Olen lukiolaispoika ja huomaan olevani nykyisin todella yksinäinen. Minulla ei ole koskaan ollut montaa kaveria, mut tällä hetkellä ei ole käytännössä ainuttakaan. Viimeisimmän kaverini kanssa tiet ovat ihan hiljattain alkaneet eriämään; olemme sen verran erilaisia.
Olen ujo ja hiljainen, en saa kavereita saati ystäviä ollenkaan helposti. Viimeaikoina minulla on ollut aina välillä lievää masennusta ja olen vasta äskettäin ymmärtänyt syynä olevan yksinäisyyden.
Olen aina pitänyt yksin olemisesta ja pidän edelleenkin. Siksi en olekaan koskaan kovin aktiivisesti luonut suhteita muihin ihmisiin.
Nyt asia on edennyt kuitenkin liian pitkälle. Masentelen säännöllisin väliajoin enkä meinaa enää jaksaa ainaista kotona kököttämistä. Olen huomannut, että kaikilla muilla ihmisillä ympärilläni on elämä; vain minulla ei ole ja se saa entistä masentuneemmaksi.
Monet kerrat olen päättänyt, että teen tälle lopun; hankin jonkun harrastuksen, jossa tapaan uusia ihmisiä. En vain ole löytynyt yhtään minua kiinnostavaa harrastetta, josta järjestettäisiin kursseja. Olen kiinnostunut luovasta työskentelystä, kirjoittamisesta ja sellaisesta. Ei kotipaikkakuntani lähellä ole mitään sopivia harrastusmahdollisuuksia..
En yksinkertaisesti enää keksi mitä teen. Netistäkään en ole kovin innostunut ystäviä hankkimaan.
Tarvitsen apua. Tai vähintäänkin vinkkejä.
Olen ujo ja hiljainen, en saa kavereita saati ystäviä ollenkaan helposti. Viimeaikoina minulla on ollut aina välillä lievää masennusta ja olen vasta äskettäin ymmärtänyt syynä olevan yksinäisyyden.
Olen aina pitänyt yksin olemisesta ja pidän edelleenkin. Siksi en olekaan koskaan kovin aktiivisesti luonut suhteita muihin ihmisiin.
Nyt asia on edennyt kuitenkin liian pitkälle. Masentelen säännöllisin väliajoin enkä meinaa enää jaksaa ainaista kotona kököttämistä. Olen huomannut, että kaikilla muilla ihmisillä ympärilläni on elämä; vain minulla ei ole ja se saa entistä masentuneemmaksi.
Monet kerrat olen päättänyt, että teen tälle lopun; hankin jonkun harrastuksen, jossa tapaan uusia ihmisiä. En vain ole löytynyt yhtään minua kiinnostavaa harrastetta, josta järjestettäisiin kursseja. Olen kiinnostunut luovasta työskentelystä, kirjoittamisesta ja sellaisesta. Ei kotipaikkakuntani lähellä ole mitään sopivia harrastusmahdollisuuksia..
En yksinkertaisesti enää keksi mitä teen. Netistäkään en ole kovin innostunut ystäviä hankkimaan.
Tarvitsen apua. Tai vähintäänkin vinkkejä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet siis ehkä huomannut, että ujoutesi on johtanut sinut noidankehään mistä et osaa enää ulos.
Se on sulkenut sinut yksinäisyyteen ja olet uskonut
itsekkin, että sinun on noin hyvä olla.
Mutta ei!!!
Ei nuori lukiolaispoika, ei sinun kuulu elää tuollaista epäsosiaalista elämää.
Mene muiden nuorten pariin, sieltä se löytyy kuin
itsestään se sopiva ystävä ja ehkä se harrastuskin.
Minä olen 20-vuotias ja myös käynyt lukiota. Lukiossa oli vaikeaa mennä ihmisille puhumaan, kun oli vuosikaudet ollut ujo ja arka (johtui kiusaamisesta peruskoulussa).
Tiedän, että tarkoitit Katriinaz pelkästään hyvää, mutta "et voi tehdä noin -rohkeasti vain tekemään näin" -tyyliset ohjeet enemmänkin järkyttävät kuin rohkaisevat. Ainakin minua itseäni. Kun on pitkään tottunut toimimaan tietyllä tavalla, on vaikea mennä muuttamaan toimintaansa hetkessä. Sen vaatiminen itseltä on jopa täysin epäinhimillistä !
Mutta kuitenkin... Aloittajalle sanoisin: kavereita ei tarvitse olla paljoakaan. Toisin kuin edellinen kirjoittaja väittää, sinun ei tarvitse viettää "sosiaalista elämää". Jokainen nimittäin taplaa tyylillään. Jos olet luonteeltasi hiljainen ja rauhallinen, suuri kaveripiiri ei edes sovi sinulle varsinaisesti. Keskity saamaan yksi, kaksi tai kolme kaveria. Ensimmäisenä sinun kuuluu keskittyä sen yhden ainoan saamiseen, sitten vasta toisen, ja jos jaksat, niin sitten kolmannenkin.
Ei pidä vaatia itseltään suuria muutoksia heti aluksi. Sehän olisi aivan järjetöntä... Yhden kaverin saaminen on oikeastaan yllättävän helppoa -jopa ujona ihmisenä voin näin sanoa. Siitä on hyvä aloittaa :). Ole kärsivällinen ja lempeä itsellesi, se on pääasia. Tutustu ihmisiin mentalitentillä: "Minä en halua (vaadi) ketään kaverikseni, kunhan nyt muutaman sanan vaihdan tässä aikani kuluksi". Silloin ihmiset huomaavat, että olet rento, plus sinulla itselläsi on myös mukavampaa, kun et ole ikäänkuin suorittamassa siinä mitään tehtävää (et voi "epäonnistua" toisin sanoen).
Toivotan sinulle jaksamisia. Elämäsi kuulostaa kaikinpuolin ok:lta, kun olet esimerkiksi tässä vaiheessa päässyt lukioon asti, sekä jättänyt yhteydenpidot itsellesi epäsopivaan henkilöön.
Asian ydin on juuri se, etten keksi missä pääsisin muiden nuorten seuraan. Koulussa olen jo menettänyt siihen mahdollisuuden, kun olen näin kauan pysytellyt syrjässä.
Harrastuksen saamista en pitänyt minään itseisarvona, vaan meinasin että sen kautta löytyäisin niitä kavereita, ehkä jopa ystäviä. Haluaisin siis liittyä johonkin yhteisöön, se on minun tilanteessani ainoa tapa päästä luomaan ihmissuhteita. Lukiokin loppuu jokusen kuukauden päästä ja edessä on välivuosi.
Äskeinen viesti oli siis Katriinazin viestiin viitaten.
Miten olisi, jos lähtisit mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan? Itse olin nuorena tyttönä esim. SPR:n toiminnassa mukana. En nyt tarkoita pelkästään hyväntekeväisyysjuttuja, mutta omalta kokemukseltani sanon, että jos tulet paremmin toimeen vanhempien kuin omanikäistesi kanssa, niin kannattaa pyrkiä nuorisotapahtumiin vaikka järjestyksenvalvojaksi. Itse harrastan tätä, ja noin 2/3 paikkakunnan nuorisodiskojen järkkäreistä ovat minusta vanhempia. Tällä tavoin saat myös kosketusta muihin nuoriin ja voit olla heidän menoissaan mukana, vähän toisessa roolissa tosin. :)
Onnea elämääsi! :)
Voi voi, mulle kävi juuri noin silloin lukiossa. Minua kiusattiin peruskoulussa ja lukiossakin oli pari tyyppiä jotka jaksoivat v***uilla vähän väliä. Eipä siinä oikein ollut mahdollisuuksia nostattaa sitä itsetuntoaan ja olla reippaana ihmisten juttusilla. Pikemminkin ajattelin juuri niin että olen onnellisempi yksin kuin siinä huonossa seurassa heikentyneen itsetunnon kanssa.
Olet siis vikaa vuotta lukiossa, hyvä. Voin lyödä vetoa että sen jälkeen sulla alkaakin se helpompi elämä kun pääset kiinni aikuisten maailmaan työpaikan tai opiskelujen kautta. Siinä vaiheessa ei enää tarvitse yrittää olla mitenkään cool, epätäydellisyyskin on osa inhimillisyyttä eikä kukaan täyspäinen tule enää herjaamaan. Mulla helpotti se armoton yksinäisyys yliopiston myötä, heti silloin syksyllä varasin ajan lääkäriin, sain masennuslääkkeet ja niiden avulla pystyin olemaan reippaana muiden seurassa. Sittenpä kävikin niin että tutustuin pariin hyvään tyyppiin ja sain useammankin kaverin jonka kanssa voi vaihtaa aina pari sanaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu ihan uskomattomalta koska olin luullut olevani se riittämätön ja onneton luuseri joka ei ikinä saa kavereita. Toisin kävi :) Voin vannoa että näin tulee käymään sinullekin jos vain tahtoa riittää sosiaalisempaan elämään.
Tsemppiä ja voimia sinulle!
Hanki koira. Koira on miehen paras ystävä.
Koira auttaa kontaktien saamiseen, koira hellyttää monet naiset ;)
Koira on syy liikkua ulkona. Tällöin myös tulee mahdollisuus muiden tapaamiseen. Koira opettaa toimimaan toisten kanssa.
Ja jos ei kuitenkaan onnistu ihmisystävän nopea saanti, niin sinulla on ainakin koira uskollisena ystävänä. Luulin minäkin olevani ujo erakkoluonne, mutta koiran avulla onnistuin sitten tutustumaan joihinkin ihmisiin. Sainpa lopulta sitten yhden sydänystävänkin
Ihan hyvä idea, mutta koira tuskin on tässä vaiheessa elämää se viisain hankinta.
Lähtisit välivuodeks vaikka ulkomaille.
Kibbutsille Israeliin tms.
Kibbutseilla on paljon nuorta porukkaa eri maista
ja siellä järjestetään kivoja juhlia rannalla jne.
Tai vain duuniin johonkin ulkomaille.
Tsemppiä sulle! :)
En tiedä onko tämä kovin järkevä vinkki, mutta kun aikoinaan päätin hyväksyä yksinäisyyteni aloin sen jälkeen löytämään ystäviä.Minäkin pidin ja yhä pidän yksin olemisesta, mutta se että hyväksyy sen osana elämää onkin sitten eri prosessi. Vertaileminen muihin on vihoviimeistä touhua, koska kukaan ei ole kärpäsenä katossa katsomassa mitä tapahtuu kulissien takana.
Yksinkertaisesti selitettynä joku asia voi tuntua suuremmalta ongelmalta kuin mitä se onkaan ja jos siitä tekee esteen elää elämäänsä, niin silloin ei itsessään tapahdu minkäänlaista henkistä kypsymistä.Se, että osaa antaa mahdollisuuden myös muille saattaa olla silta kohdata uusia ihmisiä. Tällä en tarkoita, että muuttaisit käytöstäsi radikaalisti ja sietäisit mitä tahansa, mutta joskus ystävät löytyvät yllättävän helposti arjen keskeltä. Lisäksi voi aina miettiä hakeeko ystävästä pelastusta, kuuntelijaa tai tukipylvästä vaiko tasaveroista ihmissuhdetta, jossa haluaa myös olla kuuntelevana osapuolena (mietin vain, jos olet taipuvainen masennukseen auttaisiko puhuminen terapiassa???) ja jakaa asioita toisen kanssa. Joskus ystävyyteen ladataan niin suuria odotuksia, ettei kukaan ihminen pysty asettumaan sellaiseen rooliin.
Mitä haluaa elämältään ja ihmissuhteiltaan vaatii joskus erakoitumista, miettimistä ja vähän masennustakin ja itse kukin joutuu tekemään sitä kulkeakseen varmemmin omia polkujaan sekä kuullakseen ajatuksensa. Vaikutat viisaalta nuorelta mieheltä ja osaat ajatella analysoiden, joka helpottaa ratkaisujen löytymistä (ja joskus saa miettimään liikaakin).
Varmasti keksit jotakin, mutta anna myös itsellesi aikaa ja elä elämääsi miettimättä mitä muut tekevät :)
Suosittelisin, että keskittyist lukion lopun pelkästään esimerkiksi opiskeluun jotta saisit hyvät paperit ja pääsisit opiskelemaan sinua kiinnostavaa alaa jossa olisi samanhenkisiä tyyppejä kuin sinä.. Sieltä varmasti saat kavereita, koska puheenaiheitakin löytyy helposti yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Sinuna en tuhraisi ajatustakaan muille lukiolaisille vaan miettisin jo tulevaisuutta. Välivuotena voisit myös keksiä jotakin sellaista missä pääsisit aivan uusien ihmisten pariin, jossa kukaan ei tuntisi taustojasi. voisit ikäänkuin rakentaa elämääsi uudelta pohjalta. Tsemppiä sinulle, uskon että elämäsi muuttuu kunhan saat lukiosi päätökseen!! :)
Itse löysin vasta yliopiston piiristä varsinaisia ystäviä. Sitä ennen oli ollut enemmän tai vähemmän koulukaveriasteella kaikki kontaktit.
Lukion päättymistä olen pitänytkin uuden alun merkkinä. Armeijaan ja opiskelemaan, välivuotena ehkä myös opiskelemassa jotakin..
Tällä hetkellä olen vain ollut sen verran pitkään yksin, että alkoi jo ketuttaa. Kai se täytyy vain hyväksyä, että lukio on painettava loppuun ilman ystäviä.
Itse olen löytänyt ystävyyden todellisen merkityksen vasta päälle kolmekymppisenä. Hieman Paguetin malliin meni minullakin koulu lukiota myöten. Kannattaa kyllä ottaa hyöty irti noista ympäristönvaihdoksista, "aloittaa uusi elämä" armeijassa ja opiskeluissa. En tarkoita sitä että yhtäkkiä nyt pystyisi ryhdistäytymään tai ryhtymään hirmu sosiaaliseksi tms, mutta yrittää kuitenkin päästä siitä omasta sulkeutuneisuudesta vähän etäämmälle.
Alku voisi olla se, että kokeilisi sitä pystyisikö kiinnostumaan jostain sellaisesta toiminnasta jota ei tarvitse tehdä yksin. Bilettämiseen pakottautuminen ei minusta ratkaise mitään, minä ainakin tunnen itseni yksinäiseksi liian isossa joukossa ja etenkin sellaisessa tilanteessa kun muut keskittyvät lähinnä ryyppäämiseen, mies- tai naissuhteiden hakemiseen yms. Ennemminkin tarkoitan harrastamista tai ainakin ihmisten kanssa olemista, jos ei muuta niin juttelemalla muiden kanssa luentojen välissä käytävillä, armeijassa sodessa jne. Olla ennemmin mukana kuin ulkona porukoista. Uuden ympäristön etuna on se, etteivät vanhat asenteet tule mukana ellet itse tuo niitä. Kukaan ei tiedä että kanssasi "ei voi jutella" tms, ellet itse kerro tai osoita sitä.
Mutta se varsinainen ystävyys, sen löytämiseen olen huono antamaan ohjeita. Mutta tuollaisesta yllämainitustakin se varmaan voisi alkaa. Se vaatii oikean ihmisen osumista kohdalle, sitä että uskaltautuu juttusille ja pysyy mukana vaikka koko ajan kaikki ei olisikaan niiiin hienoa. Minä löysin sen ystävän nettikeskusteluista. Nyt vuosien jälkeen ystävästä on tullut perheen lisäksi tärkein ihminen elämässäni. Mutta sekään aika jolloin minulla ei vielä ollut ystävää ei ollut arvoton, ja ystävyyden kehittyminen on ollut sen alusta alkaen antoisimpia asioita mitä olen kokenut. Se ettei sinulla ole vielä se vaihe alkanut ei tarkoita ettet voisi olla sen kynnyksellä, minä päivänä tahansa. Vaikka tänään tai huomenna, armeijan tai opintojen ensimmäisenä päivänä tai ehkä vuoden tai muutaman kuluttua. Ei sinua ole tuomittu yksinäisyyteen lopuksi ikääsi ellet itseäsi siihen tuomitse, ja kun kysyt asiaa, et varmasti ole sitä tehnyt tai aio tehdäkään. Sulla on oikein hyvät edellytykset omistaa valoisa tulevaisuus, ota pieniä askeleita ja yritä tosiaan hyödyntää nuo muutokset elämässäsi. Ja jos epäonnistut niissä, älä masennu. Tilaisuuksia tulee aina, ja joka päivä on mahdollisuus tavata uusi ihminen.
Totta kai sen saa kuulostamaan tai näyttämään yksinkertaiselta kuvaruudulla, todellinen elämä on mutkikkaampi. Mutta loppujen lopuksi ei siinä elämässä tarvitse olla täydellinen. Vaikeidenkin ihmisten on mahdollista löytää ystävä, mä tiedän. Vaikka joka päivä pelkään sitä että olisin jonain päivänä taas ilman ystävää, tiedän että se ei ole kiinni siitä että minä olen minä.
Koita jaksaa lukio loppuun.
Toivotaan, että sen jälkeen löytyy
kavereita ja kaikki kääntyy paremmaksi.
Silläaikaa löydät ehkä jonkun kivan
juttukamun vaikka chatista.
Mutta tiedäthän...älä luota kaikkiin
sinisilmäisesti, ole varovainen.
Näet kyllä kuka on aidosti luotettavaa
juttuseuraa jos kaipaat syvempää keskustelua.
Hyvässä lykyssä chat-tuttavuus voi muuttua
jonkun ajan kuluessa, myös oikeaksi ystävyydeksi.