Onko USAn politiikka kristillistä?

Helluntailainen

Voiko kristitty osallistua politiikkaan ja voiko politiikkaa tehdä kristilliseltä pohjalta? Politiikkahan on yhteisten asioiden hoitamissa, joko kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla. Joten kyllä myös vakaumuksellisilla kristityillä on oikeus olla mukana yhteisten asioiden hoitamisessa ja tehdä sitä kristillisten periaatteiden pohjalta.

Yhdysvaltojen nykyjohdon ongelma onkin, että he eivät tee politiikkaa kristillisten arvojen pohjalta, vaan omien taloudellisten etujen pohjalta ja myös omien valtapyrkimystensä pohjilta eli siis lihalliselta, ei-kristilliseltä pohjalta. USAn politiikan ylimmän johdon George W. Bushin periaate on turvata omien yhtiöidensä taloudellinen menestys ja myös USAn taloudellinen menestys. Näitä periaatteita toteuttaessa Bush ja hallinto polkevat kristilliset periaatteet maahan ja häpäisevät toimillaan kristillisyyden. Heidän johdollaan mm. USAn köyhien ja huono-osaisten asema on huonontunut. Bush on hallintonsa kanssa leikannut sosiaaliavustuksia voimakkaalla kädellään, paikatakseen budjettinsa alijäämää.

Raamattu taas kehoittaa auttamaa köyhiä. Sitä monet kristilliset järjestöt kautta maailman tekvät, esim. Suomessa Pelastusarmeija, Samaria-lähetys, Fida Internationalin kehitysyhteystyön osasta, Hurstin kampanja ja yksittäisten seurakuntien diakonia työ.

Luuk. 11:41: Mitä maljassa sisällä on, se antakaa köyhille. Silloin kaikki on teille puhdasta. [Luuk. 12:33; Jaak. 1:27]

Luuk. 12:33: "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan.

Ap. t. 9:36: Joppessa oli opetuslasten joukossa Tabita-niminen nainen; nimi on kreikaksi Dorkas. Hän teki paljon hyvää ja avusti köyhiä runsain määrin.

Jaak. 2:5, 6: Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville. Mutta te häpäisette köyhän. Eivätkö juuri rikkaat sorra teitä ja raahaa teitä oikeuden eteen?

Bushin hallinto on vapauttanut automaattikonetuliaseiden myynnin ja näin ollen lisännyt ampumarikollisuutta ja turvattomuutta kadulla.

Bushin hallinto ei osallistu Kioton ilmastosopimukseen eikä aja riittävän voimakkaasti ympäristönkatstrofin estämistä.

Bushin hallinto on hyökännyt valheellisten perustelujen takia Irakiin ja aiheuttanut kymmenien tuhansien ihmisten kuoleman taloudellisen edun tavoittelun takia.

George W. Bush ja hänen hallintonsa eivät toteuta politiikkaansa kristillisten vaan lihallisten, taloudellisten ja itsekkäiden arvojen pohjalta. Tätä tosiseikkaa ei poista näiennäiskristilliset toimet, esim. homoliittoja vastaan ja Bushin käyttämä herätyskristillinen retoriikka.

Oikea kristillisten arvojen pohjalta tehty politiikka auttaa köyhiä ja vähäosaisia sekä ajaa rauhan asiaa omassa maassa ja kaikkialla maailmassa sotaa ja väkivaltaa vastaan. Lisäksi kristillinen politiikka toimii vastuullisesti ympäristön hoidossa.

10

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helluntailainen

      Itseäni on huolestuttanut Yhdysvaltojen kristillisyyden kehitys jo usean vuosien ajan. USA kaipaa kipeästi uskonpuhdistusta. 1980-luvulla USAssa oli voimakkaana Jeesuksen toisen tulemuksen odotus. Mm. tunnettu kristitty kirjailija Hal Lindsey ennusti epäsuorasti Jeesuksen tulevan toisen kerran jo 80-luvulla. On muuten merkillistä, että aina näitä ennustelijoita riittää vaikka Uusi testamentti sanoo selvästi, että Jeesuksen toisen tulemuksen hetkeä ei voi kukaan tietää, siis sen arvaaminen ja ennustaminen on mahdotonta.

      Laajat kristilliset piirit USAssa tämän seurauksena pettyivät asiaan. Tämän seurauksena alkoi liikehdintä, jonka yhtenä pontimena on rakentaa tuhatvuotista valtakuntaa ihmisvoimin. Tästä saavat näkemykseni mukaan pontimensa ne USAn oikeistopoliittiset suuntaukset jotka yrittävät teoillaan "pyhittää" koko valtiota. Olisikohan Bushillakin taustoja tässä asiassa.

      Myönnän tietenkin sen, että maailman ainoan supervaltion presidenttinä ei ole helppo olla. Toisaalta, jos henkilö on kristitty, kannattaako kyseiseen virkaan edes pyrkiä. Lisäksi Bushia yritetään myös mustamaalata turhastakin.

      Mutta, mutta... Itse en pidä George W Bushia kristittynä ollenkaan. Miksi ajattelen näin? Raamattu opettaa, että ihminen tunnetaan teoistaa. Tosi on, että ei kukaan pysty täydellisesti elämään. Mutta rajansa kaikella. Otetaan tähän lainaus Uudesta testamentista.

      Matt. 7: 20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      Yhdysvaltojen sotavoimat eivät ole Irakissa sen tähden, että he olisivat huolehtimassa Irakilaisten hyvinvoinnista demokratisoimalla maata. Maailman öljyvarannot ovat vähenemässä. Ja USA on Lähi-idässä varmistaakseen, että se saa viimeiset öljynrippeistä. Koko USAn taloushan lamaantuisia ja maa syöksyisi katastrofiin, jos sillä ei ole riittävästi energiaa, josta tärkein on öljy. Vähenevää energiaahan käytetään jo poliittisena pelinappulana. Esimerkkinä tästä on Venäjän ja Ukrainan kiistely maakaasun hinnasta, kun Ukrainan hallinto kääntyi länttä kohden.

      Bushin hallinto perusteli hyökkäyksen Irakiin sillä, että maassa olisi joukkotuhoaseita, joita voisi käyttää USAta vastaan. Etsimisestä huolimatta joukkotuhoaseita ei löytynyt. Nyt maassa käydään oikeussaleissa taistoa, siitä että hallinto harhautti sodan aloittamisen tahallaan virkakoneistoa ja tavallista kansaa.

      USAn ja sen kumppaneiden hyökkäyksen takia Irak on nyt pahemmassa jamassa kuin se oli Saddamin aikaan. Ääri-islamilaiset ryhmät ovat lisänneet maassa vaikutusta ja asiantuntijoiden mukaan Bushin toimet Irakissa ovat lisänneet terrorismia. Raaka väkivalta ja räjähdykset ovat jokapäiväistä elämää maassa. Lisäksi kristillisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Irakin kristittyjen asema on huomattavasti huonontunut hyökkäyksen jälkeen. Saddamin aikaan he saivat olla kutakuinkin rauhassa. Nyt Irakin kristittyjä vastaa hyökätään jatkuvasta. Monet maan harvoista kristityistä on joutunut pakenemaan maasta.

      Sotatoimien takia tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä, irakilaiset, usalaiset ja kuoleita on monesta muusta kansakunnasta.

      Yhteenvetona:

      1) Bush hallintonsa keulamiehenä valehteli virkakoneistolle ja kansalleen hyökkäyksen syystä.

      2) Bush hallintonsa keulamiehenä oli valmis tapattamaan ja antamaan ihmishenkiä taloudellisen edun takia.

      3) Bush on häpäissyt kristillisyyden toimillaan kaikkialla maailmassa esiintyessään herätyskristittynä ja tehdessään tekoja, jotka eivät kestä valoa. Bushin hallinnon tekojen ja kristittynä esiintymisen takia maailma yhdistää islamin ja kristillisyyden samaan kasaan. Bush tekee tyhjäksi teoilla kristillisen apologeesin.

      Esiintyessään vakaumuksellisena kristittynä vaalikamppanjansa aikaan ja käyttäessään herätyskristillisiä sanankäänteitä, Bush sai harhautettua miljoonia kristittyjä äänestämään itseään ja puolustamaan häntä kautta maailman ja myös täällä Suomessa. Onneksi kristitytkin USAssa ovat heränneetä ja nähneet Bushin teot, valheet ja taloudellisen ahneuden. Hänen suosionsa on nyt ennätyksellisen alhaalla. Kolmannelle kaudelle Bush ei onneksi pääse, enkä usko, että hän pystyisi enää ratsastamaan uskovien hyvänuskoisuudella.

      Onneksi jo Bushin toista valintaa ennen oli laajoja herätyskristillisiä piirejä, jotka näkivät Bushin sanojen taakse. He nousivat vastustamaan sitä, että Bush käyttää kristillisyyttä hyödykseen oman edun tavoittelussa. Jo Paavali varoitti nuorta Timoteusta näistä ihmisistä: "jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen." (1 Tim. 6:5)

      Bush hallintonsa kanssa saa varoa rikkomasta Jumalan käskyä vastaan:
      ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.” (2 Moos. 20:7)

      http://www.espoohsrk.fi/forum/viewtopic.php?p=668#668

      • näkemyksiä.


      • Helluntailainen

        Luin Suomen Kuvalehdestä taas yhden esimerkin siitä miten antikristillinen ja muotojumalinen nykyinen USAn johto on. He ovat huolissaan homoliitoista ja muista sivuseikoista, mutta säätävät samanaikaisesti lakeja, jotka mahdollistavat ihmisoikeuksien törkeää polkemista. Kristityt ovat olleet kautta historia yksi voimakkaimpia ihmisoikeuksien puolustajia. Esim. kristitty pääministeri ajoi Englannissa aikoinaan lain läpi, joka kielsi orjuuden.

        Bushin hallinto on vääntänyt terrorismilain ihmisoikeuksia vastaan. Tämä syö kaikkien oikeusvaltioiden pohjaa. Järjestäytymättömät sotilaaliset joukot eivät näitä pykäliä noudata, eivätkä diktatuuriset valtiot. Kommunistiset ja islamilaiset valtiot ovat näiden ihmisoikeuksien pahimpia rikkojia. Mutta silti on järkyttävää, että demokratian puolustaja ja sillä ylpeilevä USA säätä lakeja, jotka ovat piittaamattomia Geneven ja Haagin sopimuksista. USAn terrorismilaki on räätölöity Bushin poliittisiin tarpeisiin ja rikkoo humanitaariset periaatteet ja kansainvälisen oikeuden. Lisäksi se murtaa oikeusvaltion periaatteita.

        Yhdysvallat voi lain mukaan itse määritellä kuka on sen vihollinen ja se voi napata tämän vihollisen vaikka omien rajojensa ulkopuolelta. Presidentillä on oikeus päättää mikä on sallittua kuulusteluissa. Tämä tehdään vielä salaisesti. Pakottamalla saadut ja salaiset todistusaineistot eivät ole Geneven sopimuksen ja länsimaisen ajattelun mukaisia.

        Amerikkalainen International Herald Tribune -lehti kutsuu lakia tyrannimaiseksi. Tämä uusi lakia ei hyödytä muita kuin niintä, jotka haluavat agitoida lisää joukkoja terroristeiksi hyökkäämään viattomia vastaan. Lakia vastustaneiden amerikkalaispoliitikkojen ja ihmisoikeusjärjestömien mukaan "laittomiksi taistelijoiksi" luokiteltuja terroristiepäiltyjä voitaisiin tästä eteenpäin kiduttaa vapaasti. Kristitty ei voi hyväksyä kidutusta ja kuoleman tuomiota missään olosuhteessa ja mistään syystä. Ihmisen henkinen ja fyysinen kiduttaminen on brutaalia toimintaa ja tuomittavaa. Se ei kuulu oikeusvaltion eikä kenenkään kristilliseksi itseää tituleeraavan tahon toimintaa.

        Tuomitsen tämän lain jyrkästi.

        http://www.espoohsrk.fi/forum/viewtopic.php?t=150


    • Bushin kuvan
      • Helluntailainen

        ... se on anti-kristillistä. Kaikki voimakas ihmispalvonta on pakanallista.


      • Jooseppi Mäsälä
        Helluntailainen kirjoitti:

        ... se on anti-kristillistä. Kaikki voimakas ihmispalvonta on pakanallista.

        Amerikan ´"uskovaisuus" Bush ym=täydellistä tekopyhyyttä ja valhetta.


    • Jos joku ei ole täydellisesti kristillistä, eikö se ole ollenkaan kristillistä?
      Onko marxilaisuus, sosialidemokratia, kristillisdemokratia tai konservatismi kristillistä politiikkaa?
      Minusta monissa poliittisissa liikkeissä, myös marxilaisuudessa, on joitain komponentteja Jeesuksen opetuksista. Koska Jeesus ei pyrkinyt maalliseen valtaan, ei hänen oppinsakaan varmaan sovi täysin maallisen vallan ylläpitämiseen. Pelkkä armo ei riitä yhteiskunnan ylläpitoon, ehkä?
      USA:n politiikka ei ole pahinta mahdollista hirmuvaltaa, ei lähelläkään, mutta ainoana supervaltana sillä on tietenkin paha taipumus omia itselleen enemmän kuin oma osuutensa yhteisestä kakusta. Jos "yksivaltiaana" olisi muslimivalta tai Neuvostoliitto, ei meillä olisi sen rattoisampaa.

      Bush on mielestäni kristitty, koska hän niin sanoo. Ja koska hän on kristitty, hän on erehtyväinen ja syntinen ihminen, joka tarvitsee Jeesuksen sovitustyötä pelastuakseen. Kaiken lisäksi tyhmyys ei tee ihmisestä antikristittyä.

      Ja muutenkin vikojen hakeminen itseään suuremmista tekijöistä saa meidät helposti unohtamaan sen, mitä me itse voisimme tehdä.

    • absurdisti

      Eikös Bush ole 'uudestisyntynyt' babtisti (=hellari)? USA:n politiikka edustaa siis helluntailaisuutta.

      • duhfsj

        Bush on metodisti ja aktiivinen kristitty.


      • duhfsj

        metodisti myös!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      232
      7087
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      165
      3710
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1775
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      72
      1595
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1134
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      126
      1091
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1017
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      127
      923
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      205
      904
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      102
      863
    Aihe