tänä

Tänä viikonloppuna lainaan sinun miestäsi taas ja pidän kuin omaani. Annan hänelle läheisyyttä, hyvää seksiä ja onnellisia hetkiä. Makaamme valveilla myöhään yöhön ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Sitten hän lähettää taas minulle maanantaiaamuna tekstarin "Kiitos rakas ihanasta viikonlopusta!" ja minä hymyilen ja me molemmat jaksamme taas tylsää arkea seuraavan viikon.
5664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mietin, miksi ne jäävät vain viikonloppuun? Miksei se voi olla sinulle kokoaikaista?

Äänestä

Kyllä tuota miestäni saa aivan vapaasti lainata, sen verran kauan olemme jo yhdessä olleet, että joutaa välillä erossakin olemaan. Ja lainaanhan autoanikin ystävälleni, jolla ei ole varaa omaan autoon, niin miken sitten miestänikin. Vähemmän se mies siitä käytöstä kuluu kuin mitä auto. Ja oikeastaan päinvastoin, luultavasti paljon paremmalla tuulella tulee mies sunnuntaina takaisin, ja jaksaa sitten taas seuraavalla viikolla passata minua, kun on koko viikonlopun ollut hemmoteltavana "hoidossa".

Hauskaa viikonloppua vaan teille.

Äänestä

Mutta muista että palautusoikeutta ei ole ja takuu loppuu siihen kun munat ja paljas perse vilahtaa meidän ovesta. Muhkeasta perinnöstäni et saa yhtään, sekin on hoidettu mieheni selän takana.

Äänestä
  • ^Tota mun ukkoo ihan vapaasti useemminkin lainata,mutta se kun ei halua lähtee sinne nykyään enää,kun mulla vois vaikka olla jotain hauskaa tiedossa sillä aikaa...
    Nyt kun se on huomannu,että mullakin vois olla säpinää niin se perkele ei päästä mua edes yksin juhlimaan kavereitteni kanssa:) Sulta se on jo kaiken saanu ja vissiin vähän kyllästyny,kun ei sussa oo enää mitään uutta. Tee itelles jotain..Sen sijaan,että istut ja odottelet puhelimen vieressä,josko mieheltä tulis textaria kerran viikossa,niin hän vois taas olla vähän enemmän siellä ja mä voisin kanssa vähän seikkailla:) Syksyjä kaikille..

    Äänestä

jos saa viikonlopun nussimista yhdellä tekstiviestillä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viikonloppuna kirjoitti:

Tänä viikonloppuna lainaan sinun miestäsi taas ja pidän kuin omaani. Annan hänelle läheisyyttä, hyvää seksiä ja onnellisia hetkiä. Makaamme valveilla myöhään yöhön ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Sitten hän lähettää taas minulle maanantaiaamuna tekstarin "Kiitos rakas ihanasta viikonlopusta!" ja minä hymyilen ja me molemmat jaksamme taas tylsää arkea seuraavan viikon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu