Olivatko italialaiset todellakin

Toisen maailmansodan pelkurikansana pidetään italialaisia. Mutta kysymys on vain motivaatiosta.

Monet italialaiset sotilaat pitivät Mussolinia ja Hitleriä "täysin kahjoina". Abessinian sodassa pudotettiin alkuasukkaiden päälle kaasua ja pommeja. Kuitenkin nämä halusivat vain elää rauhassa kylissään.
Mussolinin siirtomaavallanhalun vuoksi teurastettiin tuhansia lapsia. Italialaissotilaat kyselivät että onko tässä mitään järkeä.

Balkanilla sotimiseen ei italialaisjoukoilla ollut myöskään minkäänlaista motivaatiota. Ukrainan aroilla palellessaan kaikki toivoivat että pääsisivät takaisin Italiaan.
( venäläiskenraalit muuten laskivat ennen Stalingradin saarrostusta että romanialaisten ja italialaisten divisioonien taisteluarvo oli puolet saksalaisista ).

Kun liittoutuneet olivat nousseet maihin Italian mantereelle, osoittivat kommunistisissit taistelussa saksalaisia vastaan italialaisten erittäin kovan taistelukyvyn. Näillä oli motiivi ja päämäärä toimissaan.
121343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Surkea kalusto taisi olla suurin syy italialaisten huonoon menestykseen toisessa maailmansodassa. Tietysti se Mussolinikin vaikutti haittaavasti (kuten Hitler saksalaisilla). Eivätköhän kenraalitkin olleet saaneet paikkansa lähinnä osoittamalla uskollisuutensa fasisteille.

Toisaalta sanotaan, että pohjois-afrikassa italialaiset taistelivat rohkeasti ja hyvin, mutta se heidän kalustonsa....

Äänestä
  • Syitä varmaan on monia, mutta johtaminen oli yksi heikkous ...
    Esim. taisteluja pohjois-afrikassa johdettiin Italiasta, eli esikunta oli Italiassa.

    Rommel kun tuli paikalle yhdellä divisioonalla niin se tuli itse mukana ja toi myös esikuntansa mukanaan, niin johan alkoi tulosta syntyä ...

    Äänestä

Italialaiset ymmärsivät lopettaa jo kesällä 1943 ja saivat siedettävät rauhanehdot.

Suomalaisilla kesti hieman kauemmin ymmärtää, että mikä on tilanne. Syyskuussa 1944 kuitenkin tehtiin oikea johtopäätös.

Saksalaiset jatkoivat toukokuuhun 1945 asti. Idiootit...

Äänestä
  • Antautuminen on yksi tapa selvitä sodasta ...

    Siihen strategiaan luotti Viro, Latvia, Liettua ja tietenkin myös Italia ...

    Kysymys kuuluu, että pitää ensin miettiä kenelle kannattaa antautua.

    Olisiko pitänyt julistaa sota USA:lle ja antautua sitten heti kun ne tulee näkyville ...

    Äänestä

Hitlerille tuotiin viestiä, että Italia on julistanut sodan, hän ei kiireiltään paljon aikaillut, vaan sanoi lähettäkää divisioona.

Anteeksi johtaja, sanoi viestin tuoja; Italia on liittynyt meidän puolelle!

Voi hyvä jumala; sanoi Hitler; lähettäkää heti kymmenen divisioonaa.

Äänestä

Suurin syy Italian onnettomalle sodankäynnille oli yksinkertaisesti se, ettei Italiassa oltu tehty juuri mitään valmisteluita sodan varalle. Ylimääräisiä polttoaine/raaka-aine varastoja ei ollut.

Italian laivastolla oli pulaa polttoaineesta, joten se ei kyennyt turvaamaan Afrikan saattueita saatikka ajamaan kuninkaallista laivastoa pois Välimereltä.

Italian armeijan varustus oli suurilta osin vanhanaikaista. Pika- ja konekiväärit olivat huonoja ja tykistö vanhanaikaista. Yksiköistä vain pieni osa oli moottoroituja (ehkä parempi näin, kun miettii polttoaine pulaa).
Taktiikat kunnioittivat viellä ensimmäisen maailmansodan periaatteita.
Panssarivaunut olivat keveitä ja alkeellisesti valmistettuja.
Niihin kun viellä lisätään se, ettei merivoimat kyenneet turvaamaan huoltoa.

Ilmavoimien kalusto oli osin vanhentunutta ja kaluston uusimista hidasti teollisuuden onneton tuotantokyky. Tuskin polttoainettakaan liikaa oli.

Nämäkään eivät olisi viellä saaneet aiheuttaa Kreikan sotaretken niin täydellistä epäonnistumista.

Kyllähän italialaisia panssarimiehiä on kehuttu ja pidetty asiansa osaavina kalusto huomioon ottaen. Niin ja Folgore laskuvarjodivisioonan miehiä on myös kehuttu.
Kyllähän Italiassakin niitä fanaatikoita löytyi, jotka lähtivät rakentamaan Rooman valtakuntaa uudestaan.
Sitten toki löytyy näitä Mustapaitapatalijoona 153 tyyppisiä joiden 29 upseeria ja 677 miestä antautui täysilukuisena.

Toisaalta onko uljaampaa näkyä kuin Julia vuoristodivisioonan alppijääkäri?
http://guysylvain.chez-alice.fr/photoalpin/alpini/alpinicouleur.jpg

Äänestä

saivat aikaan.

Vuonna 1941 italialaiset taistelusukeltajat upottivat Alexandrian satamassa kaksi brittien taistelulaivaa ja tankkerin.

Äänestä

Yksi parhaimmista taistelustrategioista on ainainen "pelkuruus", varsinkin jos vastustaja on ylivoimainen. Tällainen strategia on AINOA, jolla voi voittaa ylivoimaisen vastustajan!

Äänestä
  • No miten se käytännössä se voitto silloin otetaan ...

    Jos vain kotona istutaan ja pelätään.

    Äänestä

Mussolinin ja sodan aikana etelä Italiassa ja sisiliassaa,mutta liittoutuneet päästivät heidät pois vankilasta ja näin mafiossot mellastavat vieläkin Italiassa jatkuvasti.

Äänestä

ei ole ranskalaisissakaan kehumista. Aina kyllä muistetaan haukkua italialaisten sotimista, mutta ranskalaiset aina "unohdetaan".

Äänestä

Ainakaan vika ei ollut geeneissä, Rooman aikoina legioonalaiset loivat antiikin ajan maailman vahvimman imperiumin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkureita? kirjoitti:

Toisen maailmansodan pelkurikansana pidetään italialaisia. Mutta kysymys on vain motivaatiosta.

Monet italialaiset sotilaat pitivät Mussolinia ja Hitleriä "täysin kahjoina". Abessinian sodassa pudotettiin alkuasukkaiden päälle kaasua ja pommeja. Kuitenkin nämä halusivat vain elää rauhassa kylissään.
Mussolinin siirtomaavallanhalun vuoksi teurastettiin tuhansia lapsia. Italialaissotilaat kyselivät että onko tässä mitään järkeä.

Balkanilla sotimiseen ei italialaisjoukoilla ollut myöskään minkäänlaista motivaatiota. Ukrainan aroilla palellessaan kaikki toivoivat että pääsisivät takaisin Italiaan.
( venäläiskenraalit muuten laskivat ennen Stalingradin saarrostusta että romanialaisten ja italialaisten divisioonien taisteluarvo oli puolet saksalaisista ).

Kun liittoutuneet olivat nousseet maihin Italian mantereelle, osoittivat kommunistisissit taistelussa saksalaisia vastaan italialaisten erittäin kovan taistelukyvyn. Näillä oli motiivi ja päämäärä toimissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu