Kertokaahan omia kokemuksia sinkut...Ystäväni on kohta puoli vuotta seurustellut miehensä kanssa. Kaveri osallistui aluksi ihan normaalisti ystäväporukan tapaamisiin, mutta nyt häntä ei näytä enää kiinnostavan ystävät. Viimeinen niitti tuli tänään, kun ilmoitti tylysti tekstiviestillä, ettei tule ystävänsä syntymäpäivän illanistujaisiin (tunteneet 5 vuotta). Illanvietosta puhuttu säännöllisin väliajoin ja tiesi, kuinka muut ystävät odottivat toistensa tapaamista pitkästä aikaa.
Onko teillä muilla sinkuilla kokemusta tällaisesta? Että yhtäkkiä uusi mies ja hänen kaverinsa ovat koko elämä eikä vanhojen ystävien tapaaminen kiinnosta? Mieleeni tuli, että entäs sitten jos heidän suhde ei kestäkään... Sittenkö taas ystävyys kelpaa? Vähän hämillään tässä on muu ystäväpiiri...
Onko teillä muilla sinkuilla kokemusta tällaisesta? Että yhtäkkiä uusi mies ja hänen kaverinsa ovat koko elämä eikä vanhojen ystävien tapaaminen kiinnosta? Mieleeni tuli, että entäs sitten jos heidän suhde ei kestäkään... Sittenkö taas ystävyys kelpaa? Vähän hämillään tässä on muu ystäväpiiri...
Vastaukset 6
Vanhimmat
On kokemusta kyseistä tilannetta vastaavista tilanteista JA PALJON. En ole sinkku, ja aloin seurustella vasta kun kaikki kaverit jo seurusteli ja oli unohtaneet mut.
Veikkaisin jotta juttu menee niin että: rakkaus kestää 2 vuotta tai 200 yhdyntää. Tämän jälkeen ystävyytesi alkaa kelvata taas!
Mulle on käynyt noin monta kertaa ja joidenkin kohdalla tein sen virheen etten ole huolinut heitä enää kavereikseni. Jos nyt saisi tehdä toisin niin tekisin niin nyt.
Yksi ystävä unohti meidät totaalisesti noin neljäksi vuodeksi. Sitten se alkoi pikkuhiljaa ottaa yhteyttä ja nyt ollaan taas yhtä hyviä kavereita kun 10 vuotta sitten. Rakastumisen jälkeen hänen silmät ilmeisesti aukeni ja hän huomasi, että elämässä pitää olla muitakin kuin vain puoliso.
Mulla ei ole yhtään tosiystävää, mutta kavereita on paljon. Nyt kun muistelee ketkä on mun kavereita nyt ja ketkä oli viisitoista vuotta sitten, niin muutos on 99%.
Ystävyydellä on mielestäni elinkaari ja sellaisia henkilöitä jotka on ystäviä läpi elämän on todella vähän.
Sory en ole sinkku, vaan yli kolmekymppinen jädkä.
Ystävyys ei vaadi mitään. Ei ole maailmanloppu jos joku ei tule. Kyllä on oikeus olla vaikka sen miehen kanssa tai muualla, ei ystävyys saa olla velvoite. Kortti voisi olla kohteliasta lähettää ainakin tai viesti. Muita on tulossa illanviettoon niin hyvä! Turha mustamaalata sitä joka ei jaksa tai voi (jos mies on vaativainenkin) tulla. Työelämä ja muu elämä vaatii jo, eikö ystävä saa itse päättää tuleeko ja milloin ilman että kukaan edellyttää/ehdollistaa ystävyyttä hetimiten.
On merkkejä joista voisi päätellä ettei joku ole kiinnostunut ystävänä, mutta jokainen taitaa päättää rajat itse. Mutta ystävää ei saa juoksuttaa.
Kaikille ei ole helppoa tulla vaan illanistujaisiin noin vaan, voi olla sosiaalisia paineita ryhmässä. Tai sitten niitä on tullut. Muutaman ihmisen kesken tai kaksin voi olla helpompaa kuin joukossa. Jotkut miehet eivät edes ymmärrä naisten illanistujaisia ja ovat jo siitä mustiksia.
Voisiko asian antaa olla...
Tarkoitin "On merkkejä" -lauseella että on yleisesti olemassa merkkejä joista voisi päätellä... En tarkoittanut että tässä tapauksessa olisi kummemmin merkkejä.
Ystävät ovat jokaiselle niin tärkeitä että ei sitä ystävyyttä yleensä halua menettää, ellei ole ihan väärä henkilö ja klikkaa.
Toi Noh Jaan viesti pitää 100% kutinsa! Nykypäivänä työnantaja vaatii PALJON. Oven takana on tulijoita joten jos on onnistunut saamaan hvyän työpaikan, pitää siihen panostaa ja silloin on pakko nipistää jostain. Tällaisia tapauksia on paljon. Esim. itse kun aloitin elämäni parhaan työn, maailman parhaiden työkaverien kanssa, maailman parhaassa paikassa, musta otettiin alussa "luulot" pois. Tein 4kk 95% iltavuoroa, yritin tallentaa 10Megan aivoihini 25Megaa tietoa. Silloin oli pakko huilata viikonloput, arkisin ei ollut mahkuja käydä eräillä henkilöillä kylässä ja nää ihmissuhteet kuoli. Lapset vaikeuttaa yhteisiä illanistujaisia. Jos on vaikka 1,5 vuotias esikoinen tekee aamua, iltaa ja yövuoroa, näkee lastaan iltavuorossa 3 tuntia päivässä jne. silloin on pakko tinkiä ystävyyssuhteista. Sitten kun lapset alkaa olla yli 4 vuotiaita, ne hakeutuu omien kavereiden sekaan ja sitten vanhemmilla saattaa taas olla aikaa vanhoille ystäville.
Tällasta.
Ihmiset kehittyy erilailla ja tarpeet vaihtelee ja jotkut ei kehity lainkaan. Joitakin ahdistaa kaikki joitakin ei mikään. Vahvat itsenäiset ihmiset päättävät itse tekemisistään ja menemisistään. Arvaan että ikäluokkanne on 23-27v, jolloin pariskunnat alkaa ottaa useimmiten pesäeroa vanhoista kuvioistaan. Syynä on usein vanhat kaunat, uudet kateudet, hiljaiselossa paisuneet väärinymmärrykset ja näkemyserot. Eipä voi kukaan tehdä muuta kuin niinkuin parhaaksi näkee ja kuitenkin tulee samalla kunnioittaa toisten omaa vapaata tahtoa. Kysyäkin saa tältä ihmiseltä jos hän on avoin tyyppi niin saattaa jopa saada vastauksenkin ihan asianosaiselta. Oma kaveripiirini on mennyt 18-39 ikäni välillä noin 3-4 kertaa kokonaan uusiksi, useimmiten ihan arkisten käytännön asioiden kuten työn, perheen tai asuinpaikan vuoksi. Sellaisestakin syystä menetin muutaman lapsuuden kaverin kun ostin 10x kalliimman auton kuin heillä. Hyi paha minä.
helvetin yleistä naisten välisissä kaverisuhteissa. frendi heivataan heti kun äijä löydetään ja lihotaan tuhdisti päälle...ei mikään tosiystävä