Olenpa tässä lyhyen elämäni aikana miettinyt asioita tuohon paljon puhuttuun itsetuntoon liittyen. Mielestäni siinä on kaksi eri osa-aluetta jotka täytyisi osata pitää erillään, itseluottamus ja omanarvontunto.
Itseluottamus voi parantua ja paraneekin pitämällä huolta ulkonäöstään, saamalla kokemusta jne.
Jos taas omanarvontunto on nollissa, se yleensä romuttaa perusitseluottamuksenkin. Eikä sitä kannata lähteä paikkaamaan ulkoisilla jutuilla tai lopputuloksena on jotain "Musta tuli hyvä ihminen kun ostin merkkivaatteet, tehkää muutkin samoin tai ansaitsette olla luusereita" - ajattelua. ts. sitä paljon puhuttua pönkittämistä.
Omanarvontunnon parantaminen onkin sitten vähän kinkkisempi juttu, itselläni ei ole antaa mitään ohjeita, kyseessä aika syvä juttu...
Saiko kukaan tästä irti mun pointtia?
Itseluottamus voi parantua ja paraneekin pitämällä huolta ulkonäöstään, saamalla kokemusta jne.
Jos taas omanarvontunto on nollissa, se yleensä romuttaa perusitseluottamuksenkin. Eikä sitä kannata lähteä paikkaamaan ulkoisilla jutuilla tai lopputuloksena on jotain "Musta tuli hyvä ihminen kun ostin merkkivaatteet, tehkää muutkin samoin tai ansaitsette olla luusereita" - ajattelua. ts. sitä paljon puhuttua pönkittämistä.
Omanarvontunnon parantaminen onkin sitten vähän kinkkisempi juttu, itselläni ei ole antaa mitään ohjeita, kyseessä aika syvä juttu...
Saiko kukaan tästä irti mun pointtia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Musta tuli hyvä ihminen kun ostin merkkivaatteet, tehkää muutkin samoin tai ansaitsette olla luusereita"
Tuo ei ole itsetuntojuttu vaan osoitus neuroottiseta luonteesta. Neuroosit ilmenevät kompensaatioina.
Huono itsetunto on yksi kaikkein väärinymmärretyimpiä psykologisia termejä. Tälläkin palstalla sitä käytetään aika surutta leimasimena.
Meillä kaikilla on jossain suhteessa huono itsetunto. Se on yksi ihmisenä olemisen peruspiirteistä. Joillain se ilmenee työympäristössä, toisilla sosiaalisessa elämässä. Kolmas ei tule toimeen vanhempiensa kanssa jne. Ei kannata huolestua. Kaikilla meillä on sama vaiva. Toiset vaan osaa kätkeä sen paremmin.
Omalta kohdaltani tiedän, että itseluottamukseni on melko iso. En pelkää esim. työelämän haasteita, vaan jopa nautin niistä, kun uskon ja tiedän niistä suoriutuvani.
Omanarvontuntoni sen sijaan on pieni. Olen useimmiten sitä mieltä, että minä voin olla kynnysmattona jos muilla on kuraiset jalat.
Tätä varmaan ajoit takaa?