hei, hei täällä

Haluan kertoa teille yhden jutun. Olin työpaikkakiusattu suomalaisessa valtion firmassa. En ollut ainoa, esinaisella oli minun jälkeeni muitakin, joita kiusasi ja nöyryytti. Tein ilmoituksen vuonna 2004. Sain lähteä työstani, ja niin lähti minun jälkeeni moni muukin.

Mutta nyt, tämä esinainen on laittettu päällikönpaikalta tiimariksi. Se on kuulemma eristetty työntekijöistä eikä sillä ole enää valtaa kiusata muita. Sille laitettiin pomoksi ihminen, jota se oli kyykyttänyt monta vuotta työpaikalla.

Eli haluan vain jakaa teidän kanssanne sen, että ilmoitus kiusaamiseta ei ole turhaa. Poislähteminenkään ei ole turhaa, kun tarpeeksi moni reagoi ylempi johto alkaa kiinnittämään asiaan enenmmän huomiota! Joten aina kannattaa taistella oikeudenmukaisuuden puolesta!
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työtoverin maineen pilaaminen syyttä suotta on rikos. Se tulee myös luottamusmiesten muistaa, vaikka he ovat omasta mielestään olevinaan jonkun sortin päälliköitä.
Heidän on pysyttävä kaikkien työtovereiden tasapuolisena tukena. Näin ei ole aina ollut valitettavasti. Ongelmia on käsiteltävä tasapuolisesti.
Silti jotkut heistä ovat saaneet ylennyksiä liiton toimesta. Kukapa sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.
Liitot suojelevat luottamusmiehiä. Näin tekevät myös työsuojelupiirit, vaikka joskus luottamusmies on ollut pahin työtoverin sortaja.

Äänestä
  • luottamusmiehen epäasiallinen käytös ja suoranainen kiusaaminen, niin myös minunkin tapaukessani kävi. Olen miettinyt että miten siihe saataisiin parannus. Pitäisikö meidän lyöttäytyä yhteen ja tehdä vaikka valitus ylemmälle taholle. Jos Suomalainen yhteiskunta ei reakoi liittojen puolueelliseen toimintaan niin miten olis EU,n tuomioistuin tai ihmisoikeusneuvosto tai joku muu taho joka on tasapuolinen eikä salli "aatteellistakaan" kiusaamista tai asioiden hoitamatta jättämistä. Mitä mieltä olette, antakaa kommentteja??? Minä ainakin olen kypsä liiton toimintaan. Viimeiseen kyselyyn ei ole liitto edes vaivauduttu vastaamaan vaikka lupasivat tutkia asiaani uudestaan.

    Äänestä

Ilmoitukset työsuolelupiiriin ja poislähtemiset ei aina auta asiaa, jos kiusaaja on esimies, tai peräti kaksi esimiestä, jotka omistavat yrityksen osakkeita... On parempi niellä kaikki ja lähteä vaikka tyhjän päälle, kuin jäädä ottamaan kaikki paska niskaan, mikä valuu alaspäin. Jos teet työsi hyvin mutta et nuole kenenkään persettä, tulet huomaamaan, että kyllä ne keinot löytyy sinun ulos saamiseksi savustamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MUUMI, kirjoitti:

Haluan kertoa teille yhden jutun. Olin työpaikkakiusattu suomalaisessa valtion firmassa. En ollut ainoa, esinaisella oli minun jälkeeni muitakin, joita kiusasi ja nöyryytti. Tein ilmoituksen vuonna 2004. Sain lähteä työstani, ja niin lähti minun jälkeeni moni muukin.

Mutta nyt, tämä esinainen on laittettu päällikönpaikalta tiimariksi. Se on kuulemma eristetty työntekijöistä eikä sillä ole enää valtaa kiusata muita. Sille laitettiin pomoksi ihminen, jota se oli kyykyttänyt monta vuotta työpaikalla.

Eli haluan vain jakaa teidän kanssanne sen, että ilmoitus kiusaamiseta ei ole turhaa. Poislähteminenkään ei ole turhaa, kun tarpeeksi moni reagoi ylempi johto alkaa kiinnittämään asiaan enenmmän huomiota! Joten aina kannattaa taistella oikeudenmukaisuuden puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu