1,5 kk olen nyt syönyt terveellisemmin ja yrittänyt liikuntaakin lisätä. Kiloja on kuitenkin lähtenyt todella niukasti, vaikka olen mielestäni paljon oiekinkin tehnyt. nyt on sitten muutama päivä mennyt lepsuillessa, kun tuntuu, ettei tuloksia näy. Lähtöpainoni oli 73-75kg (vaihteli tosi paljon päivittäin/viikoittain)nyt paino on 71,5-74,0kg.Pituutta minulla on 175cm ja mahaa ja jenkkakahvoja löytyy. Nyt kaivattais tsemppiä, että jaksaa taas jatkaa. Välillä sitä luulee näkevänsä tuloksia, mutta esim. vaatteet eivät ole sen löysemmiksi käyneet. hupsuksihan tässä tulee, kun tuloksia yrittää suurennuslasin kanssa etsiä.
Herkuttelu
Lipsuja
1310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä olen ollut nyt dieetillä reilun kuukauden ja lähtöpaino mullakin oli noin reilu 72kg. Tällä hetkellä painan 69,3kg, joten pitää varmasti olla tyytyväinen. Liikuntaa olen lisännyt reippaasti, 5-6krt viikossa tanssia, aerobicia, body pumpia jne. Painonvartijoiden pisteitä lasken lisäksi. Muutamana päivänä olen repsahtanut syömään reilummin, mutta kun olen palannut ruotuun, niin homma on jatkunut ihan hyvin. Yhden herkuttelupäivän viikossa olen periaatteessa itselleni sallinut, mutta yritän olla kuitenkin ilman. Se pitää vielä sanoa, että vaikka paino ei hirveästi ole tippunutkaan, niin on uskomatonta huomata, mitä liikunta tekee keholle...olen paljon kiinteämpi kuin kk sitten ja alleistani en koskaan uskonut saavan pienempiä, mutta kaventuneet ovat :) Eli ei se herkuttelu mitään silloin tällöin kaada kunhan muuten pysyy ruodussa. Ja liikunta on se, joka auttaa. Vielä kun itse saisin kuutisen kiloa ainakin pois, niin olisin ehkä tyytyväinen.