En tiedä olenko vain itsekäs, mutta tahtoisin ystäviltäni hieman enemmän tukea... Haluaisin tuntea, että minusta välittävät myös muutkin, ei pelkästään perheeni. olen masentunut. Ilmeisesti olen nyt sairastunut myös anoreksiaan (sitä on vain niin vaikea myöntää itselle ja muille). Haluaisin joskus vain huutaa ja itkeä kaiken ulos. Mutta kun yritän jotenkin ottaa asian esille, ystävieni yleisin kommentti on: "joo mulla oli kans eilen semmonen olo, että..." Lisäksi ystävilläni on tapa vitsailla ikävistä asioista. "Kyllä oli taas semmonen matikan tunti, että teki mieli vetää ranteet auki!" Heh-heh, naurattaa ihan kamalasti, kun on itellä arvet hihojen alla piilossa...
Tietenkin ymmärrän, että kavereillakin on huonoja päiviä, ikäviä tilanteita. En estä heitä puhumasta niistä, ja yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja auttaa ratkaisemaan pulmatilanteet. Ajattelin, että ehkä vika on minussa. Olen ehkä itsekeskeinen, huomiohakuinen ja muuten vain tyhmä. Päätin noudattaa kultaista sääntöä. Olen yrittänyt olla niin hyvä ystävä kuin vain olen jaksanut. Olen kehunut kavereideni ulkonäköä, heidän älykkyyttään. Kuitenkaan en muista, milloin joku olisi sanonut MINULLE jotain nättiä..
Haluaisin niin kovasti, että joku sanoisi: "sä olet mulle tärkeä ystävä, mä tarvitsen sua" tai " sä oot mun paras kaveri, sulle mä voin kertoa kaiken ja sä voit kertoa mulle" Haluaisin todellista ystävyyttä, joka kestää huonotkin hetket..
Anteeksi sekava tilitys.. tuli lähinnä pelkkää tajunnanvirtaa... mut.. onko täällä muita, jotka tuntis samalla lailla?
Tietenkin ymmärrän, että kavereillakin on huonoja päiviä, ikäviä tilanteita. En estä heitä puhumasta niistä, ja yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja auttaa ratkaisemaan pulmatilanteet. Ajattelin, että ehkä vika on minussa. Olen ehkä itsekeskeinen, huomiohakuinen ja muuten vain tyhmä. Päätin noudattaa kultaista sääntöä. Olen yrittänyt olla niin hyvä ystävä kuin vain olen jaksanut. Olen kehunut kavereideni ulkonäköä, heidän älykkyyttään. Kuitenkaan en muista, milloin joku olisi sanonut MINULLE jotain nättiä..
Haluaisin niin kovasti, että joku sanoisi: "sä olet mulle tärkeä ystävä, mä tarvitsen sua" tai " sä oot mun paras kaveri, sulle mä voin kertoa kaiken ja sä voit kertoa mulle" Haluaisin todellista ystävyyttä, joka kestää huonotkin hetket..
Anteeksi sekava tilitys.. tuli lähinnä pelkkää tajunnanvirtaa... mut.. onko täällä muita, jotka tuntis samalla lailla?
Vastaukset 6
Vanhimmat
..kädestä irti tempoo kättä.
Näin laulaa Ruoska, ja oikeassa ovat.
Huonot ajat, ja kylmät ihmiset. Todellisia ystäviä on todella harvassa.
eivät kaikki aina ajattele ja sano niin pahasti kuin se sinusta tuntuu. ei se elämä niin paha ole-ei ollenkaan. rakas ystävä sinä tunnut niin mukavalta ihmiseltä tuon postisi perusteella jo!! olet äärimmäisen empaattinen ihminen ja, jos ei sinua olisi nuo ystäväsi täällä kirjoittelisivat-usko pois. :)
Samallaisia kokemuksia. Minulla on muutama ystävä, ystäviä jo teiniajoilta,ja olen luottanut heihin kuin kallioon ja kuunnellut heidän murheitaan ja ollut tukena, kunnes.....ensimmäisen kerran kun itsellä alkoi mennä huonosti, ns.ystäväni häipyivät tai ainakin välttelivät, ja ajattelin heidän tylsistyneen valitteluuni. Koska olen yleensä itse se auttava ilopilleri joka ei pikkujutuista valita. JA sitten kun olen lopulta vetänyt itseni omin avuin ojasta pois, ja olen taas oma "suloinen" minä, kaverit sopivat ja tulevat takaisin. Näin on jo käynyt pariinkin otteeseen. Eli heti kun minulla on vaikeaa, se katsotaan valittamiseksi ja kusipäiseksi käyttäytymiseksi, vain koska en aina jaksa hymyillä kun huonosti menee.Etten kelpaa kuin iloisena. Moni varmaan sanoisi että etsi uusia ystäviä, mutta ei sekään aina niin helppoa ole. JA joskus jopa olen mielummin sitten itsekseni. Mutta ei sitä ainaista itsekseenkään oloa jaksa.
täälläkin: niin kauan piti eräs henkilö yhteyttä kun jaksoin vain kuunnella ja auttaa häntä ja olla itse hauska ja iloinen. Sitten kun minulle tuli vaikeaa ja menin siitä hänelle kertomaan, yhteydenpito lakkasi hänen puoleltaan kokonaan. Olkoon sitten, en jaksanut minäkään hänessä turhaan roikkua.
vähän samanlaista on minullakin... sellaista, että olen itse masentunut, ja ujo, ja on vaikeaa muutenkin.
olen kyllä joskus yrittänyt ottaa vaikeuksiani esille, mutta jotenkin en ole kokenut saavani ymmärrystä..
olen ajatellut, että ehkä vika on sillä lailla minussa, etten ole tarpeeksi selvästi tuonut esille pahaa oloani. voisikohan sinullakin olla niin, kun kerroit että ongelmia on vaikea myöntää edes itselle..?
minun pitäisi ainakin saada rohkeutta kunnolla kerrotuksi jollekin, miten paha olo on. pitää vain ajatella, että eihän sille sitten mitään voi, jos kukaan ei ymmärrä ja jaksa tukea (ja sehän siinä juuri pelottaa) mutta ehkä joku kuitenkin ymmärtäisi, jos kunnolla saisi kerrotuksi...
mutta voimia sinulle:)
toisenlaisen tarinan kuin nämä monet surulliset jutut.
Minulla on aivan ihana ystävä. Tapasimme aivan ensimmäistä kertaa, ja siitä vain muutaman kuukauden päästä sairastuin masennukseen. Tälle ystävälleni puhuin ahdistuksen, itsemurha-ajatukset ja -yritykset, ongelmat arkielämässä... Ystäväni kuunteli, kannusti, tarjosi apua arkeen, antoi itkeä olkapäätä vasten. Jälkeenpäin vasta hän uskalsi kertoa, kuinka raskasta se aika hänelle olikaan - ja kuitenkin sanoo, että tekee sen koska tahansa uudestaan tarpeen vaatiessa.
Voimia teille kaikille, jotka ette VIELÄ ole löytäneet sydänystävää.