Joudun nyt olosuhteiden pakosta viettämään yksinäistä iltaa...ulkona sataa rajusti joka täydentää melankoliiani niin, että tuntuu melkein täydelliseltä (jos vielä olisi Joulu niin 100%). Paistinpannussa lojuu pari kuivanutta silakkaa. Naapurini kertoi tuossa ennemmin, että heidän kissansa on kuollut. Hampaitani vihloo. Vanhasta blaupunktista olen erottavinani viulunääniä. Paleltaa.
Nyt kysynkin feministeiltä, että onko heillä tunne-elämää? Kokevatko he koskaan olevansa hieman surullisia? Vastaukseksi ei riitä, että he kokisivat olevansa allapäin jostain tasa-arvokysymyksistä, vaan että onko heillä "soft point" sydämmessään?
Uskoisin niin, että ihminen, joka ei löydä värejä sisältään...on kuollut.
Nyt kysynkin feministeiltä, että onko heillä tunne-elämää? Kokevatko he koskaan olevansa hieman surullisia? Vastaukseksi ei riitä, että he kokisivat olevansa allapäin jostain tasa-arvokysymyksistä, vaan että onko heillä "soft point" sydämmessään?
Uskoisin niin, että ihminen, joka ei löydä värejä sisältään...on kuollut.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Merkillinen kysymys jo sinänsä. Tottakai feministit, kuten kaikki ihmiset, kokevat alakuloa, surua, perusteetonta melankoliaa jne... Näiden tunteiden syntymisellä on harvoin, jos koskaan tekemistä, tasa-arvo kysymysten kanssa. Lähinnä ne liittyvät ihmisenä olemiseen.
Naisten masentuminen on yleisempää sykyisin, masennnuksella on myös silloin taipumus pahentua. Naisten on vaikeaa kestää lämmintä ja pimeää, se vaikuttaa mielialaa laskevasti. Miesten masennus on vaikeinta keväällä, heidän tilaansa pahentaa kylmä ja valon lisääntyminen. Mistähän tämäkin ero mahtanee johtua? Voisitko valaista -angstisi keskeltä?
Vähän karkea vastaus, mutta luulisin naisten masennuksen nimenomaan syksyllä johtuvan siitä, että lapsi on syntynyt ja nyt sitten seuraa arki. Kesä odotuksineen ja toiveineen on mennyt.
Miehelle taas uusi kevät aiheuttaa suorituspaineita (paitsi ei mulle). Kaikki on taas siemnnettävä, kaikki on rakennettava alusta, mutta mistä löytäisin ensin sen hedelmällisen maan (vaimo).
Onneksi lauantai ilta.
Erikoinen näkökulma, en ole koskaan pohtinut samoin, tuskin kukaan muukaan. Mutta miksi ei. Sykysy on tuntevalle vaikeaa, koska siihen liittyy luopumisen ajatus ja tieto pitkästä talvesta. Kevääseen liittyy varsin voimakkaita tunnelatauksia ja kuten sanoit, uudistumisen idea.
Lauantai iltana ihmiset ovat perinteisesti löytäneen, sekä simentäjiä, että siemennettäviä. Löytämiseen liittyy myös etsiminen. Toivottelen siis onnea, ehkä tänään tärppää. Rakentaminen on vaikeaa, mutta tyydytystä antavaa touhua.
Onhan tässä vähän "Chianti Colliakin" nautittu, että siis noita ylimaallisia ajatuksia saattaa syntyä. Ainakin aiheuttaa erilaisia näkökulmia. Mutta meitä kaikkia tarvitaan, mua esittämään erilaisia ja usein sekavia ajatuksia ja sua poimimaan olennaiset ja saattamaan ne järkeviiv kehyksiin . Luovia olemme molemmat. Sinä parempi
Ja vielä se kevät koittaa! Silloin taas soi talitintin viserrys (muisttko aikoinaan keskustelu:, mikä lintu haluaisit olla?)
rakastan kirpeää tuoksuvaa syksyä loistavine väreineen. Enkä edellenkkään ymmärrä miesten ja naisten jakoa eri karsinoihin asiassa jos toisessakin. Väsyttää, naurettavaa jos se ei samalla olisi niin surulllista.
Miksi sitten mainitsit olevasi nainen?
Hienoa, että löydät syksystä kauniita asioita, niin löydän minä myös. Jako, josta kerroin, ei ole minun keksimäni. Tämä on todettu tutkittaessa itsemurha tilastoja ja myös hakeutumista debression takia hoitoon. Jako on selkeästi nähtävissä. Mikäli karsinointi on jo, jostakin syystä, olemassa, sen syiden pohtiminen on tarpeen. Tietenkin, jos asioiden ajatteleminen tekee surulliseksi ja väsyttää, sitä kannataa välttää.
Juuri nyt olen surullinen ja järkyttynyt Anna Politkovskajan murhasta.
Mitä sinäkin vanha Hertta? Eikö tämä Anna Politskokaja ole sielultaan saman arvoinen kuin Pentti Kännimäinen Nilsiästä?
Ihmisenä ja sieluna samanarvoinen A. P. oli kuin mainitsemasi P. K. Tai Vladimir Putin.
Mutta kaikkien meidän samanarvoisten ihmisten joukossa on niin erilaisia, niin erilaisia, vanha Colli.
Et kai loukkaantunut "vanha Hertta" nimityksestä? Tarkoitin sitä. että jo pian neljä vuotta sitten ens kerran kohtasimme näillä palstoilla. Ja tästä sitten päästäänkin alkuperäiseen aiheeseen eli sateisen syksyn, yksinäisyyden ja kaukaisten aikojen takaa törmään vanhaan eteriseen ystävääni...
Minä uskon ihmisten yhteyteen, josta on miltei mahdoton päästä eroon. Todellista yksinäisyyttä on harvassa. Sellaisessa tapauksessa ihminen on vieras nimenomaan itselleen.
Joo uskon. Sen takia yksinäisyys on vähän rasittavaa, kun kokoajan (varmaan jo kuvikaudelta asti) ihminen etsii jos ei muutakuin unessan yhteyttä toiseen ihmiseen . Toisten kauttahan muodostuu omakin persoona?
Erakko on sellainen, joka on vieras myös itselleen, luulisin? Pakko kai mennä yöpuulle vai moneenko asti yleensä valvoy?
En yleensä valvo tähän asti, mutta olin yksissä juhlissa, ja "uniaika" meni ohi.
Kauniita unia itsekullekin tässä rujossa maailmassa.
M-e o-l-e-m-m-e r-o-b-o-t-t-e-j-a k-a-i-k-k-i ..krzzz..KRRRRR...piippiippiip. :D
Kaikille vastaameille haluaisim vielä täten sanoa, että lauantaimna sallittakoon mielipiteen vapaus.
Syvin osanottoni naapurillesi - lemmikin kuolema on yksi pahimpia asioita, mikä voi inehmoa kohdata. No, väittävät oman lapsen kuolemaa pahimmaksi, mutta ei nyt liian vakavia kauniina syyssunnuntaina.
Hampaiden vihlomiseen on hoitokeinoja, juttele hammashoitajasi (kai käyt kahdesti vuodessa!) kanssa.