Hei,
Tapasin vuosi sitten miehen, joka vaikutti jo ensitapaamisella tosi hyvältä. Kuitenkin kieltäydyin hänen ehdottamistaan treffeistä. En vain uskaltanut. Meni pari kuukautta ja otin yhteyttä, koska hän oli ollut paljon mielessäni. Tapasimme muutamia kertoja kahden kuukauden sisällä. Mies otti yhteyttä ja ehdotti tapaamisia, joihin itse suhtauduin vähän "nihkeästi". Hän oli kaikin puolin ihana ja olin ihastumassa häneen, mutta pelkäsin niin paljon, että kaikki menee pilalle, jään yksin tunteideni kanssa ja satutan jälleen itseni. Ja varmasti tämä kaikki näkyi käytöksessäni. Emme puhuneet tunteistamme, mutta miehen käytöksestä saatoin päätellä hänen olevan ihastunut minuun. Tapaamiset loppuivat, koska mies ei ehkä enää jaksanut olla se, joka aina ottaa yhteyttä? Totesikin myöhemmin, että koki, etten ollut täysillä mukana.
Meni lähes puoli vuotta ja en pystynyt unohtamaan. Tapasin hänet sattumalta, jonka jälkeen otin häneen jälleen yhteyttä. Tapasimme ja sain puhuttua, kerrottua tunteistani ja mitä olin pelännyt. Kaikki vaikutti mielestäni aluksi lupaavalta ja ajattelinkin tunteiden olevan molemminpuolisia. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut. Mies varoitti, etten kiintyisi häneen liikaa ja sanoi, ettei pysty lupaamaan mitään, ei ole täysillä mukana, ei tiedä mitä haluaa jne.. Tuntui, että vain leikki tunteillani ja piti "varalla". Aivan kuin olisi ollut eri mies, kuin aikaisemmin. Kaikki meni ihan pilalle. Kuitenkin jotkin hänen sanomat asiat jätti toiveita ilmaan.
Nyt vain syytän itseäni, sillä en voi käsittää omaa käytöstäni. Erityisen pahalta tuntuu, että en kuunnellut omia tunteitani vaan pakenin. Annoin peloilleni liian suuren vallan ja nyt harmittaa ihan mielettömästi. Oli kai vain yksi mahdollisuus? Tunteita häntä kohtaan oli alusta lähtien. Nyt on kauhea ikävä ja elättelen turhia toiveita, mikä on tosi tyhmää. Pari kuukautta kulunut ja en ole päässyt yhtään asiasta yli. Pahimpia itsesyytökset.
Millaisia ajatuksia tämä herättää? Onko vastaavia kokemuksia? Mitä miehet ajattelevat? Miten käyttäytyisitte vastaavassa tilanteessa? "Sitä saa mitä tilaa"?

Vastaukset 1
Vanhimmat
miehet on miehiä.
Naiset kiinnostaa just sen aikaa,kun niitä tarttee metsästää.
Heti kun nainen alkaa roikkumaan pallona jalassa ja painostaa omilla isoilla tunteillaan, kiinnostus lopahtaa.
Pistä ykköset päälle ja hymyile, kun hän tulee vastaan, mutta älä näytä merkkejä pysähtymisestä hänen vuokseen. Jos hän pysäyttää sinut, voi olla että hän voisi oikeastikin olla kiinnostunut, mutta jos hän ei yritä "pidätellä" sua menemästä ohi, unohda haaveilu ja herää todellisuuteen.
Tiedäthän itsestäsi sen, että itsesyytökset ja ikävä kalvaa jolloin on pakko saada puhua tunteistaan toiselle, eikö ??? Eli jos miäs ei sitä sulle tee, hänellä ei ole ikävä sua :)
Faktat pöytään Nainen!