ja entiset kakkoset:kaduttaako että aloitte tapailla varattua ja miten sen jälkeen kun suhde loppu?
kakkoset
katuja
5910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kadun asiaa, enhän olisi muuten toimintaa lopettanutkaan. Olen myös helpottunut siitä että jätin miehen enkä ole enää siinä tilanteessa. Aikansa meni kun oppi hyväksymään virheensä ja sen mihin silloin sekaantui. Mutta mitäs muuta sen jälkeen? Normaalia elämää tietenkin.
Ajauduin suhteeseen varatun kanssa jotenkin vahingossa, alkoholilla oli osuutta asiassa, ja sen jälkeen tuntui että ihan sama, rima on jo tiputettu, voi saman tien jatkaa. En ollut edes kovin ihastunut tyyppiin, mutta seksi voimisti ihastusta. Olin jotenkin koukussa, ja alusta lähtien tuntui pahalta enkä ymmärtänyt itseäni..
Halusin ja aioin lopettaa kokoajan, mutta aina ihastuneena houkutus voitti. Kadutti ja ei kaduttanut. Ja taas kadutti ja ei kaduttanut. Monesti itkin tilannetta. Omasta puolestani, pettäjän puolesta ja petetyn puolesta. Pieniä lapsia oli kuviossa, ja rakastan lapsia, ja aina kun näen niitä, tää juttu tuntuu sairaalta ja kadun.
Jossain kohtaa tulee vaihe, että alkaa tuntua pahalta ja tajuaa miten kauhea asia pettäminen on. Itsekkyys oli voittanut pitkään, mutta lopulta turhautuu sellaiseen ja tulee järkiinsä. Ehkä se oli sitäkin, että ajan myötä salasuhteen uutuudenviehätys ja kutina, ja ihastumisen tunne tyyppiin laski. Järkeni kokoajan sanoi että mitä hittoa mä tuollaisen miehen kanssa suostun olemaan! Enkö arvosta itseäni sen enempää? Sellaisen kusipään valehtelijan kanssa en ikinä haluaisi itse parisuhdetta, ajattelin niin kokoajan, eikä meillä ollut paljoa mitään yhteistä ajatuksen tasolla. Se oli vaan mukava, turvallinen, tarpeeksi etäinen järjestely miten sai jännitystä ja seksiä, tarvitsematta ajatella seurustelua, mihin en sillä hetkellä halunnut kenenkään kanssa.
Miksi ei vapaan kanssa? Se mies vaan sattui olemaan varattu ja ihana tavallaan, ja tarpeeksi röyhkeä tehdäkseen aloitteen, ja mä jäin kiinni häneen.
Kyllä mä kadun. Olin kokoajan ristiriidassa itseni kanssa. En halunnut tuottaa vahinkoa miehelle enkä perheelle, ja tajusin että pettäminen tekee pahaa eritoten tälle pettäjämiehelle. Se syö miehekkyyttä, näin uskon, ei polleaa machoutta, vaan sitä oikeaa vanhanaikaista kunnon perheenisä-miehekkyyttä joka tuntee vastuunsa, johon pieni halu kaikissa miehissä varmasti asuu. Tuskin pettäjä voi ajatella itseään kunnon miehenä.
Aika halvalla mä annoin osaltani riskeerata miehen perheen. Olen sitä mieltä että miehen syy on kun halusi pettää, kuka muka pakotti, ja teki aloitteen, mutta olenhan mäkin osallinen. Kyllä se pahalta tuntuu.
Nuorena ajautuu juttuihin eikä osaa aina selvittää sotkujaan... Ja mitä pidemmälle menee, sen enemmän sokaistuu ja turtuu ja tilanne tuntuu normaalilta ja hyvältä. Jos olisin nähnyt miehen perheensä kanssa jossain tilanteessa, olisin varmaan järkyttynyt ja silmät olisivat lentäneet auki tajutakseni että sehän on kuin onkin oikea perhe, tää mies on perheenisä! Nää ihmiset on oikeita persoonia! Tiesin sen, mutta en vaan tajunnut konkreettisesti. Ehkä en halunnut ajatella asiaa syvemmin, vaikka joskus koetin, jotta lopettaminen olisi helpompaa...
Tämä ei ollut kovin pitkä juttu, mutta tarpeeksi pitkä monen vaiheen läpi käymiseen monella tasolla. Eniten itseni kanssa taisteluun.
Kadun itseni takia, kadun miehen takia, kadun perheen takia. Kaikille osapuolille tuotin pahaa, enkä vähiten itselleni ja itsekunnioitukselleni.
Tästä eteenpäin... Vahvempana ja viisaampana. Lapsirakkaampana, perhettä arvostavampana ja vaalivampana, vaikean opin polun läpikäyneenä. Tässä minua haavoitti vain minä itse. Oliko se sen arvoista? Ei, mutta ei mitään motiiveja ollutkaan kun juttuun ajauduin...
Sellainen juttu se.
hyvä kertoa tarinansa ja jos vaikka kakkosten syyttäjät lukis miten ihmiset ajautuu eri tilanteisiin eikä syynä ole ilkeys tai pahuus.
Kuten usein luullaan.
Ajauduin itsekin oman avioeroprosessin jälkimainingeissa varatun miehen kanssa suhteeseen. Alussa en edes tiennyt hänen olevan varattu, asuvan avoliitossa tai että hänellä on lapsi. Sitten peliin astui kummankin tunteet. Tätä on jatkunut nyt pidempään, ja en osaa vieläkään sanoa, mitä tapahtuu. Hän on pyytänyt aikalisää, mutta en ole saanut selville, että minkä vuoksi. Eli juttumme jatkuu. Hän on myös kriisissa, tyytymätön elämäänsä jne. Olen pohtinut myös, että miten on mahdollista että itse olen yhtäkkiä tällaisessa tilanteessa. Mikä minut ajaa tähän? Olen myös harkinnut ja ehdottanut lopettamista, mutta se ei ole helppoa. Eli tiedossa harvoja tapaamisia välimatkan vuoksi vielä ainakin kerran. Pitäisi olla kova ja lopettaa kaikkien edun nähden. Mutta ilmeisesti olen niin itsekäs, etten pysty. Luulen, että tulen satuttamaan itseäni vielä tämän kerran vain huomatakseni, että en ollutkaan oppinut mitään ja että avioerosta toipumiseni on vielä puolitiessä. Tietysti toivon jossain sydämessäni, että asia päättyisi paremmin, mutta en halua hänen eroaan ja sitä prosessia omalle kontolleni. Siksipä varmaan aika lopettaa tämän suhteen, sillä rakastumisen huumahan ei kestä. Siksi myös tiedän, että juttu tulee loppumaan, toivottavasti ihan itsekseen omaan mahdottomuuteensa.
pahaa voi tehdä rakkauden huumassa/oikeutuksella viattomille osapuolille, mutta
kun tuo "minä rakastan häntä" oikeuttaa nykyisin tekemään melkein mitä vaan, hällä väliä mitä muille käy!