Ollaan oltu yhdessä kolmetoista vuotta. Ihan teineistä asti. Meillä on kolme lasta, joiden kanssa olen kotona vielä hetken aikaa. Olemme muuttaneet uuteen kotiin kesällä. Mieheni rakensi sitä työn ohella puolitoista vuotta, minä aikana syntyi nuorin lapsemme. Meillä oli siis molemmilla omat "projektimme" meneillään. Minä huolehdin kotona arjesta lasten kanssa, ja mies oli päivät töissä, rakennuksella ja kävi nukkumassa kotona. Jostai löytyi silti aina aikaa lapsille , jopa nuorimmallekin.
Kun asumme nyt täällä talossamme, on minulle iskemässä jokin ahdistus/masennus päälle... Olen todella jalat-maassa-tyyppi, joten tuon myöntäminen on mulle kova paikka. Jos mieheni on väsynyt tästä urakasta, niin olen minäkin.
En halua aina siivota itse, yksin. Niinpä kuljen lasten perässä nalkuttamassa siivoamaan jälkensä. Joskus nalkutan miehellekin, mistä tämä suuttuu ja alkaa v...uilevaan sävyyn kertomaan mitä hänen pitäisi tehdä vielä ulkona tai käskee minun mennä tekemään ne. Hän saattaa istua juuri sen ajan illasta sohvalla kun on lasten nukkumaanmeno aika. Se tietysti ketuttaa, ja kun käsken vaikka pestä jonkun hampaat, niin vastaan kuuluu tyyliin: Jos nyt viis minuuttia saisi istua rauhassa.
Jotenkin on päässyt käymään niin että meidän perheessä ihmisen arvo mitataan tekemisillä ja tekemättä jättämisillä. Ja kun olen kerran päivät VAIN kotona, niin mun pitäis ehtiä tehdä nääääääin paljon asioita... Olen oikeastaan haluamassa jo töihin, että tasa-arvo tässä asiassa saataisiin. Muuten ei kyllä kauheasti kiinnosta...
Kun tapellaan, yritän olla syyttelemättä, mutta miehen asenne on silti sellainen että Joo-oo, en mä voi olla noin paska! Sitten aletaan syytellä takaisin päin. Ei jaksa kovin yrittää joustaa ja riidellä "sivistyneesti" kun toinen ei tiedä näistä säännöistä mitään!
Musta alkaa tulla katkera tässä suhteessa, enkä oikein keksi miten tästä jumista päästään. Ero ei silti tule kysymykseen. Olemme päättäneet muutama vuosi sitten naimisiin mennessämme, että tätä ei vähästä sössitä! Eli eteenpäin, mutta miten saisin tuon ukon ymmärtämään yleensä edes sen että meillä on joku ongelma? Ja että mitä sille tehdään ilman, että se ottaa taas kaikki syyt marttyyrimaisesti omaan niskaansa? Saisi sen joskus keskustelemaan syvällisesti, niin ettei aina kaiken tarvis olla jonkun vika.
Miehelläni ei tunnu olevan suurtakaan halua järjestää meille omaa aikaa. Minä saan aina olla se joka keksii jotain yhteistä hommaa. En tiiä huomaako se edes itse sitä, kun en viitsi kysyä... On taas sitä toisen syyllistämistä:) Ois mukava olla pitkästä aikaa samalla puolella taistelemassa maailmaa vastaan, eikä toisiamme...
Seksi sujuu meillä, ehkä paremmin kuin ennen. Se onkin aikalailla ainut asia mikä synkkaa tällä hetkellä. Varmaan sen takia mä haluaisinkin olla koko ajan jossain möyrimässä.
Kun tämä arki on tällaista pitkää piimää, niin siihen haluaisi jotain säpinää. Sitä, että joku pitäisi minua kiinnostavana, ja ehkä jopa jotenkin erikoisenakin. Pitäisi päästä näistä kotiäiti ympyröistä vähän tuulettumaan ja tapailemaan uusia ihmisiä. ( ei siis pettämistarkoitusessa) Vaan ihan että saisi jotain perspektiiviä tähän elämään.
Vastatkaa ja kertokaa miten teillä?
Ei kiitos mitään näsästelyjä, niitä tulee tuolta omalta tytöltä ihan tarpeeksi!
Kun asumme nyt täällä talossamme, on minulle iskemässä jokin ahdistus/masennus päälle... Olen todella jalat-maassa-tyyppi, joten tuon myöntäminen on mulle kova paikka. Jos mieheni on väsynyt tästä urakasta, niin olen minäkin.
En halua aina siivota itse, yksin. Niinpä kuljen lasten perässä nalkuttamassa siivoamaan jälkensä. Joskus nalkutan miehellekin, mistä tämä suuttuu ja alkaa v...uilevaan sävyyn kertomaan mitä hänen pitäisi tehdä vielä ulkona tai käskee minun mennä tekemään ne. Hän saattaa istua juuri sen ajan illasta sohvalla kun on lasten nukkumaanmeno aika. Se tietysti ketuttaa, ja kun käsken vaikka pestä jonkun hampaat, niin vastaan kuuluu tyyliin: Jos nyt viis minuuttia saisi istua rauhassa.
Jotenkin on päässyt käymään niin että meidän perheessä ihmisen arvo mitataan tekemisillä ja tekemättä jättämisillä. Ja kun olen kerran päivät VAIN kotona, niin mun pitäis ehtiä tehdä nääääääin paljon asioita... Olen oikeastaan haluamassa jo töihin, että tasa-arvo tässä asiassa saataisiin. Muuten ei kyllä kauheasti kiinnosta...
Kun tapellaan, yritän olla syyttelemättä, mutta miehen asenne on silti sellainen että Joo-oo, en mä voi olla noin paska! Sitten aletaan syytellä takaisin päin. Ei jaksa kovin yrittää joustaa ja riidellä "sivistyneesti" kun toinen ei tiedä näistä säännöistä mitään!
Musta alkaa tulla katkera tässä suhteessa, enkä oikein keksi miten tästä jumista päästään. Ero ei silti tule kysymykseen. Olemme päättäneet muutama vuosi sitten naimisiin mennessämme, että tätä ei vähästä sössitä! Eli eteenpäin, mutta miten saisin tuon ukon ymmärtämään yleensä edes sen että meillä on joku ongelma? Ja että mitä sille tehdään ilman, että se ottaa taas kaikki syyt marttyyrimaisesti omaan niskaansa? Saisi sen joskus keskustelemaan syvällisesti, niin ettei aina kaiken tarvis olla jonkun vika.
Miehelläni ei tunnu olevan suurtakaan halua järjestää meille omaa aikaa. Minä saan aina olla se joka keksii jotain yhteistä hommaa. En tiiä huomaako se edes itse sitä, kun en viitsi kysyä... On taas sitä toisen syyllistämistä:) Ois mukava olla pitkästä aikaa samalla puolella taistelemassa maailmaa vastaan, eikä toisiamme...
Seksi sujuu meillä, ehkä paremmin kuin ennen. Se onkin aikalailla ainut asia mikä synkkaa tällä hetkellä. Varmaan sen takia mä haluaisinkin olla koko ajan jossain möyrimässä.
Kun tämä arki on tällaista pitkää piimää, niin siihen haluaisi jotain säpinää. Sitä, että joku pitäisi minua kiinnostavana, ja ehkä jopa jotenkin erikoisenakin. Pitäisi päästä näistä kotiäiti ympyröistä vähän tuulettumaan ja tapailemaan uusia ihmisiä. ( ei siis pettämistarkoitusessa) Vaan ihan että saisi jotain perspektiiviä tähän elämään.
Vastatkaa ja kertokaa miten teillä?
Ei kiitos mitään näsästelyjä, niitä tulee tuolta omalta tytöltä ihan tarpeeksi!
Vastaukset 27
Vanhimmat
kovinkaan montaa vaihtoehtoa.
Sanot miehellesi että jos ei muutosta ala kuulua, sinä lähdet. Istutat sen rotjakkeen alas ja pidät sille kunnon puhuttelun. Jos ei se tajua niin se ei sitten tajua, joten jos haluat jotain parempaa niin ei auta kuin vaihtaa miestä. Aina ne jaksavat toitottaa ettei mies vaihtamalla parane, mutta kyllä se kummasti joskus auttaa.
Tuosta "tätä ei sitten helpolla sössitä"-jutusta sen verran, että mikään avioliittopaperi tai yhteinen sopimus, miljardi lasta tai sata yhteistä kaveria tms ei ole riittävä syy pysyä suhteessa jos se suhde on paska. Jos äijä on niin tyhmä ettei arvosta sua, ei kuuntele sua eikä halua viettää aikaa yhdessä niin sisko, sä ansaitset parempaa ja suosittelen että annat sille paremmalle mahdollisuuden.
Olen joko hirveä jääräpää tai säälittävä pelkuri, mutta en halua lähteä tuolle tielle :)
Laita mies lukemaan tätä avioliitto palstaa, näytä oma tekstisi (se on hyvä ja asiallinen).
Lukekaa yhdessä muitakin juttuja. Keskustelkaa.
Tilanteenne kuulostaa siltä, että olette molemmat väsähtäneet tiukan paineen alla. Pikaohjeena pieni "pakkoloma", esim. lapset isovanhemmille viikonlopuksi. Työ ja koti sivuun, vain te kaksi ja valmiit ruoat (siis kotona ei kokata, eikä tiskata).
olipas neuvoja kerrakseen,, taidat olla aika nuorenpuoleinen itse myös, ainakin neuvosi vaikuttivat sen tasoisilta...alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin, ettei kannata ottaa niin raskaasti, olette nyt vaan molemmat väsyneitä,rakennusprojektistanne, tarvitsette aikaa..ei kannata luovuttaa...elämä ei vaan aina ole ruusuilatanssimista.
Miksi ensimmäisenä pitää pistää toinen selkä seinää vasten uhkaamalla ja kiristämällä.
Ennenmminkin näkisin että nyt on ihan oikeasti puhumisen paikka ja teidän yhteisen ajan järjestäminen jotenkin. Muksut vanhuksille nyt äkkiä yhdeksi viikonlopuksi ja te menette vaikka kylpylään tai vaeltamaan, muuten on lopun alkua.
Muistakaa yrittänyttä ei laiteta.
on aina yhtä tyhmä neuvo: joko tai minä lähden! Kannattaa pakata valmiiksi jos vaikka lupa lähtöön tulee. Ei se talonrakentaminenkaan mitään yksinkertaista herkkua ole. Byrokraatit pompottaa ja työpäivän jälkeen täytyy hankkia tarvikkeita yrittää tehdä jotain järkevää, siinä käy päivä lyhyeksi ja yöunille ei juuri pituutta kerry. Tuntuu vaan että kaikki naiset eivät sitä tahdo tai halua ymmärtää. Ilmeisesti se johtuu siitä että talon rakentaminen ja tehdyt työt ovat selvästi näkyvissä kun taas kotiäidin työt ovat ns. näkymättömiä töitä. Kannattaa kuitenkin olla kärsivällinen koska talo valmistuu koko ajan ja kiireeellisen työn osuus vähenee, eiköhän se stressi pikkuhiljaa laukea kunhan autat hieman. Ja edelliselle kirjoittajalle kerrottakoon että maailmassa on muutakin kuin MINÄ MINÄ MINÄ!!!!!!!!
Oikea mies ei koskaan kasva aikuiseksi.
Leikkimieli on todellisen miehen merkki.
Silti mies osaa olla vastuullinen.
Silti mies osaa tarvittaessa olla vakava.
Naistenkin olis syytä kokeilla "alentua" lapselliseksi.
oli totuuden siemen: mies ei koskaan aikuistu!
Toivottavasti koskaan.
Kuulosti niin tutulta, kun on vain omat tekemiset ja menemiset mielessä, ei sitä yhteistä oikein löydy. Mies ei kuitenkaan koskaan kasva niin aikuiseksi, että oppisi lukemaan ajatuksiasi.
Sinä saat olla aina se, joka keksii yhteistä hommaa. Mies oppii nopesti, ettei naiselle voi keksiä mitään mikä kelpaisi. Nainen yrittää keksiä jotain, mitä luulee miehenkin haluavan.
Onko ne ajatukset uusista ympyröistä ja tuulettumisesta yhteisiä?
Sitten kun on, ei kun toteuttamaan...
millään lailla näytä sinulle rakkauttaan.
Mitä nyt vähän käy töissä perheen etee, tuo leivän. Siinä sivussa rakensi vielä talonkin,
Täysin turha mies. Potki sitä heti persuksille ja hommaa uusi siihen uuteen taloonne. Osituskin on varmaan järjestettävissä siten että saat kaiken, tuhkatkin pesästä.
Sitten kun pääset töihin ym tuulettumaan ja tapaat ihmisiä ja siinä samalla jonkun miehen joka arvostaa sua ja sun tekemisiä, niin tahtomattasi ihastut. Arvostus on sellainen asia jota kaikki kaipaa, myös pelimiehet käyttää tätä asiaa hyväkseen.
ajan kaikki asiat mitkä teet kotona. Näytä sitten miehelle. Saa ehkä vähän perspektiiviä siihen, miten paljon hommia paiskit: lapsiperheessähän suurin osa työstä on täysin näkymätöntä, esimerkiksi siivous. Ja kerro miehelle myös, että uuvuttaa, ja pyydä apua. Nythän te puratte molemmat omaa väsymystänne toisiinne, sen sijaan että pystyisitte tukemaan toisianne. Täällä ehdotettu viikonloppuloma voisi tosiaan tehdä hyvää.
tehnyt perheen eteen yhtään mitää?
Eiköhän olisi syytä vaihtaa?
Olkaa itsellenne armollisia: pienet lapset, taloprojekti ym. Tiukalle vietyä lapsiperheen arkea se vain on. Sama juttu se on meillä ilman talon rakennusta, mutta miehen työ ohella opiskelua melkein viisi vuotta vanhan talon jatkuvat korjaustyöt. Välillä miettii itse kukin, että onko tässä mitään järkeä? Mutta jos ei isompia ongelmia ole ja seksikin sujuu, niin yrittäkää puhetasolla päästä johonkin yhteyteen. Ja nuo kateellisten "ota ja ero jätä se" pulinat jättäisin sinuna omaan arvoon. Meillä auttaa jaksamisessa kahdenkeskiset jutut: laivaristeily tai hotelliyö, tai jopa vain se, että lapset on yön mummolassa ja me kahdestaan kotona...
annettu eroamisesta ihan vääriä ohjeita.
Älä missään tapauksessa eroa heti. Anna miehesi ensin maksaa uusi talonne. eroa vasta sitten kun saat puolet taloanne mukaasi.
Huomioida miestäsi?
Mieshän käy töissä, rakentaa taloa ja tekee minkä ehtii ja jaksaa perheensä eteen!! Saako hän koskaa kiitosta, siitä että on jaksanut rakentaa kodin, olla isä lapsille ja hankkia elannon perheelle, olla puoliso ja elämänkumppani?
Kerroit itse olevan väsynyt ja kaipaavan huomiota mieheltäsi. Oletko miettinyt, että laittaisit lapset yökylään vaikka isovanhemmille, kummeille, tutuille? Yllätä miehesi ja valmista hyvää ruokaa, kata kauniisti tai tilaa/osta valmiina ja laita itsesi juhlakuntoon! Tai lähtekää yöksi pois kotoa, jossa olette kahdestaan.
Mielestäni nyt ei pidä yrittää "kepillä" vaan porkkanalla. Vaikka se voimillesi ottaa niin kokeile, kuinka se poikii vastavuoroisuutta. Mieskin kaipaa hellyyttä, hoivaa ja huomiota ja kiitoksen tekemästään. Olette molemmat väsyneitä ja parisuhde on hukkumassa vanhemmuuteen ja arkeen, missä alatte "kilpailemaan" kotitöillä ja vastakkainasettelu on valmis.
Kodinsiivouksesta ei kannata taistella, pyydä apua ystäviltäsi tai onko mahdollista palkata kotiapua?? Nykyisin saa verovähennysoikeudenkin 60%.
Samoin vanhemmuudesta, ei kilpailla vaan tuetaan ja lapsia voi kasvattaa myös huomioimaan isää. Ei kannata vaatia väsynyttä miestä lasten hampaiden pesua valvomaan tms. ei se käskemällä edisty : )
Miehen saa keskustelemaan esim. näin (kokeillut) kun on huolehtinut ensin hänen perus- tarpeistaan, ettei hänellä ole nälkä, jano tai väsynyt. Rauhoittaa ympäristön ja aloittaa positiivisilla asioilla, mitä hän on tehnyt ja asteittain siirtyy niihin, mikä itseään painaa.
Samoin kuin nainen, mieskin nauttii, kun häntä huomioi. Esim. Kylpy tai sauna, pesut ja hieronta, paijaaminen ym. helliminen, tekee hyvää kaikille.
Seksihän teillä sujui, hyvä! Nyt tuo verbaalinen puoli työnalle niin, kyllä ne lukot aukeaa. Muistat vain välillä kiittä ja huomata mitä hän on tehnyt! Me naiset helposti näämme vain ne pyykit, siivoukset ja ruoanlaitot ja talonrakentamista ja pihatöitä, autonhuoltoa, renkaiden vaihtoa jne.. pidämme itsestään selvyytenä. Onnittelen, sinulla on ihana mies ja lastesi isä, ette TE tätä nyt sössi : D
Nauttimisiin toinen toisistanne...toivottaa vaimo vm. 62
Lainaan kirjailija Heikki Turusta,
Mies raataa otsa hiessä ja rakentaa aitaa naiselleen, niin nainen pettyneenä odottaa, että mies huomaisi ja sanoisi; rakastan, rakastan.
Lopulta nainen sisuuntuu ja kysyy, etkö sä enää rakasta mua!
Johon mies vastaa, etkö sä *prkl* nää, mä rakennan aitaa SINULLE : D
Tai ainakin lomaosakkeen Espanjasta?
Sopikaa vaihtavanne rooleja pariksi päiväksi lomalla tai viikonloppuna. Sinä teet miehen hommat ja mies sinun. Opitte arvostamaan toistenne tekemisiä.
Ole myös kiitollinen että miehesi osaa tehdä ns. miesten hommia. Meidän perheessä minä teen nekin. Lapsia tai omakotitaloa ei siksi hankita.
Tyypillinen tarina,joita on Suomessa tuhansia!
Olosuhteet ovat vieneet teidät tähän.
Sinulla oli oma projektisi synnyttää lapset, miehelläsi omansa: rakentaa pesä.
Nyt teillä on siis pesä ja lapset...
ja vuosien puurtamisesta uupumus.
Älkää vaatiko mitään toisiltanne! Se on turha vaiva, ja vie konfliktiin.
Kaikki vaatimukset lopetettava ja heti, puolin ja toisin!
Eläkää päivä kerrallaan, järjestäkää toisillenne pieniä lepohetkiä. Mutta EI vaatimalla sitä toiselta!
Jos miehesi vaatii sohva-aikaa, anna hänelle. Tee vaikka herkku voileivät eteen. Aikaa myöten alat itsekin saada mieheltäsi huomionsosoituksia.
Jos on pieniä lapsia, viekää heidtä päiväksi, pariksi sukulaisille ja olkaa kahdestaan. Ei ole edes pakko lähteä mihinkään. Kunhan löhöätte.
Akut eivät hetkessä lataannu. Ihminen ei ole työkone.
Syyttely on pässimäisintä, mitä voit tehdä. Ota vastuu omasta hyvinvoinnistasi ja käytä älyä. Ongelmasi ovat ratkaistavissa ilman että kumpikaan osapuoli teistä laitetaan syytettyjen penkille.
Itse näytät olevan femakkokiihkoilijoiden paras opetuslapsi. Ero on selvästi tulossa ja hyvä niin, koska miehesi selvästi ansaitsee jonkun kunnon naisen sinun sijaasi.
Kiitos vastauksista kaikille, myös niille mukaville ihmisille, jotka eivät oloani juuri parantaneet.
Tiedostan kyllä että mieheni on jääräpäinen tosimies-HELMI tässä maailmassa. Arvostan häntä ja hänen pyrkimyksiään tehdä perheellemme koti (joka on itseasiassa jo toinen talo). Olen tehnytkin juuri näitä asioita joita neuvottiin, eli kantanut evästä eteen, patistanut ( antanut tilaisuuden) päästä nukkumaan univelkaa, ja tosiaankin hoitanut kodin pyykinpesuineen, ruan laittoineen ja siivouksineen. Katson että tämä on mahdollistanut sen että mieheni on päässyt ja jaksanut mennä rakennukselle päivästä toiseen. Olen kiitollinen siitä.
Mutta en enään jaksaisi kertakaikkiaan JATKAA tätä toisen palvelemista kuin lasta konsanaan. Myönnän kyllä että tuloksia syntyy, kun annan kaljan illalla käteen ja puen jonkin sexyn vaatteen päälleni, mutta ongelmaa se ei ratkaise...
Myönnän senkin että väsymyksestä ja uupumisestahan tässä on kyse. Ja olisi helppoa viedä ne lapset hoitoon, mutta kolmea lasta ei ihan helposti saa minnekään ja mummulat ovat molemmat pannassa alkoholin vuoksi. Meillä on kylläkin aikomus lähteä hotellilomalle ennen joulua. Ehkä tämä tilanne normalisoituu ajan kanssa, mutta tuntui siltä että piti päästä purkamaan höyryjä jonnekkin;)
Kiitos niille asiallisesti vastanneille varmaankin(?) kotiäideille, jotka oikeasti ymmärsivät mistä minä vaahtosin :)
Parhaimmat eli tyhmimmät kommentit kuulostivat pahasti mieheni sanomisilta, sillä erotuksella että, jos sieltä tulisi oikeasti noin suoraa tekstiä, niin antaisin varmaan turpaan;)
Maailma ei ole täydellinen, miehet eivät täydellisiä, avioliitot eivät ole täydellisiä.
Jos elo on suht ja koht kunnossa, niin olkaamme tyytyväisiä.
Aina on niitä, joilla on tosi huonosti...
kuolemaan johtava sairaus, paha vamma, kuolleet lähiomaiset, lapsi kuollut, nälkää, kylmää, kodittomuutta, häpeää, huumeita, viinaa, syrjintää, sodan kauheuksia.
Ajatelkaamme heitä, ja ollaan kiitollisia, vaikka väsyttää, vaikka kaikki toiveet elämässä eivät toteudu, vaikka mies tai vaimo ei ymmärrä...
Katseleppa miehesi isää, miten hän käyttäytyy ja kykenee puhumaan??
Yleensä ennemmin tai myöhemmin (iän myötä)poika alkaa muistuttaa isäänsä ja tällä en tarkoita vanhenemista vaan sosiaalisen ympäristön mallia.
Mainitsit alkosta "mummulat ovat molemmat pannassa alkoholin vuoksi" onko se ollut jo lapsuudesta lähtien??
Kun on lopen uupunut, silloin ei pidä tehdä mitään. Silloin levätään ja tehdään vain välttämätön mitä ilman ei selviä.
Tottahan se on, että pienten lasten äidin pitää päästä välillä pois kotoa. Salliiko taloudellinen tilanne lastenhoitajan palkkaamista esim. viikonlopuksi? Jolloin saisitte "vetää henkeä" ja viettää aikaa keskenään...
Tai voiko kodinhoidollista tasoa madaltaa, jolla saa lisäaikaa lepoon? Toki tilanteesi ei ole helppo, mutta jälkeenpäin niitäkin aikoja muistelee lämmöllä : )
Sitäpaitsi...ei miesten pidäkkään koskaan kasvaa aikuisiksi, vaan isoksi : ) kenenkään ei pidä omaa sisäistä lastaan tappaa : )
jos hän on tekijä niin voi olettaa, että hän haluaa sinunkin tekevän jotain. Sinä olet ajattelija ja haluat miehen ajatelevan teitä ja suunnittelevan asioita parisuhteen parhaaksi. Entäpä jos miehesi ei osaa muuta? Silloin sinä et voi asialle mitään. Yritä vain elää ja ottaa vastuu omasta onnellisuudestasi. Älä vastuuta miestäsi tekemään sinua onnelliseksi koska onni on kuitenkin omien korvien välissä. Jos taas tilanne ei ole sitä mitä haluat, tee muutoksia. Pahinta mitä voit tehdä itsellesi ja parisuhteellesi on se, että odotat toisen muuttuvan mieleiseksesi. Entäpä jos miehesi tekee samoin, oletko valmis muuttumaan hänen tarpeidensa ja tahtonsa mukaan?
No saduissa se voi lentää........
Haluanko edes kasvaa aikuiseksi. Lapsenomaisuus on ainut tapa ymmärtää edes jotenkin naistani. Yksi on elämä, yksi on naiseni.