Kuunteletko Mozartia tai ylipäänsä klassista musiikkia vain siksi, että se miellyttää sinun musiikillisia makutoittumuksiasi pitäen sen harmonisesti komleksikkaasta rakenteesta esim. poppiin nähden, vai sen vuoksi, että toivot voivasi kokea suuria ja syvällisiä musiikillisia elämyksiä ja emotionaalisia kokemuksia, korkeahenkisiä ja vaikuttavia sielullisia olotiloja? Silti eräät akateemisesti korkeastikin sivistyneet, koulutetut ja oppineet ja pitkälle urallaan päässeet henkilöt jälkiteollisessa yhteiskunnassa ovat joissakin tapauksissa vaihtaneet leiriä, teini iän klassisesta, esim. Berliozin musiikista Brittipoppiin ja mediataiteeseen, mikäli oikein muistan
Poppia vai klassista?
Itkupillittäjä
321161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ei aikuiset ja sivistyneet ihmiset kuuntele klassista musiikkia. Vähän erikoisempi jatsi ja jopa poppi kiinnostavat enemmän. Joiden, usein vähän seksuaalisesti häiriytyneiden nuorten pitää hakea eksitenssiä klassisesta mustasta, mutta aikuiset kuuntelevat sitä mitä haluavat, eli erilaista viihdekamaa. Ei tartte muille briljeerata musamaulla. Kakarat musillaan briljeeraavat eli teeskentelevät. En usko, että kukaan oikeasti haluaa mitään tekotaiteellista klassista kuunnella.
vitsiksi tai sitten kirjoittaja on jokin harvinaisen harvinaisempi uuno, joka ei tiedä pätkääkään mistä puhuu, tai siis tietty tietää mutta siellä omassa henrneen kokoisissa aivoissa jotka ovat antaneet hänelle edellämainitun kuvan klassisesta musiikista ;)
Minäminäminä tiedän mitä muut kuuntelevat ja miksi. Minä tiedän kaikki paremmin kuin muut. Minä tiedän että musiikkia kuunnellaan vaan siksi, että voidaan muille briljeerata.
Nyt puhut poika totta.
Klassisessa musiikissa on sisältöä ja vaihteluita. Jytä on sitä samaa "jumputusta" koko ajan.
Klassiset teokset myös kestävät jonkin aikaa, ei tarvitse koko ajan orientoitua uuteen "biisiin".
Kyllä Haramonia ja rakenne se musiikin teköö. Niitä "olootiloja" mä koen par'aaten sillon kun käveelen pitkin Härämän raittia, en mä siihe Mootsarttia taravii.
Jotkut teinit pitävät enemmän äänekkäistä ja rytmiä korostavista trumpettien aksentteja paukuttelevista patarumpufinaaleista kuten Berliozin Requiemissa oletan, vaikken ole teosta kokonaan kuulutkaan. Tekee myös siirtymän poppiin helpommaksi
nuorena kuuntelin etupäässä pop-musiikkia, ja kylllä vieläkin esim. Prince ja Outkast kolisevat. Sitten maku laajeni Miles Davisin myöhäistuotannon kautta muuhunkin jatsiiin ja myös klassiseen - esim. Mozart, Mahler ja Beethoven tietyti vaativat niin soittajilta kuin kuulijoiltakin enemmän, mutta jos niihin pääsee sisälle, niin kylllähän ne enemmän antavatkin.
Ei kait sitä tarvitse tosiaan tohtoriksi väitellä voidakseen kuunnella mitä tahansa mieleisekseen kokemaansa musiikkia, olkoonpa tämä sitten poppia tai klassista
Ite kuuntelen sekä klassista että kevyempää musaa. Musa on ihanaa!
Klassinen musiikki on usein harmonialtaan, rakenteeltaan ja sisällöltään tosi rikasta. Ei nyt välttämättä älyllisiä, mutta henkisiä virikkeitä saa enemmän siitä. Se on syvällisempää. Ja nättiä se on.
Tosin osa klassisesta musasta on, myönnän, vähän kuivahkoa, älyllistä, ei kovin emotionaalista aina.
Klassinen tuntuu kyllä tylsältä, jos sitä ei ymmärrä. Sitä täytyykin kuunnella paljon ja syventyä kuulemaansa. Sitten, hupsistakeikkaa, olet jossain toisessa maailmassa!
painavaa sanottavaa
juuri nyt.Hän järjestelee likapyykkejä,jotka kohta aikoo esitellä meille.
Minä kuuntelen klassista siksikin, että saan noita suuria henkisiä kokemuksia! Tosin vain harva säveltäjä pystyy moisenlaista musiikkia luomaan. Päivisin on vaikea kuunnella klassista, kun saapuu yö niin tunnelmaa pääsee luomaan.
Ei näiden kahden välillä mitään valintaa tarvitse tehdä. Itse kuuntelen molempia, ennen enemmän poppia, nyt enemmän klassista. Tällaisten väkinäisten leirien tekeminen on typerää, kuten politiikassa oikeisto-vasemmisto, tieteessä luonnontieteet-ihmistieteet. Eniten saa, kun on avoin erilaisille asioiden puolille. Kaikista eniten ihmittelen ihmisiä, jotka ilmoittavat, että he pitävät vain tietystä alalajista musiikissa, esim. taidemusiikissa vaikkapa vain barokista tai populaarimusiikissa vaikka vain "1960-luvun bronxilaisesta indystä"...
Mielestäni nämä lajit ovat varsin erilaisia. Klassinen musiikki on monipuolista ja juonekasta, etenevää. Populaarimusiikissa taas toisto ja rytmi on tärkeää - ääripäänä joku tanssimusiikki, jolle on oma paikkansa ravintoloissa. Populaarimusiikissa tunteita minussa herättää ennen kaikkea lyriikka eli sanataide, joka voi olla hyvinkin laadukasta. Musiikillisesti se ei yleensä herätä yhtä suuria intohimoja kuin klassinen musiikki.
Tietysti tähän liittyy myös sosiaalinen hyväksyttävyys, kuten kaikkeen ihmisten toimintaan. Joissakin piireissä klassinen on "in" ja pop "out", toisissa päinvastoin. Ja tämä vaikuttaa yksittäisiin ihmisiin - makukin on paljolti opittua. Ehkä itse olen osittain ajautunut kuuntelemaan klassista sosiaalisista syistä - kun kaveritkin ovat sitä harrastaneet. Ja sitten olen oppinut siitä pitämään omassa rauhassa kotona kuunnellen. Ihan kuten vaikkapa pukeutumistyylit välittyvät ryhmissä (suku, opiskelu- ja työyhteisö ym.) ja mediassa.
pypyn ja keikuttamisen aika on viimeistään ohi siinä kolmissa- tai nelissäkymmenissä. Se on automaattisesti ohi niitten kohdalla, joille luoja on suonut riittävästi älyä, musiikillista lahjakkuutta ja oppia jo nuoruudessa.
Se mitä siviilissä tekee, ei kuitenkaan vaikuta musiikilliseen lahjakkuuteen tai sen puhkeamiseen. Voi olla muuten erittäin älykäs, mutta silti musiikillinen idiootti. On toki myös niitä onnettomia jotka vastustavat aikuistumista ja viuhtovat vielä keski-iässä.
Ja jos vanhemmat ovat kovia viuhtomaan, lapsellekin oikean tien löytyminen ja takapuolen rauhoittaminen ovat vaikeampaa, mutta se ken klassiseen pääsee kunnolla sisälle, vasta ymmärtää kuinka heppoista tavaraa pypyläärimusiikki musiikillisesti on.
Korvien avautuminen klassiseen musiikkiin on samanlaista kuin jos ikänsä Aku Ankkaa lukenut yhtäkkiä lukeekin kirjan, joka saa hänet oivaltamaan että jotain suurempaa ja tärkeämpää kuin Ankkalinnan väki onkin olemassa.
siirtyminen 18-vuotiaana Aku Ankasta Dostojevskiin ja Outkastista Mozartiin kävi käsi kädessä ja hetkessä. Mutta eikö ole hupimielessä joskus kivaa lukea ja kuunnella noita heppoisempiakin materiaaleja, siis vaikka ihan vitsillä...?
Pypynkö sanoitukset muka laadukasta? Voi jonkun mielestä ehkä olla, mutta minä en syty turhanpäiväisistä ihmissuhdelamentaatioista tai viiltely-pelko-angstauksesta.
Kuunnelkaapa Händelin Messias, niin siinä teille pypynnuoleskelijoille kunnon lyriikkaa. On vieläpä englanniksi sanat, niin peräkylän junttikin ymmärtää sanoman.
jos pidät tuota jonain lyriikamallina.Raamattu on täynnä tuota ,ja lyriikalla ymmärretään jo paljon muutakin kuin noita piplian loruja.Piti tähän väliin ängetä.
Vaikka sanat eivät välttämättä rimmaakaan aina, niin sanoitukset tekevät suuren vaikutuksen taivaallisen musiikin kera.
Dostojevski ja klassinen ovat verrattavissa, mutta Aku Ankka ja populaarimusiikki ei. Olen samaa mieltä "leiriytyminen haisee" -nimimerkin kanssa. Kovasti on sekä sooloklasareilla että myös populaarimusiikin soolokuluttajilla (jotka siis molemmat valitsevat "joko-tai" periaatteella) ennakkoluuloja, joille ei löydy perusteita. Minä en hirveästi välitä tai ole kiinnostunut lyriikasta musiikkiteoksessa, mutta jos nyt kaipaa sekä hyvää lyriikkaa että myös hienoa musiikkia, niin Dylanin laulut ovat ehdottomia. Toisaalta arvostan eniten kevyen musiikin puolella rytmi- ja soul-musiikin yhdistämistä popin ja rockin ja bluesin keinoihin. Kestävät teemat ja rikas sovitusmaisema purevat ja kestävät kuuntelua. Voisi sanoa, että kuuntelen lähes pelkästään klassikoita, klassisen, popin ja jazzin puolelta. En tiedä, miksi se on hyvä ratkaisu, mutta jos teos on klassikko, yleensä se on esimerkillinen, laadukas ja ajaton helmi.
ja ennakkoluulot.
Laadun puutteen kuulee, mutta ennakkoluulot johtuvat vain siitä ettei ole vielä tutustunut asiaan.
Ken kaipaa parempaa laatua, on jo tutustunut, eikä kysymys siten ole enää ennakkoluuloista.
Laadun arvostaja toimii samoin kirjallisuudenkin suhteen: Maailmankirjallisuuden valioista nauttiva ei tuhlaa aikaansa Aku Ankalle tai Hertta-sarjalle.
Tällöinkään kyse ei ole ennakkoluuloista, sillä kirjallisuuden harrastaja toki tietää mistä Aku Ankassa ja Hertta-sarjassa on kysymys.
ja Hertta eivät ole verrannollisia populaarimusiikin klassikoihin. Rinnastuksesi eivät anna oikeaa kuvaa asioista.
Korkeakulttuuri sekä musiikin että kirjallisuuden alalla on vertailukelpoista totta kai. Ja eiväthän ihmiset jotka pitävät kaikkea poppia roskana, edes ole kuulleet sitä. Sen osoittaa jo mielipiteen muoto. Ei suppea suhtautuminen kieli muusta kuin tietämättömyydestä ja vielä enemmän ennakkoluuloisista oletuksista. Vasta kun on kuunnellut tai lukenut jotain, voi antaa siitä syväanalyyseja. Tässä asiassa ei pitäisi olla vatvomista ja kuten edellisestä jankkauskerrastamme muistat, minä lopetan kun keskustelulla ei ole enempää uutta annettavaa - silloin kuin toinen osapuoli ei enää lätkäise uutta korttia ja sekoittaakseen pakkaa tahalleen väärinymmärtää. Se ei ole mielekästä, sillä tiedät itsekin ettei God Only Knows -sävellystä voi verrata johonkin piirrettyyn sarjakuva"kirjallisuuteen": ensimmäinen on ehta musiikkia, jälkimmäinen EI ole ehtaa kirjallisuutta.
Voi siis hyvin olla, etten kirjoita tähän keskusteluun enää viestiäkään, pahasti näyttää ettet tarjoa enää uutta asiaa.
myy täällä BeachBoyseja, muttei pysty suoriutumaan hänelle asetetusta yksinkertaisesta tehtävästä.
Aku Ankka ja Hertta sarjojen maailma on kuin suoraan se kaikin tavoin suppea maailma, mikä pypyläärimusiikissakin vallitsee, niin keinojen, sanottavan kuin pyrkimystenkin suhteen.
Oli kyse sitten ikivihreistä tai ei, ne on aina tehty viihteellisistä lähtökohdista ja tässä vaiheessa rikastuttavat sävellysratkaisut on jätetty pois. Jotta laulelmista ei tulisi liian vaikeatajuisia kaltaisellesi tavalliselle tallaajalle.
-Ja eiväthän ihmiset jotka pitävät kaikkea poppia roskana, edes ole kuulleet sitä.
Kuultu on kaikkea laidasta laitaan, eikä sellaista laatua ole pypyläärimusiikissa olemassakaan joka olisi verrattavissa oikeaan musiikilliseen laatuun.
-Vasta kun on kuunnellut tai lukenut jotain, voi antaa siitä syväanalyyseja.
Tämä sinun todella kannattaa pitää mielessä, sillä jo aiemmin osoitit musiikillisen ymmärtämättömyytesi. Edelleenkään ei ole tullut vastausta kysymykseen joka sinulle alempana esitettiin...
Mitä tulee täällä tarjoilemaasi BeachBoys-sontaan, kerron ties monennenko kerran sinulle ettei se todellakaan ole laatumusiikkia vaan ihan puhdasta viihdettä eli pypyläärimusiikkia.
Kysy itseltäsi ennenkaikkea miksi kirjoittelet hölmöjä klassisen musiikin palstalla. Pyllynkeikuttajille kun on olemassa ikioma karsina, jossa saisit rauhassa fiilistellä ja keikuttaa.
Miksi siis?
The Beach Boys on sävellyksellisesti kestävää, aitoa musiikillista ilmaisua, ei todellakaan mitään viihdettä. Et tiedä mistä puhut etkä ole kuullut teoksia joista iniset tietäväsi. Ja mikä alla esitetty kysymys painaa mieltäsi? Pikemminkin kysyisin sinulta, mikset puhu musiikista josta tiedät eli klassisesta. Klassisesta tiedän minäkin enkä ole tältä osin mikään tavallinen normaali tallaaja, vaikken toisaalta olekaan pakkomielteinen sairaiden pyllyfetissien nettikuuluttaja kuten sinä. Mikä on pointti kirjoituksissasi tyyliin "pypyläärimusiikki ja alushousut"?
Kehotan jatkamaan musiikin kuuntelemista, pyrkimään yksikorvaisuuden välttelemiseen sekä panostamaan henkilökohtaisten (luultavasti) tiedostamattomien ongelmiesi ratkomiseen. Jonain päivänä erotat todellisuuden ja harhat.
eli pelkkää roskaa.
Viihdemusiikki kestää aikaa vain äärimmäisen harvoin ja tällöinkin jonkin ideologisen liitteen takia. Ilman sitä, puhtaasti musiikillisesti, se ei koskaan kestä.
Beach Boysitkin unohtuivat jo aikoja sitten ja täysin syystä.
Opiskele musiikkia ennenkuin kirjoittelet klassisella palstalla. Nykyiselläsi tuhlaat vain lukijoiden aikaa.
Miksi Beach Boysista sitten puhutaan täällä jopa kaltaistesi keskuudessa? Se on aivan upeaa musiikkia, ja Pet Sounds levy on jo yli 40 vuotta vanha teos. Joten älä selitä, vaan hanki tietoa musiikista.
ja vähäiset älynlahjat:
Sinut yritetään saada ymmärtämään, että pypyläärin roskamusiikin kuten Beach Boysien myyminen klassisella palstalla ei ole täysipäisen henkilön touhua.
Mikäli kehoitus ei edelleenkään mene ns. jakeluun, ehdotan että käyt huomenna juttelemassa koulun terveydenhoitajan kanssa ongelmastasi, joka on kykenemättömyys ymmärtää järkipuhetta.
Terveydenhoitaja ottaa sitten yhteyden vanhempiisi ja sinua toivottavasti yrittävät auttaa ne, joitten tehtävä se on. Tällä palstalla tuhlaat vain klasareitten aikaa.
Muusikkona jos en tee töitä, kuuntelen musiikkia huvikseni. Kuuntelen klassista, jos se kuulostaa hyvältä, ja esim. mozart on vääntänyt muutaman hyväksi laskemani biisin tyngän ;)
Mutta en todellakaan joka hetki ajattele mitään "harmonista ja kompleksikasta rakennetta" tai muutakaan vastaavaa, niitä voi miettiä ihan muussa yhteydessä, kun nauttiessaan. En mä hyvää viiniäkään maistele joka siemauksella että "onko pipperinen takahively nyt hieman enemmän edessä ja viivähtääkä pehmeä takaa-antava kuplivuus tuhannesosan kauemmin kielellä".
Kuuntelen myös poppia ja muuta mainstream musaa ihan kärsimättä ja ei mun tarvii niitäkään ylianalysoida ja päteä itselleni koko ajan.
Tosin tiedän kyllä näitäkin tyyppejä, ja se on heille juttu, hyvä niin. Esim. teknikoita, mitkä ei muusta puhukaan kun arvostele paikalla olevaa miksaajaa (joka tietenkin tekee paskaa jälkeä ja he tekisivät parempaa) ja bändin äänen toistoa (mikä on aina paska tietenkin). Jokainen saakoon kiksinsä siitä mistä nyt saavatkaan.
Monet ihmiset ovat vaihtaneet musiikkimakuaan, ihan duunarista akateemisiin ja mitä ihmeellistä siinä on? Kyllä ne mielipiteetkin vaihtuu siinä 15 vuoden ja 45 vuoden välillä jokusen kerran... Toivottavasti. Tiedon myötä siis.
Mäkin olen joskus tykännyt musasta mitä nykyään pidän ihan suoraan sanottuna hirveenä paskana, mutta en väitä että se olisi paskaa: se on vaan mun mielestä ruskeeta kikkaretta.
Se tosin täytyy tunnustaa, että poppikseen väsyy nopeammin... Tai riippuu kyllä. En mä siitä ihan experimentaalisesta oksien katkomisesta mitään irti saa, vaikka ymmärrän, että ajatus on kaunis: "kaikessa voi olla musiikkia". Joo, voi, mutta kaikille se kaikki musiikki ei vaan sano mitään.
Hyvä!
Ensimmäinen fiksu kirjoitus tässä ketjussa.
inhottavasti ja kuuntelijaa halveksuva ääntäminen lauluissa, sota tuli kait laulun puolelle kun oli kokeiltu ensin niitä kättäpitemässä.
Pyppylääri.
Ilmeisesti hengitystekniikoissa on parantamisen varaa, sillä vähän väliä kuuluu "laulun" seasta jotakin tautista huohotusta tai muuta. Ehkä laulajalla on astma tai jotakin? Pyppyläärin lemuisista salongeista ne laulajat tulevat ja sinne myös kuolevat, joten en ihmettele.
klasari.Onko hän sitä myös laulaessaan Schubertia?