ei, en halua entistä takaisin. Haluan vain että joku olisi minullakin jonka kanssa jakaa elämän murheet ja surut. Yksinäisyys on raskasta kantaa yksin.
erosta kohta kaksi vuotta
tyhmäkö??
41400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että ainoa tapa olla onnellinen, on saada vierelleen ihminen, joka kuuntelee elämän murheet.
Itse erosin kolme vuotta sitten ja vuoden jälkeen tajusin, että ihmisen onni ei riipu siitä toisesta ihmisestä. Minäkin olin luopunut kaikista harrastuksista ja ystävistä, jopa sukulaisista alistavan miehen tahdosta.
Kun siitä heräsin, niin eipä ole yksinäisyyttä tarvinnut kokea, harrastuksia on itämaisesta tanssista avantouintiin, otin yhteyttä entisiin ystäviin ja nyt olisi menoja ja kotiini tunkua liiankin kanssa. Löysin myös kirjastosta monenmoista iloa mm. ruuanlaitto sekä pikku näpräily.
Eikä elämä ole säästänyt kolhuilta, äitini kuoli yllättäen vuosi sitten, kuolemaan johtaneessa hirvikolarissa ensimmäisenä paikalla, rahaakin erittäin vähän, kun autorotiska hajosi korjauskelvottomaksi ja pakko oli työssäkäynnin takia hommata kulkupeli. Jos olet masentunut mene lääkäriin, muuten lopeta itsesäälissä kieriskely ja lue jokin kirja läheisriippuvuudesta.
Noin on, onni ja hyvä olo on löydyttävä itsestä. Vasta kun on hyvä olla yksin, kannattaa miettiä uutta suhdetta.
Toinen ihminen ei koskaan ole onnen tae, eikä vallankaan sellaista vastuuta toiselle pitäisi nakata että odottaa suhteen tuovan onnen tupaan.
Kun on hyvä olla on mitä jakaa.. kun on mitä jakaa, on ystäviä, kun on ystäviä on mitä jakaa.
niin se menee.. ensin itsensä kanssa niin sinuiksi ettei "tarvitse" toista vierelle.
Vai pitäisi sitä osata nauttia yksinäisyydestä?
Samalla voisi opetella nauttimaan köyhyydestä?
Kaikki eivät ole niin epäsosiaalisia, että eivät kaipaa pimeinä talviöinäkään seuraa.
Kokemuksesta tiedän, että kun sen oikean löytää, ei tosiaankaan kaipaa yksinäisyyttä.
Ellei yksinäisyydeksi lasketa sitä, että ei tartu laastarisuhteisiin.
Sen oikean löytäminen saattaa kestää, mutta ei välttämättä. Itse en saattanut millään uskoa, että "Tuossa hän nyt seisoo". Erosta oli tuolloin pari kuukautta.
Jos olisin silloin uskonut yleistä mielipidettä, olisin todennäköisesti vieläkin yksin. Onneksi en uskonut.
Yksinäisyys ei minusta saa olla mikään itsetarkoitus.
Olen myös sitä mieltä, että ensiks olis hyvä opetella olemaan taas yksin. Yksin ollessa löytää aika yllättäviäkin puolia itsestään. Itselläni oli aika voimakas ihastuminen heti erottuani. Jos vastakaiku olisi ollut yhtä voimakas kuin tunne itselläni, olisin varmasti mennyt siihen mukaan. Mutta nyt jälkeen päin ajatellen (erosta n. puolitoista vuotta) on ollut ihan hyvä kun on ollut yksin. Vaikka välillä kyllä tuntuu tosi surkeellekin. Toivoo että olis joku siinä vieressä kun alkaa nukkumaan ja herää aamulla.
Mutta toivon että kaikki tulee aikanan. Ja jostain se oma armas sitten vastaan tulee.
Eikä sitä voi sanoa millon on paras hetki aloittaa uusi suhde. Jos tulee kohdalle jo viikon päästä, niin se on sitten siinä.