Kuulin taas eilen yhden lapsuustoverini eronneen miehestään. Olin häissänne ja muistan ajatelleeni, että onnenne on täydellistä, olitte seurustelleet niin kauan ja olitte kuin luodut toisillenne. Järkytyin. Mikä tässä maailmassa oikein on, miksi parisuhteet eivät kestä ja minne rakkaus oikein katoaa?
Näen saman tapahtuvan niin monelle lapsuusajan ystävälleni, käykö niin myös minulle?
Näen saman tapahtuvan niin monelle lapsuusajan ystävälleni, käykö niin myös minulle?
Vastaukset 49
Vanhimmat
nostatti hellyyden tunteeni omia paaperoitani kohtaan (nyt 21 ja 19 v.).
Toivottavasti sinulle ei käy niin.
Tsemppiä elämään!
Siis ei käy kuten kavereillesi.
Ja onneksi olkoon paaperoittesi kunniaksi. Kuinka sinä olet saanut suhteesi kestämään ?
Kiitos vaan. Tuossa juuri molemmat "paaperot" tulivat käymään. Toinen soittelee pianoa ja toinen tekee - mitä mahtaakaan tehdä.
Kumpikin aloitti viime syksynä opiskelun. Toinen yliopistossa ja toinen ammattikorkeakoulussa.
Tämän vuoden elokuussa tulee avioliittoa purjehdittua 30 vuotta. Hopeahääpäivän kunniaksi viisi vuotta sitten vein vaimon katsomaan maailman suurinta toriaukiota eli Taivaallisen rauhan aukiota Pekingiin.
Olisko sulla hyviä ehdotuksia kohteeksi 3-kymppisen kunniaksi?
Miten liitto kestänyt? Ehkäpä yksi salaisuus on se, että olemme molemmat uskovaisia.
Minä tulin uskoon 3-kymppisenä. Vaimo jo 6 v. aiemmin, kun opiskelimme yhdessä yliopistossa.
Voin kertoa yhden pikku tarinan, joka liittyy noihin meidän "paaperoihin".
Kun aloimme lähestyä 30 vuoden ikää, niin aloimme vasta silloin ajatella, että pari pikku paaperoa voisi oikein hyvin juoksennella olohuoneen lattialla.
Niinpä sitten aloimme tuumasta toimeen. Se rakentamispuuha on varsin mukavaa hommaa. :)) Vaan ei niitä paaperoita alkanut tulla, vaikka ihan tosissamme yritimme. Kumpikin kävi läpi lääkärin tutkimukset ja mitään vikaa ei pitänyt olla - mutta ei kun ei!
Sitten tulin tietyt "maailman polut" kuljettuani uskoon. Tästä meni 11 kk, kun sain olla mukana henkisenä tukena ensimmäisen poikamme synnytyksessä. Siitä meni 1 v. 10 kk kun toinen poikamme syntyi.
Vaimoni uskalsi vasta eka pojan synnyttyä kertoa minulle, että hän oli aina rukoillut, että "Jumala älä anna meille lapsia ennenkuin K tulee uskoon".
Niinpä sitten aikanaan tulin uskoon ja siitä 11 kk ja meillä oli poika!
Siunausta elämääsi!
Olette niin onnellisia, ja rukouksilla on mahtava voima, senkin uskon :)...Siunausta sinulle ja perheellesi myös :)
Ehkä voisitte kolmekymmenvuotishääpäivän kunniaksi järjestää uudelleen siunaamisen avioliitollenne, jotkut pari ovat järjestäneet, ja ne tilaisuudet ovat kuulemma hyvin kauniita, ja esimerkkinä monille ihmisille siitä, että rakkaus saattaa myös kestää maailman myrskyt. Vaan aina ei uskokaan estä ihmisiä eroamasta,kysyn yhä edelleen saman kysymyksen:
Miksdi niin usein sen, jonka Jumala on yhdistänyt, erottaa joko joku ihminen tai sitten vaan maailman kovuus?
"Miksdi niin usein sen, jonka Jumala on yhdistänyt, erottaa joko joku ihminen tai sitten vaan maailman kovuus?"
Siinäpä kysymys!
Lähes puolet Suomessa solmituista avioliitoista päätyy avioeroon.
Me elämme tänä päivänä hyvin kiireistä ja stressaavaa maailmanaikaa. Työelämässä ihminen laitetaan yhä kovemmalle ja kovemmalle. Tämä ei voi olla vaikuttamatta myöskin ihmissuhteisiin.
Sitten on muistettava yksi perustavaa laatua oleva tosiasia:
Ihminen on HEIKKO.
Eli jos vaikkapa jonkun aviomiehen "eteen" tulee esim. työpaikalla joku "hemaiseva kaunotar", joka osoittaa kiinnostusta kaveria kohtaan, niin se syötti saattaa viedä mennessään.
Normaali perhe-elämä on uomautunut rutiininomaiseksi ja nyt löytyy "aivan uutta sytykettä". Se saattaa silloin olla menoa.
Eli mielestäni näitä erottavia tekijöitä ovat sekä toinen ihminen, että se ns. maailman kovuus. Tilanteesta riippuen.
Ajat ovat muuttuneet. Nyt on ehkäpä joidenkin mielestä trendikästä erota.
Ennen vanhaan sen sijaan oli huomattavasti suuremmassa määrin vallalla periaate:
Jos mamma otetaan, niin mamma pijetään.
Tsemppiä!
Tsemppiä myös sinulle, ja toi viimmeinen sai oikein hyvälle tuulelle :) Sinulla on hieno elämänasenne, toivottavasti oma mieheni ajattelee aina samoin! Sinulla on myös ollut hyvää onnea, kun kumppanisikin on ollut sinuun yhtä sitoutunut, useinhan on niin että vaikka itsestään voi olla aika 99% varma niin entäs se toinen? Sillehän voi tulla vaikka millainen houkutuslintu eteen :(...
Pelkkänä hymynä....:)
Kauniisti elämä ja Jumalakin on sinua kohdellut K.
Taas tässä aloitellaan uutta viikkoa. Toivottavasti sinulla on edessä hyvä viikko.
Tuohon mitä sanoit voisi todeta, että on ne minullakin ollut omat Via Dolorosani käveltävänä vuosien varrella. Ei niistä tässä nyt sen enempää.
Jumala kasvattaa meitä ihmispoloja myöskin kärsimysten avulla. Siellä kärsimyskoulussa, kun tuska polttaa, niin kuitenkin tiedämme mistä apu tulee.
Ja Jumala kyllä tietää, kuinka kuumaksi Hän ahjon lämmittää meidän itsekunkin kohdalla.
Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle :)sää ainkin parantui :))
Joko keksit minne vaimosi viet 30v (ilm. ei sotaa) taivaltanne juhlimaan?
myöskin palleroinen?
Noh... enpä ole vielä keksinyt mitään 3-kymppisjutskaa. Vaan onhan tässä vielä yli puoli vuotta aikaa mietiskellä.
:))
On selvä asia, että kolmeenkymmeneen yhteiseen vuoteen mahtuu sekä tyyntä että myöskin myrskyä.
Eipä ole kuitenkaan yhteinen aluksemme vielä tähän päivään mennessä uponnut eikä haaksirikkoutunut.
luja alus ja hyvä perämies, kuuluuko kunnia kapteenille vaiko kuuliaiselle miehistölle ;)
Jos te olette ottaneet käyttöön sen vanhan totuuden, että kapteenin sana on laki ja tällä kertaa kapteenina on sitten Jumala...ja maailma on meri...aika hyvä tuo laivavertaus :))
Minä olen aina pitänyt kovasti merestä. Se kertoo jotakin Luojamme suuruudesta. Jos olet laivassa myrskyävällä merellä (kuten olen joskus ollut), niin silloin: Ihminen on pieni ja Jumala on suuri.
Ihminen ja tiede ovat saavuttaneet paljon; on käyty kuussa, on keksitty tietokoneita mahtavine sovellutuksineen jne.
MUTTA...
Ei ole ihminen vielä pystynyt kahlitsemaan myrskyävää merta.
Yksi henkilö sanoi kerran kauan sitten myrskyävälle merelle: "Vaikene - ole hiljaa!"
JA...
Meri totteli Jumalan Pojan käskyä.
Pari kolme vuotta sitten koin todella hienon elämyksen, kun menin yksinäni keskiyöllä hotellista uimaan Etelä-Kiinan mereen. Olin eräänlaisella työmatkalla siellä päin yhden kaverin kanssa. Meidän hotellista oli meren rantaan matkaa about 50 m.
Oli pilkkopimeää ja siellä taivaanrannalla meren päällä löivät salamat kaiken aikaa. Uin aina syvemmälle ja sitten käännyin selälleni ja annoin aaltojen kuljettaa minua rantaa kohti. Tein tätä varmaan puoli tuntia. :))
että laineet löi rannalle päin, niin ettet jäänyt oikeaksi laivaksi merelle ajelehtimaan! Merellä kyllä huomaa olevansa pieni, ja laivakin on myrskyävää merta vasten hyvin pieni.
Minäkin olin kerran myrskyllä laivassa, ja erääseen toiseen laivaan tuli tulipalo, ja sen koneet jouduttiin sammuttamaan. Heti kohta sen laivan ympärille kerääntyi muita laivoja valmiina auttamaan, jos apua tarvittaisiin. Laiva näytti aavemmaiselta, siinä ei ollut valoja muualla kuin yläkannella, jonne matkustajatkin ilmeisesti oli komennettu. Sinä yönä tajusin luonnonvoimien mahtavuuden ihmisen avuttomuuteen verrattuna...ja ihan hevillä minua ei sitten uudelleen myrskymerelle saa :))
Muistosi oli visuaalisesti hyvin kaunis, olit varmaan silloin yksi maailman onnellisimmista ihmisistä :))
että laineet löi rannalle päin, niin ettet jäänyt oikeaksi laivaksi merelle ajelehtimaan! Merellä kyllä huomaa olevansa pieni, ja laivakin on myrskyävää merta vasten hyvin pieni.
Minäkin olin kerran myrskyllä laivassa, ja erääseen toiseen laivaan tuli tulipalo, ja sen koneet jouduttiin sammuttamaan. Heti kohta sen laivan ympärille kerääntyi muita laivoja valmiina auttamaan, jos apua tarvittaisiin. Laiva näytti aavemmaiselta, siinä ei ollut valoja muualla kuin yläkannella, jonne matkustajatkin ilmeisesti oli komennettu. Sinä yönä tajusin luonnonvoimien mahtavuuden ihmisen avuttomuuteen verrattuna...ja ihan hevillä minua ei sitten uudelleen myrskymerelle saa :))
Muistosi oli visuaalisesti hyvin kaunis, olit varmaan silloin yksi maailman onnellisimmista ihmisistä :))
että siinä meren aalloilla selällään kelluessani ja aaltojen kuljettaessa aina uudestaan ja uudestaan kohti rantaa, niin tämän elämän murheet olivat aika kaukana.
:))
Mutta kyllä se usein niin on... Liian nuorina solmitut suhteet eivät muutoksia kestä, rakkauteen ja parisuhteeseen panostaminen on maailman pyörteissä jäänyt, ja ihmiset vain kasvavat erilleen ... surullista, mutta näin hyvin hyvin usein on ... :-(
Olemmeko me menettäneet kyvyn rakastaa vai odotammeko me vaan liikaa niiltä ihmisiltä, jotka ovat / tulisi olla kaikkein läheisimpiä meille? Pitäisikö minun enemmän yrittää ottaa vastuu omasta onnellisuudestani, odotanko liikaa, että rinnallani oleva ihminen tekisi minut onnelliseksi?
Ajattelin aina, että ystäväni olis maailmassa viimeinen ihminen, joka eroaa. Herttaisempaa naista tuskin löytyy, ja hänen miehensäkin on hyvin sympaattinen. Jos joku pariskunta oli luodut toisilleen, niin sitten he olivat. Mutta eivätkö sittenkään olleet?
Ei se ole rakastamiskyvyn menetystä, eikä liikaa odottamista. Jos ottaa vain itse vastuun onnellisuudestaan, mitä sitten tekee toisella ... ? Itkettää melkein alkaa, kun koitan pähkäillä ... miksi ... ehkä ihminen on loppujen lopuksi tarkoitettu elämään yksin, ja todellinen rakkaus ... on vain kaunis harhakuva, loppujen lopuksihan (vuosien kuluttua) rakkaus on muuttunut (taas yleistän) lähinnä ystävyydeksi, ja mikäli jompi kumpi siinä tilanteessa löytää uudelleen "sen ihanan rakastumisen tunteen" jostakin toisesta, niin menoahan se on. Valitettavasti :-(
taitaa olla kokemusta asiasta...kun olet yksin.
Sitä vaan pähkäilee, että miksi ja miksi, ensin näkee onnesta säteilevän morsiusparin ja kymmenen vuotta, pienet lapset ja yhtäkkiä jäljellä ei ole mitään?
No onneksi edes voi olla lapsia...
syntyy tarpeesta rakastaa.
Erot johtuvat usein siitä, ettei ole edes rakastettu, oikeasti (on rakastuttu vain rakkauden tunteeseen) eikä nimenomaan sitouduttu toiseen. Jos toiseen on aidosti sitoutunut, ei helpolla eroa.
Mielestäni eroihin vaikuttavat myös äärettömän epärealistiset odotukset toiselta. Halutaan "rakkauden huumassa" ikäänkuin elää toisen kautta. Se ei ole mahdollista. Parisuhteessa on kaksi ihmistä ja kaksi elämää, joihin kuuluu lukemattoman paljon asioita, jotka ovat ihan omia. Esimerkiksi molemmilla on vastuu omasta onnellisuudestaan.
Olen sen verran hupakko :), että kun kerran rakastun ja rakastan, rakkauteni jatkuu myös eron jälkeen.
Ei vain omakohtaisesti, vaan myös monen, oi niin monen ... sukulaisen, ystävän, tuttavan, tutun tutn ja lisäksi vielä lukemattomien muiden surulliset kohtalot tässä asiassa. Mutta mitäpä sitä suremaan, elämä on elämää, kyllä kait minunkin on rakkauteen vielä jonain päivänä uskottava ...
nuo erot ovat.
Olen huomannut, että lähipiiristä muutkin alkavat erota, kun yksi pari eroaa. Ovatko ihmiset sopuleita?
Ellei usko rakkauteen, ei se ainakaan kestä!
"ehkä ihminen on loppujen lopuksi tarkoitettu elämään yksin"
se ihan noin menee. Silloinhan väki loppuisi pikkuhiljaa Tellukselta.
mikä hupakko.
:))
En usko että erot ovat tarttuviakaan, jotenkin vaan tuntuu että ihmiset etenevät suhteissaan jotenkin samaa tahtia, sama ikäluokka on ensin seurusteluvaiheessa, sitten sitoutumisvaiheessa ja vihdoin lapsentekovaiheessa. Ja sitten vielä valitettavasti erovaiheessa...ja minun ikäluokkani taitaa olla nyt siinä erovaiheessa, muuta ei voi sanoa kun ympärilleen katsoo...:( Uskon sen täysin, että puolet liitoista purkaantuu, mutta onneksi vielä on toivoa, toinen puoli SIIS säilyy :)
että erot tarttuvat, ihmiset vaan etenevät ikäluokkana samaa tahtia (noin suurinpiirtein). Ensin seurustellaan, sitten sitoudutaan, lapset ja sitten ilmeisesti tullaan vaiheeseen, jossa erotaan...muuta en voi sanoa, kun ikäpolveani mietin.
Varmasti puolet liitoista purkautuu, mutta toivoa on, PUOLET SÄILYY...
Sori, luulin että yksi viesti hukkui...
on laskettu riskialttiita aikoja. Ensimmäinen on kun toinen lapsi on 2v... (entä jos sitä ei ole, poistuuko riski?) Toinen sitten taas muutaman vuoden päästä.
Mikäli avioliitto kestää enemmän kuin 10v riski liiton jatkumiseen on suuri ;D.
Mitä ikäluokkaa olet, Paapero? 30v?
No kun tuo pitää paikkansa niin vaaran vuodet ovat turvallisesti ohitettu, ja HIH, riski liiton jatkumiselle on siis suuri...
Juu, olen kolmenkymmenen ja kuoleman välissä, mutta oikeasti tuntuu siltä, että kovin moni ikäiseni on haudannut ensimmäisen liittonsa viimeisen viiden vuoden sisällä. Kun sitten olen jutellut joidenkin eronneiden kanssa, niin se mikä minusta on ollut kaikkein pelottavinta, on se, että jotkut ovat kertoneet eroprosessin tapahtuneen niin nopeasti, että jopa puoli vuotta ennen eroa kaikki on ollut hyvin, ja suhde onnellinen. Ja sitten puolessa vuodessa (erilaisista syistä) on kaikki mennyt sileäksi...
Tuntuu pelottavalta ajatella että eroon voi päätyä niinkin nopeasti...
Kaikki ne, jotka ovat tuttavapiirissäni eronneet, ovat etsineet /etsimässä uutta kumppania. Myös tämä ystäväni on menossa uudelleen naimisiin, ja olin asiasta järkyttynyt, koska en tiennyt hänen edes eronneen. Niin että vaikka ihminen olisi luotu elämään yksin (seikka johon minäkään en usko)niin kovin touhukkaasti hän kuitenkin etsii itselleen kumppanin jopa tuskallisten erokokemustenkin jälkeen.
Ei kai aito rakkaus sammu milloinkaan...
no ei kai ihminen nyt mitenkään saastunut eron jälkeen ole. Kait nyt jokaisella on oikeus uuteen onneen. Kuka sanoo, että tarvisi kärsiä ja märehtiä päin helvettiä mennyttä suhdetta.
Kai tämä ihminen on ihan tarpeeksi miettinyt ratkaisuaan ja tuskin tarvitsee mitään paheksuvia tuttavia.
Hyvänen aika, olet saanut väärän kuvan asenteestani eronneisiin, tietysti toivon ihmisten löytävän itselleen rakkautta ja onnea, ei se ole minulta eikä keneltäkään pois.
Enkä paheksu ystäväni valintoja, jokainen ero on suuri tragedia eronneelle, jotkut sanovat tilanteessa oltavan haavoittuvampi kuin läheisen kuoleman jälkeen.
Ihmettelen vaan, miksi maailma on niin kova paikka elää, kun ei täällä mikään säily, ei edes täydelliseltä näyttänyt rakkaus...
Kyllä se varmaan pelottaa jos kaikki on tapahtunut yhtäkkiä.
Siinäpä näkisinkin pienen itsetutkiskelun paikan. Vaikka on itse onnellinen esim. puoli vuotta ennen eroa niin onko toinen, ihan oikeasti. Ihminenhän kommunikoi muutoinkin kuin sanoillaan, mutta usein näitä viestejä tulkitaan väärin tai niitä ei huomata ollenkaan (tähän vaikuttaa se, että maailma on kova paikka? Ihmiset säntää sinne ja tänne. Lähituntuma puolisoon heikkenee.)
Olisiko näissä nopeissa irtiotoissa kysymys myös ns. kolmansista osapuolista? Aika harva sentään ihan ykskaks haluaa heittäytyä sinkuksi?
Välillä ihmetyttää miten huonosti osataan suhtautua siihen, että joku tulee "vikittelemään" kumppaniamme tai kumppani hetkellisesti ihastuu toiseen.
Juuri tällaisissa elämäntilanteissa pitäisi kiinnittää erityisen suurta huomiota siihen, miten ohitetaan vaarat turvallisesti...
ollut kyse kolmannesta osapuolesta, mutta tietysti silloinhan ero voi tapahtua hyvinkin nopeasti, jos kumppani rakastuu johonkuhun toiseen.
Ihastumiset voi kai yleensä sivuuttaa olankohautuksella, ihmiset nyt ihastuvat toisiinsa harva se päivä :)tai tietysti miten vakavasti sanan ihastuminen kukin kokee... Eri asia tietysti on silloin, kun puhutaan suhteesta, salaisista tapaamisista, kenties pettämisestä.
Onkohan kukaan tutkinut eroon johtaneita syitä? Melkein veikkaisin että alkoholi ja pettäminen olisivat listan kärkipäässä, mutta eivät kai ne ole kuin ongelmien seurausta? Siis lähdetään etsimään elämän sisältöä jostain, kun sitä ei suhteesta löydy?
Niin, olisihan se helppoa, kun osaisi nähdä toisen pään sisälle, että onko se nyt varmasti onnellinen, niin ettei puolen vuoden kuluttua jo potkaise minua pellolle!
pettäminen ja alkoholi. Kyllä vaan.
Sanoisinkin että molempien henkilökohtainen ongelmiinsuhtautumistaito (karsea sana, muuten..) pitää liiton pystyssä. Jos ruvetaan hyppimään vieraissa ja/tai juomaan viinaa niin ongelmat sen kun pahenee! Mitä vaikeammaksi ne muodostuu sitä epätodennäköisempää on saada ne ratkaistuiksi.
hmmm, olisiko tuolle ongelmiinsuhtautumistaidolle mitään korviketta sanasta tunneäly? Olen aina miettinyt että mitä ihmettä se sana tunneäly oikein pitää sisällään; olisiko siitä sanasta mitään taikaa parisuhteelle, yleensähän se liitetään työhön ja työelämään vaan kai sitä työtä joutuu parisuhteessakin tekemään.
Sanana pitkä ja mielenkiintoinen tuo ongelmiins... olisiko sanasta tunneäly mitään taikaa? Olen aina ihmetellyt mitä se sanana tarkoittaa ja yleensähän se liitetään työhön...no työtä kai parisuhteessakin on tehtävä.
Tunneäly auttaa oman elämän, tunteiden ja niiden synnyttämien ajatusten ymmärtämisessä ja hallinnassa sekä myös toisten ihmisten tunteiden ja ajatusten ymmärtämisessä. Se luo pohjan mielekkäälle ja todelliselle vuorovaikutukselle ja tekee mahdolliseksi elämän myrskyjen ja tyvenien keskellä tyytyväisenä elämisen, auttaa kääntämään pahan hyväksi ja motivoi jatkamaan.
Tunneälyä on lyhyesti luonnehdittu näillä taidoilla: itsensä motivointi, sinnikkyys vaikeuksien edessä, mielihalujen hillitseminen ja kyky siirtää tarpeiden tyydytystä, omien mielentilojen hallinta ja taito ajatella selvästi kaikissa tilanteissa, empatia ja toivo.
toivon seuraavassa iltarukouksessa lisää, olisi mukavaa olla tunneälykäs!
Kiitos määritelmästä, minä opin tänäänkin jotain uutta!:))
,.,
Tunneälyllä on varmasti tekemistä sen kanssa kestääkö parisuhde vai ei. Tosin sitäkin pitäisi olla molemmilla osapuolilla, riittävästi.
Haluan lähestyä tähän kysymykseen hyvin varovasti
koska tämä on arka aihe.Tarkoitukseni ei ole
pelästyttää sinua,vaan sanoa oma kokemukseni
asiasta.Tulin 27 vutiaana uskoon elikkä annoin
elämäni Jeesukselle.nyt olen 46 vuotias, ja
olen saanut kokea Jumalan auttavan meidän Avio-
liitossa.Muuten luulen että olisin jo lähtenyt
lätkimään,tai ainakin olisi tehnyt mieli.
Toivottavasti sinä löydät myös avun josta olen
kertonut.
kanssani keskustelleille :)
ja Hyvää Vuotta 2003.
samoin itsellesi!
"Mikä tässä maailmassa oikein on, miksi parisuhteet eivät kestä ja minne rakkaus oikein katoaa?"
Kysy hepiltäsi miksei se seiso joka naiselle/miehelle niin ymmärrät mitä tarkoitan. Eikä maailma ole yhtään kova, ainakaan meille hyvinvoiville länsimaalaisille, ihmisistä vain on tullut niin pehmeitä.
Tuo on ilmiönä sitä että kun köyhyys tulee ovesta sisään niin rakkaus lentää ikkunasta ulos.