Seuraavassa otteita libanonilaissyntyisen toimittajan Brigitte Gabrielin
puheesta Duke-yliopistossa Pohjois-Carolinassa 13.10.2004:
"Kasvoin Libanonissa, missä minulle opetettiin, että juutalaiset ovat
pahoja, että Israel on paha ja että Lähi-itään tulee rauha vasta sitten,
kun juutalaiset on hävitetty ja työnnetty mereen."
"Kun (Libanonissa) muslimit ja palestiinalaiset julistivat pyhän sodan kristitylle
väestölle 1975, he alkoivat murhaamaan kristittyjä kylä kylältä Minä elin
pommisuojassa 10-vuotiaasta 17-vuotiaaksi, ilman sähköä, nälässä, peläten
vedenhakureissuilla sala-ampujien luoteja."
"Juuri Israel tuli Libanonin kristittyjen avuksi. Kun äitini haavoittui
muslimien luodeista, hänet vietiin Israeliin sairaalahoitoon. Tullessani
ensiapuun järkytyin siitä, mitä näin. Siellä oli satoja haavoittuneita ihmisiä
- muslimeja, palestiinalaisia, libanonilaisia kristittyjä, israelilaisia
sotilaita - makaamassa lattioilla. Lääkärit hoitivat jokaista sen mukaisesti,
kuinka kiireellisiä heidän vammansa olivat. He hoitivat minun äitiäni ennen
kuin vieressä makaavaa israelilaista sotilasta. He eivät kyselleet uskontoa
tai poliittista tausaa - he näkivät vain ihmisiä avun tarpeessa."
"Ensimmäistä kertaa näin sellaisen inhimillisen mielenlaadun, jota tiedän,
että minun omassa kulttuurissani ei olisi osoitettu viholliselle. Koin
israelilaisten arvomaailman, kun he kykenivät rakastamaan vihollisiaan jopa
kaikkein vaikeimmissakin olosuhteissa. Vietin 22 päivää tuossa sairaalassa,
ja ne päivät muuttivat elämäni ja maailmankatsomukseni. Tajusin, että olin
niellyt oman hallitukseni keksimät valheet juutalaisista ja Israelista -
valheet, jotka olivat niin kaukana todellisuudesta. Tiesin täysin varmasti,
että jos olisin ollut juutalainen avuntarvitsija arabisairaalassa, minut
olisi lynkattu ja heitetty ulos "Allahu Akbar" -huutojen kaikuessa."
"Ystävystyin israelilaissotilaiden perheiden, erityisesti erään Rinan kanssa,
jonka ainoa poika oli haavoittunut silmiinsä. Eräänä päivänä Israelin armeijan
yhtye tuli soittamaan israelilaisia kansanlauluja kohottaakseen haavoittuneiden
sotilaiden mielialaa. Kun yhtye ympäröi hänen poikansa vuoteen ja alkoi
soittaa laulua Jerusalemista, Rina ja minä aloimme molemmat itkeä. Minä
tunsin olevani ulkopuolinen ja aioin lähteä huoneesta, mutta hän veti minut
takaisin, syleili minua yhä itkien ja sanoi: 'Se ei ole sinun vikasi.' Me
vain seisoimme siinä itkien ja pitäen toisiamme kädestä."
"Miten suuresti eroaa tämä äiti, joka katsoo haavoittunutta 19-vuotiasta
poikaansa ja yhä kykenee rakastamaan minua, vihollistaan, muslimiäidistä,
joka lähettää poikansa räjäyttämään itsensä kappaleiksi tappaakseen muutaman
juutalaisen tai kristityn. Ero arabimaailman ja Israelin välillä on arvoissa
ja luonteessa. Se on barbarian ja sivistyksen, demokratian ja diktatuurin
välinen ero."
"Aiemmin ajateltiin, että helvetin alimmissa loukoissa on paikka sellaisille,
jotka tahallaan murhaavat lapsen. Nyt israelilaislasten tahallinen murhaaminen
on legitimoitu "palestiinalaiseksi vastarintataisteluksi". Kuitenkin, kun
se hyväksytään israelilaisia vastaan, siitä tulee sallittua kaikkialla
maailmassa, eikä sitä hallitse mikään muu kuin niiden ihmisten uskomukset,
jotka kietovat itsensä dynamittiin ja nauloihin tappaakseen lapsia jumalansa
nimessä."
"Sen seurauksena että palestiinalaisia on rohkaistu ajattelemaan, että israelilaissiviilien
murhaaminen on legitiimi tapa ajaa heidän asiaansa, maailma kärsii nyt terrorin
vitsauksesta kaikkialla Nairobista New Yorkiin, Moskovasta Madridiin, Balista
Beslaniin."
"Jotkut syyttävät itsemurhaiskuista " miehityksen aiheuttamaa epätoivoa".
Antakaa kun sanon teille totuuden. Ensimmäinen suuri terrori-isku, jonka
arabit suorittivat Israelia vastaan tapahtui 10 viikkoa ennen kuin Israelin
valtio edes syntyi. Sunnuntaiaamuna 22.2.1948 kuorma-autoihin sijoitettu
kolmoispommi räjähti Ben Jehuda -kadulla Jerusalemin juutalaisella alueella.
54 ihmistä kuoli ja satoja haavoittui. Joten on ilmeistä, ettei arabiterrorismi
johdu 'miehityksestä' tai 'epätoivosta', vaan pelkän Israelin valtion ajatuksenkin
vastustamisesta."
"Niin monta kertaa viimeisen sadan vuoden aikana hyvät ihmiset ovat katsoneet
sivussa tekemättä mitään antain pahan tapahtua. Samoin kuin Amerikka astui
esiin kommunismia vastaan ja voitti sen, nyt on aika astua esiin uskonnolliseen
fanaattisuuteen ja suvaitsemattomuuteen perustuvaa terroria vastaan. Nyt
on aika jokaisen nousta tukemaan ja puolustamaan Israelia, joka taistelee
eturintamassa terrorismia vastaan."
Brigitte Gabrielin internet-sivusto löytyy osoitteessa http://www.americancongressfortruth.com
Brigitte Gabrielin uusin kirja "Because they Hate: A Survivor of Islamic
Terror Warns America" on saatavilla Amazon.com -nettikirjakaupasta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo kuvastaa hyvin sitä valtavaa moraalista ja kulturellista eroa, joka vallitsee juutalaiskansan ja äärimuslimien välillä.
Tahdoimme tai emme, niin Israel edustaa samoja arvoja, joihin me länsimaalaisetkin tukeudumme, mutta äärimuslimit edustavat jotain kavahdettavaa, pimeää arvomaailmaa, jonka kanssa äärimmäisen harvat ihmiset haluavat olla tekemisissä.
Surullista on, että tällä palstalla näyttää kuitenkin viihtyvän näitä äärimmäisen harvinaisia pro-terroristeja, joiden arvomaailma on lähempänä islamisteja kuin länsimaista humaanisuutta...
Ja, kun ottaa huomioon,että mahdollinen kirje oli vielä kirjoitettu USA.ssa, Pohjois Carolinassa. Onneksi se oli propaganda-vapaa,eikö totta? Juuri vastaavanlaisiin "totuuksiin" on aika moni hihhuli meilläkin hurahtanut. Kun tuon Hitmanin metkut tietää,tietää myös kuka on vastanut "avaajan" avaukseen!!! (en ole Iron Mikes)
miten palestiinalaisten puolella alkavat juhlat,
kun joku itsemurhaterroristi onnistuu aikeissaan.
Syyskuun 11. pv :n iskun jälkeenkin siellä tanssit-
tiin ja jaettiin lahjoja onnistuneen iskun jälkeen.
Että täämmöisiä rauhaa rakastavia!!!!!!!
" Ja, kun ottaa huomioon,että mahdollinen kirje oli vielä kirjoitettu USA.ssa, Pohjois Carolinassa. Onneksi se oli propaganda-vapaa,eikö totta?"
Missä maassa tai kylässä juttu olisi pitänyt kirjoittaa, jotta se olisi uskottava ?
Eikös Israelin iskussa Jeninin "pakolaisleiriin" kuollutkin 500 "siviiliä"? Näin meille kerrottiin keväällä 2002.
No, sittemmin YK:n suorittamissa tutkimuksissa selvisi, että kuolonuhreja olikin 52 ja niiden siviilienkin kanssa oli vähän niin ja näin.
Että se niistä "totuuksiin" hurahtamisista.
Kuka lie teille kertonut moisia lukuja Jeninistä, sillä YK ei koskaan tutkinut tapahtumia paikan päällä, koska Israel kieltäytyi yhteistyöstä.
Tuo 500 siviiliä, joista yli 70 lapsia, oli koko operaatiossa kuolleiden palestiinalaisten arvioitu määrä.
IDF kylläkin alunperin ilmoitti 12.4.2002 kuolleita olevan satoja, olisitteko sieltä saaneet tuon luvun 500?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000018187838#22000000018187838
Niin ja näin: siviilejä kuoli Jeninissä YK:n mukaan yli 20. Paljonko uhreja todellisuudessa oli, sitä ei tiedä kai kukaan.
Tosiaankin, teitittely johtuu vain siitä, että puhut itsestäsi kuin kuninkaalliset me-muodossa...
Mikä ihmeen muslimitoimittaja? Brigitte Gabriel on kristitty televisiotuottaja/mainostoimiston omistaja, jonka asiakkaita ovat juutalaisten johtamat amerikkalaiset tv-yhtiöt. Brigitten tehtävä on nimenomaan manipuloida amerikkalaiset ja muut läntiset maat ottamaan osaa Amerikan "terrorisminvastaiseen" työhön ja tukemaan Israelia = vihaamaan arabeja ja muslimeja. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Her clients include ABC, NBC, CBS, Fox News, CNN, Discovery, TLC, History Channel, "Oprah Winfrey Show," "20/20," "World News Tonight" and "Good Morning America" to name a few.
Juutalaisten harjoittamasta terrorismista, jo kauan ennen Israelin valtion syntymistä niin arabeja kuin brittiläisiä vastaan, on saatavissa faktatietoa pilvin pimein, kun vain viitsii hakea.
Mietityttääkin tämän viestiketjun aloittajan motiivit.
Brigitte Gabriel (nimestään huolimatta ei oikein enkeli, sillä oikea kristitty ei pyri lietsomaan vihaa vaan rakentamaan rauhaa)
http://www.snopes.com/politics/soapbox/gabriel.asp
http://www.intelligencesummit.org/speakers/BrigitteGabriel.php
Informaatiota Amerikan juutalaisista Bushin hallinnossa:
http://www.biblebelievers.org.au/bushlist.htm
Informaatiota juutalaisuudesta:
http://www.jewwatch.com/
on muiden uskontojen hävittäminen maailmasta. iranin natsimullahit odottavat kahdettatoista hitlerimaamia eli mahdia saapuvaksi maailmaan. ainoa tapa jolla shiiat uskovat hitlermuslimi-imaamin saapuvan maailmaan on ydinsota, ja iranin ydinaseiden testauskohde on eurooppa. islam on satanismia, suoraan saatanasta sikiännyt likainen saatananpalvontarituaali.
Mielenkiintoista. Kerro lisää vanhemmistasi ja tavoitteistanne.
Tämä samainen rauhanenkeli puolusteli Fox Newsille (no kanavavalintansa tuskin yllättää ketään) amerikkalaisten toimesta Irakissa tapahtuvia kidutuksia, perusteenaan 'arabit haluavat että heitä kidutetaan, koska se on vahvan johtajan merkki'.
Että sellaista inhimillistä mielenlaatua. Se siitä barbarian ja sivistyksen, demokratian ja diktatuurin välisestä erosta.
PS. Libanonin maroniittikristittyjen avuksi 1976 tuli muuten muslimivaltio Syyria, ei Israel.