Kun hermot, vihanhallinta ja itsekuri puuttuvat

Nimetön

Ongelma on siis se että minulla menee aivan uskomattoman nopeasti hermot. Siis heti. En siedä minkäänlaista stressiä, vaikka todellisuudessa ei edes ole stressattavaa.
Tämä ei ehkä kuulosta kovin vakavalta, mutta sitten kun ne hermot menee, niin maailma mustenee hetkeksi enkä ymmärrä mitä teen. Tänään sattui olemaan silmälasit ja puukko kädessä kun pinna paloi. Luojan kiitos ne oli lasit jotka lensi mieheni naamaan.
Mieheni, jolla on järkyttävän hyvät hermot, ja on kärsivällisin ihminen jonka tiedän, lähti vetämään. Suurin ongelma on juuri se, että en tiedä koska mieheni lähtee lopullisesti. Vuoden on jaksanu kattella tällaista hermorauniota jolla ei ole edes syytä hermoilla, pelkään että pian tulee senki mitta täyteen. Ja tämä tänpäiväinen on siis ihan normaalia, aiemmin päivällä lensi lautanen. Ongelma ei ole varmaan se että hermot menee, en vain hallitse itseäni ollenkaan, eikä muissakaan asioissa ole minkäänlaista itsekuria...
En haluaisi mitään vahvoja lääkkeitä, Löytyykö jotain esimerkiksi luontaistuotelääkkeitä jotka auttaisivat stessinsietoon tai jotain muuta apua millä saisi pidettyä hermot kurissa?

Huom, kun saan hermokohtauksen tulee "fyysisiä oireita", tärisen, päässä pyörii, sydän hakkaa, hengitys kiihtyy... Mutta sitten kun saan jotain heitettyä tai potkaistua niin helpottaa. Senkin voisi vielä mainita että kun en hermoile olen ihan normaali iloinen ihminen, en ole mikään hullu, muutun vain hulluksi kun pinna palaa.

95

33593

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kekka

      teksti oli ihan kuin mun kirjoittamaa. Saatan lyödä, tai heittää miestäni joillain ja samalla huudan ihan kamalia aioita enkä tajua mitä teen, ennen kuin myöhemmin kun olen rauhoittunut ja silloin kaduttaa. eipä siinä sitten enää paljon auta pyydellä anteeksi.. Itse olen syönyt "tyyneyden tippoja" niitä saa luontaistuote kaupoista, kyllä jonkinlaista eroa olen ollut huomaavinani, ainakaan en enää niin helposti hermostu, vaikkakin hermostuessani olen edelleen samanlainen. Usein myös kun raivostun alan täristä ja tuntuu etten pysty hengittämään, joskus saatan jopa repiä ison tukon hiuksia päästäni. Kerran myös mursin varpaani kun potkaisin seinään niin kovin raivoissani, enkä edes huomannut sitä ennen kuin tajusin etten voi kävellä.. lääkärissä en ole uskaltanut käydä, kun ajattelen että se on kai ihan normaalia. mutta silti on mielessä käynyt että onko vai onko minulla jotain psyykkisiä ongelmia. Välillä pelkään itsekin itseäni.. :l
      jos jollain on tosiaan jotain neuvoja tms, niin minäkin olisin halukas kuulemaan. :)

      • Nimetön

        ...tyyneyden tipat ovat? Onko ihan virallinen nimi?

      • tohtori x
        Nimetön kirjoitti:

        ...tyyneyden tipat ovat? Onko ihan virallinen nimi?

        loppuu se valitus ja vittuilu.

    • siltä vaikuttaa

      E-PILLEREITÄ?

    • ei enää huutaja

      Kuika olet käyttäytynyt aikaisemmin? järjetön riehuntasi kertoo sinun olevan todella ahdistunut. Onko elämäsi kaaoksessa? Raha- tai työhuoia? Nukutko öisin?Onko sinulla hyvää ystävää jolle uskoutua? Olisi tärkeää hyvinvointisi kannata hankkia terveempiä keinoja poistaa ahdistustasi. arvelen sinun olevan masentunut. Positiivista, että et pidä käytöstäsi hyvänä. voisit alkajaisiksi mennä aina eri huoneeseen kun raivokohtaus on alkamassa.

    • paineita

      tosiaan kirjoitin ekan kerran koko palstalle, kun olin rikkonut potkulla oven. Eipä siinä silloin, kun raivari nousee ykkösestä sataan nopeammin kuin sekunnin sadasosa, niin paljon ehdi mennä toiseen huoneeseen tai riidellä rakentavasti. Musta tulee ihan hullu ja kiroilen ja hirveitä sanoja, että se on ihan painokelvotonta. Tiedän kyllä, että meillä se on siivoamiseen liittyvää, kun joutuu tekeen ite kaikki, jos haluaa, että on puhdasta. Mutta mitään arvostusta ei saa.
      kerron heti, jos keksin, miten tän raivon saa pois.

    • tulikyyhky

      Itselläni hermot palaa useamman kerran päivässä mut saan jotenki nykyään hallittua ne siis en enää riehu ja raivoa monta tuntia päivässä.Pelkään et nykyinen avo miehenikin jättää minut niinkun kävi exänkin kanssa.hermot menee millon mistäkin en siedä lehtiä tai mitään pöydillä tai missään mihin ne ei kuulu.Tressaan kaikista mahdollisista asioista enkä voi itselleni mitään,syön cipralex nimisiä rauhottavia kerran päivässä otan 10 mg.Kärsin myös paniikki häiriöstä mikä varmasti auttaa asiaa hermojen menemisessä.On minulla psykiatrin numero ja pitäis soittaa ja varata aika mut en vaan uskalla soittaa,olen käynyt puhumassa jo monelle eri psykiatrille

      • heppa8

        Minulla on ihan sama juttu, paitsi että olen 16.v. että onkohan ihan normaalia jo näin "nuorena"? Koulussa saan ihan kamalia raivokohtauksia, olen heittänyt opettajia päin mm. kirjoilla ja viime viikolla särjin lautasen ja lasin yms. Olen tosi iloinen ja mukava, mutta saatan saada ihan yhtäkkiä raivokohtauksen. Kaverit ovat jo ihan huolissaan, pitäisi varmaan käydä terkkarillla puhumassa tai jotain...

      • mitäjos
        heppa8 kirjoitti:

        Minulla on ihan sama juttu, paitsi että olen 16.v. että onkohan ihan normaalia jo näin "nuorena"? Koulussa saan ihan kamalia raivokohtauksia, olen heittänyt opettajia päin mm. kirjoilla ja viime viikolla särjin lautasen ja lasin yms. Olen tosi iloinen ja mukava, mutta saatan saada ihan yhtäkkiä raivokohtauksen. Kaverit ovat jo ihan huolissaan, pitäisi varmaan käydä terkkarillla puhumassa tai jotain...

        Mahtavaa että on muitakin. Itse täytän myös 16 ja pinna on palaa lähes kaikesta.
        Jos on paha päivän voin suuttua ihan mistä tahansa. Olen erittäin herkkä siitä jos joku sanoo minulle vähänkin loukkaavan sanan.
        Siskoni sanoin huoraksi ja mätkäytin oikein kunnolla nenään että verta tuli ja paljon. Poikaystäväni taas härnäsi taukoamatta kaverinsa kanssa kunnes minulla paloi pinna lopullisesti ja kaikin voimin pyrin kostamaan sitä, purin,löin,potkin ja raavin.
        Pahasti suuttuessani minusta voi tulla agressiivinen. Muuten vain huudan täyttä kurkkua ja paukutan ovia ja lennätän tavaroita. Pakko keksiä muutos tähän hulluuteen että en menettäisi poikaystävääni tälläisen tyhmyyden takia.

      • arghtaa
        mitäjos kirjoitti:

        Mahtavaa että on muitakin. Itse täytän myös 16 ja pinna on palaa lähes kaikesta.
        Jos on paha päivän voin suuttua ihan mistä tahansa. Olen erittäin herkkä siitä jos joku sanoo minulle vähänkin loukkaavan sanan.
        Siskoni sanoin huoraksi ja mätkäytin oikein kunnolla nenään että verta tuli ja paljon. Poikaystäväni taas härnäsi taukoamatta kaverinsa kanssa kunnes minulla paloi pinna lopullisesti ja kaikin voimin pyrin kostamaan sitä, purin,löin,potkin ja raavin.
        Pahasti suuttuessani minusta voi tulla agressiivinen. Muuten vain huudan täyttä kurkkua ja paukutan ovia ja lennätän tavaroita. Pakko keksiä muutos tähän hulluuteen että en menettäisi poikaystävääni tälläisen tyhmyyden takia.

        Mulla on selvä juttu sinänsä, parisuhteen aikana nää kaikki on tapahtunut. Tänään viimeksi ja nyt päätin, että tämä oli viimeinen kerta ja eiköhän tuo suhdekin tähän päättynyt.
        Lupasin hakea maanantaina viimeistään apua ja yrittää selvitä tämä elämä. Mulla on niin itsetuhoisia aikoimuksia ollut viimeisen viikon. Mutta tiedän tähän kaikkeen syynkin. Ette ole ainoita,kerron kuinka tästä päästään, jos päästään.

      • kn
        arghtaa kirjoitti:

        Mulla on selvä juttu sinänsä, parisuhteen aikana nää kaikki on tapahtunut. Tänään viimeksi ja nyt päätin, että tämä oli viimeinen kerta ja eiköhän tuo suhdekin tähän päättynyt.
        Lupasin hakea maanantaina viimeistään apua ja yrittää selvitä tämä elämä. Mulla on niin itsetuhoisia aikoimuksia ollut viimeisen viikon. Mutta tiedän tähän kaikkeen syynkin. Ette ole ainoita,kerron kuinka tästä päästään, jos päästään.

        Kuulostaa tutulta kaikki nuo vihan purkaukset. En todellakaan pysty laskemaan kymmeneen tiukan paikan tullen, jos olen joltakulta erehtynyt neuvoa kysymään... Hermot menee ja huuto alkaa... ja aina mitättömistä syistä. Purkauksen jälkeen olen todella väsynyt ja "tyhjä". Pitäisi hakea ulkopuolista apua, mutta miksi kynnys on niin korkea? Ja kun mukana on perhe ja lapset, oma vastuu pitäisi todellakin asiassa kantaa... Minäkin olen pyhästi päättänyt ryhdistäytyä ja hakea apua. Kerran otinkin jo yhteyttä psykiatriin, mutta hän viestitti ettei voi ottaa vastaan kiireden takia. Tosi kannustavaa... Terveyskeskuslääkärin kautta en millään haluaisi kinuta aikaa, ja miten otan asian esiin hänen kanssaan? Pelkään kai vähättelyä ja torjumista... tosiasia on silti että ryhdistäytyä pitää, tavalla tai toisella...

      • hjärrrttah
        mitäjos kirjoitti:

        Mahtavaa että on muitakin. Itse täytän myös 16 ja pinna on palaa lähes kaikesta.
        Jos on paha päivän voin suuttua ihan mistä tahansa. Olen erittäin herkkä siitä jos joku sanoo minulle vähänkin loukkaavan sanan.
        Siskoni sanoin huoraksi ja mätkäytin oikein kunnolla nenään että verta tuli ja paljon. Poikaystäväni taas härnäsi taukoamatta kaverinsa kanssa kunnes minulla paloi pinna lopullisesti ja kaikin voimin pyrin kostamaan sitä, purin,löin,potkin ja raavin.
        Pahasti suuttuessani minusta voi tulla agressiivinen. Muuten vain huudan täyttä kurkkua ja paukutan ovia ja lennätän tavaroita. Pakko keksiä muutos tähän hulluuteen että en menettäisi poikaystävääni tälläisen tyhmyyden takia.

        kirjotan tällai vuoden myöhässä, mutta kirjotampa kuitenki...

        mäkin olen vielä nuori, eli siis 20 vuotta. ja mun kiukkuongelmani alko suunnilleen vuosi sitten.. en tiiä mistä kaikki lähti, mutta sen jälkeen oon ollu ihan kamala jos suutun. pinna palaa tosi nopeasti ja ihan pienistäkin asioista. ja sitte ku se pinna palaa, ni en pysty kontrolloimaan itseäni: vittuilen, huudan tai lyön tai potkin sitä, jonka kanssa hermot meni... toisinaan mun vihani kestää parikin päivää (tosin silloin en enää huuda, mökötän vain) ja toisinaan heti purkauksen jälkeen kaduttaa ja haluaisin perua sanomani/tekemäni....
        viime aikoina oon yrittäny "neutralisoida" kiukkuani pitämällä tunteet ja pahat sanat sisälläni, mutta silloin asiat pakkautuu oman pään sisälle, ja kun viimein en enää kestä painetta, niin oon entistä agressiivisempi...oon myös yrittänyt nähdä itseni toisten silmin, mutta omat ajatukset "peittää näkyvyyden" silti..
        eniten mun nopeista mielialanvaihdoksista kärsii parhaat kaverit ja muutama hyvä työkaveri... vielä tässä vaiheessa kaverit on ollu melko ymmärtäväisiä, ja sanoneet vaan että mä oon tempperamenttinen, mutta silti mä pelkään ihan mielettömästi että lopulta karkotan nää mulle tärkeät ihmiset ympäriltäni tän takia!

      • 76ryufjh

        "On minulla psykiatrin numero ja pitäis soittaa ja varata aika mut en vaan uskalla soittaa,olen käynyt puhumassa jo monelle eri psykiatrille "

        Älä lannistu: itsekin jouduin etsimään sopivaa terapeuttia muutaman vuoden. Kyllä se löytyy, kun jaksaa taistella: ja itsensä eteen kannattaa taistella, toisista puhumattakaan. Taistelethan nyt sekä itsesi että avoliittosi puolesta. Soita vaan rohkeasti ja pyydä lähete psykologille, että haluat terapiaa. Lääkkeet auttavat ensin, ja psykiatri on lääkäri, ei terapeutti. Tarvitset myös terapiaa ja tukea, keskustelua ja avoimuutta. Älä pelkää! Et ole yksin!

        Lisäksi jos on rahaa, niin aromaterapia on loistava tukimuoto. Se on luontaishoito ja ihanaa hierontaa, mutta aromaattiset öljyt toimivat myös tukena ja apuna, rentouttavat ja tuovat hyvää mieltä. Suosittelen.

      • Twatty
        mitäjos kirjoitti:

        Mahtavaa että on muitakin. Itse täytän myös 16 ja pinna on palaa lähes kaikesta.
        Jos on paha päivän voin suuttua ihan mistä tahansa. Olen erittäin herkkä siitä jos joku sanoo minulle vähänkin loukkaavan sanan.
        Siskoni sanoin huoraksi ja mätkäytin oikein kunnolla nenään että verta tuli ja paljon. Poikaystäväni taas härnäsi taukoamatta kaverinsa kanssa kunnes minulla paloi pinna lopullisesti ja kaikin voimin pyrin kostamaan sitä, purin,löin,potkin ja raavin.
        Pahasti suuttuessani minusta voi tulla agressiivinen. Muuten vain huudan täyttä kurkkua ja paukutan ovia ja lennätän tavaroita. Pakko keksiä muutos tähän hulluuteen että en menettäisi poikaystävääni tälläisen tyhmyyden takia.

        kuulostaa jotenki tutulta, tosin olin nuorempi ja veli ja sisko harnas kavereittensa kanssa. Sekosin ihan totaalisesti ja yritin ''tappaa'' kenet vaan kuka harnas, vaikka oli paljon isompia ja kun ne vaan nauro ku en osanu lyoda ni kavin hakemassa kattapidempaa valilla. Veljen puolelta vittuilu loppu kun yritin heittaa kepilla ja se uppos valioveen (nykyaan rakkaan) veljeni paan viereen. EN SUOSITTELE! Itekki saikahin ja jotenki alkanu nielemaan kiukkua ja poistumaan tilanteista ENNEN kun rupean vaittamaan vastaan tai haastamaan. Nykyaan vaikka hermo menee ja turhaudun aika helposti, omaan hyvan itsehillinnan ja tilannetajun.Elikka itsetutkiskelu ja tilanteiden tunnistaminen autto..

      • Anonyymi
        mitäjos kirjoitti:

        Mahtavaa että on muitakin. Itse täytän myös 16 ja pinna on palaa lähes kaikesta.
        Jos on paha päivän voin suuttua ihan mistä tahansa. Olen erittäin herkkä siitä jos joku sanoo minulle vähänkin loukkaavan sanan.
        Siskoni sanoin huoraksi ja mätkäytin oikein kunnolla nenään että verta tuli ja paljon. Poikaystäväni taas härnäsi taukoamatta kaverinsa kanssa kunnes minulla paloi pinna lopullisesti ja kaikin voimin pyrin kostamaan sitä, purin,löin,potkin ja raavin.
        Pahasti suuttuessani minusta voi tulla agressiivinen. Muuten vain huudan täyttä kurkkua ja paukutan ovia ja lennätän tavaroita. Pakko keksiä muutos tähän hulluuteen että en menettäisi poikaystävääni tälläisen tyhmyyden takia.

        Kannattaa lukea hormonien vaikutuksesta murrosiässä sekä vaihdevuosien kokemuksista. Vaihdevuoset on kuin toinen murrosikä. Vaihdevuodet voivat ilmoitella jo alle nelikymppisenä. Pikku hiljaa. Muukin hormooniepätasapaino aiheuttaa ongelmia. Yksi syy voi olla B12 vitamiinin vaje. Kannattaa otattaa verikoe. Kun murrosiässä hormonit lisääntyy ja tunteet on pinnassa kaikella tavalla, niin taas vaihdevuosissa hormonitoiminta vähenee ja tunteet on pahasti pinnassa. Ihminen onkin tosi paljon hormooniensa hallinnassa. Tosi jos on neurologisia syitä niin kannattaa mennä lääkäriin. Voipi olla vaikka adhd tms. Lääkkeitä voi koettaa. Nukkumisen ongelmat ja jopa kaukaa lapsuudesta johtuvat asioihin voimakkaasti reagoinnit, voivat selittyä paitsi temperamentilla niin joinain patoutumina. Tsemppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa lukea hormonien vaikutuksesta murrosiässä sekä vaihdevuosien kokemuksista. Vaihdevuoset on kuin toinen murrosikä. Vaihdevuodet voivat ilmoitella jo alle nelikymppisenä. Pikku hiljaa. Muukin hormooniepätasapaino aiheuttaa ongelmia. Yksi syy voi olla B12 vitamiinin vaje. Kannattaa otattaa verikoe. Kun murrosiässä hormonit lisääntyy ja tunteet on pinnassa kaikella tavalla, niin taas vaihdevuosissa hormonitoiminta vähenee ja tunteet on pahasti pinnassa. Ihminen onkin tosi paljon hormooniensa hallinnassa. Tosi jos on neurologisia syitä niin kannattaa mennä lääkäriin. Voipi olla vaikka adhd tms. Lääkkeitä voi koettaa. Nukkumisen ongelmat ja jopa kaukaa lapsuudesta johtuvat asioihin voimakkaasti reagoinnit, voivat selittyä paitsi temperamentilla niin joinain patoutumina. Tsemppiä.

        Käyttääkö miehetkin e-pillereitä,nyrkit pystyssä kitarisat levällään?

      • Anonyymi
        heppa8 kirjoitti:

        Minulla on ihan sama juttu, paitsi että olen 16.v. että onkohan ihan normaalia jo näin "nuorena"? Koulussa saan ihan kamalia raivokohtauksia, olen heittänyt opettajia päin mm. kirjoilla ja viime viikolla särjin lautasen ja lasin yms. Olen tosi iloinen ja mukava, mutta saatan saada ihan yhtäkkiä raivokohtauksen. Kaverit ovat jo ihan huolissaan, pitäisi varmaan käydä terkkarillla puhumassa tai jotain...

        Tää on tosi vanha jo mutta olen 11v ja sana kauheesti sellasia "kohtauksia" niiku huuto itken ja hakkaan seiniä ja huudan rumia sanoja koulussakin saan kaikkia kohtauksia mutta snaon siitä heti opettajalle että voinko mennä vaikkapa köytävälle rauhottumaan mulla on kyllä adhd että voisi myös johtua siitö mutta käyn puhumassa kuraattorille kerran viikossa asiasta että ehkö saan sen kuntoon

    • tapetaan !!!

      ei kilttikään mies loputtomasti kestä !

      • mukavakuulla

        todellakin ihana kuulla että täällä on samanlaisia ihmisiä. minä en vaan muutu väkivaltaiseksi miestäni kohtaan vaan itseäni kohtaan. oon niin vihanen että ensin itken, sitten tärisen, tunnen hyvin kuinka veri virtaa suonissani enkä tiedä mitä tekisin koska olen niin vihainen että edes riehuminen ja väkivaltaisuus ei tunnu auttavan. oon pysynyt sen verran järjissäni tämän "kohtauksen" aikana etten ole lähtenyt ajaan autolla(muka tuulettumaan vaikka tiedän että haluisin silloin vaan ajaa rekan alle) vaikka oon useesti ollut jo takki ja avaimet kädessä lähdössä, viimeistään mies on ottanut musta vaan niin lujasti kiinni etten oo päässyt lähtemään ja siinä vaiheessa sorrun ihan täysin, alan vaan itkeen niin kauan etten saa henkeä ja tärisen taas.
        onneks näitä kohtauksia ei tuu usein mutta pelkään joskus itsekkin että hermostun ja taas tulee kohtaus :(

      • kn
        mukavakuulla kirjoitti:

        todellakin ihana kuulla että täällä on samanlaisia ihmisiä. minä en vaan muutu väkivaltaiseksi miestäni kohtaan vaan itseäni kohtaan. oon niin vihanen että ensin itken, sitten tärisen, tunnen hyvin kuinka veri virtaa suonissani enkä tiedä mitä tekisin koska olen niin vihainen että edes riehuminen ja väkivaltaisuus ei tunnu auttavan. oon pysynyt sen verran järjissäni tämän "kohtauksen" aikana etten ole lähtenyt ajaan autolla(muka tuulettumaan vaikka tiedän että haluisin silloin vaan ajaa rekan alle) vaikka oon useesti ollut jo takki ja avaimet kädessä lähdössä, viimeistään mies on ottanut musta vaan niin lujasti kiinni etten oo päässyt lähtemään ja siinä vaiheessa sorrun ihan täysin, alan vaan itkeen niin kauan etten saa henkeä ja tärisen taas.
        onneks näitä kohtauksia ei tuu usein mutta pelkään joskus itsekkin että hermostun ja taas tulee kohtaus :(

        Minäkään en ole väkivaltainen perhettäni kohtaan fyysisesti, mutta tottakai se näkyy muuten. Olen toisinaan äkäinen, väsynyt, ja todella huutoherkkä jos joku vähänkin menee vastahankaan. Ahdistus on fyysistä kipua, joka tuntuu hengityselimissä, tuntuu ettei saa happea... Mistä hemmetistä tämäkin johtuu!!?!! Jotain varmaan lapsuudesta... Rakastan perhettäni ja mies omalla tavallaan koettaa ymmärtää. Emme ole tämän takia eroamassa, mutta mies on kyllä ehdottanut "juttelemista" jonkun kanssa. Koetan varoa tilanteita, jossa hermot voi mennä kireälle, yritän levätä aina kun voin ja ilahduttaa itseäni pienillä jutuilla (kahvilat, elokuvat, shoppailukin joskus). Olen myös sitä mieltä, että hermojen menetys ja ihmisen herkkyys liittyvät yhteen. Olen herkkä ihminen ja lapsissani olen huomannut samankaltaisia piirteitä, joten tämä voi olla myös periytyvää. Herkkyydessä on omat hyväkin puolensa, mutta hermoherkkyys on todella vaikea juttu, niinkun olette huomanneet... Tämä aiheuttaa myös sosiaalista kömpelyyttä, joka taas aiheuttaa hermostumista jne. Kierre on valmis.
        Kiitos teille keskustelijoille että olen ensimmäistä kertaa voinut jakaa tämän kipeän asian :)

      • hmm...

        Ei se mies karkuun lähde, ennemmin sillä naksahtaa!

    • Rauhallinen

      KERRO, mikä saa ihmisen käyttäytymään noin, haluan todella tietää. Tunnen läheisen ihmisen joka käyttäytyy samoin, katuu, eikä kuulemma voi mitään. Minusta tuntuu että jotain puuttuu, ehkäpä ns. harkintakyky vai?? En tiedä!! Miehesi lähtee varmasti jossain vaiheessa lopullisesti.

      • KJ82

        Mulla oli samoja ongelmia vuosikausia. Luulin, että se johtui siitä, että poikaystäväni oli niin kusipää, että en vain kestänyt sitä -> mikä oli osittain tottakin varmasti, mutta kun ongelma seurasikin minua suhteesta toiseen niin huomasin, että on tässä jotain muutakin.

        Ensimmäinen apu oli se kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn -> väkivaltainen käytös loppui siihen, en enää mennyt niin raivoksi, että minun olisi ollut "pakko" heittää tavaroita seinille tai hakata/potkia/tms. Kuitenkin yhtäkkiset raivokohtaukset sinänsä pikkuasioista jatkuivat edelleen. Saatoin pillastua pienestä ja huutaa, itkeä, raivota tuntikausia. Mies lähti "karkuun" kun ei jaksanut kuunnella. Yritin soittaa perään, itkin ja huusin kotona ja laitoin tekstiviestiä... Jotenkin, tunteeni kiehahtivat yli todella helposti, eivätkä alkaneet viilentymään lainkaan, ei millään konstilla. Monen tunnin raivoamisesta oli sitten lopulta niin uupunut olo, päätä särki ja kaikki masensi, että aloin ajatella itseni tappamista ainoana konstina päästä eroon näistä tunteista. Sama kaava joka kerta. Minulla on hyvä mies ja hän oli huolissaan minusta ja usein sanoi, että minun pitäisi mennä hoitoon, että minulla on henkisiä ongelmia... Sanoi myös, ettei jaksaisi minua katsoa loppuelämäänsä, koska minun kohtauksia sai pelätä. Pelkäsin itsekin, että käytökseni vuoksi hän jättää minut, mutta silti en pystynyt hillitsemään itseäni tarpeeksi. En kuitenkaan halunnut mennä "hoitoonkaan", koska en tuntenut olevani mitenkään "hullu", ainoastaan suuresti ongelmainen mitä tulee itsehillintään.

        Lopullinen apu oli kun aloin syömään Omega3-kapseleita ja kalsium-tabletteja -> viikon päästä tunsin jo olevani paljon rauhallisempi. Ja tämän "lääkkeen" mieheni keksi jostain TV-dokumentista, missä oli tutkittu kalarasvojen ja kalsiumin hoitavaa vaikutusta naisten PMS-oireisiin ja mieheni siis pyysi, että kokeilisinko tätä. Noiden tablettien lisäksi olen pyrkinyt syömään kalaa useammin ja käyttämään maitotuotteita säännöllisesti. Olen todella kuin eri ihminen ja meidän elämämme on nyt enimmäkseen onnellista. Niin ja muutos on pysynyt jo 1,5 vuotta, eli ei voi olla vain lume-vaikutusta. En pulttaa enää niin helposti vaan pystyn sanomaan asiallisesti, jos joku ärsyttää. Jos satun jostain suuttumaan niin se menee nopeasti ohi ja unohtuu, enää en jää siihen pahaan oloon ryvettymään. Enkä ole enää lainkaan itsetuhoinen. Tuntuu, että olen saanut tunteeni ja elämäni hallintaani.

        Eli hormoniehkäisyt pois ja omegaa ja kalsiumia nassuun (miksei joku muukin vitamiinin tai hivenaineen puutos voi vaikuttaa hermoihin) niin johan helpottaa. Joskus se on niin pienestä kiinni, mutta eihän sitä voi itse käsittää, että joo pitäiskö alkaa syömään vitamiineja, ettei tulis näitä itsetuhoisia ajatuksia... Kannattaa ainakin kokeilla, koska siinä ei ainakaan mitään häviä. Omegat maksaa n. 10 € purkki ja kalsium pari euroa. Se on halpa hinta omasta mielenterveydestä!

      • huutavan ääni
        KJ82 kirjoitti:

        Mulla oli samoja ongelmia vuosikausia. Luulin, että se johtui siitä, että poikaystäväni oli niin kusipää, että en vain kestänyt sitä -> mikä oli osittain tottakin varmasti, mutta kun ongelma seurasikin minua suhteesta toiseen niin huomasin, että on tässä jotain muutakin.

        Ensimmäinen apu oli se kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn -> väkivaltainen käytös loppui siihen, en enää mennyt niin raivoksi, että minun olisi ollut "pakko" heittää tavaroita seinille tai hakata/potkia/tms. Kuitenkin yhtäkkiset raivokohtaukset sinänsä pikkuasioista jatkuivat edelleen. Saatoin pillastua pienestä ja huutaa, itkeä, raivota tuntikausia. Mies lähti "karkuun" kun ei jaksanut kuunnella. Yritin soittaa perään, itkin ja huusin kotona ja laitoin tekstiviestiä... Jotenkin, tunteeni kiehahtivat yli todella helposti, eivätkä alkaneet viilentymään lainkaan, ei millään konstilla. Monen tunnin raivoamisesta oli sitten lopulta niin uupunut olo, päätä särki ja kaikki masensi, että aloin ajatella itseni tappamista ainoana konstina päästä eroon näistä tunteista. Sama kaava joka kerta. Minulla on hyvä mies ja hän oli huolissaan minusta ja usein sanoi, että minun pitäisi mennä hoitoon, että minulla on henkisiä ongelmia... Sanoi myös, ettei jaksaisi minua katsoa loppuelämäänsä, koska minun kohtauksia sai pelätä. Pelkäsin itsekin, että käytökseni vuoksi hän jättää minut, mutta silti en pystynyt hillitsemään itseäni tarpeeksi. En kuitenkaan halunnut mennä "hoitoonkaan", koska en tuntenut olevani mitenkään "hullu", ainoastaan suuresti ongelmainen mitä tulee itsehillintään.

        Lopullinen apu oli kun aloin syömään Omega3-kapseleita ja kalsium-tabletteja -> viikon päästä tunsin jo olevani paljon rauhallisempi. Ja tämän "lääkkeen" mieheni keksi jostain TV-dokumentista, missä oli tutkittu kalarasvojen ja kalsiumin hoitavaa vaikutusta naisten PMS-oireisiin ja mieheni siis pyysi, että kokeilisinko tätä. Noiden tablettien lisäksi olen pyrkinyt syömään kalaa useammin ja käyttämään maitotuotteita säännöllisesti. Olen todella kuin eri ihminen ja meidän elämämme on nyt enimmäkseen onnellista. Niin ja muutos on pysynyt jo 1,5 vuotta, eli ei voi olla vain lume-vaikutusta. En pulttaa enää niin helposti vaan pystyn sanomaan asiallisesti, jos joku ärsyttää. Jos satun jostain suuttumaan niin se menee nopeasti ohi ja unohtuu, enää en jää siihen pahaan oloon ryvettymään. Enkä ole enää lainkaan itsetuhoinen. Tuntuu, että olen saanut tunteeni ja elämäni hallintaani.

        Eli hormoniehkäisyt pois ja omegaa ja kalsiumia nassuun (miksei joku muukin vitamiinin tai hivenaineen puutos voi vaikuttaa hermoihin) niin johan helpottaa. Joskus se on niin pienestä kiinni, mutta eihän sitä voi itse käsittää, että joo pitäiskö alkaa syömään vitamiineja, ettei tulis näitä itsetuhoisia ajatuksia... Kannattaa ainakin kokeilla, koska siinä ei ainakaan mitään häviä. Omegat maksaa n. 10 € purkki ja kalsium pari euroa. Se on halpa hinta omasta mielenterveydestä!

        Ihan loistavaa, että olet saanut apua luontaistuotteista. Olen iloinen, että elämäsi on helpottunut.
        Oma ongelmani on poikani, joka teini-ikäisenä ja nyt jo nuorena aikuisena saa mitättömän pienistä asioista käsittämättömiä raivonpuuskia. Silloin ei ole mitään väliä, mikä tavara lentää ja mitä menee palasiksi. Itsetuhoinen hän ei ole, eikä vahingoita muitakaan ihmisiä, mutta koti kokee kyllä kovia. Ja ongelma esiintyykin vain kotona, muualla hän hallitsee itsensä.
        Pimahdukset ovat kuitenkin todella voimakkaita ja aiheuttavat surua ja pelkoakin muissa perheenjäsenissä. Hän on itsekin hyvin pahoillaan ja ymmälläänkin omasta käytöksestään. On selvää, että asiaan tarvitaan apua, mutta hän ei suostu sitä ammattilaisilta ottamaan.

        Aion noudattaa esimerkkiäsi ja mennä luontaistuotekauppaan etsimään helpotusta elämäämme. Oljenkorsi sekin....
        Hyvää jatkoa elämääsi!

      • kn
        KJ82 kirjoitti:

        Mulla oli samoja ongelmia vuosikausia. Luulin, että se johtui siitä, että poikaystäväni oli niin kusipää, että en vain kestänyt sitä -> mikä oli osittain tottakin varmasti, mutta kun ongelma seurasikin minua suhteesta toiseen niin huomasin, että on tässä jotain muutakin.

        Ensimmäinen apu oli se kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn -> väkivaltainen käytös loppui siihen, en enää mennyt niin raivoksi, että minun olisi ollut "pakko" heittää tavaroita seinille tai hakata/potkia/tms. Kuitenkin yhtäkkiset raivokohtaukset sinänsä pikkuasioista jatkuivat edelleen. Saatoin pillastua pienestä ja huutaa, itkeä, raivota tuntikausia. Mies lähti "karkuun" kun ei jaksanut kuunnella. Yritin soittaa perään, itkin ja huusin kotona ja laitoin tekstiviestiä... Jotenkin, tunteeni kiehahtivat yli todella helposti, eivätkä alkaneet viilentymään lainkaan, ei millään konstilla. Monen tunnin raivoamisesta oli sitten lopulta niin uupunut olo, päätä särki ja kaikki masensi, että aloin ajatella itseni tappamista ainoana konstina päästä eroon näistä tunteista. Sama kaava joka kerta. Minulla on hyvä mies ja hän oli huolissaan minusta ja usein sanoi, että minun pitäisi mennä hoitoon, että minulla on henkisiä ongelmia... Sanoi myös, ettei jaksaisi minua katsoa loppuelämäänsä, koska minun kohtauksia sai pelätä. Pelkäsin itsekin, että käytökseni vuoksi hän jättää minut, mutta silti en pystynyt hillitsemään itseäni tarpeeksi. En kuitenkaan halunnut mennä "hoitoonkaan", koska en tuntenut olevani mitenkään "hullu", ainoastaan suuresti ongelmainen mitä tulee itsehillintään.

        Lopullinen apu oli kun aloin syömään Omega3-kapseleita ja kalsium-tabletteja -> viikon päästä tunsin jo olevani paljon rauhallisempi. Ja tämän "lääkkeen" mieheni keksi jostain TV-dokumentista, missä oli tutkittu kalarasvojen ja kalsiumin hoitavaa vaikutusta naisten PMS-oireisiin ja mieheni siis pyysi, että kokeilisinko tätä. Noiden tablettien lisäksi olen pyrkinyt syömään kalaa useammin ja käyttämään maitotuotteita säännöllisesti. Olen todella kuin eri ihminen ja meidän elämämme on nyt enimmäkseen onnellista. Niin ja muutos on pysynyt jo 1,5 vuotta, eli ei voi olla vain lume-vaikutusta. En pulttaa enää niin helposti vaan pystyn sanomaan asiallisesti, jos joku ärsyttää. Jos satun jostain suuttumaan niin se menee nopeasti ohi ja unohtuu, enää en jää siihen pahaan oloon ryvettymään. Enkä ole enää lainkaan itsetuhoinen. Tuntuu, että olen saanut tunteeni ja elämäni hallintaani.

        Eli hormoniehkäisyt pois ja omegaa ja kalsiumia nassuun (miksei joku muukin vitamiinin tai hivenaineen puutos voi vaikuttaa hermoihin) niin johan helpottaa. Joskus se on niin pienestä kiinni, mutta eihän sitä voi itse käsittää, että joo pitäiskö alkaa syömään vitamiineja, ettei tulis näitä itsetuhoisia ajatuksia... Kannattaa ainakin kokeilla, koska siinä ei ainakaan mitään häviä. Omegat maksaa n. 10 € purkki ja kalsium pari euroa. Se on halpa hinta omasta mielenterveydestä!

        kokeillaan! Jos kyse on PMS-oireista, olen helpottunut!

      • olen saanut
        KJ82 kirjoitti:

        Mulla oli samoja ongelmia vuosikausia. Luulin, että se johtui siitä, että poikaystäväni oli niin kusipää, että en vain kestänyt sitä -> mikä oli osittain tottakin varmasti, mutta kun ongelma seurasikin minua suhteesta toiseen niin huomasin, että on tässä jotain muutakin.

        Ensimmäinen apu oli se kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn -> väkivaltainen käytös loppui siihen, en enää mennyt niin raivoksi, että minun olisi ollut "pakko" heittää tavaroita seinille tai hakata/potkia/tms. Kuitenkin yhtäkkiset raivokohtaukset sinänsä pikkuasioista jatkuivat edelleen. Saatoin pillastua pienestä ja huutaa, itkeä, raivota tuntikausia. Mies lähti "karkuun" kun ei jaksanut kuunnella. Yritin soittaa perään, itkin ja huusin kotona ja laitoin tekstiviestiä... Jotenkin, tunteeni kiehahtivat yli todella helposti, eivätkä alkaneet viilentymään lainkaan, ei millään konstilla. Monen tunnin raivoamisesta oli sitten lopulta niin uupunut olo, päätä särki ja kaikki masensi, että aloin ajatella itseni tappamista ainoana konstina päästä eroon näistä tunteista. Sama kaava joka kerta. Minulla on hyvä mies ja hän oli huolissaan minusta ja usein sanoi, että minun pitäisi mennä hoitoon, että minulla on henkisiä ongelmia... Sanoi myös, ettei jaksaisi minua katsoa loppuelämäänsä, koska minun kohtauksia sai pelätä. Pelkäsin itsekin, että käytökseni vuoksi hän jättää minut, mutta silti en pystynyt hillitsemään itseäni tarpeeksi. En kuitenkaan halunnut mennä "hoitoonkaan", koska en tuntenut olevani mitenkään "hullu", ainoastaan suuresti ongelmainen mitä tulee itsehillintään.

        Lopullinen apu oli kun aloin syömään Omega3-kapseleita ja kalsium-tabletteja -> viikon päästä tunsin jo olevani paljon rauhallisempi. Ja tämän "lääkkeen" mieheni keksi jostain TV-dokumentista, missä oli tutkittu kalarasvojen ja kalsiumin hoitavaa vaikutusta naisten PMS-oireisiin ja mieheni siis pyysi, että kokeilisinko tätä. Noiden tablettien lisäksi olen pyrkinyt syömään kalaa useammin ja käyttämään maitotuotteita säännöllisesti. Olen todella kuin eri ihminen ja meidän elämämme on nyt enimmäkseen onnellista. Niin ja muutos on pysynyt jo 1,5 vuotta, eli ei voi olla vain lume-vaikutusta. En pulttaa enää niin helposti vaan pystyn sanomaan asiallisesti, jos joku ärsyttää. Jos satun jostain suuttumaan niin se menee nopeasti ohi ja unohtuu, enää en jää siihen pahaan oloon ryvettymään. Enkä ole enää lainkaan itsetuhoinen. Tuntuu, että olen saanut tunteeni ja elämäni hallintaani.

        Eli hormoniehkäisyt pois ja omegaa ja kalsiumia nassuun (miksei joku muukin vitamiinin tai hivenaineen puutos voi vaikuttaa hermoihin) niin johan helpottaa. Joskus se on niin pienestä kiinni, mutta eihän sitä voi itse käsittää, että joo pitäiskö alkaa syömään vitamiineja, ettei tulis näitä itsetuhoisia ajatuksia... Kannattaa ainakin kokeilla, koska siinä ei ainakaan mitään häviä. Omegat maksaa n. 10 € purkki ja kalsium pari euroa. Se on halpa hinta omasta mielenterveydestä!

        Niistä tyyneyden tipoista tulee vain enemmän vihaiseksi. Sain lääkäriltäni neuroleptejä ja vasta ne toivat avun. Väsyttää kovasti ja päivät menee nukkuen, mutta enää ei mene hermot niin helposti. Olen yhtä tyyni valveilla kuin nukkuessa, ainut vain etten pysty näiden lääkkeiden alla tekemään töitä, kun ajatuksen kulku niin hidas.

      • Myös vihainen
        olen saanut kirjoitti:

        Niistä tyyneyden tipoista tulee vain enemmän vihaiseksi. Sain lääkäriltäni neuroleptejä ja vasta ne toivat avun. Väsyttää kovasti ja päivät menee nukkuen, mutta enää ei mene hermot niin helposti. Olen yhtä tyyni valveilla kuin nukkuessa, ainut vain etten pysty näiden lääkkeiden alla tekemään töitä, kun ajatuksen kulku niin hidas.

        Ei ole kyllä toimivat lääkkeet jos olet koko ajan väsynyt eikä ajatus kulje. Mitä iloa on elämästä jos vihan sijaan nukut kokoajan? Kehottaisin kyllä käymään toisella lääkärillä. Jos mielenterveys tai masennuslääkkeistä puhutaan niin psykiatrit osaavat parhaiten, eikä yksikään lääkäri tiedä sinulle sopivaa lääkitystä muuten kuin kokeilemalla, joten edes toinen tai kolmas kokeiltava lääke ei välttämättä ole sinulle paras mahdollinen.

    • voi johtua

      erisyuistä.

      mutta sun kannattaa varata aika lääkäriltä, ja ihan kuvailla kaikki toi.
      sen jälkeen vaikka käydä puhumassa, nin terapeutti osaa neuvoa mitä ajattelet niissä hetkissä kun hermot menee.

      tohon on saatavilla apua. et multa se on hävinnyt, kun tunnistaa milloin menee hermot. ihan ajattelemalla toisin. ja otin yhten rauhoittavan kuurin.

      nyt kun ennen olis mennyt hermot, lähen ulos käveleen taikka toiseen huoneeseeen. muun muassa.

    • näitä

      Vihanhallintakursseja sun muita ja jos olet ahdistunut tai on paha olla, niin terapiakin voi auttaa laittamaan ajatuksia järjestykseen.

    • hmm...

      Kyse oli kärttyilystä, PMS-oireista. Exäni söi sitte jotain helokkiöljykapseleita ja sano auttaneen (vahvistan varovaisesti).

      Tää on kyl tosi pelottava ketju. Mulla varmaan sydän pysähtyis jos näkisin yhdenkin tommosen kohtauksen livenä. Kyl naiset on kauheen vaarallisii. Luulin et oon jo kaikis pahimmis paikos ollu, mut en sittekään. Mä alan studaa jo aika pahasti. Sussiunakkoon ja varjelkoon… (hui!)

      • kalaöljyä kippis

        kylläpä helpotti ! on mullaki tommosia oireita ja apuki vaivaan löyty täältä !

      • sisheip

        mun mies on tollanen, joka raivostuu ihan liian helposti ja on todella tuuliviiri. Ei edes muista (muka) mitä on sanonut tai ollaan sovittu. Ja jos teen niin kuin on sovittu niin ei sekään ole hyvä...nyt olen 2 1/2 vuotta tätä kattonu ja ei se siitä näytä muuttuvan. Enisn raivotaan niin, että muut saa pelätä ja ja sit itketään ja kadutaan...oon vaan niin kyllästyny!

      • säikähtänyt
        sisheip kirjoitti:

        mun mies on tollanen, joka raivostuu ihan liian helposti ja on todella tuuliviiri. Ei edes muista (muka) mitä on sanonut tai ollaan sovittu. Ja jos teen niin kuin on sovittu niin ei sekään ole hyvä...nyt olen 2 1/2 vuotta tätä kattonu ja ei se siitä näytä muuttuvan. Enisn raivotaan niin, että muut saa pelätä ja ja sit itketään ja kadutaan...oon vaan niin kyllästyny!

        Tämän pelottavan ketjun luettuani en voi olla kirjoittamatta: Menkää hyvät ihmiset hoitoon. Mitä ihmettä voitte siinä menettää? Jos pinna pettää älyttömistä asioista niin, että näkö mustenee, ei siinä enää mitään kalaöljykapseleita aleta ensimmäisenä popsia vaan mennään psykiatrille ennen kuin joltakulta lähtee henki. Mistä sitä tietää, vaikka taustalla olisi vaikkapa bipolaarius.

        Mielen sairaudet ovat sairauksia siinä missä ruumiin sairaudetkin ja ansaitsevat tulla hoidetuiksi yhtä huolella. Ette te murtunutta varvastakaan hoitaisi magnesiumilla!

      • Myös kyllästynyt
        sisheip kirjoitti:

        mun mies on tollanen, joka raivostuu ihan liian helposti ja on todella tuuliviiri. Ei edes muista (muka) mitä on sanonut tai ollaan sovittu. Ja jos teen niin kuin on sovittu niin ei sekään ole hyvä...nyt olen 2 1/2 vuotta tätä kattonu ja ei se siitä näytä muuttuvan. Enisn raivotaan niin, että muut saa pelätä ja ja sit itketään ja kadutaan...oon vaan niin kyllästyny!

        Meillä on kotona myös sellainen mies, joka menettää hermonsa vaikka siitä, että kynä on väärässä paikassa, kun sille päälle sattuu. On yleensä leppoisalla tuulella, äärettömän huumorintajuinen ja hyväntuulinen ja näin voi jatkua monta päivää tai viikkojakin putkeen, sitten yhtäkkiä alkaa pinna kiristyä. Eikä liene mitenkään yllättävää, että juuri nälkäisenä tai rasittuneena raivarit ovat pahimmasta päästä.
        Elämä on siis todella epävarmaa tuollaisina päivinä. Itsekin alkaa hajoilla ja huutaa takaisin, kun ei kestä epäoikeudenmukaisia valituksenaiheita ja huutoa turhasta. Kuitenkin se suurin vastuu ja sitä kautta myös rasitus on aina minun harteillani, kun kotityöt ja lastenhoito on tehtävä pääosin itse, kun miehellä on rasittava työ.
        Jos mies imuroi joskus, niin työn lomassa sillä palaa hermo koko ajan, milloin imuri ei muka ime kunnolla tai tavarat on edessä tai johto huonosti, mitä vaan ja seurauksena alkaa huutaa ja retuuttaa imuria pitkin lattiaa. Että kiitti vaan, mutta imuroin mieluummin itse ja annan miehen hoitaa sellaiset työt, jossa hermot ei mene yhtä helposti.
        Otan nyt esiin myös sellaisen asian, josta niin monessa parisuhteessa vaietaan.
        Ennen lapsen saamista meillä oli myös väkivallan uhkaa parisuhteessa ja joitain kertoja on tapeltu alkoholin vaikutuksen alaisena niin, että mies on jopa lyönyt vartaloon ja läpsinyt naamaan. Tämä on minulle erittäin, erittäin kipeä muisto, joka vielä nousee pintaan aina kun mies saa raivarin. Varsinkin, kun edellinen poikaystäväni vuosien takaa oli erittäin väkivaltainen ja hullu. Onneksi selvisin suhteesta hengissä. Kun meillä sitten tässä nykyisessä suhteessakin oli ensimmäinen väkivaltainen kohtaus, niin minusta tuntui kuin kaikki sama vanha paska alkaisi taas vyörytä niskaan. Olin niin lähellä lähteä tästäkin suhteesta ja niinhän monet olisivat minun asemassani tehneet, koska ovat varmaankin minua järkevämpiä.
        Väkivalta saatiin kuitenkin kuriin, kun mies kävi muutaman kerran miesten kriisipisteessä keskustelemassa ja alkoholiakaan meillä ei enää käytetä yhdessä(se oli kuin bensaa liekeille). Alkoholilla ei kuitenkaan voi täysin selittää ongelmiamme, se vain pahentaa niitä, mutta ei ole itse syy.
        On nimittäin ollut muutamia kertoja lähellä, ettei mies ala raivotessaan taas rikkomaan fyysistä koskemattomuuttani, vaikka onkin jo kulunut jo useampi vuosi edellisestä varsinaisesta tapauksesta.
        Näin on kuitenkin käynyt jonkun kunnon riidan aikana: on läpsäissyt naamaa kohti(osuen tai osumatta) tai tönäissyt(yrittää selväti hillitä itsensä, muttei täysin kykene) ja silloin olenkin aina viimeistään alkanut itkeä ja menettänyt kontrollin kokonaan. Minulla vain kontrollin menettäminen ei tarkoita sitä, että kävisin käsiksi, vaan että tärisen ja vapisen raivosta ja huudan.
        Kuten voitte tästä kaikesta varmastikin arvata, pelkkä raivoaminen ja lyömisellä uhkailukin(kun on suuttunut minulle) puistattaa minua ja voin pahoin. Ollaan keskusteltukin aiheesta ja mies tietää, miten pahalta minusta tuntuu ja yrittää varmaankin kaikkensa, ettei tilanne pääsisi kehittymään niin pahaksi, koska on muuten rakastava ja hyvä isä lapsellemme ja kumppani minulle.
        Kun meillä menee hyvin, niin meillä menee todella hyvin ja ollaan tyytyväisiä elämäämme, mutta kun meillä menee huonosti, niin meillä menee yksi päivä riidellessä ja pari, kolme päivää jälkimainingeissa(minä ahdistuneena, pettyneenä ja surullisena). Mies ei yleensä hajota yhtään mitään raivareittensa aikana, eikä siis koske minuunkaan vaikka imuri ja kynät saavatkin kyytiä, mutta eihän se raivoaminenkaan(saatikka sitten satunnainen läpsiminen tai töniminen) kuulu normaaliin perhe-elämään. Eniten minua huolestuttaa niiden pahempien riitojen aikana tapahtuva huutaminen ja todella ikävät kommentit: "pitääkö sua lyödä, että sä tajuat olla hiljaa" jne. vaikkei varsinaista lyömistä tapahtuisikaan. Tönimistä tapahtuu ehkä kerran puolessa vuodessa ja yksi läpsäisy kerran kolmessa kuukaudessa, joten väkivalta ei ole läsnä joka riidan aikana, mutta jo sen uhka ahdistaa.
        Tämä kaikki painaa mieltäni todella paljon. En halua erota pelkästään muutaman riidan vuoksi, kun olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen, että vuosia sitten tapahtuneen kriisin jälkeen suhde saatiin taas toimimaan. Rakastamme toisiamme ja välillämme on kaikesta huolimatta syvä luottamus, enkä kaiken kokemamme jälkeen suostu vieläkään näkemään maailmaa mustavalkoisena, jossa kerran lyönyt lyö aina ja aina uudestaan ja väkivallalla on tapana raaistua. Tiedän kyllä erittäin hyvin, että myös niin voi tapahtua, olen kokenut sen kerran aikaisemminkin. Silloinen suhde oli tuhoon tuomittu, mies oli todella moniongelmainen ja mustasukkainen. Nämä kaksi suhdetta eivät voisi olla kauempana toisistaan, ja kuitenkin sama väkivallan varjo seuraa minua taas.
        Meillä on vain käynyt niin, että väkivallan uhka harveni ja lieveni, muttei kadonnut kokonaan. Juuri ikävien muistojen vuoksi minua nämä raivoamiset ahdistavatkin, meillä kun tulee aina olemaan mukanamme menneisyyden taakka.

      • Väkivaltaa suhteessa
        Myös kyllästynyt kirjoitti:

        Meillä on kotona myös sellainen mies, joka menettää hermonsa vaikka siitä, että kynä on väärässä paikassa, kun sille päälle sattuu. On yleensä leppoisalla tuulella, äärettömän huumorintajuinen ja hyväntuulinen ja näin voi jatkua monta päivää tai viikkojakin putkeen, sitten yhtäkkiä alkaa pinna kiristyä. Eikä liene mitenkään yllättävää, että juuri nälkäisenä tai rasittuneena raivarit ovat pahimmasta päästä.
        Elämä on siis todella epävarmaa tuollaisina päivinä. Itsekin alkaa hajoilla ja huutaa takaisin, kun ei kestä epäoikeudenmukaisia valituksenaiheita ja huutoa turhasta. Kuitenkin se suurin vastuu ja sitä kautta myös rasitus on aina minun harteillani, kun kotityöt ja lastenhoito on tehtävä pääosin itse, kun miehellä on rasittava työ.
        Jos mies imuroi joskus, niin työn lomassa sillä palaa hermo koko ajan, milloin imuri ei muka ime kunnolla tai tavarat on edessä tai johto huonosti, mitä vaan ja seurauksena alkaa huutaa ja retuuttaa imuria pitkin lattiaa. Että kiitti vaan, mutta imuroin mieluummin itse ja annan miehen hoitaa sellaiset työt, jossa hermot ei mene yhtä helposti.
        Otan nyt esiin myös sellaisen asian, josta niin monessa parisuhteessa vaietaan.
        Ennen lapsen saamista meillä oli myös väkivallan uhkaa parisuhteessa ja joitain kertoja on tapeltu alkoholin vaikutuksen alaisena niin, että mies on jopa lyönyt vartaloon ja läpsinyt naamaan. Tämä on minulle erittäin, erittäin kipeä muisto, joka vielä nousee pintaan aina kun mies saa raivarin. Varsinkin, kun edellinen poikaystäväni vuosien takaa oli erittäin väkivaltainen ja hullu. Onneksi selvisin suhteesta hengissä. Kun meillä sitten tässä nykyisessä suhteessakin oli ensimmäinen väkivaltainen kohtaus, niin minusta tuntui kuin kaikki sama vanha paska alkaisi taas vyörytä niskaan. Olin niin lähellä lähteä tästäkin suhteesta ja niinhän monet olisivat minun asemassani tehneet, koska ovat varmaankin minua järkevämpiä.
        Väkivalta saatiin kuitenkin kuriin, kun mies kävi muutaman kerran miesten kriisipisteessä keskustelemassa ja alkoholiakaan meillä ei enää käytetä yhdessä(se oli kuin bensaa liekeille). Alkoholilla ei kuitenkaan voi täysin selittää ongelmiamme, se vain pahentaa niitä, mutta ei ole itse syy.
        On nimittäin ollut muutamia kertoja lähellä, ettei mies ala raivotessaan taas rikkomaan fyysistä koskemattomuuttani, vaikka onkin jo kulunut jo useampi vuosi edellisestä varsinaisesta tapauksesta.
        Näin on kuitenkin käynyt jonkun kunnon riidan aikana: on läpsäissyt naamaa kohti(osuen tai osumatta) tai tönäissyt(yrittää selväti hillitä itsensä, muttei täysin kykene) ja silloin olenkin aina viimeistään alkanut itkeä ja menettänyt kontrollin kokonaan. Minulla vain kontrollin menettäminen ei tarkoita sitä, että kävisin käsiksi, vaan että tärisen ja vapisen raivosta ja huudan.
        Kuten voitte tästä kaikesta varmastikin arvata, pelkkä raivoaminen ja lyömisellä uhkailukin(kun on suuttunut minulle) puistattaa minua ja voin pahoin. Ollaan keskusteltukin aiheesta ja mies tietää, miten pahalta minusta tuntuu ja yrittää varmaankin kaikkensa, ettei tilanne pääsisi kehittymään niin pahaksi, koska on muuten rakastava ja hyvä isä lapsellemme ja kumppani minulle.
        Kun meillä menee hyvin, niin meillä menee todella hyvin ja ollaan tyytyväisiä elämäämme, mutta kun meillä menee huonosti, niin meillä menee yksi päivä riidellessä ja pari, kolme päivää jälkimainingeissa(minä ahdistuneena, pettyneenä ja surullisena). Mies ei yleensä hajota yhtään mitään raivareittensa aikana, eikä siis koske minuunkaan vaikka imuri ja kynät saavatkin kyytiä, mutta eihän se raivoaminenkaan(saatikka sitten satunnainen läpsiminen tai töniminen) kuulu normaaliin perhe-elämään. Eniten minua huolestuttaa niiden pahempien riitojen aikana tapahtuva huutaminen ja todella ikävät kommentit: "pitääkö sua lyödä, että sä tajuat olla hiljaa" jne. vaikkei varsinaista lyömistä tapahtuisikaan. Tönimistä tapahtuu ehkä kerran puolessa vuodessa ja yksi läpsäisy kerran kolmessa kuukaudessa, joten väkivalta ei ole läsnä joka riidan aikana, mutta jo sen uhka ahdistaa.
        Tämä kaikki painaa mieltäni todella paljon. En halua erota pelkästään muutaman riidan vuoksi, kun olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen, että vuosia sitten tapahtuneen kriisin jälkeen suhde saatiin taas toimimaan. Rakastamme toisiamme ja välillämme on kaikesta huolimatta syvä luottamus, enkä kaiken kokemamme jälkeen suostu vieläkään näkemään maailmaa mustavalkoisena, jossa kerran lyönyt lyö aina ja aina uudestaan ja väkivallalla on tapana raaistua. Tiedän kyllä erittäin hyvin, että myös niin voi tapahtua, olen kokenut sen kerran aikaisemminkin. Silloinen suhde oli tuhoon tuomittu, mies oli todella moniongelmainen ja mustasukkainen. Nämä kaksi suhdetta eivät voisi olla kauempana toisistaan, ja kuitenkin sama väkivallan varjo seuraa minua taas.
        Meillä on vain käynyt niin, että väkivallan uhka harveni ja lieveni, muttei kadonnut kokonaan. Juuri ikävien muistojen vuoksi minua nämä raivoamiset ahdistavatkin, meillä kun tulee aina olemaan mukanamme menneisyyden taakka.

        Olet todella rohkea "Myös kyllästynyt" kun kirjoitat tästä asiasta. Olen yrittänyt löytää vertaistukea, keskustelukumppania naisista jotka elävät väkivallan uhkaisessa parisuhteessa. Ei tästä tunnu löytyvän keskusteluja... Meillä kaikki lähti huutamisesta ja riehumisesta ja nyt on sitten käyty käsiksi. Kyse ei ole mistään kunnon hakkaamisesta mutta en tiedä mihin tämä tästä kehittyy :(

      • liiankilttinaikkonen
        Myös kyllästynyt kirjoitti:

        Meillä on kotona myös sellainen mies, joka menettää hermonsa vaikka siitä, että kynä on väärässä paikassa, kun sille päälle sattuu. On yleensä leppoisalla tuulella, äärettömän huumorintajuinen ja hyväntuulinen ja näin voi jatkua monta päivää tai viikkojakin putkeen, sitten yhtäkkiä alkaa pinna kiristyä. Eikä liene mitenkään yllättävää, että juuri nälkäisenä tai rasittuneena raivarit ovat pahimmasta päästä.
        Elämä on siis todella epävarmaa tuollaisina päivinä. Itsekin alkaa hajoilla ja huutaa takaisin, kun ei kestä epäoikeudenmukaisia valituksenaiheita ja huutoa turhasta. Kuitenkin se suurin vastuu ja sitä kautta myös rasitus on aina minun harteillani, kun kotityöt ja lastenhoito on tehtävä pääosin itse, kun miehellä on rasittava työ.
        Jos mies imuroi joskus, niin työn lomassa sillä palaa hermo koko ajan, milloin imuri ei muka ime kunnolla tai tavarat on edessä tai johto huonosti, mitä vaan ja seurauksena alkaa huutaa ja retuuttaa imuria pitkin lattiaa. Että kiitti vaan, mutta imuroin mieluummin itse ja annan miehen hoitaa sellaiset työt, jossa hermot ei mene yhtä helposti.
        Otan nyt esiin myös sellaisen asian, josta niin monessa parisuhteessa vaietaan.
        Ennen lapsen saamista meillä oli myös väkivallan uhkaa parisuhteessa ja joitain kertoja on tapeltu alkoholin vaikutuksen alaisena niin, että mies on jopa lyönyt vartaloon ja läpsinyt naamaan. Tämä on minulle erittäin, erittäin kipeä muisto, joka vielä nousee pintaan aina kun mies saa raivarin. Varsinkin, kun edellinen poikaystäväni vuosien takaa oli erittäin väkivaltainen ja hullu. Onneksi selvisin suhteesta hengissä. Kun meillä sitten tässä nykyisessä suhteessakin oli ensimmäinen väkivaltainen kohtaus, niin minusta tuntui kuin kaikki sama vanha paska alkaisi taas vyörytä niskaan. Olin niin lähellä lähteä tästäkin suhteesta ja niinhän monet olisivat minun asemassani tehneet, koska ovat varmaankin minua järkevämpiä.
        Väkivalta saatiin kuitenkin kuriin, kun mies kävi muutaman kerran miesten kriisipisteessä keskustelemassa ja alkoholiakaan meillä ei enää käytetä yhdessä(se oli kuin bensaa liekeille). Alkoholilla ei kuitenkaan voi täysin selittää ongelmiamme, se vain pahentaa niitä, mutta ei ole itse syy.
        On nimittäin ollut muutamia kertoja lähellä, ettei mies ala raivotessaan taas rikkomaan fyysistä koskemattomuuttani, vaikka onkin jo kulunut jo useampi vuosi edellisestä varsinaisesta tapauksesta.
        Näin on kuitenkin käynyt jonkun kunnon riidan aikana: on läpsäissyt naamaa kohti(osuen tai osumatta) tai tönäissyt(yrittää selväti hillitä itsensä, muttei täysin kykene) ja silloin olenkin aina viimeistään alkanut itkeä ja menettänyt kontrollin kokonaan. Minulla vain kontrollin menettäminen ei tarkoita sitä, että kävisin käsiksi, vaan että tärisen ja vapisen raivosta ja huudan.
        Kuten voitte tästä kaikesta varmastikin arvata, pelkkä raivoaminen ja lyömisellä uhkailukin(kun on suuttunut minulle) puistattaa minua ja voin pahoin. Ollaan keskusteltukin aiheesta ja mies tietää, miten pahalta minusta tuntuu ja yrittää varmaankin kaikkensa, ettei tilanne pääsisi kehittymään niin pahaksi, koska on muuten rakastava ja hyvä isä lapsellemme ja kumppani minulle.
        Kun meillä menee hyvin, niin meillä menee todella hyvin ja ollaan tyytyväisiä elämäämme, mutta kun meillä menee huonosti, niin meillä menee yksi päivä riidellessä ja pari, kolme päivää jälkimainingeissa(minä ahdistuneena, pettyneenä ja surullisena). Mies ei yleensä hajota yhtään mitään raivareittensa aikana, eikä siis koske minuunkaan vaikka imuri ja kynät saavatkin kyytiä, mutta eihän se raivoaminenkaan(saatikka sitten satunnainen läpsiminen tai töniminen) kuulu normaaliin perhe-elämään. Eniten minua huolestuttaa niiden pahempien riitojen aikana tapahtuva huutaminen ja todella ikävät kommentit: "pitääkö sua lyödä, että sä tajuat olla hiljaa" jne. vaikkei varsinaista lyömistä tapahtuisikaan. Tönimistä tapahtuu ehkä kerran puolessa vuodessa ja yksi läpsäisy kerran kolmessa kuukaudessa, joten väkivalta ei ole läsnä joka riidan aikana, mutta jo sen uhka ahdistaa.
        Tämä kaikki painaa mieltäni todella paljon. En halua erota pelkästään muutaman riidan vuoksi, kun olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen, että vuosia sitten tapahtuneen kriisin jälkeen suhde saatiin taas toimimaan. Rakastamme toisiamme ja välillämme on kaikesta huolimatta syvä luottamus, enkä kaiken kokemamme jälkeen suostu vieläkään näkemään maailmaa mustavalkoisena, jossa kerran lyönyt lyö aina ja aina uudestaan ja väkivallalla on tapana raaistua. Tiedän kyllä erittäin hyvin, että myös niin voi tapahtua, olen kokenut sen kerran aikaisemminkin. Silloinen suhde oli tuhoon tuomittu, mies oli todella moniongelmainen ja mustasukkainen. Nämä kaksi suhdetta eivät voisi olla kauempana toisistaan, ja kuitenkin sama väkivallan varjo seuraa minua taas.
        Meillä on vain käynyt niin, että väkivallan uhka harveni ja lieveni, muttei kadonnut kokonaan. Juuri ikävien muistojen vuoksi minua nämä raivoamiset ahdistavatkin, meillä kun tulee aina olemaan mukanamme menneisyyden taakka.

        Mun miehellä menee hermot tosi vähästä. Ei onneksi ole väkivaltainen, mut silti se on ikävää kuunneltavaa. Mies on hyvällä tuulella ollessaan kiltti ja huumorintajuinen, lempeä ja ajattelee toisia.
        Aikaisemmin meillä on ollut vähemmän näitä kohtauksia, mutta vissiin se on saanut nyt minusta ja läheisistäni niin tarpeeksi että meille voi huutaa ihan rajatta ja vaikka mitä kun sattuu omaa pipoa kiristään.
        Ongelma on mulle suuri koska olen jo yhden narsistin kanssa asunut ja saanut kaikki vihat ja epäilyt päälle silloin. Olin lopulta jo niin rikki ettei henki tahtonut kulkea. Pelkäsin että unohdan jotain tai teen jotain väärin, silloin olisi kaikenkattava haukkuminen ja riitely alkanut välittömästi...Usein alkoi kuitenkin koska aina sitä jotain tekee väärin.
        No tässä suhteessa oli aluksi niin että mulle sanoi mies et nyt sitte opettelet tekeen niinkun haluat ja päättämään itsekin asioita. Itsetunto nousi pikkuhiljaa, mut nyt se laskee kun lehmänhäntä tän miehen omasta käytöksestä johtuen. Hermot menee tosi äkkiä häneltä, ei tarvi sanoa mitään poikkipuolista kun hän saattaa jonkun asian silti tulkita niin, sit alkaa huuto...ei saa epäillä hänen ajatuksiaan, ei saa ajatella ettei hän tiijä....(enkä edes ajattele niin vaan silti tulee riita). Asia kääntyy niin että minä olen tehny väärin ja huonoja päätöksiä ja minä en tajua mitään. Monesti lähden tilanteesta pois kun en saa ääntäni kuuluville enkä ajatuksiani millään miehen tajuntaan. Huudan itse tosi harvoin...ennemmin tulee itku.
        Mies töksäyttelee asioita siihen malliin että joskus hävettää, kaupassakin saattaa sanoo että, sun ei tartte seurata mua vaan mee tekeen muita ostoksia, ja tää tulee isolla ja vihasella äänellä. Tulee pahamieli, lähden muualle ja melkeen tulee itku ihmisten ilmoillakin. Mun mielestä ei ole kivaa et puhuu noin töykeästi. Yritän tehdä omat asiat ja olla hänelle apuna monissa asioissa. Saan kuulla olevani tyhmä ja etten osaa mitään ja hänhän ne kaikki asiat osaa. (osaa toki, monia asioita paremmin kun mä, mut oikeuttaako se töykeään käytökseen ja huutoon)?
        Marttyyrin leikkiminen on miehellä sellasta lempipuuhaa välillä. Hän tekee kaiken täällä ja kukaan muu ei tee.......jos mä yritän tehdä sellasia asioita jotka mies tekee omasta mielestään paremmin, niin siitä tulee välittömästi huutoa....miks teet noin saatanan tyhmästi tän, tai että kuka perkeleen pölhö on menny tekeen tän näin..... Neuvon kysyminen on väärin koska pitäs tajuta ite, mutta silti kuitenkin lopulta olisi tullut kysyä neuvoa jos ei ite osaa.....Ihan hirveän ristiriitasta....
        Olen väsynyt ja itkuinen, ahdistaa. Onko mitään tehtävissä, onko olemassa lääkkeitä tämmöseen pimahteluun??? Toki hän anteeksikin pyytää, muttei kaikkea. Jopa kesken sovinnon teon voi tulla uusi raivari. Hän sanoo yhtä ja tarkoittaa välillä toista, joten en aina tiedä mihin uskoa. Alan olla niin epävarma omista tekemisistäni, johtuen jo aikaisemminkin kokemastani suhteesta jossa oli vaikeaa.....tunnetilat palaavat mieleen ja väliin mietin että olisiko mun haettava itselle lääkitys vai hypätä katolta jotta edes joku asia paranisi........

      • Kipu ni
        Väkivaltaa suhteessa kirjoitti:

        Olet todella rohkea "Myös kyllästynyt" kun kirjoitat tästä asiasta. Olen yrittänyt löytää vertaistukea, keskustelukumppania naisista jotka elävät väkivallan uhkaisessa parisuhteessa. Ei tästä tunnu löytyvän keskusteluja... Meillä kaikki lähti huutamisesta ja riehumisesta ja nyt on sitten käyty käsiksi. Kyse ei ole mistään kunnon hakkaamisesta mutta en tiedä mihin tämä tästä kehittyy :(

        Älä jää odottamaan tilanteen pahenmista.
        Parisuhteesta irtoaminen voi tuntua mahdottomalta, jo pelkästään käytännönsyistä, mutta on varmasti sen arvoista.
        Itse ehdin seurata vuosia vierestä kun äitiäni pahoinpideltiin, ja tilanne meni kokoajan pahemmaksi.
        Nyt se suhde on onneksi ohi, mutta minuun ja äitiini se on jättänyt ikuiset arvet.
        (Itsellänikin on vihanhallinta ongelmia, jotka saattavat kummuta lapsuuden kokemuksista)
        Älkää odottako!!!
        Tuntematon voi pelottaa, mutta uuden elämän aloittaminen antaa voimaa!!!

    • Vimana

      Jos olisin itse samassa tilanteessa niin lätisin pois suhteesta. Ei kenenkään tarvitse sietää tuollaista. Kehoittaisin toista hakeutumaan hoitoon jos sellaisesta olisi apua. Jos ei ole niin silloin voi kyse vain olla luonteesta joka ei helpolla muutu. Ja jos muuttuu niin kumpaan suuntaan?

      • minä vain

        Hyviä vinkkejä. Itse menin vihdoin ja viimein ostamaan masennuslääkkeitä joita mulle määrättiin muutama kuukausi sitten. On ollut sitä aiemminkin mutta jätin lääkkeiden syönnin kun ajattelin pärjääväni ilman. Nyt kuitenkin jo noin puoli vuotta on ollut pinna kireellä ja nää menee niin mahdottomiksi nää mun raivarit että itseäänkin jo pelottaa...tavarat lentelee kun oikein suutun. On aiemminkin ollut masennuksen takia raivareita ja luulen että se on sitä nyttenkin. Tänään otin ekan lääkkeen katotaan alkaako pkkuhiljaa helpottaan. Ja nuo vitamiinit oli hyvä neuvo. Ajattelin kokeilla.

    • otugkj8y

      Moi,
      onko käynyt tai ollut jotain, mitä et ole käsitellyt, siis missä stressi on kasvanut ja mitä et ole koskaan oppinut käsittelemään? Siihen ei auta, kun käsittely ja se vie aikaa. Mulla itsellä oli väkivaltaisia tapoja, koska olen itse joutunut kokemaan sitä ja elin korkeassa stressissä vuosia. No, kas kummaa, olin maailman kiltein, kunnes... Ja jostain kumman syystä en tajunnut tätä. Masennuin, pahasti, mielialat heitteli, ja sitten taas nousin ja palasin... Olin kuin maanisdepressiivinen. Ehkä olinkin.
      Tämä on liian pitkä tarina kertoa kokonaisuudessaan, mutta vihdoin löysin terapeutin (joka minulle sopii, minkä etsimisessä meni aikaa...), kenen kanssa olen nyt käynyt asioita läpi ja alkanut saada elämääni haltuun.

      Tuntuu hassulta, mutta pienikin vastoinkäyminen sai raivon, koska tuntui kun koko maailma olisi loppunut. Jos maitotölkki tippui, väärään aikaan, tunne oli ylitse vuotavan kamala.
      Itseään oli vaikea hallita, koska maailma tuntui hallitsemattomalta ja elämä hallitsemattomalta.

      Olen oppinut erottelemaan asioita, rentoutumaan, puhumaan, tekemään muuta, siis siirtämään sen hermostuneisuuden välittömästi muualle...
      Tottakai miehesi lähtee vetämään: olet väkivaltainen ja sitä ei korvaa hetken mukavuus. Tämä oli hirvein asia myöntää itselleen, oppia elämään sen oman pimeän puolensa kanssa. Väkivalta on ruma sana, ne ihmiset ovat hulluja, narsisteja, paskoja, kaikkea... Niin, paitsi miten kävikään. Sinä olet väkivaltainen ja törkeä eikä sitä selitä mikään. Et tunne itseäsi, et osaa hallita tunteitasi, et osaa hallita elämääsi.
      Ehkä on jotain, tai ehkä yrität olla ylikiltti tai olet yrittänyt olla. Ehkä yrität hallita kaikkea = et hallitse mitään ja stressi nousee pienimmästäkin asiasta. Ehkä olet kyllästetty kuitenkin peloilla, jotka nousevat reaktiona pintaan minkä tahansa pienen aallon kohdalla.

      Mikä syy onkaan, sekin pitää löytää: lääkkeet hoitavat vain oireita eivät itse sairautta. Itse olen joutunut käymään paljon tuskallisia asioita läpi enkä tarvitse lääkitystä. Mutta tottakai, sinulla on suhde vaarassa, sinun pitää toimia heti. Ei kenenkään tarvitsekaan sietää tuollaista käytöstä, ja niin, ehkä ensi kerralla se on se puukko. Jos olet vaarallinen, sinun pitäisi asua yksin niin kauan, että saat asioitasi kuntoon. Mutta lääkitys olisi ensin hyvä :)

      "Senkin voisi vielä mainita että kun en hermoile olen ihan normaali iloinen ihminen, en ole mikään hullu, muutun vain hulluksi kun pinna palaa. "
      Aivan varmasti oletkin, niinhän me kaikki olemme. En epäile yhtään, ettetkö haluaisi vilpittömästi olla parempi ja hyvä, mutta siihen sinun täytyy nyt tehdä töitä. Koska tosiasia on, todellakin, että vaikka et ole koko ajan hullu, ja osaat olla iloinen, olet väkivaltainen ja hallitsematon, ja entäs kun tiellesi tulee lapsi tai eläin? Niin, enhän minä puolustuskyvytöntä... Jaa et? Oletko varma? Hallitsetko muka itsesi silloin?
      Hanki apua ennenkuin uhrina on joku, joka ei lähde vetämään, - koska ei pysty.

      Sinä voit parantua, sinä voit saada hermosi paljon parempaan kuriin, sinulle on apua!
      Tsemppiä!

    • Japetsohw

      Olen mies enkä nainen mutta samat on vaivat,en ole ikinä kenenkään edessä hermojani menettänyt mutta nyt kun on niellyt lähes koko elämän kouluajoista asti aikuiseen armeijassakäynnin työpaikan vittuilut.Nykyään ei kestä yhtään vastoin käymistä menee siis heti hermot heti ja tulee jopa murhanhimoisia ajatuksia päähän toivottavasti ei ole tosiaan mitään asetta kädessä silloin kun hermot lopullisesti menevät sorkkarautaa tai vasaraa.:)Muitakin paniikki kohtauksia jopa niin pahoja ettei uskalla ovesta ulos mennä,turvautuu alkoholiin hermot rauhoittuu mutta vain hetkeksi,tulee vain kahtakauheammin hermoheikoksi.Kaikkia on kokeiltu magnesiumia,nykyäänhän ei valiumia saa mutta jotain vastaavaa todella hintavaa muistaakseni 15e,kamomilla teetä,omega kolmosta,hengitys harjoituksia,sataan laskemista.Mikään ei ole ikinä auttanut.Se on perinnöllistä molemmat vanhemmat ovat työkyvyttömyys eläkkeellä hermovikojen takia ja hermojen menetystäkin on monenlaista.ikää on 25vuotta ja olen aina kärsinyt ala-asteelta asti hermojen menetyksessä jopa oikeudessa ollut erään kerran baarin ulkopuolella lyönyt niin kovin miestä että tyrmäsin sen lyhyestä mitastani huolimatta.

      • wwwwwwwww

        Ei se välttämättä geeneissä ole, jos vanhempasi ovat olleet kyvyttömiä kasittelemään tunteita, olet oppinut heiltä vääränlaista suhtautumista epämiellyttäviin tunteisiin.

      • Missy Nöpö

        Sun teksti kuulostaa ihan mun kundikaverilta. Viimeinen niitti oli se, kun hän kännipäissään kävi muhun käsiksi. Sanoin, että hakeutuu hoitoon jos haluaa vielä jatkaa ja niin hän teki.

        Mielenterveystoimistossa annettiin ensimmäisellä kerralla diagnoosi: alkoholiongelma. Toisella kerralla kiitettiin hyvistä uutisista ja toivotettiin hyvää jatkoa. Olin ihan että mitä helvettiä??? En tiedä mitä tehdä. Poikaystäväni on ihana ja mahtava kun on "järjissään" mutta heti kun hermot menee ja hän saa raivarin niin millään ei ole enää mitään väliä. On totta, että raivarit on vähentyneet kun dokaaminen on vähentynyt mutta olisin toivonnut että mielenterveystoimistosta olisi saanut enemmän eväitä elämään ja vastoinkäymisten käsittelyyn.

    • heyou

      Kuulostaa epävakaan persoonallisuuden oireilta, samoja oireita löytyy kuin teilläkin.. Heikko stressinsietokyky ja ylireagoiminen, raivarit..
      Minullakin kun hermot menee saatan paiskoa tavaroita/esineitä, olet potkinut seiniä hajalle.. Oikein kunnon raivari kun iskee "pää menee lukkoon", silmissä pimenee, ei mitään järkevää kontaktia saa minuun ja se on sitten menoa.
      Huudan loukkauksia kuin saatana ja olen väkivaltainen. Itse asiassa tästä on koitunut minulle ongelmia, kerran menetin hermot ja sitten minut tuomittiinkin pahoinpitelystä, ei kivaa.
      Lääkitykset toki tasaa mielialaa, mutta suosittelen hoitamaan perimmäisen ongelman eli menemään hoitoon eli terapiaan, jossa opetellaan tunteiden käsittelyä ja tunnistamista.

    • mimimiiii

      Luin joskus jostain, että kannattaa miettiä mikä tunne pelottaa niin paljon että tulee vihaiseksi. Sitä saattaa edeltää joku tunne jota ei pysty käsittelemään esim. hylätyksitulemisen tunne, huonommuuden tunne, häpeä...jne. Sitten miettiä onko oppinut reagoinnin vihalla jostain, esim. vanhemmilta. Hyvä olisi yrittää oppia ottamaan rohkeasti tunteen vastaan, vaikka se pelottaisikin.

    • xym

      Ihan vinkkinä näille kirjoittajille: myös ADHD:n jotkut muodot sopisivat oirekuvaan (puutteellinen impulssikontrolli, tunteiden hallinnan alueet aivoissa eivät toimi normaalisti). Kannattaisi tätäkin puolta pohtia neurologin tai hyvän psykiatrin avulla, josko lääkitys löytyisi tältä pohjalta. Jos oireilu on päivittäistä, niin on pään puskaan laittamista olla hakematta apua. Kannatan myös vitamiini-hivenaine- ja Omega 3-lisää itsekullekin.

    • Aimo Raivo

      On se nyt jumalauta kumma, kun tänne joku kirjoittaa, että on ongelmia vihanhallinnan kanssa ja kysyy mistä saa apua, niin te saamarin tuttiaivot kirjoitatte lähinnä vastauksia tyyliin: mahtavaa ku on muitakin, että en ole ongelmani kanssa yksin.

      Mitä helvetin mahtavaa siinä on, että on muitakin? Ihan perseestähän se on.

      Sen sijaan että tulette tänne vertailemaan oireitanne, melkein leuhkien kuka on kaikista kaakoin, mitä jos joku ystävällisesti viitsisi ohjata esim jollekin sivulle, josta löytyy apua?

      Ja joo, on ongelmia itsellänikin vihanhallinan kanssa, eikä saatana yhtään helpota lukea teidän vatipäiden viestejä, joista ole mitään hyötyä. Te saisittekin olla ongelmienne kanssa yksin, eikä vaan täällä leuhkia kuka rikkoi tänään eniten lautasia.

      Kiitos tyhjästä jo etukäteen.

      • onnellinenonnellinen

        Minäkin tulin aikaisemmin raivohulluksi hetkessä. Kun vanhin lapsi oli noin viisi vuotta kiljuin hänelle toisinaan jostain kurahousujen pukemisesta tai vastaavasta "syystä". Jälkeenpäin hävetti. Masennui. En jaksanut mitään. Töissä pinnistelin ja esitin että kaikki on hyvin.
        Parisuhteemme muuttui riitaisaksi.
        kyllästyin itseeni. Lopetin miehen kanssa riitelyn.
        Erosimme.
        Lupasin lapsille lopettaa huutamisen.
        Aloin tunnistamaan tunteita huutokohtauksieni taustalla, avuttomuutta, riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa joka hyväksyy myös heikkouteni eikä vain näe tehokasta ja kaunista.
        Opettelin tunnistamaan voimieni rajat. Mindfulness- harjoittelu auttoi tunnistamaan ja hallitsemaan ja hyväksymään itseni ja tunteeni.
        nykyisin voin hyvin. En reuhaa lapsilleni. Mielessäni pysyy että haluan olla tasapainoinen ja hyvä äiti joka antaa lapsilleen turvallisen kodin- missä äiti ei ole aikapommi.
        Olen huomannut että lapset kuuntelevat ja tottelevat minua. Ihmettelen että olen viisaampi kuin olen tiennytkään.

        Entiedä, pilasinko itse avioliittoni halullani osata elää oikein. Nykyisin minulla on ikävä entistä miestäni. Kärsin koska tiedän olleeni monella tapaa karmea vaimo.

        Pahan olon "purkamisen" huutamalla olin oppinut kotona- ja se huutaminen auttoi vain sen ajan kun se kesti.

      • Apua löytyy

        Joku kysyi tuolla aiemmin, että onko jotain luontaistuotteita, jotka auttavat vihan hallintaan/mielen tasapainoittamiseen ja sellaisia on mm. omega-3 kalaöljytabletit, niistä vahvimpia on e-epa (esim. Tolosen, saa luontaistuotekaupoista) ja sen lisäksi jos ottaa vielä 20-30 mikrog. d-vitamiinitabletteja eli 2-3 10 mg tablettia/pv, niin pitäisi alkaa tuntua jossain jo rauhallisuus ja tyyneys.

      • 14
        Apua löytyy kirjoitti:

        Joku kysyi tuolla aiemmin, että onko jotain luontaistuotteita, jotka auttavat vihan hallintaan/mielen tasapainoittamiseen ja sellaisia on mm. omega-3 kalaöljytabletit, niistä vahvimpia on e-epa (esim. Tolosen, saa luontaistuotekaupoista) ja sen lisäksi jos ottaa vielä 20-30 mikrog. d-vitamiinitabletteja eli 2-3 10 mg tablettia/pv, niin pitäisi alkaa tuntua jossain jo rauhallisuus ja tyyneys.

        Vielä unohtui, että säännöllinen lenkkeily/salitreeni auttaa myös mielenhallintaan eli luontaistuotteiden, liikunnan ja terveellisen ruokavalion kombinaatio auttaa elämän, mielen ja kehonhallinnassa.

    • M (3 M

      ymmärrän sinua. poden täsmälleen samaa, miten sen voi sanoa? sairaus, geeneistä?? vai mikä?? tavallisesti olen paljon hymyilevä, erittäin rauhallinen mies, myös erittäin kiltti ihminen en kenellekkään pahasti oikein sano tai mitän muutakaan.. mutta sitten kun menee hermot oikein pahasti, kennelläkään ketä on silloin lähelläni ei ole yhtään kivaa!!! sanon mitä sylki suuhun tuo, alan tärisemään, sydän hakkaa 1000 enkä silloin ymmrrä mitä teen, vasta myöhemmin kun hermot laantuu tajuan taas että miten pahasti hermostuin.. ei tämä kivaa ole, koska en ole mikään hullu.. lähinmäiseni kärsivät erittäin pahalla mielellä minun satunnaisista tunteiden purkauksista.. ei kiva!! eilen viimeks aiheutin elämäni rakkaudelle tosi pahan mielen.. nyt tuli itselleni jo itsetuhoisia ajatuksi, nukuin rappu käytävässä tai yritin.. en halua tuottaa rakkailleni todellakaan näin pahaa oloa.. miststä apu?? itsekkään en oikeen haluaisi alkaa popsimaan mitään rauhottavia resepti lääkkeit..

    • ankeroinen

      Olet ehkä liian sopeutuva, liian pidättyväinen, tosiaan liian kiltti, nielet kaiken harmin sisääsi kunnes raivo kiehahtaa ulos. Jos et ole koskaan hakenutkaan mitään apua, niin et varmaan ole autetuksi tullutkaan. Nyt kun olet itsekin todennut että "meillä on tässä ongelma", niin sille voi tehdäkin jotakin. Hakeudu psykologin, psykiatrin tai neurologin pakeille. Voi olla jokin paha lapsuudenmuisto, joka pintaan noustessaan saa sinut sekaisin. Asia, jota ei ole käsitelty aikanaan. Pikkuhiljaa saatat kyetä muistamaan, mistä on kysymys, ja jonkinlainen terapia voi alkaa.
      Sinun täytyy oppia olemaan vähän vähemmän mukava, vähemmän sopeutuva, jokapäiväisessä arjessasi, niin että pidät puolesi, uskallat sanoa toiveesi ja mielipiteesi assertiivisesti sitä mukaa kun pikku harmeja tulee. Näin ei pääse mitään vastoinkäymisten ja vihaisuuden vuorta kasautumaan mielen pohjalle. Tämmöisiä tuli mieleen ihan maallikkopohjalta.

    • Onnea siitä

      Tuo on jo hyvä alku että itse huomaat että sinussa on todella paljon asioita jotka pitää hoitaa kuntoon. Se on merkki siitä että sinulla on toivoa muuttua. Olet jo ottanut yhden ison askeleen.

    • kipikipi

      Ihan pieni hoksaus voi tepsiä. Monet ihmiset ovat oppineet puhdistamaan olonsa riitelemällä, jos se on perheessä ollut tapana. Jos ei ole opittu esimerkiksi säännöllisesti liikkumaan, adrenaliini ja välittäjäaineet otetaan mistä vain, jotta ylimääräinen energia purkautuu. Usein myös epäterveellinen ruokavalio voi aiheuttaa muutoksia mielialaan. Niin outoa kuin se onkin, ihmiset menettävät elämänhallinnan varsin yksinkertaisten asioiden vuoksi, ja elämänhallinnan tilalle tulee medikalisaatio. Itse en usko lääkkeiden voimaan, koska olen nostanut itseni pikkuhiljaa vain elämäntapoja muuttamalla ja pyrkimällä selvittämään elämäni asiat ja tunteet ja ihmissuhteet. Sen kautta myös vihanhallinta on parantunut huomattavasti. Kyse ei ole mistään mystisestä asiasta. Ahdistuksen tunnistan pohjavireeksi silloin kun räjähtää -- jollei ehdi juoksemaan ... Minusta apua kannattaa hakea aina, apu vain voi olla todella paljon pienemmissä asioissa kuin uskoisikaan, elämänmuutostahan se kyllä vaatii ja avoimuutta.

    • aika-ajoin onneton

      Olen HELPOTTUNUT! Minussa tämä viestiketju ei herättänyt huolta, pelkoa tai vihaa vaan silkkaa helpotusta.

      Olen parikymppinen nainen ja kärsinyt vihanhallintaongelmistani teini-ikäisestä tänhän päivään. Nauran paljon ja pääasiallisesti rakastan elämääni, ystäviäni ja perhettäni, mutta on myös niitä päiviä kun pelkään itseäni ja sitä, miten käyttäydyn.
      Stressinsietokykyni on olematon. Silmissä sumenee, pulssi kiihtyy ja ainoa, mitä kykenen ajattelemaan on valtava vihan tunne, joka purkautuu kehostani hallitsemattomana ja yllättävänä. Heitän tavaroita, huudan, kiljun ja itken. Potkin, lyön ja puren suutani verille ja vihaan itseäni.

      Tähän asti ainoa, jota olen satuttanut olen minä itse ja kaikista eniten maailmassa pelkään satuttavani itseni lisäksi jotakin toista. Poikaystävän saati lapsen hankinta on ollut minulta täysin poissuljettu, kunnes saan vihani hallintaan. Välillä tuntuu jopa siltä, että olen tuomittu yksinäisyyteen, etten satuttaisi ketään toista.

      Yritän hengittää syvään ja poistua toiseen huoneeseen, välillä onnistuneesti.
      Tiedän käytökseni olevan vaarallista ja siksi olenkin helpottunut kun ymmärrän, että en ole ainoa vihaansa hallitsematon. Tieto siitä, että voin muuttua ja voin vaikuttaa on ihana ja vapauttava. Olen aina luullut olevani sisimmiltäni puoliksi hirviö, joka on täysin tuomittu yksinäisyyteen, mutta voin muuttaa asioita ja aloitan vaikka omega3-kalsium-kuurilla ja terapialla.

      KIITOS kun jaoitte! Tästä se alkaa.

    • bgjuihduijo

      kuulostaa täysin normaalilta naisen käyttäytymiseltä.

    • taulapää

      Mieheni on myös raivo, voi suuttua mitä ihmeellisimmistä asioista. Sitten vielä seuraa mykkäkoulu, eikä hän halua keskustella myöhemmin mistä veti herneen nenään.

      Olen jättänyt hänet monta kertaa, mutta normaalioloissa hän on mitä mukavin, joten olen aina palannut takaisin.

      Raivokohtauksia tulee monta kertaa viikossa, nyt olen ihan kyllästynyt niihin, lähtisin pois jos jaksaisin, ja jos tulisi joku kunnon mies vastaan. Ikävä kyllä näissä vieraissakin miehissä on omat vikansa, vaikkeivät raivoakaan.

      Nuoret ihmiset, jos huomaatte jo seurustelun alussa toisen olevan raivohullu, jättäkää hänet, ei hän mihinkään muutu. Näin vanhana ei enää jaksa.

      Raivon hetkellä toivon että mieheni kuolisi ja verisuoni puhkeaisi päästä, olen niin kurkkuani myöten täys raivohulluani.

    • Mies 30

      Itse olen kärsinyt raivonpuuskista pienestä asti. Isäni ja vaarini, molemmat myös "äkkipikaisia" niinkuin pohjanmaalla on tapana sanoa. Synnynnäinen tempperamentti ja huonot tunteidenkäsittelytaidot taitavat olla syynä tähän ongelmaan.

      Aikuisiällä olen menettänyt kaksi kertaa raivonpuuskassa itsehillinnän jolloin molemmilla kerroilla on hajonnut tavaraa. Tiedostin ongelmani jo teini-iässä ja olen yrittänyt hoitaa sitä kaikenlaisilla keinoilla meditoinnista urheiluun ja askarteluun. Kallon kutistajalle en aio mennä. Parhaaksi hoitokeinoksi olen todennut urheilun ja uppoutumisen opiskeluun tai työntekoon, yliopistotutkintoja onkin ehtinyt kertyä kaksi kappaletta.

      Olen myös lukenut jonkin verran kognitiivisbehavioristisesta ja kognitiivisesta terapiasta ja kokeillut soveltaa niiden oppeja aina, kun on alkanut kiristämään. Yleensä toimii ja jos ei toimi niin lähden rääkkäämään itseäni lenkkipolulle. Vaikka suorittaminen onkin "hoitona" tehokasta, uskaltaisin väittää, että todellinen ratkaisu raivokohtauksiin löytyy lopulta noiden omien tunteidenkäsittelytaitojen opettelusta.

      Koin pitkään aikaan pisimmän yhtäjatkoisen hyvän vaiheen alkukesästä, jolloin olin melkein kaksi kuukautta saamatta yhtään raivaria. Normaalia suuttumusta oli luonnollisesti, mutta ei mitään sellaista jonka hillintään olisi pitänyt panostaa. Nyt on taas aika kokeilla kuinka pitään menee, että tulee seuraava puuska. :)

      Hyviä keinoja itsehillinän avuksi:

      - säännöllinen urheilu -> endorfiini kohentunut ulkonäkö -> kohentunut itsetunto -> vähemmän vitutusta. Vielä kun asettaa kunnon tavoitteen ja onnistuu saavuttamaan sen niin johan helpottaa

      - tavoitteiden asettaminen opiskelussa tai työnteossa ja keskittyminen niiden saavuttamiseen -> Onnistumiset kohottaa kummasti itsetuntoa ja vähentää alemmuuden tunteesta johtuvaa vitutusta

      - opettele tunnistamaan tilanteet ja asiat jotka aiheuttaa raivoa. Siis ei väärässä paikassa olevat kynät, vaimon vaatteet tms. vaan ne perimmäiset syyt. Luulisin, että perimmäiset syyt ovat sellaisia joiden seurauksena on tullut näyryytetyksi tai jollain muulla tavalla jotenkin alennetuksi arvottomaksi tai hyljeksityksi -> joskus pelkkä tosiasioiden myöntäminen itselleen riittää asian sulattamiseen ja vitutuksen vähentymiseen. Mulkkuja mahtuu maailmaan ja vittuilu on vaan kestettävä. Vittuilun kestää, kun voi ajatella, että on edes yksi asia jossa on muita parempi.

      - vähintään pari kertaa kuukaudessa leppoisaa seurustelua kavereiden kanssa ja ehkä varovaista naismaista puhumista omasta tunteista

      ! niin kauan kuin kykenee hallitsemaan itseään raivonpuuskassa, ei mielestäni tarvitse hakea ulkopuolista apua.

    • emotionalchild

      Jep jep, mä suutun kaikesta, jos mulle korottaa ääntä, valehtelee, aloittaa asian mut ei kerro loppuun tai ei anna tehdä jotain asiaa (no sehän on normaalia jos ei joku anna tehdä jotain)..
      Mä suutun 0-120% alle puolessa sekunnissa. Tiedän ite koska suutun siitä et sydän hakkaa ku konekivääri.. Kun suutun mul on tapana lyödä jotain niin kauan et menee joku juttu rikki, ihminen, minä, esine, seinä ihan mikä tahansa.. yleensä on ollu oma nyrkki kipsissä.. normaalisti olen hauska,huumorintajuinen,ymmärtäväinen yms..
      mutta kun mä suutun ni sit mun koko persoona muuttuu päi helvettii,..
      MUTTA kysymys on se että.. miten saan itteni rauhotettua? hengitteleminen ei auta, paikkojen paskojen ei auta, huutaminen ei auta... itkeminen joskus.. mul on tosiaan huono lapsuus.. mut MITEN VITUSSA MÄ saan rauhotettua itteni? btw oon 15v ja lastenkoulukodissa.. eikä pysgologit auta..

    • duoda mietin

      auttasiko jos hakkaisit päätäs seinään ei se enää sekaisememaksikaan siitä mene,jos vaikka auttais hyvinkin tuohon vaivaan .Otko muuten parantaa tuota päätasi hullunruoholla kai se luulis jotenkin vaikuttavan.Parempi 1 ruuvi päässä löysällä kuin kaikki liian kireällä

    • kkkkpop

      niinpä

    • Suhdeongelmat

      Meillä ongelman ydin on kai se, että olemme molemmat mieheni kanssa lähtöisin riitaisista perheistä, joissa on huudettu paljon. Suhtautumisemme asiaan vain on erilainen. Minä suhtaudun tavalliseen huutamiseen riidellessä, (ilman muunlaista agressiivisuutta) aika luonnollisena osana parisuhdetta. Mieheni mielestä jo pelkkä huutaminen on väkivaltaa. Hän ei kestä yhtään äänen korotusta. Jos volyymi nousee vähänkin liikaa, hän saa päänsäryn, säikähtää lähes kuoliaaksi, ja lopulta ajaudutaan siihen, että hänkin huutaa, kun hermot menee. Toisinaan kyse voi olla ihan muusta, kuin suuttumuksesta, minun puoleltani. Saatan huudahtaa ihan silkkaa innostuneisuuttani, ja silti hän tulkitsee sen pahaksi, ja pelästyy. Sit alkaa huuto. Varmaan hän on pelännyt lapsena kotonaan niin paljon, että se pelko tulee näihin meidänkin riitoihin. Minä en kyllä ikinä kävisi käsiksi, eikä hänkään, vaikka lapsuudenkodeissamme tätäkin on tapahtunut. Mitä nyt joskus on tönitty toisiamme. Vaikeaahan tämä on, kun käytöstään on hankalaa muuttaa, vaikka yrittäisikin kovasti. Oman lisänsä tuovat stressi, masennus ja unettomuus, joista kumpikin toisinaan kärsimme. Silloin voi napsahtaa jo hyvin pienestä. Minulla yleensä napsahtaa, kun koen olevani ylikuormittunut, ja voimat on vähissä. Sit illalla siivotessa, tai ruokaa tehdessä töiden jälkeen, saatan alkaa tiuskia, että miksi mun aina pitää kaikki tehdä. Miehellä voi napsahtaa ihan mitättömästäkin asiasta, vaikka et annan hänelle väärän lasin. Toki taustalla täytyy olla silloinkin jotain muuta. Mitä puhuttukin on, niin niin siellä onkin. On vain niin hallitsemattomissa, että purkautuu noin.

    • normaaliko

      Minullakin on vihanhallinta ongelma,oon kohta 17 vuotta.
      Ite en huuda tai heittele tavaroita vaan oon väkivaltainen..ois kiva saada apua,ja mitään lääkkeitä en halua käyttää,koska en tykkää käyttää lääkkeitä,esim jos koskee päähän niin en ota lääketä vaan ootan että se menee itestään pois.

    • Hyvä lääke ja halpa

      Kokoonnutte "siskojen" kanssa yhteen ja alatte kuorossa syyttelemään miehiänne, miehen vika miehen vika, ja joku huutaa väliin aina "lähde heti".
      Taatusti auttaa ja tulee oikeutettu olo kun siskot avittaa, alat itsekin uskomaan että se saatanan sika sen aiheutti, näin se muillakin hoituu.... älä vaan tunnusta!

      • Twatty

        HAA! ''Aina jonkun muun vika'' tosin noista teksteita on tullu tunnustuksia ja ihmettelyja mita pitas teha ku toinen on ''vahan tempperamenttinen''.

    • Lottisliinu

      Minulla oli 1,5v sama ongelma ja menin hakemaan nyt keväällä apua psykiatrian puolelta, minulla oli jo niin vakavana, että meinasin itselleniki tehdä jotain. Puhuin ja melkein tein mieheni nähden itsarin. Olin kerrassaan ihan loppu. Minulla alku näkymään tälläsena lapsuuden vanhempie riidat (isä uhonnut äitin tappaa), yks ex lopettanu eron jälkeen ihtesä ja yks ex pahoinpidellyt minut 2 kertaa ym. Kas kummaa minulla todettiin vakava masennus ja vakava ahdistus, olen edelleen lääkehoidolla ja sairaslomalla elokuun loppuun. Olin keväällä osastohoidossakin 5 viikkoa suljetulla.

      Suosittelen menemään hakemaan apua psykiatrian puolelta pian että ei mene yhtä pahaksi kuin minulla, Nyt elämä näyttää kirkkaalta ja miehen kans menee todella hyvin ilman isoja riitoja :)

    • Hmmm......

      Mitä minun pitäisi tehdä?olen huomannut itsessäni erittäin huolestuttavia piirteitä aina kun juon alkoholia viimeisin tapaus missä tämä ilmeni oli kun kävin todella pienen asian seurauksena parhaan kaverini kimppuun humalassa ja joudun usein muutenkin ongelmiin jotenkin vain tuntuu niinkuin kaikki viha purkautuisi humalassa mutta aivan vääriin ihmisiin olen menettänyt jo monta tärkeää ihmistä tämän vuoksi ja haluaisinkin kysellä neuvoa vähän että mitä kannattaisi tehdä pitäisikö hankkia apua vai mitä...

    • rajanainen

      Minä räjähdän pienimmästäkin syystä, ei sen tarvitse olla mitään muuta kuin epämukava kysymys. Miten voin vastata epämukavissa tilanteissa niinkuin normaalit ihmiset? Sama on muissaki asioissa , esim aikataulumuutoksissa yms.
      En tiedä mitä tehdä. Alkaa tuore avioliitto rakoilla minun raivokohtausteni vuoksi. Ja se taas tekee minut surulliseksi ja tuntemaan valtavaa syyyllisyyttä. Tuntuu kuin en pystyisi hallitsemaan itseäni. Olen ollut mielenterveydessä jo yli 10 vuotta mutta eivät sieltä anna kuin lääkkeitä, jotka vievät pois loputkin paremmat päivät. en enää oikein tiedä mitä tehdä, kaipa mieskin jossain vaihseessa kyllästyy. On mulla rajatiladiagnoosi ja sen kans sit pitäs muka elää.. Aika vaikeeta välillä

    • ulkopuolinen komment

      HAKEKAA APUA terapeutilta tai joltain ihan terveydenalan ammattilaiselta. Ei oikeasti korjaannu millään hemmetin helokkikapseleilla tai vain säännöllisellä elämänrytmillä se, että jostain väärästä sanasta "silmissä pimenee" ja ei kykene hallitsemaan itseään. Vähintäänkin avoimeen vihanhallintaryhmään kannattaa mennä käymään, mutta mieluummin ottaa puhelin käteen ja hankkia jonkin sortin psykologilta/psykiatrilta tms konsultaatiota ja ehkä lääkitystäkin.

      Tekstinne nimittäin kuulostavat ulkopuoliselle, asiasta jokseenkin kokemattomalle samalta kuin Alibi-lehden tekstit: "'No, katsoin salkkareita, mies tuli ja sanoi jotain ja sitten pimeni', kertoo miehensä puukottanut nainen". Eikö teitä oikeasti sen vertaa pelota moinen oman minuuden menettely, että älyäisitte sen olevan epänormaalia? Voin nimittäin sanoa, ettei kuvailtu käytös TODELLAKAAN ole normaalia, missään mielessä.

    • tyttö13vuotta

      Mulla on samoja ongelmia.. Päässä alkaa kiehua pienen pienistäkin syistä. Vitutus-->vittuilu-->riita-->paha olo ja syyllisyys koska satutti toista ilman syytä--> itsetuhoisuus esim. viiltely.. Muuten olen omasta mielestäni iloinen ihminen ja minulla on paljon ystäviä. Mutta pitää varmaan alkaa käydä sielä psykologilla ja alkaa ulkoilla enemmän..

    • Apuaaaa

      Mulla on ihan tajuttomat ongelmat vihani kanssa. Täytän kohta 15 vuotta ja saatan ihan ruveta lyömään tai hakkaamaan jota kuta jos oon tarpeeksi vihainen.
      Elän ihan onnellisessa perheessä, ei meillä ikinä ole hakattu tai lyöty ketään, mutta minä olen ensimmäinen joka alkaa lyömään.
      Rupean sätkimään ja huutamaan jos olen tarpeeksi vihainen ja saatan kiukunpuuskissani satuttaa itseäniäkin. (Nyt ehkä hyvä tuoda esille vaikea-asteinen masennus joka saattaa vaikuttaa näihin. Mulla nimittäin on ja puhun terapeuttini kansaa näistä)
      Mutta se on kaiken huippu että alkaa ruveta tehdä mieli hakata omia vanhempiaan. Yritän aina hillitä itseäni, mutta saattaa välillä mennä ihan yli.

      • Apua saatavilla

        Apua räjähtelyyn ja väkivaltaisuuteen on saatavilla. Tokikaan luontaistuotteet eivät tuollaiseen valitettavasti auta, vaan apua tarvitaan paljon pitkäjänteisemmin. Kaikki psykiatrit eivät ole erikoistuneet väkivaltatyöhön, sekin on hyvä muistaa.

        Toivon kaikille väkivaltaisuudesta kärsiville voimia hakea apua oman itsensä ja läheistensä vuoksi! Tässä linkkejä, joista käsin avun tarvetta ja tukea ongelmiin voi lähteä kartoittamaan:

        http://www.maria-akatemia.fi/avoin_linja_paivystava_puhelin

        http://www.maria-akatemia.fi/demeter_tyo

      • kokkonen
        Apua saatavilla kirjoitti:

        Apua räjähtelyyn ja väkivaltaisuuteen on saatavilla. Tokikaan luontaistuotteet eivät tuollaiseen valitettavasti auta, vaan apua tarvitaan paljon pitkäjänteisemmin. Kaikki psykiatrit eivät ole erikoistuneet väkivaltatyöhön, sekin on hyvä muistaa.

        Toivon kaikille väkivaltaisuudesta kärsiville voimia hakea apua oman itsensä ja läheistensä vuoksi! Tässä linkkejä, joista käsin avun tarvetta ja tukea ongelmiin voi lähteä kartoittamaan:

        http://www.maria-akatemia.fi/avoin_linja_paivystava_puhelin

        http://www.maria-akatemia.fi/demeter_tyo

        Ja teille joilla on alkoholin kanssa ongelmaa tai teidän läheisellä niin minnesota hoito lapualla tai rehappi hoito se oli jossain turun lähistöllä voin suositella vaimo on käynyt lapualla ja on ollut suuri apu itsellä on ongelma hermojen menettämisen kanssa ongelmaa

    • Führer Meidän Herra

      Kiveskiertymä. Ongelmananne on selvästikkin kiveskiertymä. Kastroinnin pitäisi tehdä temppunsa tuossa tapauksessa, eli menette mieluiten eläinlääkärille kastroitavaksi (tietenkin pimeenä) sillä säästätte rutkasti rahaa ja tulos on sama.
      Myös oman virtsan juominenkin on todettu auttavan.

    • täältä ehkä apua

      Pakko itsekin kirjoittaa oma tarinani, jos siitä vaikka olisi jollekin apua. "Oireet" alkoi ilmaantumaan murrosiässä, n. 14 vuotiaana. Jatkuvaa riitelyä äidin (yh) kanssa, masennus ja itsetuhoisia ajatuksia. Sitten tavaroiden heittelyä, vitutusta, silmitöntä raivon tunnetta, yms. Kerran nappasin vihoissani äitiä kurkusta kiinni ja painoin seinää vasten - onneksi tajusin päästää irti!! Kavereiden kanssa olin aina hyvä tyyppi ja yritin miellyttää. Yläasteella olin koulukiusaaja ja tappelin viikonloput kännipäissään kaupungilla. Sisimmässä inhosin itseäni ja olin erittäin itsekriittinen ja sen vuoksi kai halusin alistaa muita. Tätä jatkui vuosikaudet! Uuden kaveripiirin kautta fyysinen väkivaltaisuus ihmisiä kohtaan onneksi hävisi, mutta ahdistuneisuus, masennus ja jatkuva hermojen menettäminen jatkuivat. 22 -vuotiaana tapasin poikaystäväni, joka on tähän menessä ainoa ihminen, jolle olen koskaan pystynyt kertomaan kaikki tunteeni ja salaisuudet joita olen kantanut sisälläni aivan lapsesta asti: vanhempien avioero, hylätyksi tulemisen tunteet ym. Olen analysoinut lapsuuttani ja koko elämääni PALJON ja tullut mm. siihen tulokseen, että opin agressiivisen käytökseni vanhemmalta siskoltani, jolla edelleen vihanhallinta ongelmia. Olen myös saanut semmoisia paskaraivareita poikaystävääni kohtaan näiden yhdessä viettämämme kuuden vuoden aikana, että ihmettelen aidosti, miten hän silti jaksaa rakastaa minua. Riitoja syntynyt aivan ihmeellisitä asioista, mutta olen aina mielessäni oikeuttanut riidat ja pahan oloni purkamisen häntä kohtaan ja jälkeen päin harmittanut ja hävettänyt. Välillä olen ajatellut, että olen kuin narkomaani, paitsi huumeiden sijaan riippuvainen raivon tunteesta.

      Pari vuotta sitten aloin joogaamaan parantaakseni selkävaivoja (jotka johtui stressistä ja hermostuneisuudesta) ja noin vuosi sitten kokeilemaan mindfullness -meditaatiota. Mindfulness meditaation säännöllinen harjoittelu on todella auttanut minua hillitsemään ja käsittelemään tunteitani. Lliikunna ansiosta olen pirteämpi ja tunnen voivani fyysisesti paremmin ja näyttäväni paremmalta. Olen jopa onnistunut lopettamaan tupakoinni ja viime syksynä aloitin taas opiskelun (tällä kertaa kiusaamatta koulutovereitani). Toki niitä hermokohtauksia vielä silloin tällöin saattaa tulla, mutta paljon harvemmin kuin ennen ja pystyn nyt hillitsemään vihan tuntemuksiani paremmin ja keskustelemaan tunteistani antamatta niiden sokaista minua täysin. Kuulostaa varmaan tosi kliseiseltä ja teennäiseltä joidenkin mielestä (ainakin itse olisin ajatellut niin vielä vähän aikaa sitten), mutta liikunta, meditaatio ja luotettava keskustelutoveri ovat auttaneet minua enemmän, kuin olisin koskaan osannut edes toivoa. Itsetuhoiset ajatukseni ovat oikeastaan kokonaan hävinneet. Itse en ole koskaan hakenut ammattiapua ongelmani vuoksi, vaikka varmaankin aihetta olisi ollut, mutta suosittelen silti harkitsemaan ammattiapua niille, joilla näitä vihanhallinta ongelmia on. Noita mieliala/psyykelääkkeitä yms. en tosin menisi ITSE ottamaan muissa kuin aivan äärimmäisissä tilanteissa. Lääkkeet saattavat poistaa oireet, mutta eivät vaikuta niiden syyhyn ja voivat lisäksi olla hyvin koukuttavia ja vaarallisempia kuin monet laittomat huumeet!!! Se on siis minun henkilökohtainen mielipiteeni ja näkemykseni, mutta länsimainen lääketiede on asiasta mitä luultavimmin eri mieltä: "Pill for every il"!

      Tässä linkki pariin erilaiseen mindfulness harjoitukseen, toivottavasti joku löytää niistä apua! Jos englannin kieli sujuu hyvin, niin googlaamalla löytyy varmasti myös ääninauhoja, jotka auttavat ainakin alussa ja googlesta löytyy toki muitakin ohjeita myös suomeksi.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=onn&p_artikkeli=onn00172

    • jfpokpoalkasld

      Jos teil on oikeesti ongelmia vihan kanssa ni ette tääl jauha siitä ! OMA JÄRKI KÄTEEN !! "kokenut vihanhallinta kurssilainen 5 vuotta eikä mitään oppinut" PASKAA KAIKKI AINAKI MULLE !!!

    • pöpönenn

      Nyrkkeilysäkki ois kai hyvä hommata?

    • arytjuhr

      poikaystäväni muuttui raivoavaksi ja ehdimme riidellä 3 viikkoa jatkuvasti, kunnes paljasti mminulle erään seikan.
      Usein olin tekemättä mitä'än, istuin vaan hiljaa tai siivosin kotia tai muuta vastaavaa normaalia toimintaa ( ei provosointia) niin poikaystävä sai ihme raivokohtauksia ja kävi käsiksi ja heitteli tavaroita.
      Olin 3 helvetillisen viikon jälkeen aivan loppu ja sanoin ettei tästä ikinä enää tule mitään, hän on hirviö. ( Sai tyhjästä raivokohtauksia, tai mitättömistä pienistä seikoista, kuten jos oli itse hukannut jonkun tavaran/ kadottanut sen eikä löytänyt sitä, niin käänsi kämpän ylösalaisin kuin tornadon jäljiltä ja syytti minua, rikkoi "kostoksi" minulle tunnearvoisia esineitä ja kävi käsiksi, kiusasi ja raivosi hullunlailla.)
      Syyksi paljastui steroidit sekä rauhoittavat lääkkeet (bentsot), jotka aiheuttivat raivvareita.
      poikaystäväni onneksi lopetti ne ja palasi viikossa entiselleen, rauhalliseksi ja ihanaksi.

    • Järkytys

      Jos ei hallitse hermojaan ja tarttuu jopa puukkoon,on kyse vakavasta asiasta
      Lääkärin juttusille,joka sitten neuvoo eteenpäin.Tämä ei ole leikinasia

    • aatuutilullaa

      Täällä myös samaa ongelmaa, mutta olen jotenkin päässyt siitä. Olen aina tulistunut herkästi, pienestä pitäen vanhemmille huusin ja paiskoin ovia. Olen muuten todella rauhallinen viilipytty. Edellisessä suhteessa tilanne oli pahimmillaan, en kuitenkaan tehnyt mitään peruuttamatonta, huusin vaan ihan mitättömistä asioista, löin puhelimessa luurin korvaan ja soitin aina perään ja haukuin ja huusin, se saattoi alkaa ihan jostain pienestä vitsistä mitä poikaystävä sanoi ja otin tosissaan, heittelin tavaroita, itkin. Pahin oli varmaan kun puristin lasia kädessä niin että se meni rikki ja verta tuli, se oli varmaan ainut kerta kun poikaystävä sanoi että nyt loppu, silti hän ei jättänyt. Kai se oli jotain huomionhakua. Nykyisessä suhteessa ei ole tälläistä ollut, välillä saatan korottaa ääntä ja lyödä tyynyä tms jos on huono päivä, mutta en ole tuolla tavalla raivonnut pikkuasioista. En tiedä auttaako sitten aika vai mikä, itsellä se on ehkä ollut aikuistumista.

    • pata77

      Itellä ollu kans aina saatanan huonot hermot,pienenä jos joku teki mulle vaikka vahingossa jotain ni yritin esim.heittää tikalla,lyödä kirveellä..Nyt aikuisena on ollut ja vähän ongelmia konttorin hallinassa..aikani kuuntelen baarissa jos joku läyhää,seuraavaksi huomaan että kaveri nojaa nenä auki hoiperrellen seinää..Aina välistä muistan pätkiä mitä on tapahtunut,ja aamul herää putkasta..Tuntuu kun olis joku raivokohtaus ja mikään ei pysäytä..kaverit on sanonu ettei uskalla tulla ees väliin ku oon sen näkönen etten tunne ees niitä..olen joskus huitassut myös niitä nenille

    • Raivotauti

      No huh on tämäkin aihe. Selailin tätä kun itsellä on nuo hermot menneet viime aikoina oikein lahjakkaasti. Lautasia ja laseja rikoin avomiehen (nykyisin ex!) kanssa asuessa. Löin avomiestä tietysti nyrkeillä ja tottakai hän kosti heti takaisin. Olisin sen munille potkimisen vielä halunnut toteuttaa, mutta en sitten syytteiden pelossa viitsinyt. Huusin raivona minkä jaksoin monta monta kertaa, keskellä yötäkin ja kerran kävi poliisit rauhoittelemassa riitaamme. No, syyn tiedän kyllä ja se oli tämä avomies, joka alkoi vittuilemaan jo varhaisessa vaiheessa ja sitä kesti siihen asti kunnes muutettiin erilleen. Ensin en välittänyt vittuilusta, mutta se paheni ja paheni vuosien mittaan ja lopulta kaikki elämäni asiat hän oli haukkunut läpi (koulut, työt, huonekalut, tietokoneeni, koriste-esineet, vaatteet, harrastukset, vanhemmat, taidot, tiedot, kotipaikka, lääni, tekemäni matkat, muut suoritukset). Haukkuminen ei pelkästään riittänyt, vaan sitten hänen piti vielä kieltäytyä tekemästä kanssani kirjaimellisesti yhtään mitään, tapaamasta minun sukulaisia, tekemästä ruokaa, puhumasta mistään asioista paitsi zombie-aiheiset elokuvat tai tietokonepelit sekä omien sukulaistensa tekemiset. Haukkumistaan hän ei selittänyt mitenkään kun ei kuulemma osannut. Keksi vielä hirveitä valheita minusta, aivan kummallista sontaa. Sanoi että hänellä on oikeus kaikenmaailman väkivaltaan, mutta minulla ei ja se otti kuuppaan aika paljon.

      No sitten ei tämä sankari kuitenkaan itse osannut oikein mitään, esim ei tiennyt mikä on persikka tai jatkoroikka tai miten appelsiini kuoritaan. Ruuanlaitto oli aivan hepreaa ja pölynimurinpussia ei ollu koskaan vaihtanu. Kirjotustaito tosi heikko, kieliä ei puhunut paitsi englantia ja se kuulosti karmealta tönkötykseltä. Tietokonejuttuja kommentoi aina ja haukkui kun mä käytin omaani, sit joskus alussa totesin vaan että sen oma kone oli ihan ihme vanha romu ja tää kateellisena tuhahteli mulle kaikkea skeidaa. Kaikkea se oli kuin ekaa kertaa tekemässä vaikka oli jo ikää melkein 30... Seurustelusta ihan oudot kliseet pyöri sillä päässä, esim jotain kuitenkin tapahtuu niin ja näin kun seurustelee ja tilastot sanoo sitä ja tätä kun seurustellaan.

      Joo hohhoijaa no siinäpä selittelyä niin kun tosiaan enää tota vaivaa ei ole mutta sitten äiti on ihan samanlainen niuhotttaja ja haukkua osaa. Suuttuu hirveisiin kilareihin ihan mistä vaan pikkuasiasta jos on vaikka lehtinippu pöydällä. Muuten kontrolloi kaikkea tekemistä ja kaiken pitää mennä sen pillin mukaan. Jos ei vaikka parkkipaikka ole hänen valitsema niin huuto raikaa...

      Ohhooh tulipa sekin tilitettyä mutta ei helv. että noitten ääliöiden kans menee mulla hermot. Raivostuin niille aina vain pahemmin jos ne koitti määräillä ja saada tahtonsa läpi, esim. mulle sanottiin, että kenen kans pitäisi seurustella ja kun en suostunu niin mulla meni täysin hermo ja huudan mutsille vieläkin siitä. Manipuloida mutsi on moneen kertaan yrittäny ja on tosi teennäinen ja tekopyhä yleensäkin. Välit on taas poikki kun se aina itkee sitten koska oon niin raivostunu että sanon ihan mitä vaan ja uhkaan vaikka millä.

      No en tiedä mutta nyt on kokeilussa tämmönen, että olen siivonnut nuo tyypit pois näköpiiristä eli avokin jätin (eikä se olis kestänyt kuulemma itsekään) ja mutsia en haluu tavata. Oon niin kyllästyny näiden valittamiseen joka asiasta ja ainaiseen naaman nyrpistelyyn, kun itse haluisin viettää mukavaa aikaa jos vaikka yhdessä ollaan jossain, mutta nää keksii jankutettavaa ihan mistä vaan, milloin vaan. Ei vaan ole itsellä tommosta kykyä, että pitää oikein keksimällä keksiä riitelyn aihe ja syyttää sitte toista siitä riidasta ja huutamisesta kun itse keksi koko aiheen ja alkoi huutamaan. Sitten marttyyrityyliin itketään jossain ja kauhistellaan, että miks mä raivoistuin! No pidän kyllä ihan selvänä semmosta, että eikai joka pikkuasiasta aleta haukkumaan toista silmittömästi ja arvostella jatkuvasti. Mut nää äiti ja ex tuppas aukomaan sitä suutaan joka asiasta mikä vaan muhun jotenkin liittyi ja jos ei liittynyt, keksi valheen, josta syytellä.

      Uskomatonta porukkaa... Mitä noitten kans voi tehdä ja mitä voisin tehdä jotta kestäisin sen vittuilun ja haukkumisen kun en nyt lopullisesti haluu poikkasta kaikkia välejä tai jotain tragediaa saada tästä enempää. Molemmat varmaan joudun tässä lähiaikoina näkemään kuitenkin kun on yhteisiä asioita mitkä pitää hoitaa ja kaikkea. Jotain neuvoja kun en tiedä miten noitten kanssa pitää toimia.

    • itsetunnoton

      Aika monet raivotautiset kuulostaa täällä mun vaimolta. Meillä minun, taloni,tavaroideni, sukuni ym. arvostelu alkaa jo varhain aamulla. Tuntuu siltä, että vaimoni saa siitä kaikesta lisäenergiaa jaksaakseen päivän töissä, tosin itseltäni tuo aamukahvihetki kuluttaa kaiken energian ja siten en jaksa kunnolla töitäni päivällä ja päätäni alkaa särkeä.

      Olin myös pitkällä sairaslomalla ja ennenkuin kotiuduin kunnolla sairaalasta leikkauksen jälkeen ennen muiden hoitojen alkua, vaimoni sanoi, että jos nyt alat kiukuttelemaan niin emme ole samassa veneessä. Loukkaannuin todella syvästi hänen tunteettomuudestaan.

      Vaimoni kiivastuessaan lisää koko ajan kierroksia ja sieltä tulee suusta vaikka mitä. Olisivat vaimoni uskonnolliset vanhemmat ja sisarukset aika ihmeissään kuulleessaan vaimoni manauksia ja uhkauksia. Niin oma pinnani on pitkä, mutta ei katkeamaton ja kun minä alan antamaan takaisin niin vaimoltani tulee jo perinteeksi muotoutuneet uhkaukset ajaa autolla rekan alle tai muuta vastaavaa. Aika hyvä roolimalli lasten ja nuorten kanssa työskentelevältä.

      Omasta mielestäni vaimoni on täysin tasapainoton ihminen ja tarvitsisi ammattiauttajaa. Ongelmana on vain se, että jos edes mainitsen asiasta niin siitä seuraa tavaroiden paiskontaa sekä muita kostotoimenpiteitä. Pelkään myös, koska työpailallaan tekee muille tai itselleen jotain sellaista mitä ei voi peruuttaa. Muutamia läheltä piti tilanteita on jo ollut.

      Sanomattakin on selvää, että vaimoni on uhannut erolla ja taloudellisilla seurauksilla, jos puhun jollekin ulkopuoliselle meidän perheen asioista.

      Vaimoni on myös julistanut sodan minun sukulaisilleni ja yrittää mustamaalata heitä ja eristää kaiken kanssakäymisen heidän kanssaan. Sama koskee nykyään naapureitakin. Vaimoni on jostain saanut päähänsä olevansa niin paljon parempi ihminen kuin muut, ettei heidän kanssaan voi olla tekemisissä. Omasta mielestäni vaimoni sukulaiset ovat hyvin outoa väkeä ja mitä pitempään olen heidät tuntenut niin sitä kummallisempia asioista heistä on paljastunut. En tiedä, onko vaimoni reaktio sukulaisiini jonkinlainen peilaus hänen omiin sukulaisiinsa, joiden kanssa vaimoni pitää välillä mykkäkoulua.

      Ainoastaan äitiini vaimoni pitää yhteyttä silloin kun hänelle sopii ts. riidoissa äitiäni käytetään koston välikappaleena minuun päin mikä on mielestäni tosi surullista ja väärin vanhusta kohtaan.

      Myös koiramme oirehtivat vaimoni kiukuttelua mm. pissailemalla pitkin lattioita ja syömättömyydellään. Tänä aamuna kun en lähtenyt riitaan mukaan, uhkasi toista koiraa viimeisellä piikillä ja toista poisantamisella.

      En tiedä kuinka kauan vielä jaksan. Ehkä pitäisi vaan alkaa välinpitämättömäksi ja antaa hänen ymmärtää, että vois kerätä tavaransa ja häipyä. Epäilen, että hänen entiset suhteensa on kariutunut hänen oman käytöksensä vuoksi, vaikka väittikin että miehet olisivat olleet syyllisiä ties mihin. Olispa kiinnostavaa tietää mihin itse olen syyllistynyt. Korkeintaan siihen, että olen sietänyt hänen huonoa käytöstään näinkin pitkään.

      • ehkä anoppi

        joo niin varmaan mutta et sinäkään ole mies kun tänne kirjoittelet!kuulostat sori vaan marttyyrilta

      • riidassa on kaksi

        minusta te ette enää sovi yhteen, itse lähtisin tuosta suhteesta olette toisillenne kuin myrkkyä, kumpikaan ei ole tyytyväinen eikä parisuhteenne ole kummallekaan ns. tyydyttävä, luulen että saat vaimossasi aikaan vain lisää kierroksia etkä tee asioita kunte hän toivoisi, hän ei ole tyytyväinen ja haukkuu ja niin edelleen, sinä et saisi silti lyödä vyön alle vaan olla tukena, sinä tuhoat tuota ihmisitä vaikket sitä näe. jos haluat keskustella ammattiavusta tee se reilusti muussa yhteydessä älä pilkaten riidassa, ehkä te ette sovi yhteen, ette pysty mukautumaan ja ymmärtämään tarpeeksi.

    • student.

      monilla jotka ovat väkivaltaisia on illuusio, etteivät he kykene ollenkaan hallitsemaan tilannetta, kun päässä sumenee ja pulssi kiihtyy. Mutta, kun henkilöilä, jotka esim. löivät kumppaniaan pyydetään arvioimaan kuinka lujaa he löivät yhdestä kymmeneen, on erittäin harvinaista, että he vastaavat 10. Näin ollen heillä on kontrollia tilanteeseen ja jo sen ymmärtäminen on suuri voimavara halutessa muuttaa käytöstä.

    • Ajateltavaa

      Lähes kaikista kirjoituksista voi lukea, että olen tavallisesti kiltti ja aurinkoinen ihminen mutta kun suutun? Eikö voisi yksinkertaisesti tunnustaa itselleen että on pettynyt, vihainen, katkera, ylimielinen sekä omille että toisen heikkouksille ja osaamattomuudelle, äärettömän ankara, suvaitsematon, sallimaton, salapilkallinen, paremuudentuntoinen - aidosti tavattomen pettynyt, mutta koska olosuhetteet? (ahneus tai sosiaalisen statuksen mureneminen) eivät salli asioitten muuttamista, kerääntyy pettyminen mustaksi kupalaksi joka poksahtaa juuri silloin kun on "varma" että siitä ei seuraa muuta kuin juuri se mitä hakee, vastareaktiota millä saa ongelman siiretyksi tulevaisuuteen tai läheisten ihmisten tai olosuhteitten syyksi. Ei ole sisäsyntyistä, geeneissä olevaa, opittua tai muuta pahoinvointia eli äkkipikaisuutta, pimahtamista tms. Ahdistus on aina reaktio siihen että ihmisen joko fyysisessä tai psyykisessä elinympäristössä on "allergiaa" aiheuttava tekijä. Vaatii tutkimista ja tarkkaavaisuutta ymmärtää mikä omassa elämässä on itselle ylivoimaista. Joskus on ylivoimaista olla avioliitossa ja tasapainoisessa vuorovaikutussuhteessa, sekin on itselleen tunnustettava tai nähtävä että se voi olla molemmissa aviopuolisoissa ja että lapsen pahoinvointi on lapsen oikeus reagoida fyysisiin tai psykkisiin ongelmiin joita hänen ympäristössään on. Sellaista kuin puhdistava riita ei ole olemassa! Riita vahingoittaa aina itseä, kumppania, lapsia, työtovereita tai muita läheisiä. Ongelmat eivät myöskään ratkea niitä vatvomalla, eivät myöskkään lääkeitä syömällä ellei samalla muuta olosuhteita niin ettei ympäristössä ole sitä mikä tekee onnettomaksi tai fyysisesti sairaaksi. Yhteikuntaa ei voi muuttaa, ei toista ihmistä, eikä edes itseään. Jos on jollekin asialle yliherkkä, on sitä, eihän mansikka-allerginenkaan syö mansikoita, joten on löydettävä se olotila maailmasta ja elämästä missä voi olla vähiten pahoinvoiva. Täydellinen onni ja täydellinen terveys on kuin kuunsilta, sillä voi olla heteken mutta itse loihtimalla se on harhaa, sillä me olemme tuntevia olentoja halusimmepa sitä tai emme.

    • nuorineitisavosta

      olen itse 14-vuotias ja saan raivokohtauksia, vaikka olen tyytyväinen elämääni, mutta stressaannun helposti ja olen ihan raunioina jos stressaannun tai menee muuten vaikeasti, koska olen myös hyvin pessimistinen ja ajattelen helposti, etten selviä mistään.
      mutta nyt takaisin aiheeseen, eli kerron nyt, kun kesälomalla sain ihan täydellisen raivokohtauksen. se tuli siitä, kun kaveri suuttui minulle ja suutuin siitä sekä itselleni, ja kaverille ja jotain napsahti päässäni ja paiskasin käsissäni olleet pyyhkeen, aurinkolasit, kuulokkeet ja puhelimen pitkin lattioita ja aloin hakkaamaan itseäni seinään ja potkimaan ja hakkaamaan seiniä. sen jälkeen vajosin lattialle ja tuli mahdoton epätoivon tunne ja aloin itkeä, koska en saanut purettua vihaani ja ärtymystäni pois, kun sitä oli niin paljon.
      suutun myös TODELLA herkästi. riippuu toki senhetkisestä mielentilasta, mutta jos olen esimerkiksi ahdistunut, niin ei tarvitse tulla kun haukkumaan tai olemaan v*ttumainen, niin suutun siitä.
      minulla on myös huono tapa suuttua, jos en saakkaan tahtoani läpi, jos olen niin kuvitellut saavani sen läpi. silloin suutun kyllä sille syylle, en syyn esittäjälle enkä itslleni.
      palatakseni viha-aiheeseen, niin koulussa olen jostain syystä erittäin harvoin vihainen, vaikka näenkin siellä erittäin paljon epämiellyttäviä ihmisiä, niin silti vihastun vain siitä, jos olen myöhästynyt ja opettaja vaatii selitystä ja ei riitä jos vastaa tyyliin "huono päivä", "äiti ei ajanu kovempaa", niin silloin paiskaan kirjat, koululaukun pitkin lattioita ja huudan niin maan p*rkeleesti omassa mielessäni.
      en tiedä onko tämä vihanhallintaongelmaa, ja ihan normaalia näin nuorena (tai en tiedä vaikuttaako ikä näihin). ja harvoin onnistun pitämään suuni kiinni, jos vaikka satun suuttumaan jollekin henkilölle, enkä myöskään ajattele, mitä sanon, kenelle tai miten sanon tai teen.

      • yksi selitys

        kiltin tytön syndrooma.olet liian tiukilla ja sitten räjähdät, tytöthän ei saa "raivota" tai näyttää vihaansa, viha on ihan terve tunne.

        ona aina ihmisiä jotka koettaa päästä sun ihon alle vaikka näkee että on huono päivä, mitä sitten?ja valtaa käyttää myös esim. opettaja jäädessään tivaamaan lisäselvityksiä, pyydä vaihtamaan luokkaa sulle jää traumat tuosta opesta.sanoet asiallisesti rehtorille että et jaksa enää kun se tivaa että et vaan jaksa sitä ja haluat toiseen luokkaan, että voisit paremmin.

    • Kari19649

      Tein hernekeitot naiselleni ja heitti naamaani kun pianoa soitin kakx litraa keittoa koskettimissa . Sanoin kiitos

    • Anonyymi

      Joku jo kertoikin kokemuksestaan kalaoljyn ja kalsiumin rauhoittavasta vaikutuksesta.
      Se todellakin tehoaa hermoston rauhoittamiseen. Luin että mm. Sksassa kalaoljyä määrätään kovien rauhoittavien lääkkeiden sijasta koska sen on huomattu toimivan paremmin ilman sivuvaikutuksia. Eikä ole kallista. Eikä siitä missään tapauksessa ole haittaa, kenellekään.

      Myos kunnon parin kolmen kilometrin kävelylenkki päivittäin helpotta raivareissa.
      Ilmaista ja parantaa yleiskuntoa!

      Noita kannattaa jokaisen kokeilla.

    • Anonyymi

      Joo menee välillä mullakin hermot televisioita hakannu paskaks jonkun mainoksen takia ym tavaraa kirveellä sohva kappaleiksi kerran pistin kaikki paskaksi kuseskelen rappukäytävään kun naapurit ottaa päähän on käyny mielessä ulostaa käteen ja lyödä se jonkun naamaan postiluukkuyn kuseminen myös en sovellu työelämään se ottaa päähän myös ne lääkärit ja tämä keskustelupalsta tahtosin lyödä hampaat kurkkuun viiltää kurkun auki ampua haulikolla sukupuolielimiin lyödä haarukalla silmään.

    • Anonyymi

      Rukous ja Jeesus auttavat tuon tapaisessa, itsellä naapuri tahallaan yrittää ärsyttää huuhtelemalla erilaisia pilkkanimittelyjä, jos huutelisin takaisin tekisin syntiä, joskus kyllä pakosta on mennyt yli ja on tullut huudeltua takaisin, mutta kun Rauhan Jumala, niin jossain vaiheessa tajuaa että kiukuttelu on perkeleestä, ja huono itsetuntoisilla on juuri tätä toisten vähättely ym. arvostelu ym "minä olen enemmän" tyyppistä ongelmaa, joka purkautuu kiukuttelua jos joku asia toisessa ihmisessä ärsyttää, vaikka pitäisi keskittyä itseensä, eikä siihen mitä toisella on/toinen tekee/osaa ym. Oma elämä annettu, Jeesus auttaa, Rukoile🙏

    • Anonyymi

      Suljettu osasto x TJ!

    • Anonyymi

      Ylempänä jo ehdotettiin nyrkkeilypussia. Hyvä idea!!! Puske kaikki liika ja pahantuulinen energiasi nyrkkeilypussiin. Saat bonuksena kunnon jumppaharrastuksen.

      Katso mitä laitat suuhusi, roskaruoka = valmispakkaukset ja prosessoidut jotka myydään muovipusseissa ja tai laatikoissa värin, maun ja näön parantaseen lisätyillä kemikaleilla ja säilöntä-aineilla, huom 20 vuoden hylly-ikä, “maustettuina”) - pois keittiöstäsi. Ihme ettemme ala kiilua pimeässä kaikkien noiden kemiallisten aineiden ansiosta!

      Vihannekset, juurekset, pavut, kasvikset ja kokojyväviljatuotteet tilalle. Plus kala, silakat ja muikut ei budjettia kaada.

      Kokeile kakkitablettien (rauhoittaa) ja omega 3 vitamiinia , joku sai niistä helpotusta.

      Viina missään muodoissaan ei ole hyvä hermostolle. Se pois aivan kokonaan.

      Lopuksi kunnon kävelylenkki joko ulkona tai juoksumatolla, ellei päivittäin, niin muutamina kertoina viikossa nyrkkeilypussin lisäksi aivan varmasti rauhoittaa mieltäsi ja kohentaa kohentaa kuntoasi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan

      Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      150
      2531

    2. Taasko se show alkaa

      Koo osottaa taas mieltään
      Ikävä
      26
      1980

    3. Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus

      Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha
      Ikävä
      23
      1968

    4. Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!

      Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.
      Perussuomalaiset
      89
      1776

    5. Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?

      Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?
      Perussuomalaiset
      67
      1530

    6. Sakarjan kirjan 6. luku

      Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se
      Profetiat
      20
      1296

    7. Avaa sydämesi mulle

      ❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo
      Ikävä
      37
      1202

    8. Elia tulee vielä

      Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan
      Helluntailaisuus
      36
      1188

    9. Söpö lutunen oot

      Kaipaan aina vaan, vaikkakin sitten yksipuolisesti.
      Ikävä
      11
      1188

    10. Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa

      Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k
      Isovanhempien jutut
      10
      1167
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt