyökänneen usean maan kansalaisia vastaan. Näin saadaan helpommin myös pidättyväisten maiden tuki esim. Iranin operaatiolle/terrorismin vastaiselle sodalle, ja kansalaisten kontrollia kiristetään kaikkialla.

    "Plussana" tulisi vielä Etelä-Libanoniin säteilevä alue, jollin Hizbollahin sissit karttavat aluetta.

    Toinen vaihtoehto on nuke tai vastaava Usassa. Ei ole pitkää aikaa, kun oli uutinen siitä, kun Meksikon puolella oli joku Al-Qaida häiskä, jota jäljitettiin kiivaasti, ja jolla oli mahdollisesti "kunnon pommi" mukanaan.

    Äänestä

Enteet on fataalit.

Pian voimme julistaa kolmannen maailmansodan virallisesti alkaneeksi.

Äänestä

että olet väärässä. Ei ole todistettu missä tv-ohjlemassa Alex Jones on esittänyt varoituksen.

Jurputtaja on ansiokkaasti todistanut: koska Alex Jones ei ole esittänyt julkisesti tarkkoja tv-lähetysaikoja, koko ohjelma on tehty itse asiassa vasta iskujen jälkeen.

Äänestä
  • Olet saanut sieluusi näemmä vamman väitteestäni...

    Juuri näin kuitenkin, jos hemmo ei pysty yksilöimään että milloin ja missä on televisioitu ohjelmassaan esittämänsä väitteet niin kokolailla on turhaa sopertaa että "Tiesin ennakkoon ja varoitin"....tätähän eivät esed mailissaan saaneet ilmoitettua!

    Usko sinä poika vaan jos se onnelliseksi olosi tekee mutta aivan turha tyrkyttää sitä minkäänlaisena faktana muille(Paitsi uskonveljillesi).

    Äänestä

  • Jurputtaja kirjoitti:

    Olet saanut sieluusi näemmä vamman väitteestäni...

    Juuri näin kuitenkin, jos hemmo ei pysty yksilöimään että milloin ja missä on televisioitu ohjelmassaan esittämänsä väitteet niin kokolailla on turhaa sopertaa että "Tiesin ennakkoon ja varoitin"....tätähän eivät esed mailissaan saaneet ilmoitettua!

    Usko sinä poika vaan jos se onnelliseksi olosi tekee mutta aivan turha tyrkyttää sitä minkäänlaisena faktana muille(Paitsi uskonveljillesi).

    Katso se video vai miksi kyselet? Etkö osaa kieltä vai tivaatko vain huviksessi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Red October kirjoitti:

Alex Jones kertoi heinäkuussa 2001 että kohta tapahtuu valtioterroriteko. Hän oli tullut tähän johtopäätökseen tutkimalla Valkoisen talon julkisia asiakirjoja. Tiedämme kaikki mitä tapahtui syyskuussa 2001.

Nyt Jones varoittaa lokakuussa 2006 tapahtuvasta selkäpiitä riipivästä iskusta. Varoitukseen voi suhtautua vakavasti, koska Jones on esittänyt uransa aikana ainoastaan kaksi varoitusta joista ensimmäinen vuonna 2001 ja nyt toinen 2006.

Alex Jones varoittaa lokakuun 2006 iskusta.
http://www.youtube.com/watch?v=zAHqSfDNjaI

Jopa FOX uutisoi varoituksen.
http://www.youtube.com/watch?v=1wer7hlR_MA

Alex Jonesin varoitus 2001 valtioterrori-iskusta joka sitten toteutui 9/11/01.
http://www.youtube.com/watch?v=FXJRg4Vh0kc

Toivon sydämeni pohjasta Jonesin olevan väärässä, mutta jostain syystä pelottaa siltikin. Jones oli oikeassa 911-iskuista ja nyt 5 vuotta tapahtumien jälkeen hän tulee uudestaan samankaltaiseen tulokseen. Ja hän todellakin perustaa väitteensä virallisiin julkisiin asiakirjoihin ja uutisiin joita hän analysoi.

Siis pari-kolme viikkoa vielä ja sitten kuolee ihmisiä ja paljon!

Itse olen miettinyt, että voisiko Paavin salamurha tulla kyseeseen sillä se oikeuttaisi sodan kaikkialla Lähi-Idässä. Jenkeistä iso osa pitää Paavia pyhänä ja jos salamurhan syyt voitaisiin vierittää vaikka Al-Qaedan harteille niin se lisäisi Bushin ja sodan suosiota.

No tuo on omaa mietiskelyäni. Jones puhuu mega-luokan iskusta joten uskoisin meidän näkevän suuren luokan iskun... ehkä kemiallinen isku jolloin kuolisi kymmeniä tuhansia ja näyttävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu