milloin kyseinen lääke on tullut markkinoille, paikallinen lääkäri väitti ettei moista ole vielä saatavissa
tietoa Acompliasta
hihhuli
9923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ainakin minulla sitä on tuolla kaapissa ja yhden aamulla nappasin. On tullut apteekkeihin 15.9.
Aika tehokasta tuntuu olevan. Ei tee mieli yhtään napostella. Välillä pitää oikein muistuttaa itseään siitä, että pitää syödä. Ennen kuljin jatkuvasti jääkaapin ja sohvan väliä. Outo tunne, täytyy myöntää.
on aivan samanlaisia oireita että katselen sitä jääkaappia jatkuvasti olisiko siellä jotain.
kiitoksia vastauksesta.
eli ei ole oikein ap:n lääkäri ollut ajantasalla "tieojensa " kanssa.
siis puree juuri syömishimoihin? Olen käsittänyt, että se vaikuttaisi vyötärönseudun rasvoihin "jotenkin" muutoin, kuin hillitsemällä ruokahalua?
Kuinka paljon olet parissa viikossa laihtunut?
Rimonabant jotenkin blokkaa jotain reseptoreita, jotka aiheuttaa syömishimoa.
Itsellä on kolmessa päivässä mennyt 3 kg (nestettä, tiedetään), koska ruoka ei yksinkertaisesti maistu ja pitää syödä kellon mukaan, kun muuten ei tee mitään mieli. Outoa minulle, kun ennen sohvan ja jääkaapin välillä oli syvä ura jatkuvasta kävelystä...
Lueppa Tiede lehden numero 7/2006 sivut 44-45. Mielenkiintoinen kirjoitus Acomplianista.
Terv -20 kg
Tarviiko reseptin ja mitä maksaa?
tietyn BMI:n jne, hintaa tulee n. 1110 euroa/kuukaudessa, n. 3 euroa per pv.
Olen tyytyväinen lääkkeeseen.
yksi ykkönen liikaa, eli n. 110 euroa/kk tulee lääkkeelle hintaa.