Miehet ja tunteiden kieli?

Ei taida vaan tuntea omia tunteitaan, ei pysty niitä siitä syystä edes selittämään. Uskoisin et tunteet ja järjellinen ajatus eivät kulje miehillä käsi kädessä vaan tunteet sekoittavat tuon järjen totaalisesti. Välttämättä mies ei halua edes ymmärtääkkään noita omia tunteitaan vaan kokee itsekkin tuon pienen ja huomaamattoman huomion osoituksen riittäväksi.

Jotenkin itsestänikin ja muitten miesten reagtioista olen havainnut et nuo tunteet ja niistä puhuminen tekee miehen kiusaantuneeksi suorastaan alkaa hävettämään. Miksi ihmeessä? Eikö niitä vaan tajua, ei osaa järjellisesti käsitellä tai sit vaan pelkää jotain.

Kummallisen vaikea on joskus edes toiselle sanoa ne kolme sanaakin ja jos jollain keinoin ne huuliltaan saa pupellettua ulos ni olo on kumman helpottunut. Kaikesta huolimatta seuraavallakin kerralla se on yhtä vaikeaa? Varsinkin se toinen sana tuntuu olevan liimattu kitalakeen ja kielikään ei taivu vaan ilmoille putkahtaa "tykkään", ihän niissä ole edes mitään yhtäläisyyksiäkään! Kummallista.

tekijä myös voisi olla se, että nainen kantaa tulevaa ihmistä 9 kuukautta sisällään ja lähes aina hoivaa pientä lasta huomattavasti enemmän kuin mies.

Ei tunteista puhuta, niitä näytetään.

Kirjoituksesi innoitti minut laittamaan oman avauksen aiheesta.

Naisten tunneilmaisu tähtää enemmän parisuhteen ylläpitoon ja miesten tunneilmaisu maailman haltuunottoon. Maineteot tieteissä ja taiteissa (tai vaikkapa putkiremontissa) ovat perinteinen miehen tapa viestittää, että hän on onnellinen parisuhteessaan.

Voihan tuossa olla paljon opittuja ja isältä pojalle / äidiltä tyttärelle perittyjä tapoja.

Itse olen kasvanut akkojen keskellä ja tunteiden käsittely ei ole minulle erityisen vaikeata, kirjallisesti jo melko vaivatonta. En tietenkään ihan kenen tahansa seurassa pysty spontaanisti puhumaan niistä, mutta kyllä sitä enemmän kuin murahduksen saa aikaan jos tarve on.

Opittavissa oleva taitohan tuokin on, jos nuori poika on saanut kotoa mallin että murheet juodaan pöydän alle niin siinähän saattaa tulla puolustusreaktio kun toinen vaatii tunteista puhumista ja tilanne on täysin uusi.

Hienosti olet analysoinut asian Lempi!
Yksi tekijä tai syy voi hyvinkin olla noin, mutta vaikea on todella näyttää se miten paljon kielen rakenne on oikeasti ohjannut persoonallisuutta.

Jotenkin tuntuisi siltä että konkreettiset tarpeet puhua tunteista ohjaavat enemmänkin ihmisen käyttäytymistä kuin kielen rakenteet, oli sitten kyse miehestä tai naisesta. Tarve puhua tunteista kyllä vaihtelee todella paljon ihmisten välillä ja ehkäpä suurempi ero on sukupolvien kuin sukupuolten välillä.