Minä olen kautta elämäni ollut 'ystävien' se vihoviimeinen oljenkorsi...Kun ei muita ole, turvaudutaan minuun.
Silloin he aina vannottavat kuinka hyvä ystävä olen, joka kyllä pitää paikkansa. Pidän salaisuudet, en halua kellekkään pahaa ja aina auttamassa jne...
Mutta kun minä olen se yhteyden pitäjä, ei vastata puhelimeen, sähköposteihin. Suoraan kylään ei tänä päivänä voi mennä soittamatta, kun tulee tunne, että 'tunkeilee....Niin....
Tiedän sisimmässäni ettei he ole tosi ystäviä saatikka tuttuja..mutta ei minulla muitakaan ole :(
Silloin he aina vannottavat kuinka hyvä ystävä olen, joka kyllä pitää paikkansa. Pidän salaisuudet, en halua kellekkään pahaa ja aina auttamassa jne...
Mutta kun minä olen se yhteyden pitäjä, ei vastata puhelimeen, sähköposteihin. Suoraan kylään ei tänä päivänä voi mennä soittamatta, kun tulee tunne, että 'tunkeilee....Niin....
Tiedän sisimmässäni ettei he ole tosi ystäviä saatikka tuttuja..mutta ei minulla muitakaan ole :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
..koska mulla on ollut samanlaista ja kun päätin, etten halua olla leelian lepotuolina hävisi myös osa "ystävistä" elämästäni. Ei se niin kauheata ole kuin luulisi, koska sitten kun alkaa saamaan ystäviä omilla ehdoillaan korvaa se kyllä moninkertaisesti "menetyksen". Mutta toisaalta ymmärsin, että jotkut yksinkertaisesti ovat hirmuisia puhekoneita ja silti ovat ystäviä osoittamalla sen sitten muulla tavoin kuin puhumisellaan. Ja aina voi keskeyttää, sanoa että mulla on nyt asiaa ja siitä näet nopeasti kuinka moni oivaltaa ettei yksinpuhelu ole kovin hedelmällistä vuorovaikutusta.Sitä saa juuri sellaista kohtelua kuin on itse valmis suostumaan.
Onnea jatkoon :)
Ei ihminen tarvitse ystävälaumaa ympärilleen ollakseen onnellinen. Onni on harhaluuloista vapautumista. Jos joku ihmissuhdekuvio on vaikea ja siinä oleminen kuin tervan juontia niin miksi jatkaa sitä terven juontia? Tervehdyt kun lemppaat yli laidan kaikki narsistit, tunnevampyyrit, hyväksikäyttäjät, nälvijät ja muut elämälle vieraat ainekset.
Varmaan jokaisen pitäsi tehdä noin, mutta onko se noin helppoa? Jos on yksinäinen ja on vain pari ihmistä jotka ovat joskus kanssasi, heivata heidät ja olla aina yksin. Jos minulla ei olisi omaa kokemusta sanoisin sinulle (alkuperäinen kirjoittaja) että tottakai lopetat kaiken yhteydenpitosi heihin, koska he käyttävät sinua vain hyväkseen. Tiedän kuitenkin myös kuinka hankalaa se on, sillä silloinhan sinulla ei ole enää ketään ja vaikka on hyvin todennäköistä, että saat vielä uusia ystäviä, et tiedä kuinka siihen menee..En voi sanoa kuin, että koita kestää.. Yritä hankkia jotain muuta ajateltavaa ja tekemistä kuin miettiä näitä ihmisiä. Yleensä asiat loppujen lopuksi kuitenkin menevät omalla painollaan, joten älä tee mitään hätiköityä! Ja anteeksi jos tästä ei ollut mitään apua..
että yksinolo ja yksinäisyys ovat eri asioita. Yksinolo on tärkeää itsensä löytämisen kannalta. Jos ihminen ei löydä edes itseään, miten hän voisi löytää toisen ihmisen?
Ja miten tämä tieto liittyi yhtään mihinkään?
Moi.
Itse en lähtisi suoraan hylkäämään ketään jos ei todella hyvää syytä (saa niskaan pelkkää vittuilua, hyväksikäyttöä jne.) vaan jos tuntuu että nykyiset kaverit ei tunnu olevan todellisia ystäviä niin lähtisin ja menisin tutustumaan uusiin ihmisiin.
Itse harrastan ns. priorisointia eli kulutan aikaani enemmän mitä läheisempi ystävä on kyseessä ja kokajan tutustun uusiin ystäviin joista osasta tulee hyvänpäivän tuttuja ja joistakin läheisempiä.
Näin lähelleni 'jää' ne jotka ovat minulle hyviä ystäviä ja ne jotka eivät ehkä hyviä ystäviä olleet tai eivät minusta välittäneet kulkeutuvat kyllä ajan kanssa omissan piireissään. Näin ei myöskään tule mitään vihanpitoa kuin jos sanoisi suoraan pistävänsä välit poikki vaan pysytään vanhoina kamuina.
En tietenkään takoita että tutustua jokaiseen ihmiseen joka tulee vastaan ja hankkia hirveesti tuttuja vaan sopivissamäärin laajentaa piiriään.
Siunausta