Aikaa on jo kulunut,kun menetin lapseni
ja nyt on tullut pelko jäädäkseen.
Ainahan äidit pelkäävät lastensa puolesta,
mutta pelkään,että toisillle lapsilleni sattuu
jotakin.
Täytyy vain yrittää mennä eteenpäin.Miten teillä muilla on käynyt?Onko tullut pelkoja?
ja nyt on tullut pelko jäädäkseen.
Ainahan äidit pelkäävät lastensa puolesta,
mutta pelkään,että toisillle lapsilleni sattuu
jotakin.
Täytyy vain yrittää mennä eteenpäin.Miten teillä muilla on käynyt?Onko tullut pelkoja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Useimmiten tuollaisessa tilanteessa ajattelee noin, se on luonnollista. Mutta se ei yleensä auta yhtään, ehkä vain pahentaa. Elämässä pitää elää päivä kerrallaan ja iloita siitä mitä on tällä hetkellä koska sitä jotain ei välttämättä enää huomenna ole. Kuolema voi tulla kenelle tahansa ja milloin vain. Se on hyväksyttävä, vaikka vaikeaa se onkin. Lapsen menetyshän tuntuu monesti paljon pahemmalta kuin puolison menetys. Mutta elä tässä ja nyt, älä pelkää kaikkea, elämässä voi taphtua mitä vain mutta pelko ei hyödytä mitään.
Kesäkuun alussa menetin poikani.Heti kuoleman jälkeen pelkäsin melkein hysteerisesti, että menetän jonkin muunkin lapseni tai aviomieheni.
Pelko on pikku hiljaa hellittänyt ja voin taas luottaa Korkeimman johtoon kaikkien läheisteni elämän suhteen.
On pahinta mitä olla saattaa. Menettää lapsen missä vaiheessa tahansa,ihan pienenä alkuvaiheessa olevana sikiönä tai aikuisena ihmisenä,sitä ei vain voin hyväksyä. Muistot tulvahtavat pintaan aika ajoin.
Joskus pelko on hyvinkin voimakasta, toisinaan on helponpi olla.
Vaikka apua saikin ammattiauttajalta ja oppi elämään surun ja pelon kanssa, niin silti välillä on todella vaikeaa.
Menetyksen pelko on korkeimmillaan tiettyinä ajankohtina, sen voi laukaista joku tilanne tai sitten kun on hyvin väsynyt ja univelkainen, silloin tunteet tulvahtavat pintaan.
On yritettävä elää päivä kerrallaan, mutta se ei tapahdu tuosta vain,napin painalluksella. Tunteet ovat vuoristorata, joka nousee ja laskee, joskus kovallakin vauhdilla.
Pieniä arjen iloja,kuten hellyys olemassa oleville lapsille, puolisolle silloin tällöin ja jatkuvasti, on yksi tapa tehdä elämästä elämisen arvoista.
Perhe muotoutuu entistä tärkeämmäksi, arki kaikkine kasvatuksen kipukynnyksineen jatkuu, mutta saa ehkä arvot muuttumaan toisiksi.
Tässä hektisessä ja yhä vain kireämmäksi käyvässä maailmassa pelottaa väkisinkin, mutta on vain yritettävä luottaa siihen,että elämä vielä kantaa,että sillä oli ja on sittenkin vielä tarkoitus,vaikka kaikkea ei jaksa millään aina ymmärtää.
Jaksamista kaikille lapsensa menettäneille, meitä on valitettavan monta ja toivon,ettei kukaan joudu enempää rakkaistaan luopumaan.
valonpilkahdus tähänkin päivää,synkeän syksyn keskelle.
Viiden äiti