Olen 35-vuotias nainen ja nyt eron jälkeen tiedän, että parisuhdetta ei elämääni enää tule. Miten jaksaa elämää, joka on merkityksetön ja turha? Ei ole rakkautta, ei lapsia. Työ antaa paljon, mutta riittääkö se? Miksi olla olemassa? En jaksa enkä kykene itseäni tappaa ja olen vain.
eron jälkeen
joku...
71319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
35-v. nainen on parhaassa iässä. Kuinka voit noin ajatella?. Itse erosin myös hiljakkoin ja
olo tosi kurja, vaikka työ lapset vievät paljon aikaa onneksi. Kyllä olet oikeassa, että kun rakkautta ei ole on muutkin asiat vähäpätöisiä. Itse en ole ollut "yksin" sitten teinivuosien, joten vaikeaa se on mullakin. Yritä jaksaa ajatella positiivisesti. Kyllä se joku on jo jossain, mutta yritä siihen asti jaksaa.
Sinähän olet yhtä iloinen kuin mun ex-vaimo!
Toki minäkin synkistelin, mutta se meni ohi harvinaisen äkkiä, kun tajusin, että nainenkin voi olla oikea ihminen, eivätkä kaikki naiset ole käveleviä perkeleitä!
Tuollaisen masennuksen jälkeen kun löytää sen oikean, olo on parempi kuin nuoruuden ensirakastetun kanssa!
Se ensirakastettu ei järjellä ajatellen ollut lainkaan sopiva, mutta nykyinen on.
Olet ehkä vielä liian nuori tätä kunnolla tajuamaan. Aikaa sinulla kyllä on ruhtinaallisesti vaikka mihin.
Mikset nauttisi vapauden tunteesta? Ilmeesi voisi iloisemmaksi, ettei se oikea juokse sitten karkuun!
Ei sitä parisuhdetta tarvitsekaan tulla. Mutta miehiä kun on maailma pullollaan, niin ole ja nauti niistä muuten vain. Niin minäkin teen. Mies, siin nykyinen ex, otti ja lähti, jätti perheensä ja laittoi elämänsä paskaksi. Mä en yhtään miestä enää parisuhteeseen sen erokoulun jälkeen huoli, puhumattakaan, että niin hullu olisin, että keneekään enää rakastuisin. Mutta miehiä tunkee ovista ja ikkunoista, hauska niiden kanssa on viettää aikaa muuten vain, treffailla ja katsella, kuinka ne tekevät kaikkensa minua miellyttääkseen. Kyllä siitä sisältöä elämään löytyy, tutustuu moniin uusiin ihmisiin ja oppii monia uusia asioita, usko pois:)
Itse olen 34 v nainen, ei lapsia. Erosin pari vuotta sitten ja omat ajatukset olivat samat "Ei ikinä enää parisuhdetta!". Hankin koiran, että on edes syy herätä aamuisin (sen työn lisäksi). Päätin keskittyä vain ja ainoastaan siihen koiraan ja YSTÄVIIN.
Mutta kuinkas ollakaan, elämääni pöllähti samoihin aikoihin pennun tulon kanssa, täysin odottamatta, aivan ihana mies.. Nyt 1,5 vuotta ja hämmästelen, että "ei tässä elämässä näin pitänyt käydä", yhteiseen asuntoon muutamme 1.11 ja elämä on ihanaa, täynnä rakkautta jota en koskaan edes kuvitellut tässä maailmassa olevan näin paljon. Lapsia meille ei koskaan tule (miehellä on jo).
Toivon sinulle myös voimia jaksaa eteenpäin. Ja sen myös kokemuksella sanon, että kun sen oman aikani olin yksin ja "olin vain", niin sen ajan ihminen tarvitsee(!) toipuakseen erosta. Toisilla se vie enemmän ja toisilla vähemmän aikaa. Olet siis kaikin puolin normaali tuntemuksinesi.
Kiitos sanoistasi. Onnea sinulle ja miehellesi!
alta puol vuotta meni ;) vai edes sitäkään, no voihan tuo onnistuakkin tai sitten edssä taas yksi epäonnistuminen lisää, muistat varmaan kuinka täynnä sydän oli se exäsikin kohdatessasi? Muistatko ;)
Jep, "virallisesti", näkyvänä osuutena. Tarkalleen ottaen 7,5 kuukautta.. mutta pyöristelin nyt näitä lukuja.. Anteeksi ;)
Mutta taustasta sen verran, että olin jo ennen tuota lopullista eroa muuttanut erilleen 2 vuotta aikaisemmin. Palasin 0,5 vuoden päästä takaisin "yrittämään uudelleen", mutta kun 1,5 vuodessa tilanne ei muuttunut, pakkasin kimpsuni ja kampsuni lopullisesti. Ja jo ennen tuota ensimmäistä muuttoa tietysti oli jo aikaa, jolloin olin tuon harkinnan aloittanut.
Olen laskeskellut, että 5 vuotta olin "onneton" ennen kuin edes erosin. Eli minä olin käynyt tuota eroa päässäni paljon kauemmin kuin 0,5 vuotta. Tuo puoli vuotta oli aikaa, jolloin luovutin. En löytänyt elämälleni mitään tarkoitusta ja "olin vain". Aamuisin ainoa syy herätä oli lähteä töihin, siinäkö oli elämäni tarkoitus.. jne.. Kuten alkuperäisen henkilönkin viestissä.
Tässä tapauksessa minä olin se, joka läksi. Tilanne on aivan toinen henkilöllä, joka tulee jätetyksi "kuin salama kirkkaalta taivaalta", hänen prosessinsa alkaa vasta siitä hetkestä.
Ja yritän olla välittämättä kommenteistasi, että toivotat toisten parisuhteille epäonnistumisia.. se kertoo vain sinusta. Ja itseasiassa muistan, etten koskaan ollut sydän täynnä exäni kohdatessa, me olimme enemmänkin vain kavereita, loppuajasta kämppiksiä.