kaikkihan alkoi siitä, kun nuorena tyttönä aloin seurustelemaan, tällöin olin alaikäinen vielä. Seurustelu oli niin ihanaa ja jo tuolloin tietenkin ajattelin että miten eletään elämämme onnellisesti loppuun saakka. Muutimme reilun vuoden seurustelun jälkeen yhteen, elämä oli vielä ihanenpaa. Pikkuhiljaa alkoi vaan tulla pikkuriitoja ja niistä sitten isoja riitoja.. tätä jatkui suht pitkään.
sain tietää että poikaystäväni oli pyytänyt PARASTA YSTÄVÄÄNI sänkyvierailuille kun en itse ollut kotona. Poikaystäväni itse minulle kertoi kun oli niin paha olla.
Elämäni murskaantui aivan täysin...ei se että meni avopuoliso mutta myös se paras ystävä johon oli aina luottanut.
Meni reilu vuosi ja aloin seurustelemaan uudelleen, pelotti aivan hirveästi että mitäköhän tästä tulee. Uusi puolisoni oli kuitenkin "niin ihana, maailman paras" etten pitkään kerennyt pelätä.
Meillä menikin hyvin, todella hyvin. Muutimme reilun vuoden seurustelun jälkeen yhteen, tärkeänä syynä pidimme taloutta mutta myös järkevänä askeleena suhteessamme eteenpäin. Luottamus alkoi rakoilemaan aika pahasti pikkuhiljaa, puolisoni kännireissuja alkoi tulemaan, mitään minulle ilmoittamatta missä on, tai sitten sanoi että lähden yhdelle ja tulikin kuuden aikaan aamusta kotiin ja minä sain kuulla miten hirveä ämmä olen! nämä annettiin anteeksi, tein itse kerran samalla tavalla, kostaakseni, mutta menin niin hajalle siitä että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta...
Avopuolisoani alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän viina, ja jatkot minulle tuntemattomien naisien luona. Sitten jätin hänet, hän olisi halunnut vielä jatkaa, mutta en jaksanut aina miettiä että missä hän taas on ja kenen kanssa, mitä tekee, onko hän pettänyt vai ei...enkä jaksanut sitä tappelua.
Halusin kuitenkin vielä miettiä asiaa vielä, puolisoni oli aivan samaa mieltä.
Kuinkas sitten kävikään, hän oli ollut tuttuni kanssa nuoleskelemassa jatkoilla..ensinnäkin oli lähtenyt ryyppäämään taas ja sitten vielä hommasi akan, ja molempien piti miettiä että tuleeko tästä vielä mitään jos yritettäisiin vielä.
Halusin vielä yrittää luottaa häneen mutta, taas minun luottamus petettiin.
Olen aika rikki tällä hetkellä.
Kaikki riidat mitä meillä oli johtuivat molemmista osapuolista, joskus toisesta enemmän.
Mutta oikeuttaako se särkemään toisen sydämen, repimään se riekaleiksi...?
Tämä oli minun tarinani, ja voin sanoa että olen vielä todella nuori, ja sitä olenkin ihmetellyt että miksi näin nuorena olen joutunut kokemaan jo aivan helvetisti tuskaa.
sain tietää että poikaystäväni oli pyytänyt PARASTA YSTÄVÄÄNI sänkyvierailuille kun en itse ollut kotona. Poikaystäväni itse minulle kertoi kun oli niin paha olla.
Elämäni murskaantui aivan täysin...ei se että meni avopuoliso mutta myös se paras ystävä johon oli aina luottanut.
Meni reilu vuosi ja aloin seurustelemaan uudelleen, pelotti aivan hirveästi että mitäköhän tästä tulee. Uusi puolisoni oli kuitenkin "niin ihana, maailman paras" etten pitkään kerennyt pelätä.
Meillä menikin hyvin, todella hyvin. Muutimme reilun vuoden seurustelun jälkeen yhteen, tärkeänä syynä pidimme taloutta mutta myös järkevänä askeleena suhteessamme eteenpäin. Luottamus alkoi rakoilemaan aika pahasti pikkuhiljaa, puolisoni kännireissuja alkoi tulemaan, mitään minulle ilmoittamatta missä on, tai sitten sanoi että lähden yhdelle ja tulikin kuuden aikaan aamusta kotiin ja minä sain kuulla miten hirveä ämmä olen! nämä annettiin anteeksi, tein itse kerran samalla tavalla, kostaakseni, mutta menin niin hajalle siitä että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta...
Avopuolisoani alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän viina, ja jatkot minulle tuntemattomien naisien luona. Sitten jätin hänet, hän olisi halunnut vielä jatkaa, mutta en jaksanut aina miettiä että missä hän taas on ja kenen kanssa, mitä tekee, onko hän pettänyt vai ei...enkä jaksanut sitä tappelua.
Halusin kuitenkin vielä miettiä asiaa vielä, puolisoni oli aivan samaa mieltä.
Kuinkas sitten kävikään, hän oli ollut tuttuni kanssa nuoleskelemassa jatkoilla..ensinnäkin oli lähtenyt ryyppäämään taas ja sitten vielä hommasi akan, ja molempien piti miettiä että tuleeko tästä vielä mitään jos yritettäisiin vielä.
Halusin vielä yrittää luottaa häneen mutta, taas minun luottamus petettiin.
Olen aika rikki tällä hetkellä.
Kaikki riidat mitä meillä oli johtuivat molemmista osapuolista, joskus toisesta enemmän.
Mutta oikeuttaako se särkemään toisen sydämen, repimään se riekaleiksi...?
Tämä oli minun tarinani, ja voin sanoa että olen vielä todella nuori, ja sitä olenkin ihmetellyt että miksi näin nuorena olen joutunut kokemaan jo aivan helvetisti tuskaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi leikit aikuisten leikkejä kun selvästi sinulla oli vielä lastenleikit kesken.
Kaikella on aikansa tyttöseni.
Sinun kuului vielä pussailla ja halailla ostarilla/kylätiellä kun jo muutit asumaan yhteen eli avioliiton kaltaisiin olosuhteisiin.
Ei pienen tytön pää kestä eikä järki riitä vielä käsittelemään tuollaisia asioita.
Ole lapsi rauhassa. Kasva nuoreksi rauhassa. Opettele olemaan aikuinen rauhassa. Siinä äidin neuvo tytölle.
Sinä olet vain kiirehtinyt liikaa.
Kaikella olisi ollut aikansa.
..."puolisosi" oli toden näköisesti samaa ikäluokkaa tai hiukan vanhempi.
20 vuoden päästä tajuat että pojat kehittyvät TODELLA JÄLKIJUNASSA tyttöihin nähden.
Ei siis mitään mahkuja elää seesteistä "perhe-elämää" keskenkasvuisen klopin kanssa.
Usko minua.
olenko sinun mielestäsi lapsi jos olen 25vuotias?
olen todellakin huomannyt että pojat tulevat jälkijunassa. Onko aivan pakko pitää minua täysin lapsena? taidat olla sitä porukkaa jonka mielestä pitää elää sinkkuna ainakin 30v asti ja sen jälkeen voi olla vasta niin aikuinen että voi harkita yhteenmuuttoa seurustelukumppaninsa kanssa.
olisi mukava tietää minkä ikäinen itse olet ja minkä ikäisenä olet itse muuttanut (ensimmäisen kerran) toisen kanssa yhteen.
Mikä ihme siinä on että kaikki naiset rakastuvat kaiken maailman kusipäihin!!!! Sitten kunnollista miestä kartetaan kuin ruttoa.... ei voi ymmärtää.
niin, älä muuta sano, mutta eipä ne sitä sillon alussa näyttäneet vasta vuosien päästä...
Mä olin 14v ja mun mies 13v kun alettiin seurustelee eli teinirakkaus....ja ollaan edelleen yhdessä,oltu 28v kimpas ja meillä on aivan ihanat tytöt 14 ja 16v.Naimisissakin oltu jo 19v.
Joten....ei se ikää katso kun rakastutaan,ikinä ei ole liian nuori tai vanha.
Toivon ett saat sen amorin osuman itseesi uudestaan ja luotat ett suakin varten on se *joku* ketä saat rakastaa ja voit luottaa
ja mikä tärkeintä antaa sulle rakkauttaan!
Olet parhaassa iässä.....mä olin 25v kun sain mun ensimmäisen tytön =o)
ajattelutapaasi. Elele nyt ihan sinkkuna rauhassa ja keskity vain omaan itseesi. Unohda koko miessukukunta. Minä kun näin tein, todellakin tapasin sen ihan oikeasti "oikean".
Elämäähän tämä vain on ja noista kokemuksista olet varmasti saanut paljon evästä tulevaisuutta varten. Älä anna itsestäsi ihan kaikkea toiselle, ennenkuin olet ihan varma, että toinen tekee saman. Eli kehitä itsesuojelua, äläkä ota liian vakavasti liian nopeasti. Tsemppiä sinulle, kyll se siitä ajan kanssa.