Saako mies olla

Juttelin tästä aiheesta erään naispuolisen ystäväni kanssa ja ajattelin tulla myös tänne foorumille tiedustelemaan naisten keskuudessa vallitsevaa yleistä mielipidettä tämän asian tiimoilta.

Eli onko se naisen mielestä miinusmerkkinen asia, jos esim. potentiaalinen seurustelukumppani osoittautuu naista älykkäämmäksi?

Ja tiedän kyllä että älykkyyttä on monenlaista ja että älykkyys on muutenkin aika vaikeasti määriteltävä termi. Mutta lähinnä tarkoitan sellaista tilannetta, jossa nainen on tekemisissä miehen kanssa, joka ymmärtää asioita, osaa lukea kanssaihmisiään, on terävä-älyinen, sanavalmis ja hyvä puhumaan. Ja mies olisi siis kaikilla näillä osa-alueilla naista "kehittyneempi".

Eli nainen ei esim. pysyisi miehen vauhdissa verbaalisesti ja muutenkin huomaisi jatkuvasti olevansa jäljessä mitä ajatuksenjuoksuun tulee. Häiritseekö naista tällainen asia?

Yleinen uskomus taitaa olla sellainen, että naiset ovat verbaalisesti miehiä lahjakkaampia ja naiset ovat parempia puhujia. Onko se naiselle jotenkin kova paikka, jos hän kohtaa miehen joka on häntä lahjakkaampi näillä osa-alueilla? Itse olen esimerkiksi baarissa huomannut, kuinka jotkut naiset ihan silmiinnähden suivaantuvat, kun jäävät pöytäkeskusteluissa "alakynteen".
302429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Itsekin olen huomannu tuon saman asian. Siis tuon, että moni nainen suutahtaa, jos huomaa jäävänsä keskustelussa kakkoseksi. Keskusteleminen ja puhuminen kuitenkin yleensä mielletään naisten vahvuudeksi, joten kai se sitten syö naista, jos huomaa, ettei pärjääkään sillä omalla vahvalla osa-alueellaan.

Mutta jokainenhan viihtyy parhaiten siinä seurassa jossa kokee olevansa samalla aaltopituudella. Ei kai yksikään nainen viihdy sellaisen miehen seurassa, jonka seurassa nainen jatkuvasti kokee itsensä jotenkin hitaaksi ja tyhmäksi.

Äänestä

siihen, kumpi puhuu toisen pökerryksiin. Moni tyhmänpuoleinen mies saattaa olla hyvinkin supliikki ihminen. Introvertti saattaa pohdiskella hyvinkin älykkäitä mielessään, mutta ei välttämättä tuo mietelmiään esiin, mikä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että hän olisi vähemmän älykäs kuin ekstrovertti.

Myös kasvatus vaikuttaa: jos kotona ei ollut tapana perheenjäsenten kesken pahemmin keskustella ja analysoida asioita, niin sellaisen ihmisen ulosanti saattaa olla hänen älynlahjoihinsa nähden heikkoa.

Mutta tuohon kysymykseesi. Eiköhän se ole niin, että kaltaiselle kaltaistaan. Ei kai sitä älykkästä miestäkään huomattavasti itseään tyhmempi nainen pitemmän päälle jaksa kiinnostaa. Sama päinvastoin.

Äänestä

Saa olla älykkäämpi, kunhan ei:

- perustele älykkäästi naista vastaan

- harkitse elämässään asioita liikaa (->eli on spontaani ->eli siis on naisten kielellä jännittävä ->eli ryyppää, panee, riehuu ja uhkailee)

- vahingossakaan käytä älykkyyttään hyväntahtoisesti, se on nössöä. parempi kun käyttää älykkyyttään muita ihmisiä vastaan, sitten naiset tykkää



Tiivistettynä: Ole vapaasti älykäs ja naista älykkäämpi, kunhan vain muistat tärkeimmän eli olet sika jätkä.

Äänestä
  • mutta parhaiten leikkivät keskenään samanlaiset, eli kestäisitkö sinä älykästä naista? Sellaiset eivät luuraa baareissa, joissa älykkäästä keskusteluseurasta on turha uneksia.
    Vai haluatko vain kokeilla ja tuntea ylemmyyttä, kuulla kehuja?
    Ihan oikeasti, älykkäät naiset ovat jo aikoija sitte nkyllästyneet riekkumaan baareissa. Sieltä kun eivät kaltaisiaan miehiä löydä. Nousuhumala kun vie miehestä järjen hivenetkin.
    Älykkäät naiset löydät ihan muualta - jos löydät...he kun tunnistavat kaltaisensa...

    Äänestä

Minustakin tuota älykkyyttä on hankala lähteä määrittelemään. Jos puhutaan puhtaasta ÄO:sta, niin exällä oli vähemmänn älynlahjoja kuin minulla, nykyisellä taas hieman enemmän. Kieltämättä monet arjen jutut olivat helpompia exän kanssa. Siinä on kuitenkin se vaara, että alkaa itse pomottelemaan. Kaikki tehdään niin kuin minä haluan, koska kykenen perustelemaan asiat paremmin, ja minulla on enemmän näkökulmia ja mielipiteitä asioihin. Ei hyvä.

Nykyinen on verbaalisesti lahjakkaampi kuin minä, hänellä on uskomaton muisti ja suhteellisen laaja yleistieto. Minullakin on, mutta se painottuu eri alueille. kuitenkin miehellä on vähän liikaa tapana mahtailla sillä, että hän selättää minut jollain tiedollaan. Tykkää myös kiusata minua miettiessäni tyyliin "pikkuaivot surraa..." :) Päätöksenteossa hän ottaa kyllä minut huomioon, ja on muutenkin erittäin hyvä ja ihana minua kohtaan. Toisen kunnioitus on todella tärkeää. Jos näin ei olisi, en varmaan jaksaisi toisen "ylemmyyttä" joka asiassa. Kyllä välillä palaa pinna pahemman kerran, mutta se on elämää se. Nyt kyllä ymmärrän exääni huomattavasti paremmin!

Tuli mieleen eräs mies, jonka kanssa olin treffeillä joskus. Se jäikin siihen yhteen kertaan, sillä silloin minulle tuli TODELLA tyhmä olo. Siinä ei ole mitään pahaa, että miehellä on laajempi yleissivistys ja älykkyysosamäärä, mutta jos hän jatkuvasti tuo sen esille itsensäpönkittämistarkoituksessa...ei sellaista kukaan jaksa katsoa. Tämä mies piti sarkasmista hiukan liikaa. En voinut sanoa yhtikäs mitään ilman jotain ah niin kivaa kommentointia.

Se muuten antaa ihmisestä helposti väärän kuvan, jollei ole taitava ilmaisemaan itseään verbaalisesti. Minua ihmiset pitävät usein hiukan höppänänä, kun jaksan innostua kaikesta ja ajattelen usein ääneen. Kun pitää kirjoittaa tieteellistä tekstiä, niin lukijat eivät usko että minä olen sen kirjoittanut :)

Äänestä

Tärkeintä on se, että parisuhteessa ei ryhdytä vertailemaan ja kilpailemaan siitä kuka on mitäkin.

Äänestä

myös tunneäly pelaa, eli mies ei ole alentuvainen tai ryhdy pilkkaamaan naisensa älynlahjoja.
Tietysti kohtuus kaikessa, älynlahjojen täytyisi olla suunnilleen samalla tasolla, että keskusteluista, päätöksenteosta ja yhteiselosta tulisi yhtään mitään, mutta eihän älykäs mies kovin tyhmää naista valitsisikaan.
Olisipa mukavaa, jos kerrankin löytäisin miehen, jonka kanssa ajatukset liikkuisivat suunnilleen samalla tasolla, alkaa tuo rautalangan vääntö kypsyttää... olisiko niin, etten olekaan ollutkaan tarpeeksi älykäs, että olisin valinnut älykkään miehen!

Äänestä

älykkyys ja fiksuusko sitten eivät kulje käsi kädessä? Täytyy sanoa, että vaikea on pitää ihmistä älykkäänä tai keskustelutaitoisena, jos sen kanssa keskustelu ei ole nautittavaa, vaan lopputulos olis se, et joko minä tai se olis alakynnessä? Onko se susta esimerkiks keskustelun/väittelyn tarkoitus?
Keskustelun tarkoitus mun nähdäkseni olis saada toinen ymmärtämään oma kanta ja itse ymmärtää toisen kanta. Ja molemmat voittaa, eikä niin, että taas pistin toisen matalaks, niin minä tuon ymmärsin.
Älykkyyttä voi olla montaa lajia, mut ainakin se on täysin potentiaalinen viba, jos ei ole fiksu. Tai jos älyään yrittää käyttää siten, että se vain hajottaa tilannetta, pitemmän päälle kukaan, ei älykkäämpikään kestäisi sitä, että tilanne menis aina jokskin kilpailuks, et kumpi nujerretaan tai kumpi on parempi.

Suivaantuminen voi johtua siitä, että toinen oikeasti huomaa, että sun tarkoituksesi onkin saada se näyttämään jotenkin vähemmän älykkäältä tai verbaaliselta. Tuo on toisen vähättelemistä ja siitä jos ei suivaannu, niin mistäs sitten?

Äänestä
  • Näinhan se menee! Tylsää on jos etsitään vain voittajaa eikä ratkaisua keskustelussa.

    Äänestä

Minä taas etsin miestä, joka mielellään olisi älykkäämpi kuin minä tai suunnilleen samalla tasolla. Älykkyydellä tarkoitan kunnon yleissivistystä ja vauhdikasta ajatuksenjuoksua. Kai se johtuu siitä, että suvun miehet ovat melko nohevia. Keskustella voi aiheesta kuin aiheesta, vitsailu on lennokasta ja jos jokin menee talossa rikki niin eipä mennä välttämättä kauppaan vaan rakennetaan se. Sellaista kunnon MacGyver-asennetta!

Ja kun seurustelukumppania tulee tahtomattaankin verrattua isäänsä ym. pienestä pitäen tuntemiin miehiin. Joten pelkoni on etten voi kunnioittaa vähemmän älykästä miestä. Siihen käytöntäkin on vahvasti viitannut. Tietenkään ei ole kovin seksikästä jos älykkyyteen yhdistyy omahyväisyys. Mutta mukava verbaalikko käytännön älyllä varustettuna tänne ja heti!

Äänestä
  • Onhan se naisessakin pitkällä juoksulla eli -in the long run- niin että ei naisessakaan äly "pelota" vaan älyn puute.

    Äänestä

Riippuu varmasti siitä miten sen älykkyytensä tuo ilmi
naisen seurassa. Jos jatkuvasti korostaa olevansa älykkäämpi
ja vähättelee kaikkia naisen mielipiteitä ja tietoja,
niin eihän sellaista kukaan jaksa. Sellaisessa tapauksessa
toisin onkin kyse jonkinlaisesta oman itsetunnon kohottamisesta
toisen kustannuksella, eikä se sovi parisuhteeseen.

Joskus olen tosin törmännyt sellaiseenkin naiseen,
joka on tuntenut jonkinlaista alemmuudentunnetta ja
sitten on jatkuvasti pyrkinyt osoittamaan olevansa
yhtä fiksu tai fiksumpi, vaikka en ole mitenkään
häntä vähätellyt tai itseäni korostanut. Se suhde tietysti
kaatui omaan mahdottomuuteensa, kun nainen oli jatkuvasti
vaivaantunut koulutuseroista ym.

Äänestä

kunhan vain muistaa esittää tyhmää ryyppyrenttua

Äänestä

henkeviä keskusteluja sulla on sit tapana ottaa barissa?? Oiskohan kyse ennemminkin siitä että suurinta osaa ihmisistä ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta edes semivakavat kekskustelunaiheet baareissa, baariläppä on baariläppää ja pikku flirttailua, ei keskustelua ydinfysiikasta tai päivän politiikasta vaikka ne aiheet kuinka kiinnostaisivatkin 'siviilielämässä'. Mulle ainakin tulee paskantärkeä wannabe-fiksun kuva ihmisestä joka alkaa heti heittään jtn. kuoleman vakavaa läppää vaikka ei edes tunne toista vielä.

Äänestä
  • Koko ajan pää käy ylikierroksilla löytääkseen jotain pikkufiksua sanottavaa ollakseen oivalluksien keskipiste ja häikäisevä älyn valo. Tuntuu luulevan että kyseessä on jonkinlainen kilpailutilanne ja hänen on koko ajan oltava ylimpänä. Relaaminen ja seurasta nauttiminen menee aivan kokonaan ohi. Jos ei pääse itse loistamaan illasta ei ole mihinkään.

    Yleensä varsin tympeitä tyyppejä jota ei mitenkään paranna se että luulevat olevansa niin kovin fiksuja. Lisäksi näytöt siviilissä todellisesta fiksuudesta puuttuvat usein täysin. Ovat kanavoineet saamattomuutensa ja turhautumisensa sitten tähän aivopönkitykseen.

    Voisi mennä muualle pätemään, esimerkiksi lastentarhaan tai muuten vain kotiin kasvamaan.

    Äänestä

  • Meikäläisen tyyliin ei todellakaan kuulu brassailla tiedoillani. Päivän politiikasta en jaksa jauhaa edes "siviilissä", saati sitten baarissa.

    Yleensä tilanne on sellainen, että nainen heittää minulle jonkin sortin "älyllisen haasteen", eli esimerkiksi tiedustelee mielipidettäni ja alkaa tivaamaan kaiken maailman perusteluita maustettuna sellaisella pikkupiikittelyllä. Onneksi tällaiset naiset ovat aika harvassa, enkä muutenkaan ymmärrä mihin moinen toiminta perustuu. Ehkä se on jonkinlaista testaamista. Olen katseenkestävä kaveri ja suht puheliaskin, joten ehkä jotkut naiset haluavat ottaa selvää, että viihtyvätkö hyvä ulkonäkö ja älykkyys samassa paketissa.

    Ja sitten nämä nenille hyppivät neitoset tuppaavat harmistumaan, kun huomaavat, etteivät pysty puhumaan minua pussiin. Naiset usein luottavat siihen, että he pystyvät hiljentämään miehen kuin miehen jollain verbaalisesti terävällä sivalluksella. Ja sitten he turhautuvat, kun eivät saa miestä hiljaiseksi eivätkä edes suuttumaan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Meikäläisen tyyliin ei todellakaan kuulu brassailla tiedoillani. Päivän politiikasta en jaksa jauhaa edes "siviilissä", saati sitten baarissa.

    Yleensä tilanne on sellainen, että nainen heittää minulle jonkin sortin "älyllisen haasteen", eli esimerkiksi tiedustelee mielipidettäni ja alkaa tivaamaan kaiken maailman perusteluita maustettuna sellaisella pikkupiikittelyllä. Onneksi tällaiset naiset ovat aika harvassa, enkä muutenkaan ymmärrä mihin moinen toiminta perustuu. Ehkä se on jonkinlaista testaamista. Olen katseenkestävä kaveri ja suht puheliaskin, joten ehkä jotkut naiset haluavat ottaa selvää, että viihtyvätkö hyvä ulkonäkö ja älykkyys samassa paketissa.

    Ja sitten nämä nenille hyppivät neitoset tuppaavat harmistumaan, kun huomaavat, etteivät pysty puhumaan minua pussiin. Naiset usein luottavat siihen, että he pystyvät hiljentämään miehen kuin miehen jollain verbaalisesti terävällä sivalluksella. Ja sitten he turhautuvat, kun eivät saa miestä hiljaiseksi eivätkä edes suuttumaan.

    Mielenkiinnolla luin ketjua, mutta siis tuostako vain olikin kyse. :D

    Äänestä

mielestäni mies saa olla älykkäämpi, jossain tilanteissa se voi tuoda jopa jonkinlaista turvallisuudentunnetta ("kysyn mieheltäni, hän tietää kyllä ja auttaa"). Mutta jos mies on ylimielinen asian suhteen ja laukoo asioita antaen alentavan kuvan naisesta ("sinä et tiedä, sinä olet tyhmä. minä tiedän, buahahahaaa!"), alkaa jo tympiä. Kyllähän se vähän voi häiritä (ja häiritseekin), mutta asiaan pitää osata suhtautua kukin tavallaan...

Äänestä

Harvemmin kai parisuhteessa on sellainen tilanne, että mies ja nainen olisivat henkisesti täysin tasavertaisia. Siis vaikka kuinka oltaisiin samalla aaltopituudella, niin aina löytyy sellaisia osa-alueita, joilla toinen on lahjakkaampi kuin toinen. Yleensä nämä erot ovat kuitenkin sen verran pieniä tai toisiaan kompensoivia, että keskinäisessä kanssakäymisessä niistä ei koidu mitään harmia kenellekään.

Enemmänkin kyse on siitä, kuinka tätä lahjakkuutta käyttää. Jos kunnioittaa kumppaniaan ja omaa itse sellaisen nöyrän asenteen, niin ei sillä ole siinä tapauksessa mitään väliä jos toinen on parempi puhuja tai jos toinen pärjää paremmin loogista päättelykykyä vaativissa tehtävissä.

Tasavertaisuus ei ole sitä, että molemmilla on yhtä laaja yleisivistys, vaan tasavertaisuus on sitä, että molemmat välittävät toisen hyvinvoinnista ja että molemmat kunnioittavat ja huomioivat toisiaan.

Äänestä

Ei se ole mitä sanoo vaan miten sanoo.

Äänestä

... miehelle, jos aletaan jostain asiasta väittelemään. Itse olen mieheksi harvinaisen sanavalmis ja kielellisesti lahjakas (kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa 2003 laudaturin, jos se mitään kertoo).

Olen huomannut saman, mitä muutkin miehet, eli jotkut naiset yrittää väittelyissä tai sanailussa päästä niskan päälle ja kun pystyn joka kerta sivaltamaan takaisin tai perustelemaan kantani paremmin, naiset alkaa epätoivoisena juuttumaan sivuseikkoihin, jotka joskus on uskomattoman kaukaa haettuja ja kun nekin on kahlattu läpi, aletaan vähättelemään koko käytyä keskustelua tai vihjaillaan, että olen mielipiteineni selvässä vähemmistössä: "Hei älä nyt oo tollanen tosikko! Relaa pikkasen!" tai "Sulla on sit TODELLA erikoiset mielipiteet! En oo kyl aikasemmin tollaseen törmänny".

Äänestä
  • "Naiset ei kestä häviämistä miehelle, jos aletaan jostain asiasta väittelemään. Itse olen mieheksi harvinaisen sanavalmis ja kielellisesti lahjakas (kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa 2003 laudaturin, jos se mitään kertoo)."

    Alku on ainakin huono, omakehu haisee.

    "Olen huomannut saman, mitä muutkin miehet, eli jotkut naiset yrittää väittelyissä tai sanailussa päästä niskan päälle ja kun pystyn joka kerta sivaltamaan takaisin tai perustelemaan kantani paremmin, naiset alkaa epätoivoisena juuttumaan sivuseikkoihin, jotka joskus on uskomattoman kaukaa haettuja ja kun nekin on kahlattu läpi, aletaan vähättelemään koko käytyä keskustelua tai vihjaillaan, että olen mielipiteineni selvässä vähemmistössä: "Hei älä nyt oo tollanen tosikko! Relaa pikkasen!" tai "Sulla on sit TODELLA erikoiset mielipiteet! En oo kyl aikasemmin tollaseen törmänny"."

    Tuon kirjoituksen perusteella vaikuttaisi siltä, että sinulle on tärkeää jatkuvasti vahvistaa omakuvaasi jonkinasteisena älykkönä. Ihmiset noin yleisesti ottaen eivät pidä sellaisista ihmisistä, jotka hanakasti tarttuvat kiinni jokaiseen tilanteeseen jossa voi nöyryyttää toista tai esitellä omaa erinomaisuuttaan.

    Oikeastaan vaikutaa siltä, että suurin osa näistä ns. kielellisesti lahjakkaista miehistä ovat kyllä kovia puhumaan, mutta sangen huonoja kuuntelemaan. Heillä ei tunnu riittävän kärsivällisyyttä yrittää ymmärtää toista, joten poikkeavan mielipiteen kohdatessaan he käyvätkin suoraan verbaaliseen hyökkäykseen kuin osallistuvat vuoropuheluun.

    Äänestä

  • Vihoviimeinen keittiöfilosofi kirjoitti:

    "Naiset ei kestä häviämistä miehelle, jos aletaan jostain asiasta väittelemään. Itse olen mieheksi harvinaisen sanavalmis ja kielellisesti lahjakas (kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa 2003 laudaturin, jos se mitään kertoo)."

    Alku on ainakin huono, omakehu haisee.

    "Olen huomannut saman, mitä muutkin miehet, eli jotkut naiset yrittää väittelyissä tai sanailussa päästä niskan päälle ja kun pystyn joka kerta sivaltamaan takaisin tai perustelemaan kantani paremmin, naiset alkaa epätoivoisena juuttumaan sivuseikkoihin, jotka joskus on uskomattoman kaukaa haettuja ja kun nekin on kahlattu läpi, aletaan vähättelemään koko käytyä keskustelua tai vihjaillaan, että olen mielipiteineni selvässä vähemmistössä: "Hei älä nyt oo tollanen tosikko! Relaa pikkasen!" tai "Sulla on sit TODELLA erikoiset mielipiteet! En oo kyl aikasemmin tollaseen törmänny"."

    Tuon kirjoituksen perusteella vaikuttaisi siltä, että sinulle on tärkeää jatkuvasti vahvistaa omakuvaasi jonkinasteisena älykkönä. Ihmiset noin yleisesti ottaen eivät pidä sellaisista ihmisistä, jotka hanakasti tarttuvat kiinni jokaiseen tilanteeseen jossa voi nöyryyttää toista tai esitellä omaa erinomaisuuttaan.

    Oikeastaan vaikutaa siltä, että suurin osa näistä ns. kielellisesti lahjakkaista miehistä ovat kyllä kovia puhumaan, mutta sangen huonoja kuuntelemaan. Heillä ei tunnu riittävän kärsivällisyyttä yrittää ymmärtää toista, joten poikkeavan mielipiteen kohdatessaan he käyvätkin suoraan verbaaliseen hyökkäykseen kuin osallistuvat vuoropuheluun.

    Ovat sormi pystyssä joka asiassa pätemässä. Rasittavuuden huippuja, hyh :D

    Äänestä

Itse olen esimerkiksi baarissa huomannut, kuinka jotkut naiset ihan silmiinnähden suivaantuvat, kun jäävät pöytäkeskusteluissa "alakynteen".

Taidat olla ärsyttävä sössöttäjä tai päällepuhuja jos ihmiset ärsyyntyvät sinuun. Älykäs ja puhelias persoona on aina haluttua seuraa.

Äänestä

Jos tarkoitat älykkyydellä sosiaalista älykkyyttä niin, älykkyyttä ei ole pelkästään se että kokee vain itsensä älykkäämmäksi kuin muut, vaan se että saa kaikki muutkin tuntemaan itsensä tasavertaisiksi, älykkäiksi keskustelukumppaneiksi.

Äänestä

Kerran puhutiin naispuolisen kaverin kanssa jotain älykkyyteen liittyvää, ja hän totesi, että ei voisi koskaan seurustella kanssani (eikö kenenkään toisenkaan älykkäämmän miehen kanssa), koska häviäisi aina keskustelut. Sinänsä hauska kommentti, jota jäin miettimään. Itselläni ei ole yleensä tapana yrittää `voittaa` keskusteluja, vaan ihan vaihtaa ajatuksia, ja jauhaa beeässää.

Kännijauhamisesta: itse ainakin innostun parin tuopin jälkeen höpisemään muka-älykkäitä juttuja, baarissakin. Kuka nyt jotain metafysiikkaa jaksais tosissaan selvin päin. Oikeassa seurassa pienessä hiprakassa nuo on ihan parhaita keskusteluita.

Äänestä

on myös oikeasti älykäs, eikä vain omissa kuvitelmissaan. :(

Äänestä

Se on ihan älykön asenteesta kiinni, onko se siedettävä vai ei. Mun mielestä on tosi kiva, jos mies on älykkäämpi, koska fiksussa seurassa kehittyy itsekin, mikäli hänellä on asenne kunnossa. Jos sen sijaan se oma älykkyys on hlö:lle kiinnostavinta maailmassa, tai hän on niitä tyyppejä, joiden täytyy aina olla oikeassa ettei itselle pääse tulemaan paha mieli tai hän on niin sokaistunut omasta erinomaisuudestaan, että vähättelee muita jo lähtökohtaisesti, niin ei kiitos.

Ne tyypit putoaa myös pois tuttavapiiristä, jotka keskustelun aikana lähtevät henkilökohtaisuuksiin, eivät kuuntele tai vastaavat muiden kommentteihin, että "ei kuulu asiaan" tai "olkiukko" tms, mutta eivät kuitenkaan suostu selittämään muulta kuin mutu-pohjalta miksi aiempi kommentti oli epävalidi. Samoin tyypit, jotka ripustautuvat sukupuolibiologisiin tai statistisiin selityksiin asioidessaan ihmisyksilöiden kanssa eivät miellytä minua. ÄO:iä tai koulutusastetta tuijottavat ihmiset ärsyttävät mua myös, koska omakohtaisen kokemukseni mukaan ÄO:llä tai koulutusasteella on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, tuleeko ihmisen kanssa juttuun vai nou.

Äänestä

Sanotaanko niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan ;)

Ei minunkaan älyssäni mitään vikaa ole, mutta moni mies on fiksumpi kyllä ja nautin siitä paljon.

Äänestä

vastaan, että mikäs siinä. Ei tosin ole omakohtaista kokemusta, joten en voi puhua kokemuksen äänellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


älykkäämpi? kirjoitti:

Juttelin tästä aiheesta erään naispuolisen ystäväni kanssa ja ajattelin tulla myös tänne foorumille tiedustelemaan naisten keskuudessa vallitsevaa yleistä mielipidettä tämän asian tiimoilta.

Eli onko se naisen mielestä miinusmerkkinen asia, jos esim. potentiaalinen seurustelukumppani osoittautuu naista älykkäämmäksi?

Ja tiedän kyllä että älykkyyttä on monenlaista ja että älykkyys on muutenkin aika vaikeasti määriteltävä termi. Mutta lähinnä tarkoitan sellaista tilannetta, jossa nainen on tekemisissä miehen kanssa, joka ymmärtää asioita, osaa lukea kanssaihmisiään, on terävä-älyinen, sanavalmis ja hyvä puhumaan. Ja mies olisi siis kaikilla näillä osa-alueilla naista "kehittyneempi".

Eli nainen ei esim. pysyisi miehen vauhdissa verbaalisesti ja muutenkin huomaisi jatkuvasti olevansa jäljessä mitä ajatuksenjuoksuun tulee. Häiritseekö naista tällainen asia?

Yleinen uskomus taitaa olla sellainen, että naiset ovat verbaalisesti miehiä lahjakkaampia ja naiset ovat parempia puhujia. Onko se naiselle jotenkin kova paikka, jos hän kohtaa miehen joka on häntä lahjakkaampi näillä osa-alueilla? Itse olen esimerkiksi baarissa huomannut, kuinka jotkut naiset ihan silmiinnähden suivaantuvat, kun jäävät pöytäkeskusteluissa "alakynteen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu