Olen tässä nyt viime yöstä asti vatvonut asioita ja näihin ei tunnu tulevan selvyyttä. Kaipaisinnyt hiukan neuvoja, opastusta tai jotain.
Elän avoliitossa miehen kanssa jonka olen tuntenut kohta 2 vuotta ja joskus ensi kevättalvena meidän suhteelle tulee (?) kaksi vuotta täyteen. Aikaisemminkin olin avoliitossa ja melkein päädyin suoraan edellisestä suhteesta tähän uuteen, kuten hänkin. Välissä oli hieman ihmissuhde sotkuja ja uusia vihamiehiä
Mielestäni nykyinen suhteeni eteni liian nopeasti vaikka kumpainenkin yritti jarruttella asioiden kulkua. Muutimme yhteen noin puoli vuotta sitten vaikken ollut vielä valmis tähän, olin juuri oppinut elämään omillani, mutta rakkaudesta sitä on valmis tekemään mitä vain ja toinen ei tuntunut ymmärtävän että voisimme jatkaa suhdetta eri osoitteissakin aivan normaalisti.
Nyt suhteeni on mielestäni täysin arkipäiväistynyt. Meillä ei puhuta toisillemme juurikaan mitään ja yhteistä aikaa ei juurikaan ole, kai se on kummankin tietoinen valinta.
Jokin aika sitten tutustuin aivan toisenlaiseen ihmiseen kuin avopuolisoni. Hän ihastui minuun hyvin nopeasti ja minä viihdyn hänen seurassaan pelottavan hyvin. Näemme päivittäin ja hän vihjailee koko aika ihastumistaan. Hän on täysin tietoinen tilanteestani, myös siitä, että suhteemme junnaa paikallaan ja ettemme ole hirveästi avopuolisoni kanssa tekemisissä. Välillämme ei ole tapahtunut mitään fyysistä, mutta henkinen side alkaa olemaan hyvinkin vahva.
Sen myötä kun tutustuin tähän ihmiseen kenen seurassa viihdyn, olen alkanut miettimään pitäisikö minun itseni takia lähteä pois tästä parisuhteesta? Välitän todella paljon avopuolisostani, mutta en ole onnellinen tässä tilanteessa. Kaverini sanoi joskus että jos edes miettii eroa, tulisi erota, koska tekee kaikille vääriin yrittäessään uskotella itselleen ongelmien ratkeavan.
Ja jottei asiat olisi liian helppoja eräs pitkäaikainen tuttavani kertoi eilen olleensa viimeiset 4 vuotta kiinnostunut minusta. Meinasin alkaa itkemään tajutessani hänen olevan tosissaan, kun hän kuvaili onneansa, kun näki minut reilu viikko sitten pitkän ajan jälkeen. Hänkin tasan tietää tilanteeni (muttei tietenkään tämän toisen ylimääräisen pyörän olemassa oloa). Menin pirulainen lupaamaan, että näemme huomenna. Lähinnä sen takia, että haluan selvittää muistaako hän kertoneensa asian minulle.
Heh, sekavaa on ja pää menee sekasin jos liikaa miettii.
Elän avoliitossa miehen kanssa jonka olen tuntenut kohta 2 vuotta ja joskus ensi kevättalvena meidän suhteelle tulee (?) kaksi vuotta täyteen. Aikaisemminkin olin avoliitossa ja melkein päädyin suoraan edellisestä suhteesta tähän uuteen, kuten hänkin. Välissä oli hieman ihmissuhde sotkuja ja uusia vihamiehiä
Mielestäni nykyinen suhteeni eteni liian nopeasti vaikka kumpainenkin yritti jarruttella asioiden kulkua. Muutimme yhteen noin puoli vuotta sitten vaikken ollut vielä valmis tähän, olin juuri oppinut elämään omillani, mutta rakkaudesta sitä on valmis tekemään mitä vain ja toinen ei tuntunut ymmärtävän että voisimme jatkaa suhdetta eri osoitteissakin aivan normaalisti.
Nyt suhteeni on mielestäni täysin arkipäiväistynyt. Meillä ei puhuta toisillemme juurikaan mitään ja yhteistä aikaa ei juurikaan ole, kai se on kummankin tietoinen valinta.
Jokin aika sitten tutustuin aivan toisenlaiseen ihmiseen kuin avopuolisoni. Hän ihastui minuun hyvin nopeasti ja minä viihdyn hänen seurassaan pelottavan hyvin. Näemme päivittäin ja hän vihjailee koko aika ihastumistaan. Hän on täysin tietoinen tilanteestani, myös siitä, että suhteemme junnaa paikallaan ja ettemme ole hirveästi avopuolisoni kanssa tekemisissä. Välillämme ei ole tapahtunut mitään fyysistä, mutta henkinen side alkaa olemaan hyvinkin vahva.
Sen myötä kun tutustuin tähän ihmiseen kenen seurassa viihdyn, olen alkanut miettimään pitäisikö minun itseni takia lähteä pois tästä parisuhteesta? Välitän todella paljon avopuolisostani, mutta en ole onnellinen tässä tilanteessa. Kaverini sanoi joskus että jos edes miettii eroa, tulisi erota, koska tekee kaikille vääriin yrittäessään uskotella itselleen ongelmien ratkeavan.
Ja jottei asiat olisi liian helppoja eräs pitkäaikainen tuttavani kertoi eilen olleensa viimeiset 4 vuotta kiinnostunut minusta. Meinasin alkaa itkemään tajutessani hänen olevan tosissaan, kun hän kuvaili onneansa, kun näki minut reilu viikko sitten pitkän ajan jälkeen. Hänkin tasan tietää tilanteeni (muttei tietenkään tämän toisen ylimääräisen pyörän olemassa oloa). Menin pirulainen lupaamaan, että näemme huomenna. Lähinnä sen takia, että haluan selvittää muistaako hän kertoneensa asian minulle.
Heh, sekavaa on ja pää menee sekasin jos liikaa miettii.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sinuna tekisin ratkaisun pian,sillä voi pian käydä että jäät aivan yksin.jokaisessa suhteessa koittaa arki tietysti,se on teistä itsestänne kiini teidän täytyy löytää yhteistä aikaa,juttelette ja hellitte toisianne,en usko et rakkaus ois kuihtunut pois eikä uus suhde auta asiaa.minun mieli piteeni.itse olen ollut reilu 6vuotta yhes asutaan yhes ja kihlois välillä meilläkin on sama juttu,seksiäkin on tosi vähän jne..mut ajan myötä sekin paautuu jne..ei saa antaa periksi
jos ei ole helppoa täälläkään niin ei näköjään myös siellä.
voin kuvitella että olet tilanteessa jossa haluat puntaroida voisiko joku ihminen tuolla jossain olla paremi kuin se jonka kans nyt on ?(nimimerkillä kokeumusta löytyy.)kohdallasi tuntuu että vaihtoehtoja alkaa olla jo liikaakin. alun perin uskon siihen että jossain vaiheessa on hyvä elää yksin ja tutkailla mitä elämältä haluaa ja olla siis sinut itsensä kanssa koska mielestäni muutoin ei voi elää kenenkään muunkaan kanssa.
sinuna miettisin mihin nyk avomiehessäsi rakastuit,voiko "alkuhuuman" palauttaa suhteeseenne, mitä ominaisuuksia rakastat nyt, kannattaako suhde säilyttää jos ei eden puhuta toisille ja keskustelisin nykyisen avomiehesi kanssa myös tästä. jos oikeasti säilyttämisen arvoisia asioita löytyy, jatkaisin nyk suhdetta ja koittaisin saada siihen säpinää ja toki unohtaisin muut.
jos nyk suhde huomataan toimimattomaksi, olisi ehkä viisasta muuttaa sinkuksi omaan asuntoon ja alkaa sitten tutustumaan vaikka kuinka moneen mieheen sillä silloinhan olisit vapaa nekemään mitä vaan, elämään itsellesi sopivalla tavalla ilman syyllisyyttä että loukkaat muita.
Sinusta tulee tyypillinen kahden vuoden vaihdokki ellet kasva yksin aikuiseksi. Aina tulee arki ja aina on joku sanomassa, että on ihastunut. Jos näitä asioita ei hallitse, on paras pysytellä sinkkumarkkinoilla.
Kirjoituksesi aivan loistaa miten helposti sina liihottelet kukasta kukkaan, jakelet ruumistasi ihmisten kanssa joita et edes kunnolla tunne. Sitten alkaessasi tuntemaan "kukkaa" sina kehittelet kaikennakoista draamaa (aivan kuin halvoissa saippuaopperoissa)saadaksesi elamaasi halpaa viihdetta.
Olisikohan nyt jo aika puhdistaa sinun aivot ja alkaa kunnolla kayttamaan niita.
Hanki itsellesi aivan pikkuisen alykkaampaa tekemista kuin huoraaminen Sina kuulostat kuin elaisit kirppujen ja koirien tasolla henkisesti: Tehdaan sita mita juuri nyt vietti vaatii.
Opetteleppa olemaan yksin ja kehittamaan henkisesti itsestasi alykkaampaa. Sina et voita vain sina itse, mutta myos ehka joskus hamassa tulevaisuudessa toinen ihminen jonka henkinen taso on elainta ylempana.
Kuten täälläkin on jo todettu, vuoden tai kahden jälkeen huuma viimeistään asettuu ja silloin aletaan elää arkea. Oletko kokeillut keskustelua avopuolisosi kanssa, jotta kipinän saisi palautettua? Toisaalta taas ehkä olis hyvä olla vuosi pari ihan tietoisestikin omillaan ilman minkäänlaista tiiviimpää parisuhdetta - siinä oppi tuntemaan itseään eri tavalla eikä sitten ongelmia yritä ratkaista taas uuden suhteen avulla. Etäisyys ja omillaanolo voisi myös selvittää, mitä oikeastaan edes tunnet näitä ihmisiä kohtaan ja mitä heiltä haluat.
Sinulle /// on pakko sanoa että en kyllä ole kenenkään kanssa mitään tehnyt ellei jutteleminen ole mielestäsi huoraamista?
Mutta niin. Sitä omaa aikaa todellakin olen pohtinut, en uutta parisuhdetta, vaan aikaa kasvaa ihmisenä tai oikeastaan tuntemaan omat tarpeensa ja tunteensa paremmin. Olen ollut melkein aina parisuhteessa eli myös toisen mielipiteiden vaikutuksen alaisena. Tuntuu toisinaan, että olen osin menettänyt oman tahtoni ja menen vain asioiden ja ihmisten mukana.
Unohdin aikaisemmin mainita, että suhteemme arkipäiväistyi melkein heti alussa. Niin kutsuttua kuherruskuukautta todellakin oli vain muutama kuukausi. Olemme junnanneet melkein koko ajan tässä samassa.
Jutteleminen tuntuu olevan mahdotonta, jos yritän avata keskustelua ei puolisoni vastaa minulle yhtään mitään. Jossain vaiheessa jompikumpi menettää hermonsa ja alkavat huutomarkkinat.
Elän
1) avoliitossa miehen kanssa jonka olen tuntenut kohta 2 vuotta ja joskus ensi kevättalvena meidän suhteelle tulee (?) kaksi vuotta täyteen. Aikaisemminkin olin
2)avoliitossa ja melkein päädyin suoraan edellisestä suhteesta tähän uuteen, kuten hänkin. Välissä oli hieman
3)ihmissuhde sotkuja ja uusia vihamiehiä
4) jne jne suhteita, kuukausi yhdenkanssa vuosi pari toisen
Oliko nuo "suhteet" vain juttelutasolla?
Sittenhan sinulla ei ole ongelmaa, lopetat vain juttelut ja juttelet ihmisten kanssa jotka ovat hiukan korkeammalla tasolla ja aivan pikkuisen alykkaampia.