liian paljon ?
ministereitä myöten toivotaan kansan lisääntyvän eikä entisillekkään ole töitä .typerää-
pari lasta korkeintaan perheeseen olis sopiva ei yhtään enempää-täällä on sakkia jo aivan liikaa.
ministereitä myöten toivotaan kansan lisääntyvän eikä entisillekkään ole töitä .typerää-
pari lasta korkeintaan perheeseen olis sopiva ei yhtään enempää-täällä on sakkia jo aivan liikaa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olisihan se kivempi johtaa 5miljoonan asukkaan sijaan 50 miljoonan asukkaan Suomea.
Jos Suomessa olisi tosiaan 50 miljoonaa asukasta, ei varmasti kaikille riittäisi näin korkeaa elintasoa.
Muutenkin globaalista näkövinkkelistä on hyvä, että jossakin älytään olla lisääntymättä liikaa.
liikakansoituksen vähentämiseksi! Kiina sentään kantaa vastuunsa maapallon ylikansoituksesta!
on todella itsekästä tehtailla pentuja liikaa!!
Epä-älyllistä keskustelua kerrassaan. Jos suomalaiset eivät itse tee lapsia, niin sitten tänne täytyy ottaa maahanmuuttajia. Ja mikä sitten on tarpeeksi? Minun ja monen muunkin mielestä on tarpeeksi, että väestö ei pienene eikä ikäänny.
Jos ei ole lapsia, niin kuka tulevaisuudessa huolehtii vanhuksista? Mistä uusia työntekijöita ja veronmaksajia esimerkiksi sosiaalipuolen tarpeisiin? On käsittämätön harhaluulo, että väestön pienentyessä työttömyys laskisi. Aivan kuin työtä olisi joku vakioitu määrä.
Yksilötasolla jokainen olkoon tekemättä tai tehköön niin monta lasta kuin kukin hyväksi kokee, mutta yhteiskunnan tasolla on erittäin tärkeää, että lapsia tehdään. Ei ne politikot aina ihan väärässä ole.
työttömiä, juoppoja,alkoholisteja, narkkareita, pahinvoivia masis nuoria kadut pullollaan,kun eivät löydä paikkaa yhteiskunnassa.. hekö hoitaa tulevaisuuden vanhat..miten työtön hoitaa vanhukset,...&&&&&&&&&&&
Kyllä töitä riittää ja yhteiskunnassa löytyy paikka itse kullekin, kunhan kohta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Myös koulutustarvetta olisi tarkastettava. Tulevaisuudessa tarvitaan paljon enemmän hoitajia, siivoojia, putkimiehiä ja muita ammattilaisia ja vähemmän maistereita ja tohtoreita.
jo nyt??????????????????????????
Ihmiset lisääntyy, koska ihmisten luonnollinen tehtävä/tarve on ... lisääntyä. Syömisen&juomisen, nukkumisen, puuhastelun, peseytymisen ja WC:ssä käynnin lisäksi.
Toki se on valintakin. Jos valitsee olla lisääntymättä, niin se on ok.
Muuten olen vähän skeptinen koskien lisääntymisen kieltämistä muista kuin terveydellisistä syistä. Ja koskien paapomista ja sanelemista: asioissa, joista päättäminen kuuluu ihmisille itselleen. Tulee vastustamaton tarve laukaista päin käkätintä sellaisille mukaparemmintietäville henkilöille, että jos vaikka painuisivat v- sanaan ja antaisivat ihmisten elää rauhassa omaa elämää. Kieltäkööt, paapokoot, sanelkoot ja kontrolloikoot omaa elämäänsä ihan vapaasti.
Jos tuntuu, että sakkia on liikaa, ratkaisu on muuttaa alueelle, jossa sakkia ei ole liikaa. Oletan aloituspuheesi koskeneen Suomea ja suomalaisia. Suomessa on jopa asumatontakin lääniä, joten kyllä tänne mahtuu ne muutamat kymmenet tuhannet lapset per vuosi lisää.
lisääntyä ja mitä tekemistä heillä on hillua kadulla puukon ja keiton kaa!!??
Meni muutenkin ohi tuo kryptinen kommentti. Ilmeisesti viittaat johonkin uutiseen? En ole ehtinyt seuraamaan uutisia pariin päivään.
Mutta ei se mitään, hyvät viikonloput kuitenkin.
Nyky-Suomessa liikaa lapsia tehtaillaan. Eiköhän ongelmaa esiinny lähinnä köyhissä kehitysmaissa.
Pikemminkin kohtapuoliin hallitus alkaa tosissaan kehitellä porkkanoita, jotta ihmiset lisääntyisivät enemmän. Tulevaisuudessakin täytyy riittää työvoimaa kaikille aloille.
Ei se keneltäkään ole hyvinvoivassa Suomessa pois, jos pienokaisia syntyy enemmän kuin se normi 2,4 (onkohan muuten enää edes paikkansa pitävä tieto?). Suomen elintaso on vielä loistokasta verrattuna moniin muihin maihin.
Lapsissa on tulevaisuus. :-)
..ongelman ytimeen. "Suomen elintaso on vielä loistokasta verrattuna moniin muihin maihin." Aivan, ja elintaso meinaa saasteiden tuottamista ja luonnonvarojen kulutusta. Yksi suomalainen saa kevyesti tuhlattua moninkertaisesti kehitysmaassa asuvaan köyhään verrattuna.
Eihän se liikakansoituksen ongelma ole niinkään siinä, että täällä alkaisi konkreettisesti tila loppumaan, vaan siinä että kulutetaan luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua.
Olet täysin oikeassa tuossa, että elintaso hyvinvointivaltiossa tarkoittaa myös saastuttamista ja luonnonvarojen kuluttamista. Mutta Suomi ei ole pahimmasta päästä eikä edes lähellä maailman "roistoja", sillä olemme pieni ja ympäristötietoinen kansa.
Käytämme korkealaatuista tekniikkaa ja osaamista ympäristönsuojelussa, meillä on ympäristölainsäädäntöä, joka kehittyy koko ajan sekä ihmiset ovat tiedostavampia. Toki paljon parannettavaa on (jokaisen henkilökohtaiset valinnat kuluttamisessa, energian tuottamisen muodot jne.), mutta en halua nyt vaipua pessimismiin. Suomalaiset ovat aina asuneet lähellä luontoa ja osanneet kunnioittaa sitä.
Liikakansoituksen ongelma on lähinnä sisällissotien repimissä köyhissä kehitysmaissa, joilla ei ole varaa koulutukseen eikä ruokaa pystytä tuottamaan omassa maassa saatikka ostamaan ulkomailta tarpeeksi oman maan kansalaisille. Lisäksi näissä maissa usein sijaitsee maailman suurimpia pakolaisleirejä.
Näiden maiden luonnonvarat valitettavan usein päätyvät monikansallisten jättiyhtiöiden käsiin eikä niistä saatava hyöty jää omaan maahan ja sen kansalaisten hyväksi.
Ongelma on, että hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti maapallolla. Kehitysmaiden ongelmat ovat moninaiset, eivätkä vähiten länsimaista johtuen.
Pitäisikö suomalaisten siis lakata tekemästä ne reilut 50 000 lasta, jotta maailman liikakansoitusongelma ratkeaisi?
Vai ei suomalaiset ole maailman "roistoja"?
Suomalaisen keskimääräinen ekologinen jalanjälki on 7 hehtaaria eli 3,7 kertaa suurempi kuin ekologisen jalanjäljen globaali keskiarvo. Tarvitsisimme lähes neljä maapalloa, jos kaikilla planeettamme asukkailla olisi suomalaiset kulutustavat.
Itse en koe oikeudekseni kuluttaa ja lisääntyä "miten lystään" sen takia, että olen saanut syntyä pieneen kansakuntaan, jonka osuus maapallon luonnonvarojen/monimuotoisuuden tuhoutumisesta on hyvin pieni.
Osaltaan korkealaatuinen tekniikka on juuri se, joka on lisännyt energiankulutustamme ja negatiivisia ympäristövaikutuksia. Jos tekniikasta löytyisi ratkaisu/osa ratkaisusta ympäristöongelmiin, olisi se tervetullut, mutta nykyiseen tietämykseeni pohjautuen pidän sitä hyvin epätodennäköisenä. Parhaat (ja ainoat) keinot pallomme pelastumiseen on syntyvyyden ja kuluttamisen väheneminen.
en missään korostanut oikeuttani lisääntyä ja kuluttaa "miten lystään". Itse asiassa puhuin hyvin vähän itsestäni. Mielivaltainen kuluttaminen on aina ollut hyvin kaukana minun elämästäni, tiedoksesi.
Mihin verrattuna suomalainen on roisto? Suurin osa maailman reilusta kuudesta miljardista ihmisestä on kehitysmaiden kansalaisia, heihin verrattuna suomalainen tietenkin kuluttaa järjettömän paljon.
Hienoa, jos kaikilla olisi sellainen vihreä omatunto kuin sinulla. Mutta realisti on myös pakko olla. Tietenkin vaarana on uinahtaa ansaisemattomaan tyytyväisyyteen...
Tekniikkaan viitatessani tarkoitin lähinnä tekniikkaa (BAT), jota vaaditaan teollisuudessa ja tuotannossa ylipäätään, esimerkiksi ympäristönsuojelulain perusteella myönnettävissä ympäristöluvissa. Käsittääkseni päästöjä rajoittava yms. tekniikka nimenomaan säästää luontoa.
Olen samaa mieltä, että ainoat keinot ovat syntyvyyden ja kuluttamisen vähentäminen. Ongelma on kuitenkin todella monimutkainen ja vaatii muutakin kuin suomalaisen naisen synnytyslakon.
Mistä sinä olet valmis luopumaan maapallon hyväksi?
PITÄISI KYLLÄ.
"Mistä sinä olet valmis luopumaan maapallon hyväksi?"
Tällä hetkellä omasta autosta, suuremmasta asunnosta ja kovin yritän tuota turhaa shoppailuakin vähentää.
Tulevaisuudessa omista jälkeläisistä, ja se on kyllä minusta TODELLA suuri "uhraus". Toisaalta en voi sanoa, että päätökseni johtuisi pelkästään tästä potemastani "maailmantuskasta", sillä ajattelen sitäkin, millainen paikka tämä on elää jälkeläisilleni joskus 30-50 vuoden kuluttua.
"Miten lystään"-kulutuksella viittasin itseeni, enkä muihin, kuten sinuun. Huvittaa vaan, kuinka me länsimaalaiset ihmiset osaamme aina selittää oikeutemme esim. jatkaa tätä kaiken kuluttavaa kansakuntaa periaatteella "meitä on kuitenkin niin vähän".
Realistihan minäkin olen. En usko, että ihminen (minä mukaan lukien) on juurikaan valmis tinkimään omasta elintasostaan (matkoistaan, ruoistaan,muista huvituksista). Näin ollen syntyvyyden väheneminen mm. Suomessa olisi aivan mahtava juttu.
"Mihin verrattuna suomalainen on roisto?"
Lyhyesti sanottuna niihin kanssaihmisiin, joiden kulutus yhteisellä pallollamme on selvästi vähemmän. Suurin rikos tapahtuu muuta biosfääriä (muuta kuin ihmiskuntaa) vastaan.
"Tietenkin vaarana on uinahtaa ansaisemattomaan tyytyväisyyteen..."
Juuri tätä samaa tarkoitin kritisoidessani käsitystä siitä, että tekniikka toisi ympäristöongelmiin hyvin merkittävän ratkaisun.
"(BAT)-tekniikka nimenomaan säästää luontoa."
Olen samaa mieltä, mutta tämä on vain osa tekniikkaa, kuten itsekin totesit.
"Ongelma on kuitenkin todella monimutkainen ja vaatii muutakin kuin suomalaisen naisen synnytyslakon."
Ongelmat eivät koskaan ole mustavalkoisia ja siten eivät ole helposti ratkaistavia (muutenhan ratkaisu olisi jo löydetty), mutta esim. suomalaisten syntyvyyden vähenemisestä olisi hyvä aloittaa.
jostain. Mutta eikö kannattaisi aloittaa sellaisesta, jolla on todella merkitystä?
Suomalaiset kuolevat tosiasiassa sukupuuttoon joka tapauksessa piakkoin tällä syntyvyystahdilla. Korjaan muuten aiempaa, jo vanhentunutta väittämääni, että suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 2,4 lasta. Ei enää, vuonna 2000 luku oli enää 1,7.
Yksittäinen kansalainen pystyy kyllä vaikuttamaan halutessaan ja ryhmittymänä kansalaiset pystyvät vaikuttamaan vuoropuhelun kautta ylempiin tahoihin, esimerkiksi eduskuntaan ja hallitukseen.
Tämänkaltaiset ongelmat ratkaistaan kuitenkin viime kädessä tehokkaimmin valtiotasolla globaalein sopimuksin ja yritysten kautta, jos nyt tapahtuu jotakin niin järisyttävää, että yritykset alkavat toimia vastoin perusperiaatettaan (voiton maksimointi jne.)...
Jotain pitää tehdä tälle ylettömälle kulutusvimmalle. Ihminen on valitettavasti niin tyhmä eläin, että oppii vasta sitten, kun on todennäköisesti liian myöhäistä...
että pienetkin teot ratkaisee, ja lasten tekemättä jättäminen ei edes ole pieni teko, vaan sillä on merkitystä. Erityisen paljon sillä on merkitystä, jos "synnytyslakko" koskettaa länsimaalaisia ihmisiä. Niin kauan kuin ihmiset ajattelee "minun teoillani ei ole merkitystä", muutosta ei varmasti tapahdukaan.
Itse aloitan (pyrin aloittamaan) toiminnan itsestäni ja koska tuosta kuluttamista on niin vaikea vähentää MERKITTÄVÄSTI, niin eipä paljoa vaihtoehtoja jää. Ja toisaalta, jos jätän ne pari lasta tekemättä (jos nyt lähtökohtaisesti ajatellaan, että sellaisia saisin), niin sukupolvien mittaan sillä on vaikutusta enemmänkin. Jos ajatellaan, että lapseni saisivat myös kaksi lasta, kukin lapsenlapsi kaksi lasta jne., niin kyllä sillä on merkitystä.
Suomalaiset kuolee sukupuuttoon - so what? Maailmassa mikään ei ole ikuista.
ei suuremmin sureta suomalaisten (tai ihmiskunnan) sukupuuttoon kuoleminen.
Menestystä valitsemallasi tiellä. Paras ja varmin tapa on sterilisoida itsensä.
Kulutusta saa muuten vähennettyä merkittävästi, kun muuttaa erämaahan risumajaan, viljelee itse kaiken ruokansa ja elää täysin luonnon ehdoilla ilman koneita ja kulutushyödykkeitä. Uskallustahan se vaatii ja vahvaa motivaatiota...
"Kulutusta saa muuten vähennettyä merkittävästi, kun muuttaa erämaahan risumajaan, viljelee itse kaiken ruokansa ja elää täysin luonnon ehdoilla ilman koneita ja kulutushyödykkeitä. Uskallustahan se vaatii ja vahvaa motivaatiota..."
Motivaatiota ja viitseliäisyyttä tämä vaatii niin paljon (kuten tässä ketjussa olen jo kirjoittanutkin), että itsekkyyteni menee ohi, yli ja edelle --> keskityn omalta kohdaltani toimivaan raskaudenehkäisyyn.
On aika selvää, että luonnon ehdoilla eläminen vähentää kulutusta. Asioille kannattaa tehdä jotain, vaikka ei olisi valmis ihan sinne risumajaan asti menemään. Kukin tavallaan, minä tällä omalla hyvin toimivallani...
Pillerit on kutakuinkin yhtä varma keino pysyä lapsettomana kuin sterilisaatio. Sterilisaatiota saa kinuta aivan helvatusti (kokemusta on), lääkärikunta on nimittäin sitä mieltä, että se on ikäiselleni naiselle liian radikaali päätös. No, mikäs tässä pillereitä popsiessa. Kaikista mukavinta on kuitenkin se, ettei tarvitse surra sitä, millaiseen maailmaan lapsosensa jättää siinä vaiheessa kun laittaa laukun naulaan (for good).
Mutta lisääntyminen on helpompi valinta. Vapaaehtoisesti lapsetonta naista, jonka biologinen kello ei ole koskaan tikittänyt, saati ilmoittanut olemassaolostaa, vainotaan ja katsotaan kieroon.
ei kaikkien tarvitse lisääntyä vaikka kuinka joku karsastais!!
Lisääntyminen sinänsä on helppoa ja luonnollista.
Mutta ei se elämä kyllä yhtään helpotu lisääntymisen seurauksena. Tosin se palkinto siitä on mieletön.
:-)
Ihmiset osaavat olla sitten suvaitsemattomia ja oikeita pelkureita erilaisuuden edessä. Prkl. On oikea kirous olla erilainen nykyään. En tiedä onko se protektionismia vai mitä helkkaria lienee, elämä omassa pienessä kuplassa. Suuntaus tuntuu olevan sellainen. Kaikki arjesta poikkeava on kauhistus ja se mikä heiluttelee häkkiä vähänkin, tallataan lyttyyn kuin joku halvatun koppakuoriainen.
En tiedä. Syljettää moinen ja tuntuu, että joutuu kohta kehittämään kyvyn suvaita suvaitsemattomia ihmisiä. Kai sekin johtuu siitä, ettei yksinkertaisesti ymmärrä mitä heidän pään sisässä liikkuu.
Jaahas Eli muutamia faktoja.
Suomalaisten ikärakenne on pelottavan heikko. Nämä ns suuret ikäluokat käy vielä kalliiksi. Elin ikä nousee, mutta keskimääräinen terveydentila heikkenee ja hoitokustannukset kasvavat. Tämä vaatii koko ajan enemmän ja enemmän rahaa.. joka on pääsääntöisesti tuottavalta ikäluokalta, (20-65 vuotiailta) työntekijöiltä, kun vanhempi puolisko tästä ikäluokasta siiryy eläkkeelle eikä tilalle tule korvaamaan samaa määrää uusia tuottajia elätyskynnys kasvaa koska he joutuvat tekemään pienemmällä porukalla saman verran tulosta kuin edellinen sukupolvi. Elintason kasvu vaatii kasvavaa kulutusta ja samalla että elintaso eläkeläisille saataisiin turvattua se vaatisi ,
mm. kasvavaa verotusta. Tulojen kasvuvauhdin tulisi kaksinkertaistua kun tällä hetkellä trendi kasvukäyrissä ovat taantumaan päin.
Toinen juttu tuolla viittasi ekologiseen jalanjälkeen. Mittari ekologinen jalanjälki on suunniteltu olosuhteisiin joissa mm energiankulutus ja maan kulutus ovat tasaista koko vuoden. Eikä se suoranaisesti sovellu käytettäväksi mittamaan olosuhteita joissa maanpinta on osan vuodesta lumenpeitossa.
Muutamia kärjistettyjä esimerkkejä. Esim Eroosio: Karjan kasvatus aiheuttaa eroosiota ja saharan laitamilla tämä on jo huomattu. Kuinkahan moni Karjalaidun suomessa on aavikkona?
Tai metsähakkuut: Aukkohakkuu sademetsässä on oikeasti pahasta sillä siellä multakerroksen paksuus on vain n.10 cm. ja se kuluu pois silloin kun rankkaa vesisade huuhtelee sen pois. Suomessa samalla kerroksella on paksuutta jopa 1,5 metriä. ja 75 prosenttia kaikesta ajasta se on suojassa lumen alla.
Toki on turha kiistää ilmaston lämpenemistä ja etteikö se olisi ongelma. Mutta suomalaisella yhteiskunnalla on kaiken kaikkiaan vain kärpäsen paskan verran merkitystä sille mikä ilmastoamme lämmittää. Suurin ongelmahan ovat fossiiliset polttoaineet ja niiden käyttäjät.
"Elintason kasvu vaatii kasvavaa kulutusta..
Niinpä, ja ihminen tunnetusti haluaa parantaa elintasoaan, vaikka lähtökohtakin olisi hyvä. Näin ollen väestön väheneminen on ainoa ratkaisu luonnon monimuotoisuuden säilymiseen.
"Esim Eroosio: Karjan kasvatus aiheuttaa eroosiota ja saharan laitamilla tämä on jo huomattu. Kuinkahan moni Karjalaidun suomessa on aavikkona? "
Kuinkahan moni eroosiomailla vakituisesti elävä hyötyy tuosta karjankasvatuksesta? Kuinka ekologisesti Suomenkin kauppojen lihatiskeissä myytävä, ostajalleen EDULLINEN brassi-sisäfile on tuotettu?
"Tai metsähakkuut: Aukkohakkuu sademetsässä on oikeasti pahasta sillä siellä multakerroksen paksuus on vain n.10 cm. ja se kuluu pois silloin kun rankkaa vesisade huuhtelee sen pois."
Ja olennaista on taas miettiä, kuka näistä hakkuista hyötyy.
"Suurin ongelmahan ovat fossiiliset polttoaineet ja niiden käyttäjät."
Kukahan niitä fossiilisia polttoaineita käyttää, tai käyttää hyödykkeitä, joita voidaan tuottaa fossiilisten polttoaineiden avulla?
"Mutta suomalaisella yhteiskunnalla on kaiken kaikkiaan vain kärpäsen paskan verran merkitystä sille mikä ilmastoamme lämmittää."
Eli suomalaisten edustaja voisi mennä kertomaan tuonne maailmalle suurille kansakunnille, miten heidän tulisi elää säästeliäämmin ja kuluttaa vähemmän.
Muutos on aina aloitettava itsestä, koska toisilta ei voi vaatia sellaista, mihin ei itse pysty.
Eihän meidän itse tarvitse tehdä asioille mitään, eihän?
polvi ole maksanut jo eläkkeensä etukäteen!!??
Suomella pitäis olla taaloja vaikka millä mitalla.
Ethän sinä pankistakaan saa samoja rahoja ulos jos sinne käteistä talletat.
sori vaan, mut nyt en tajua mitä tarkoitat. Viitsisitkö selventää/vääntää rautalangasta mulle? :D
Suosi ja kuluta suomalaista....
On totta että en ajatellut asiaa tuolta kantilta.
Mut ei suomalaiset operoi sademetsä alueilla, vielä... Vaikka sinne ollaan kovasti menossa, mut tehokasta toimintaa ei vielä tapahdu.
Mut eikö ole helpompi pudottaa 13 hehtaarin jalanjälkea kuin 4 hehtaarin länttiä vähemmillä sijoituksilla. Siis jos suomalaiset saa puolittamaan askeleensa koon se auttaa kaiken kaikkiaan 10 miljoonaa hehtaaria, jenkkilässä puolitus auttaisi 2100 miljoonaa hehtaaria.
No toki onhan meidän hyvä pienentää omaa ekologista jalan jälkeä niin jenkit saa sitten kuluttaa normaalisti.
Uskotteko että valtiolla on jokaiselle kansalaiselle oma pankkitili jolle eläke kertyy. Eli siis mullaki on kaikki ne rahat jossain valtion pankkitilillä jotka mie olen tähän saakka tienannut...
Enpä usko, minun eläke maksut menee siihen että joku vanhus nauttii eläkettä ja sit kun mie olen vanha niin jonku eläke maksut menee suoraan mun eläkkeeseen.