Olisin allianssin kautta lähössä au pairiksi, ja sain ekan perhetarjouksen, mutta tulikin maili että perhe oli valinnu jonku muun.Onko muillakin menny jonkun aikaa, tai siis että onko joutunut pettymään useitakin kertoja ennenkun pääsee olemaan perheen kanssa yhteyksissä?
miten on...
_._
2385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olin jo ihan menossa yhteen perheeseen joka vaikutti ihan mukavalta. sitten niistä ei kuulunut pitkään aikaan ja lopulta tuli sähköpostia että otettiinkin joku toinen. olisin halunnut kuulla jotain perusteluja mutta enää en murehdi tuollaista koska löysin paljon ihanamman perheen johon olenkin pian lähdössä.
onnea matkaan vaan!
Muhun otti ensimmainen perhe yhteytta ja puhelimessa he vaikuttivat oikein halukkailta ottamaan minut aupairikseen. Puhelun jalkeen heista ei sitten enaa kuulunutkaan mitaan ja toinen perhe otti yhteytta. Lahetin ensimmaiselle perheelle mailia, etta kuinka asian laita on, tuleeko minusta heidan uusi aupair. Vastaus oli, etta valitettavasti he ovat loytaneet toisen tyton. Minulle eivat olisi ilmoittaneet, ellen itse olisi kysynyt. Nain kavi myos kahden seuraavan perheen kanssa. Onneksi neljannella kerralla tarppasi ja taalla sita nyt ollaan jo toista kuukautta. Tsemppia sulle! Ja malttia. Kylla se oikea perhe sullekin loytyy!