Perinteinen soitonopetus niin opistoissa, konservatorioissa kuin Akatemiankin tasolla on perseestä.
Nuotit, nuotit ja nuotit. Ei tajuta sitä, että oikea musiikki soi päässä, ei paperilla. Ja luullaan, että jokainen nuottipaperi on nerokkaan säveltäjän pyhä kädenjälki, kun jokainen vähänkään musiikkia tehnyt tietää, että joskus nuottikuva on vain puhdas valinta, kun kuultu harmonia on pitänyt muuttaa kuvioiksi. Ei toki aina.
Ja se vapaa säestys. Se on varma keino pilata mikä hyvänsä kappale! Taaskaan ei tajuta, että esim. piano ei ole mikään vitun rytmisoitin, vaan jos todella haluaa "vapaasti säestää", ei pidä jumputtaa sointupohjaista rytmiä, vaan se rytmi pitäisi kuulla soittajan omassa päässä, ja sitten sitä rytmiä tuetaan soittamalla rakenteen pohjalta niitä näitä, mutta ei missään tapauksessa suoraan sitä rytmiä. Näin soitto kuulostaa "hieman" erilaiselta = paremmalta.
Korvakuuloahan ei ole edes olemassa, sanovat opistojen, konservatorioiden ja Akatemian idioottiopettajat. Kyllä sitäkin voi oppia ja kehittää, kunhan ei sorru siihen vapaan säestyksen harhaan, että heti pitää löytää sointu. Silloin yleensä löytää vain perussointuja, ja kaikki nyanssit jäävät löytymättä.
Itse olen löytänyt uusia oivalluksia Richard Järnefeltin teksteistä. Hän on pianisti ja pedagogi, joka opettaa toisin kuin valtavirta. Suosittelen lämpimästi. On ihan käsittämätöntä että nykaikana laitetaan satoja miljoonia niin surkeaan opetukseen kuin mitä maamme musiikkiopilaitoksissa nyt on tarjolla. Ne rahat tulisi ottaa sieltä pois. Esimerkiksi Amerikassa ja Unkarissa opetetaan jo eri tavalla, ja Ruotsinkin opetus on noin 10 vuotta meitä edellä.
Nuotit, nuotit ja nuotit. Ei tajuta sitä, että oikea musiikki soi päässä, ei paperilla. Ja luullaan, että jokainen nuottipaperi on nerokkaan säveltäjän pyhä kädenjälki, kun jokainen vähänkään musiikkia tehnyt tietää, että joskus nuottikuva on vain puhdas valinta, kun kuultu harmonia on pitänyt muuttaa kuvioiksi. Ei toki aina.
Ja se vapaa säestys. Se on varma keino pilata mikä hyvänsä kappale! Taaskaan ei tajuta, että esim. piano ei ole mikään vitun rytmisoitin, vaan jos todella haluaa "vapaasti säestää", ei pidä jumputtaa sointupohjaista rytmiä, vaan se rytmi pitäisi kuulla soittajan omassa päässä, ja sitten sitä rytmiä tuetaan soittamalla rakenteen pohjalta niitä näitä, mutta ei missään tapauksessa suoraan sitä rytmiä. Näin soitto kuulostaa "hieman" erilaiselta = paremmalta.
Korvakuuloahan ei ole edes olemassa, sanovat opistojen, konservatorioiden ja Akatemian idioottiopettajat. Kyllä sitäkin voi oppia ja kehittää, kunhan ei sorru siihen vapaan säestyksen harhaan, että heti pitää löytää sointu. Silloin yleensä löytää vain perussointuja, ja kaikki nyanssit jäävät löytymättä.
Itse olen löytänyt uusia oivalluksia Richard Järnefeltin teksteistä. Hän on pianisti ja pedagogi, joka opettaa toisin kuin valtavirta. Suosittelen lämpimästi. On ihan käsittämätöntä että nykaikana laitetaan satoja miljoonia niin surkeaan opetukseen kuin mitä maamme musiikkiopilaitoksissa nyt on tarjolla. Ne rahat tulisi ottaa sieltä pois. Esimerkiksi Amerikassa ja Unkarissa opetetaan jo eri tavalla, ja Ruotsinkin opetus on noin 10 vuotta meitä edellä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kanssasi hieman eri mieltä. Nykyisellään musiikkioppilaitokset valmistavat ihmisiä ammatteihin (opettaja, muusikko, mus.ohjaaja) ja silloin opetuksessa täytyy olla jokin päämäärä. Ei tyhjänpäiväisellä soittelulla tule ammattilaisia.
Hyvistä opettajista on aina pulaa. Lahjakaskin muusikon alku voi lannistua kehnon opettajan ohjauksessa. Onko sinulle käynyt näin?
Miksi muuten soitat vain nuotteja? Oli tyylisuunta mikä tahansa, soittaja on se joka tekee nuoteista musiikkia. Hän laittaa sen tylsän paperin elämään. Ja mitä ihmettä soitat, jos et käytä niitä nuotteja? Pimputteletko jotain omia hengentuotteitasi? Ketä ne kiinnostaa? Kansalaisopisto on harrastelijoille tarkoitettu paikka...
Kertoisitko millä tavalla musiikin opetus on mainitsemissasi maissa edellä Suomea?
Hieman kommentteja Sinulle:
1) Olisiko kenties jotain vikaa siinä ammattien kirjossa, joihin musiikkioppilaitoksista valmistutaan? Kumpi oli ensin, muna vai kana, eli oliko ensin yksinkertainen koulutus, josta seurasi yksinkertainen työ, vai päin vastoin? Muista esim. basso continuo / basso generale - asia. Kuinka moni nykymuusikko siihen pystyisi? Moni ns. harrastelija kyllä, mutta koulutetuista todella harva. Eikö se anna aihetta epäillä koulutuksen laatua? Ja vielä: onko yhteiskunnan asia elättää rivimuusikot orkestereissa y.m.? Eikö todellinen taiteilija kykene myös elämään taiteellaan? Esim. tuo Järnefelt kuulema pystyy. Oletko lukenut hänen tekstejään?
2) Olet ihan oikeassa, että tylsä paperi pitää laittaa elämään, mutta oma vastauksesi paljastaa muuten sen, että Sinulta puuttuu aika paljon. Kirjoitit: "Ja mitä ihmettä soitat, jos et käytä niitä nuotteja?" Kuulepas, musiikkia voi oppia muualtakin kuin nuoteista (korvakuulolla), ja jopa hyvin vaikeaakin musiikkia, ja siinä on se etu, että sisäistettyäsi kyseisen kappaleen voit samantien halutessasi joko sovittaa sen eri tavoin, tai soittaa sen myös kuulemasi mukaan, mutta nuoteistasoittaja on nuottiensa vanki kuitenkin loppujen lopuksi. Se on aika vaatimatonta elävöittämistä, kun lisätään piano ja forte ja vähän muuta. Ja entäpä improvisaatio? Mutta, ai niin, Idiootti Akatemiahan (=Sibelius Akatemia) opettaa sitäkin siten, että opiskelijalle annetaan kirja, jossa on satoja skaaloja, ja kun niitä sitten yhdistelee, se on muka improvisaatiota... Tajuatko yhtään, miten kaukana tuo pelleily on oikeasta improvisaatiosta?
3) Olen pahoillani, jos Sinun omat hengentuotteesi ovat pimputtelua (mitä en silti usko!). Sitä et myöskään ole korkeassa oppilaitoksessasi oppinut, että oikea luomistyö, jolla saadaan kiintoisia tuloksia, ei ole mikään tietoinen prosessi (säveltämistä ei siis oikeasti voi opettaa), vaan se on intuitiivisia oivalluksia, joita sitten "tulostetaan". Mozartkin esimerkiksi vain kuuli musiikkia. Kuinka moni nykyopiskelija kuulee yhtään mitään? Mielestäni koulutus pilaa heidät. Lapsena he kyllä kuulivat.
4) USA ja Unkari: ensimmäinen tärkeä ero on se, että musiikkia ei ole niin tiukasti pilkottu eri alalajeihin kuin meillä. - Meillähän on muka hieno aluevaltaus ollut sekin, kun kansanmusiikki on saatu Sibelius Akatemiaan. Monen muusikon mielestä se juuri pilasi pelimanniperinteen, johon kuului olennaisena osana hyvin kehittynyt korvakuulon käyttö. Eipä kuulu enää.
Toinen tärkeä ero on se, että olen näissä maissa törmännyt moniin metodeihin, joissa korvakuulo on enemmän tai vähemmän merkittävällä tavalla mukana soittajan kehittämisessä. Eikä tässä tarkoiteta mitään alkeellista melodian kuulemista, vaan kykyä kuulla moniäänistä harmoniaa, mikä kyky myös on tuhoutunut monilta koulutetuilta soittajilta meidän maassamme.
Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston Zsuzsanna Kiraly on esimerkiksi kehitellyt unkarilaisvaikutteisia opiskelumenetelmiä, joista tämä ero hyvin ilmenee.
Ruotsi: tämä ero on enemmän kulttuurinen, mutta siellä opetus on huomattavasti enemmän oppilaskeskeistä kuin meillä, jota kautta opiskelu on terapeuttisempaa oppilaalle, ja se näkyy siinä, etä tuloksetkin ovat persoonallisempia. Toistokoneita ei ehkä synny ihan samalla tehokkuudella kuin Suomessa, mutta syntyy soittajia, joilla on hauskaa soittaessaan. Minusta se on tärkeämpää, sillä se myös kuuluu soitosta. Ruotsin mallista näkyy heijastuksia esim. Nalle Musiikkikoulun sivuilla (www.nallemusiikkikoulu.fi). Kyse on toki aivan pienille lapsille suunnatusta opetuksesta, mutta minusta siinä on sama henki kuin Ruotsissa laajemminkin.
Anteeksi, kun olin niin kärkevä, mutta tämä on ikuisuuskysymys. Jostain oudosta syystä näistä asioista ei voi keskustella musiikkia vakavasti opiskelevien (tai sieltä valmistuneiden, kuten Sinun) kanssa ollenkaan. Heillä on ikäänkuin oma maailmansa, johon ei kritiikki mahdu. Se on omituista. Esim. Järbefeltin kirjoista ("Lyhyt opastus luovempaan soittamiseen pianolla" ja "Intuitiot - unohdettu voimavaramme", toim. Ari Anttila) jokainen tuntemani akateemisesti koulutettu on heti täysin samaa mieltä, koska ne perustuvat intuitioon, järkeen ja vanhojen auktoriteettien aseman heilutteluun, mutta monikaan musiikinopiskelija ei näemmä edes ymmärrä, mitä kaikkea muuta, uutta ja kivaa he vielä voisivatkaan oppia, jos vain tulisivat alas norsunluutornistaan, jossa muka vain ja ainoastaan tehdään sitä "oikeaa" taidetta.
Ensimmäinen viestisi oli niin kielteinen ja raivoten kirjoitettu, että miten kuvittelit saavasi siihen asiallisia vastauksia?
1)Basso continuon opetus ei kuulu (valitettavasti) perusopetukseen. Johtuu varmasti siitä, että kaikki nuotit kirjoitetaan nykyaikana ulos (myös korukuviot) mitä en pidä ollenkaan hyvänä asiana. Eli bc on tehty tarpeettomaksi. Musiikkia ei opiskella ja harrasteta enää kotona, vaan kaikki tapahtuu oppilaitoksissa. Miksi? Perheen yhteinen musisointi on vaipunut unholaan... Sillä on lapsen kehityksen kannalta ratkaiseva merkitys. Oppilaitoksissa kaikesta tulee helposti suorittamista ja musisoinnin huolettomuus ja ilo hiipuu.
Sanoit, että orkesterilaisen pitäisi pystyä elättämään itsensä taiteilijana. Miksi pitäisi? Miksi kaikkien pitäisi olla jotain ihmeellistä? Orkesterimusiikki on kuitenkin ihan toisenlaista kuin solistinen, ja sitäkin tarvitaan.
2) Minkälaista musiikkia soinnutat uudestaan? Minun sydäntäni lähellä on barokkimusiikki ja erityisesti Bach. Ei tulisi mieleenkään mennä ronkkimaan tämän polyfonian mestarin sävellyksiä. Hänen musiikissaan jokainen ääni elää omaa elämäänsä, siellä ei ole yhtään turhaa nuottia. Jos otat jostain hänen kappaleestaan melodian ja pistelet muut äänet uusiksi, eihän se enää ole sama kappale. Vai? Mitä iloa tällaisesta raiskauksesta on? Säveltäjien tarkoitus on tehdä kappaleista tietyn kuuloisia ja haluan kunnioittaa heidän näkemyksiään. Viihdemusiikki ja vapaa säestys on asia erikseen. Minulle on yksi ja sama mitä sillä saralla tehdään.
Kovinpa on kykysi rajalliset, jos et pysty nuotteja elävöittämään kuin forten ja pianon verran...
Olet oikeassa siinä, että oikea improvisaatio ei ole skaalojen yhdistelyä. Mutta jostainhan se on aloitettava. Ehkä kirjojen tarkoitus on antaa vinkkejä millä tavoin voi improvisoida. Uskon, että jokaisella muusikolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Jotkut ovat luonnostaan improvisoijia, mutta olen havainnut, että näiden ihmisten on erittäin vaikea soittaa nuoteista ja OIKEIN! Toiset taas eläytyvät moderniin jne. Improvisointia voi toki opetella, mutta ei kaikista tule virtuooseja. Tekstistäsi saa sen käsityksen, että kaikkien pitäisi olla taiteilijoita, jotka hallitsevat (varsinkin) kappaleiden uudelleensoinnutuksen.
"Jos kaikki on punaista, niin mikään ei ole punaista." Oletko kuullut? Minusta on rikkautta, että muusikoita on monenlaisia.
Kyllä kaikissa oppilaitoksissa on kehittämisen varaa. Varsinkin Sibelius-Akatemiassa, joka on jämähtänyt paikoilleen.
No, emmehän me niin kauhean eri mieltä olekaan, mikä oli mukava havaita.
Mutta on kappaleita ja kappaleita. Niin klassisen kuin viihdemusiikinkin puolella (miksi tämä jako???) on sekä sellaista musiikkia, joissa jokainen nuotti on tärkeä, että sellaista, joissa vain sointu on tärkeä, eli silloin se basso continuo pitää vetää omasta päästään, tai ainakin sopii tehdä niin.
Olin kerran paikalla, kun eräs musiikin maisteri soitteli viihdettä pianolla arvostetussa ravntolassa. Yllätyin iloisesti, kun se ei ollut ihan perseestä, niinkuin useimpien klassisen koulutuksen saaneiden yritykset soittaa kevyttä musiikkia. (Tai Karita Mattila laulamassa viihdemusiikkia - vain kuurot voivat ostaa sen levyn...) Nuotteja hän kyllä käytti, eikä kyennyt lisäämään mitään omaa ja persoonallista.
Sitten tuli yksi asiakas, ja pyysi pianistia soittamaan "Happy Birthday To You", kun toisella asiakkaalla oli 50-vuotispäivät. Tämä onneton yritti sitä ilman nuotteja, ja soitti sen kaksi kertaa ihan päin seiniä, kunnes luovutti.
Tämä ei suinkaan ole ainoa esimerkki. Etkö myönnä, että koulutuksessa on todella jotakin suurta pielessä, jos se tuottaa tällaisia muusikoita?!?
Se, mitä mieltä olen orkesterimuusikoista, on enemmänkin yhteiskuntapolitiikkaa kuin taidepolitiikkaa. Mutta jos kerran rahat eivät riitä vanhusten kakkavaippoihin ja koululaisten ruokaan, niin kyllä ne vähälahjaiset (minun mielestäni, koska he eivät osaa mitään ilman paperia) vinguttajat y.m. joutaisivat kortistoon, koska maailmassa on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana.