Menkää sisään ahtaasta portista

Sunnuntai saarna.

Jeesus sanoo: »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»

Taivaan tie on kaita ja sen kulkijaksi pääsee vain ahtaan portin kautta. Vastakohtana tälle on maailman lavea tie ja avara portti. Mutta sen tien päätöskin on sen mukainen, se tie vie kadotukseen.

Taivaan portti on ahdas siitä syystä, että sille portille on jätettävä oikeastaan kaikki, kaikki se, mikä on ihmisestä lähtöisin. Portin kautta ei voi kulkea syntitaakan kanssa. Portille on jätettävä itsekkyys, oman kunnian pyytäminen. Ahtaasta portista ei pääse läpi omavanhurskauden kanssa. Jeesus ei anna ihmiselle kunniaa työstä tai maineesta.

Ahtaalle portille on jätettävä myös kaikki ihmisen suuruus ja pyrkimyksetkin suuruuteen. Sinne pääsee vain pienenä, lapsen kaltaisena. Joka tähän ei suostu, jää ahtaan portin ulkopuolelle. Siitä ei pääse omilla teoillaan kerskaava, eikä omiin ansioihin luottava.

Jeesuksen käyttämä kuva kahdesta tiestä oli kuulijoille hyvin tuttu. Esimerkiksi Vanhassa testamentissa psalmien kirjassa mainitaan: “Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon”. (Psalmi 1: 6) Kristittyjä kutsuttiin joskus “tuolle tielle lähteneiksi”. Jeesuksen tapa käyttää tätä kuvaa herättää monia ajatuksia. Näyttää olevan niin, että Hänen mukaansa useammat ovat menossa avarasta portista ja laveaa tietä kohti kadotusta.

Ahtaan portin ja kapean tien löytäjiä sanotaan olevan harvassa. Toiseksi on huomionarvoista, että laveaa tietä ei näy tarvitsevan erikseen valita sille joutuakseen. Vain elämään vievästä kapeasta tiestä sanotaan, että se löydetään. Mitään keskitietä ei ole. Siksi Jeesus käskee tässä ja nyt varsin selvin sanoin menemään ahtaasta portista ja kaitaa tietä sisälle elämään.

Kaikki tiet eivät Jeesuksen mukaan vie samaan päämäärään, kaikki eivät pääse taivaaseen. Me saatamme yrittää selittää tällaiset Jumalan Sanan ankarat paikat pois, mutta petämme vain itseämme ja pappeina myös niitä, joita varten meidät on vihitty toimittamaan saarnavirkaa.

Pelastuksen takeena on Jeesus Kristus. Hän on tie, totuus ja elämä. Herramme ja Vapahtajamme on viitoittanut tien pelastukseen. Siksi hän saa tänään meitä opettaa taivaan ja kadotuksen todellisuudesta.

Voiko Jumala olla sitten niin julma, että sallii ihmisen hukkua?

Jumalan tahto ei ole se, että ihminen joutuu kadotukseen. Päinvastoin, sinne joutuminen on Hänen nimenomaisen tahtonsa uhmaamista, mieletöntä kieltäytymistä Jumalan täysin ja kokonaan valmistamasta anteeksiantamuksesta.

On vaikea vastata, miksi Jumala on kaikkivaltiaana ja kaikkitietävänä on järjestänyt pelastuksen ja toisaalta iankaikkisen kadotuksen. Siihen me emme voi muuta vastata kuin, että Jumala on hyvä ja ihminen on paha. Tästä ihmisen pahuudesta kumpuavaa röyhkeyttä on sekin, että heristämme nyrkkiämme taivasta kohti ja vaadimme Jumalaa puuttumaan maailman pahuuteen ja samaan aikaan loukkaannumme Raamatun opetuksiin helvetistä ja ihmisen pahuudesta.

Ahdas portti on lopulta Jeesus itse. “Minä olen portti. Näin hän puhuu Johanneksen evankeliumissa. “Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu”. (Joh. 10:7) Vain ja ainoastaan Hänen pelastustyöhönsä turvaamalla me pelastumme. Taivaan tielle haluavan on täysin suostuttava Jeesukseen. On suostuttava tunnustamaan oma syntisyytensä. Syntiä eivät ole vain jotkut teot, ajatukset, sanat ja laiminlyönnit. Vaan ihminen on läpikotaisin syntinen. Eikä sitä syntiä tee joku minun kauttani, vaan minä itse teen syntiä joka päivä. Pelastukseen ei minulla ole mitään ansiota. En voi tehdä mitään miellyttääkseni Jumalaa tai lepyttääkseni Hänet. Pelastus ei ole edes minun ja Jumalan yhteisvaikutusta, vaan minun on suostuttava täyteen armahdukseen.

Ei Jeesuksen seuraaminen merkitse elämänkielteisyyttä, tiukkapipoisuutta, ahdasmielisyyttä tai murheen murtamana olemista? Hän antaa runsain määrin lahjojaan. Hänen seurassaan kulkeminen merkitsee iloa ja onnea, sydämessä olevaa rauhaa ja lähimmäisen huomioon ottamista. "Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle vähimmistä veljistäni, olette tehneet minulle", "minkä tahdotte, että ihmiset tekevät teille, tehkää tekin heille". Kristityn johtavana ajatuksena on läpi elämän tämä kultainen ohje. "rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".

Silloinkin tie on kapea ja portti ahdas, mutta se ei ole ihmisten luomaa ahtautta. Se on pieniä arkipäivän valintoja, toisen huomioon ottamista, rukoillen oman kutsumuksensa täyttämistä. Kapeaa tietä kulkemalla ei saa elämästään maksimaalista hyötyä, mutta se tuo rakkautta, iloa ja rauhaa koko lähiympäristöön. Sanalla sanoen palan taivasta jo maan päälle.

Terv

Huuhaan palstan Pappi
9269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Seon pappi taas senverran tolkkuuttunut ehtoollisviinien lipitämisestä, että hiiri jotenkin vapisevassa handussa pysyy. Tervetuloa helvettiin , tänne kuulut!

Äänestä

selvästi huomaa sen,että pappi haluaa naida
neitsyttä.
Ahdas portti,siis tiukkaa pimperoa.

Äänestä
  • Se on yks vaihtoehto.

    Äänestä

  • Roikkuvainen kirjoitti:

    Se on yks vaihtoehto.

    varteen otettava vaihtoehto :)

    Äänestä

Helvetistä ja ihmisen vapaasta tahdosta, joka ihmisen usein helvettiin vie, antaa taas valaisevan tiedon vasta minulle valjennut totuus. Langennut enkeli, Jumalan vastustajaksi kääntynyt, perkeleiden päämies oli nimeltään Lusifer, mikä nimi merkitsee valon tuojaa, kointähteä eli aamuntähteä. Lusiferin Jumala oli siis tarkoittanut valontuojaksi, mutta tämä kääntyi Luojaansa vastaan, ja siksi sille ja sen seuraajille on rangaistuksena ikuisessa tulessa palaminen.

Minulle on rauha tullut, kun olen vauvasta asti kuunnellut lestaadiolaissaarnaajien saarnoja - ja lisäksi opettajanani oli vanha täti, joka ei tiennyt mitään lestaadiolaisista, mutta joka opetti meille Raamattua ihan oikein, sydämellä perusteltuna, että miksi aina piti niinkin tapahtua kuin miten tapahtui.

Äänestä
  • Ole onnellinen, kun on lusikalla annettu, niin pystyt pettämään itseäsi!

    Äänestä

  • kaapo kirjoitti:

    Ole onnellinen, kun on lusikalla annettu, niin pystyt pettämään itseäsi!

    Joka sanoo toiselle: sinä hullu, hänen pitää kuolemalla kuoleman. Sinäkin joudut helvettiin, kun arvelet lähimmäisiäsi yksinkertaisiksi.

    Äänestä

  • Aapo kirjoitti:

    Joka sanoo toiselle: sinä hullu, hänen pitää kuolemalla kuoleman. Sinäkin joudut helvettiin, kun arvelet lähimmäisiäsi yksinkertaisiksi.

    Tere tulemaks aapo!

    Äänestä

  • kaapo kirjoitti:

    Tere tulemaks aapo!

    Vai onko tämä Kaapo siis Gaabriel-enkeli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappi kirjoitti:

Sunnuntai saarna.

Jeesus sanoo: »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»

Taivaan tie on kaita ja sen kulkijaksi pääsee vain ahtaan portin kautta. Vastakohtana tälle on maailman lavea tie ja avara portti. Mutta sen tien päätöskin on sen mukainen, se tie vie kadotukseen.

Taivaan portti on ahdas siitä syystä, että sille portille on jätettävä oikeastaan kaikki, kaikki se, mikä on ihmisestä lähtöisin. Portin kautta ei voi kulkea syntitaakan kanssa. Portille on jätettävä itsekkyys, oman kunnian pyytäminen. Ahtaasta portista ei pääse läpi omavanhurskauden kanssa. Jeesus ei anna ihmiselle kunniaa työstä tai maineesta.

Ahtaalle portille on jätettävä myös kaikki ihmisen suuruus ja pyrkimyksetkin suuruuteen. Sinne pääsee vain pienenä, lapsen kaltaisena. Joka tähän ei suostu, jää ahtaan portin ulkopuolelle. Siitä ei pääse omilla teoillaan kerskaava, eikä omiin ansioihin luottava.

Jeesuksen käyttämä kuva kahdesta tiestä oli kuulijoille hyvin tuttu. Esimerkiksi Vanhassa testamentissa psalmien kirjassa mainitaan: “Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon”. (Psalmi 1: 6) Kristittyjä kutsuttiin joskus “tuolle tielle lähteneiksi”. Jeesuksen tapa käyttää tätä kuvaa herättää monia ajatuksia. Näyttää olevan niin, että Hänen mukaansa useammat ovat menossa avarasta portista ja laveaa tietä kohti kadotusta.

Ahtaan portin ja kapean tien löytäjiä sanotaan olevan harvassa. Toiseksi on huomionarvoista, että laveaa tietä ei näy tarvitsevan erikseen valita sille joutuakseen. Vain elämään vievästä kapeasta tiestä sanotaan, että se löydetään. Mitään keskitietä ei ole. Siksi Jeesus käskee tässä ja nyt varsin selvin sanoin menemään ahtaasta portista ja kaitaa tietä sisälle elämään.

Kaikki tiet eivät Jeesuksen mukaan vie samaan päämäärään, kaikki eivät pääse taivaaseen. Me saatamme yrittää selittää tällaiset Jumalan Sanan ankarat paikat pois, mutta petämme vain itseämme ja pappeina myös niitä, joita varten meidät on vihitty toimittamaan saarnavirkaa.

Pelastuksen takeena on Jeesus Kristus. Hän on tie, totuus ja elämä. Herramme ja Vapahtajamme on viitoittanut tien pelastukseen. Siksi hän saa tänään meitä opettaa taivaan ja kadotuksen todellisuudesta.

Voiko Jumala olla sitten niin julma, että sallii ihmisen hukkua?

Jumalan tahto ei ole se, että ihminen joutuu kadotukseen. Päinvastoin, sinne joutuminen on Hänen nimenomaisen tahtonsa uhmaamista, mieletöntä kieltäytymistä Jumalan täysin ja kokonaan valmistamasta anteeksiantamuksesta.

On vaikea vastata, miksi Jumala on kaikkivaltiaana ja kaikkitietävänä on järjestänyt pelastuksen ja toisaalta iankaikkisen kadotuksen. Siihen me emme voi muuta vastata kuin, että Jumala on hyvä ja ihminen on paha. Tästä ihmisen pahuudesta kumpuavaa röyhkeyttä on sekin, että heristämme nyrkkiämme taivasta kohti ja vaadimme Jumalaa puuttumaan maailman pahuuteen ja samaan aikaan loukkaannumme Raamatun opetuksiin helvetistä ja ihmisen pahuudesta.

Ahdas portti on lopulta Jeesus itse. “Minä olen portti. Näin hän puhuu Johanneksen evankeliumissa. “Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu”. (Joh. 10:7) Vain ja ainoastaan Hänen pelastustyöhönsä turvaamalla me pelastumme. Taivaan tielle haluavan on täysin suostuttava Jeesukseen. On suostuttava tunnustamaan oma syntisyytensä. Syntiä eivät ole vain jotkut teot, ajatukset, sanat ja laiminlyönnit. Vaan ihminen on läpikotaisin syntinen. Eikä sitä syntiä tee joku minun kauttani, vaan minä itse teen syntiä joka päivä. Pelastukseen ei minulla ole mitään ansiota. En voi tehdä mitään miellyttääkseni Jumalaa tai lepyttääkseni Hänet. Pelastus ei ole edes minun ja Jumalan yhteisvaikutusta, vaan minun on suostuttava täyteen armahdukseen.

Ei Jeesuksen seuraaminen merkitse elämänkielteisyyttä, tiukkapipoisuutta, ahdasmielisyyttä tai murheen murtamana olemista? Hän antaa runsain määrin lahjojaan. Hänen seurassaan kulkeminen merkitsee iloa ja onnea, sydämessä olevaa rauhaa ja lähimmäisen huomioon ottamista. "Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle vähimmistä veljistäni, olette tehneet minulle", "minkä tahdotte, että ihmiset tekevät teille, tehkää tekin heille". Kristityn johtavana ajatuksena on läpi elämän tämä kultainen ohje. "rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".

Silloinkin tie on kapea ja portti ahdas, mutta se ei ole ihmisten luomaa ahtautta. Se on pieniä arkipäivän valintoja, toisen huomioon ottamista, rukoillen oman kutsumuksensa täyttämistä. Kapeaa tietä kulkemalla ei saa elämästään maksimaalista hyötyä, mutta se tuo rakkautta, iloa ja rauhaa koko lähiympäristöön. Sanalla sanoen palan taivasta jo maan päälle.

Terv

Huuhaan palstan Pappi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu