minulla on (oli) hyvä ystävä... exä, silti ystävä kaiken sen paskan jälkeen, yritin parhaani, hän tuskin...
tämä ystäväkseni kutsumani ei välittänyt minusta paskan vertaa... käytti minua ajanvietteenään, tarpoeidensa tyydyttämiseen, hyväksikäyttäen rakkautta, jonka hän tiesi, että tunnen häntä kohtaan.
nyt hän sitten pari päivää sitten lopetti maileihin, tekstareihin ja puheluihin vastaamisen
aloin huolestua, ja menin hänen ovensa taakse... siellä hän oli... kehtasi vielä näytellä olevansa pahoillaan, väitti ettei tiennyt miksi oli tehnyt niin, yritti olla niin säälittävän näköinen... ja minä vielä menin siihen lankaan... en suuttunut vaikka olisi kyllä pitänyt ja lujaa!
puhuttiin ja se opi kokoajan vaivautunut kun juteltiin... kehtasi vielä sanoa päin naamaa, että rakastaa mua. helvetti.
on se perkele kun ei voi ihminen sanoa suoraan että ei enää nähdä, unohdetaan, ei vaan pitää rikkoa lisää, pitää suututtaa...
miksi mä en tajunnut tätä eilen, olisin voinut purkaa tämän sille suoraan päin naamaa, olla välittämättä hänen kyyneleistään, kun eipä hänkään välittänyt mun kyynelistä. istui siinä vaan ja näpersi omiaan.
kyllä sitä ihminen näköjään uskoo kaiken mitä sille yrittää sanoa...
tää ihminen on kyllä suoraan sanottuna paaduttanut mun sydämen täysin, en pysty enää luottamaan ihmisiin. en pysty rakastamaan, musta on tullu kylmä
oisihan tämän vielä voinut esittää mailinakin, mutta puolet tehosta olisi kadonnut.
teiltä en tarvitse sääliä enkä empatiaa, kiitos vain...
enemmänkin ymmärrystä...
ja uskokaa tai älkää... tuo kylmä ihminen josta puhun on nainen... vaikka monet varmaan olettivat sen olevan mies... nii'in en mäkään olisi hänestä uskonut...
että näin tällä kertaa...
taidan lähteä tästä tupakalle... ehkä se helpottaa... tai sitten ei
tämä ystäväkseni kutsumani ei välittänyt minusta paskan vertaa... käytti minua ajanvietteenään, tarpoeidensa tyydyttämiseen, hyväksikäyttäen rakkautta, jonka hän tiesi, että tunnen häntä kohtaan.
nyt hän sitten pari päivää sitten lopetti maileihin, tekstareihin ja puheluihin vastaamisen
aloin huolestua, ja menin hänen ovensa taakse... siellä hän oli... kehtasi vielä näytellä olevansa pahoillaan, väitti ettei tiennyt miksi oli tehnyt niin, yritti olla niin säälittävän näköinen... ja minä vielä menin siihen lankaan... en suuttunut vaikka olisi kyllä pitänyt ja lujaa!
puhuttiin ja se opi kokoajan vaivautunut kun juteltiin... kehtasi vielä sanoa päin naamaa, että rakastaa mua. helvetti.
on se perkele kun ei voi ihminen sanoa suoraan että ei enää nähdä, unohdetaan, ei vaan pitää rikkoa lisää, pitää suututtaa...
miksi mä en tajunnut tätä eilen, olisin voinut purkaa tämän sille suoraan päin naamaa, olla välittämättä hänen kyyneleistään, kun eipä hänkään välittänyt mun kyynelistä. istui siinä vaan ja näpersi omiaan.
kyllä sitä ihminen näköjään uskoo kaiken mitä sille yrittää sanoa...
tää ihminen on kyllä suoraan sanottuna paaduttanut mun sydämen täysin, en pysty enää luottamaan ihmisiin. en pysty rakastamaan, musta on tullu kylmä
oisihan tämän vielä voinut esittää mailinakin, mutta puolet tehosta olisi kadonnut.
teiltä en tarvitse sääliä enkä empatiaa, kiitos vain...
enemmänkin ymmärrystä...
ja uskokaa tai älkää... tuo kylmä ihminen josta puhun on nainen... vaikka monet varmaan olettivat sen olevan mies... nii'in en mäkään olisi hänestä uskonut...
että näin tällä kertaa...
taidan lähteä tästä tupakalle... ehkä se helpottaa... tai sitten ei
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.