Syvyyksistä huudan sinua, Herra!!!

Olen pienestä asti jotenkin mielessäni vaistonnut/ajatellut, että Jumala on todella lähellä ja sillä on mulle joku tehtävä??

Kuitenkin, mulla on jo 4 vuotta mennyt tosi huonosti, kun syyllisyyden tunne ahdistaa. Kenellekään ei voi puhua, että luulen ruumiini olevan sairas, vaikka kuinka olen ihan huomaamattanikin yrittänyt elää Jumalan tahdon mukaisesti.
Olen milloin rukoillut ja milloin kapinoinut, mutta kuitenkin pyytänyt aina anteeksi, kun ahdistukselleen ei mitään voi.
Välillä olen ajatuksissani myös yrittänyt kieltää Jumalan olemassaolon, mutta en vaan onnistu vaikka miten yritän?

Sieluni on puhdas, mutta viime aikoina on tuntunut, etten vaan enää taida kestää näitä kipuja, ja olenkin juonut enemmän ja harkinnut vakavasti itsemurhaa, myös tänään.

Olin tosi surullinen ja tuntu melkeen kipua sydämmessä, kun lueskelin ja tajusin, miten Saatana yrittää eksyttää ihmisiä. Yleensä en ole siihen edes uskonut, mutta ajattelin kaikkia niitä ihmisiä ja miten he hukkuvat tämän maailman kylmyyteen, eivätkä löydä Jumalan valoa.
Äkkiä sydämmeen tuli vaan ihan sairaan voimakas elpymisen, rakkauden, itkun, surun ja hyvänolon tunne kaikki samaan pakettiin. Itkin silmäni vuolaaksi ja antauduin sille täysin. Nyt on taas hyvä olla, mutta en tiedä mihin mä tästä joudun.
Mikä toi tunne olikin, ei ollu kyllä ihan eka kerta, mutta anto ainakin voimia.
En silti oo vieläkään varma, kannattaako mun enää elää täällä..
5250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Paavalin sanat vanginvartijalle ovat edelleen mitä ajankohtaisemmat. "Älä tee itsellesi mitään pahaa" Elämä on liian arvokas tuhottavaksi. Kuten jo huomasit Jeesus on täynnä hyvyyttä ja elämää. Hän on tullut että meilläkin olisi elämä ja yltäkylläinen elämä. Rukoillaan vielä yhdessä: Kiitos Jeesus että tulit auttajaksi. Elämä ilman sinua on tyhjää ja valotonta. Tule minun sisimpääni ja johdata. Anna armosi syleilyn ympäröidä minut, ja jos voit käyttää minua niin käytä. Tiedät osoitteen. Antaudun nyt kokonaan sinun johtoosi Herra Jeesus. Muistat kai Jeesus sanoi Juutalaisille jotka kysyivät kuinka he voisivat tehdä Jumalan tekoja? Jeesus sanoi ”Se on jo Jumalan teko kun uskot Jumalaan ja häneen jonka Jumala on lähettänyt syntiemme sovittajaksi . Katsellaan siis Jumalan Karitsaa jota pois ottaa maailman synnit, vielä tänäkin päivänä. Ole siunattu Jeesus nimessä . Laitan vielä loppuun erään ihanan veljeni netti kirjoituksen tästä samasta aiheesta.

jottei totuus unohtuisi
Trubaduuri 31.8.2006 klo 09.11

Luoja, taivaallinen Isä on elämän ilon lähde,
joka pulppuaa ajatonta rakkautta ja viisaita sanoja sekä uusia raikkaita ajatuksia, siksi ihmisen kannattaa olla yhteydessä Luojaansa, Jumalaansa, taivaalliseen Isäänsä "Isä meidän" rukouksen avulla, tuon ko. rukouksen sanat ohjeineen löytyy Matteuksen kirjan luvusta kuusi ja ohjeet alkavat luvusta viisi. Tuon rukouksen toi sankkojen ihmisjoukkojen tietoisuuteen ihmisen Poika, Voideltu, Kristus, jonka mukaan kaikki aidot ja oikeat uskovat ihmiset ovat saaneet yhteisen nimityksensä, Kristityt, jotka eivät siis ole erikseen jotakin uskontokuntaa edustavia, vaan he edustavat täällä maan päällä vain Luojaansa, taivaallista Isäänsä, joka on kaikkein Korkein ja Ylhäisin.

ja lepää siinä..ei hän siitä sinun anna pudota vaikka väsynyt ja sairas olisitkin - olet selvästi levon tarpeessa..

Jumala ei tahdo,että teet itsellesi mitään pahaa

Äänestä

Nuo "oireet", jotka mainitsit, ovat itse asiassa puhdistautumisoireita PAREMPAAN. Sinun täytyy ensin elää surusi läpi ja käsitellä tunteesi ennenkuin voit TODELLA PARANTUA!

Äänestä

Jumala auttoi sinua jo tuolla kokemuksellasi.
Rukoile ja usko edelleenkin Häneen. Älä murehdi huomista. Kyllä Hän pitää sinusta huolen.
Muista, että Jumala on rakkaus. Sinä olet Hänen kämmenellään ja siinä on varmasti turvassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väsynyt taistelija kirjoitti:

Olen pienestä asti jotenkin mielessäni vaistonnut/ajatellut, että Jumala on todella lähellä ja sillä on mulle joku tehtävä??

Kuitenkin, mulla on jo 4 vuotta mennyt tosi huonosti, kun syyllisyyden tunne ahdistaa. Kenellekään ei voi puhua, että luulen ruumiini olevan sairas, vaikka kuinka olen ihan huomaamattanikin yrittänyt elää Jumalan tahdon mukaisesti.
Olen milloin rukoillut ja milloin kapinoinut, mutta kuitenkin pyytänyt aina anteeksi, kun ahdistukselleen ei mitään voi.
Välillä olen ajatuksissani myös yrittänyt kieltää Jumalan olemassaolon, mutta en vaan onnistu vaikka miten yritän?

Sieluni on puhdas, mutta viime aikoina on tuntunut, etten vaan enää taida kestää näitä kipuja, ja olenkin juonut enemmän ja harkinnut vakavasti itsemurhaa, myös tänään.

Olin tosi surullinen ja tuntu melkeen kipua sydämmessä, kun lueskelin ja tajusin, miten Saatana yrittää eksyttää ihmisiä. Yleensä en ole siihen edes uskonut, mutta ajattelin kaikkia niitä ihmisiä ja miten he hukkuvat tämän maailman kylmyyteen, eivätkä löydä Jumalan valoa.
Äkkiä sydämmeen tuli vaan ihan sairaan voimakas elpymisen, rakkauden, itkun, surun ja hyvänolon tunne kaikki samaan pakettiin. Itkin silmäni vuolaaksi ja antauduin sille täysin. Nyt on taas hyvä olla, mutta en tiedä mihin mä tästä joudun.
Mikä toi tunne olikin, ei ollu kyllä ihan eka kerta, mutta anto ainakin voimia.
En silti oo vieläkään varma, kannattaako mun enää elää täällä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu