Hei,
Olemme harkinneet au pairin ottoa ja nyt kun olen tälle palstalle eksynyt, haluaisin kysyä pari asiaa.
Lapset ovat isoja, joten hoitaminen olisi vähäistä. Koulumatkat lapset kulkevat yksin, joihinkin harrastuksiin pitäisi viedä.
Kodinhoitoon tarvittaisiinkin enemmän apua, au pairin vastuulle jäisi pienen kodin viikkosiivous, silitys, pyykinpesu, päivittäinen ruuanlaitto.
Työtunteja jäisi paljon iltapuolelle, lasten kouluajan jälkeiselle ajalle, iltapäiväán.
Asunto on pieni, au pairille olisi oma pieni huone. Tietokonetta tai telkkaria ei olisi omaan käyttöön, vaan perheen yhteisellä koneella pitäisi tulla toimeen.
Tarjolla olisi iso kaupunki Espanjassa, paljon harrastusmahdollisuuksia ja muutakin tekemistä. Palkasta pitäisi varmaan sopia tarkemman työkuvan tultua selväksi, mitä olen kuullut, täällä maksetaan 200-300 euroa kuussa.
Sopiiko tähän toimenkuvaan mielestänne au pair vai pitäisikö harkita paikallista siivous ja kodinhoitoapua?
Kiitos etukäteen vastauksista.
Olemme harkinneet au pairin ottoa ja nyt kun olen tälle palstalle eksynyt, haluaisin kysyä pari asiaa.
Lapset ovat isoja, joten hoitaminen olisi vähäistä. Koulumatkat lapset kulkevat yksin, joihinkin harrastuksiin pitäisi viedä.
Kodinhoitoon tarvittaisiinkin enemmän apua, au pairin vastuulle jäisi pienen kodin viikkosiivous, silitys, pyykinpesu, päivittäinen ruuanlaitto.
Työtunteja jäisi paljon iltapuolelle, lasten kouluajan jälkeiselle ajalle, iltapäiväán.
Asunto on pieni, au pairille olisi oma pieni huone. Tietokonetta tai telkkaria ei olisi omaan käyttöön, vaan perheen yhteisellä koneella pitäisi tulla toimeen.
Tarjolla olisi iso kaupunki Espanjassa, paljon harrastusmahdollisuuksia ja muutakin tekemistä. Palkasta pitäisi varmaan sopia tarkemman työkuvan tultua selväksi, mitä olen kuullut, täällä maksetaan 200-300 euroa kuussa.
Sopiiko tähän toimenkuvaan mielestänne au pair vai pitäisikö harkita paikallista siivous ja kodinhoitoapua?
Kiitos etukäteen vastauksista.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...harkita paikallista siivous ja kodintoitoa. Työnkuvausellanne ei ole mitään tekemistä au-pairin kanssa.
Kyllä, ko. tehtävät ovat juuri niitä mitä au pairit tekevät. Sillä erotuksella että suurin osa au paireista joutuu tekemään siivoustyöt lastenhoidon lisäksi, joten teidän au pair pääsee vain vähän helpommalla.
Onnea matkaan!
en lahtis.
Kaikki eivät edes pidä lapsista, mutta haluaisivat silti aupair-tyyppisen vuoden ulkomailla. Jos hakuilmoituksessa listaatte rehellisesti työnkuvan, tehtävät ja määrän, niin hakija voi heti luettuaan päättää, haluaako hakea teille vai ei. Uskoisin, että saatte kyllä vastauksia, kaikki kun ei lastenhoidosta niin innostu, mutta ei välttämättä ole mitään siivousta vastaan.
Kyllä au-pair tuohon hommaan sopii kunhan teette hänelle selväksi ennen maahan tuloa mikä hänen hommansa tulee olemaan.
Onnea au-pairin etsimiseen!
Kyllä selkeät kotityöt, tuolla ylhäällä juuri mainitut, ovat monesti helpompia ja selvempiä suorittaa kuin se, että yrittää tulla toimeen pikkulasten kanssa. Itse olin aikoinaan perheessä, jossa nuorin lapsista oli 8-vuotias, kaksi muuta vanhempaa. Hyvin sujui, kun vertasi muiden au pairien "ongelmia" perheidensä lasten kanssa. Minä lähtisin ehdottomasti tuollaiseen perheeseen.
varmasti löytyy tuollaiseenkin hommaan 'aupair' joka tulee mielellään. mielestäni on olemassa karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia 'aupaireja' joista toiset lähtevät aupairiksi juurikin lastenhoidon ja ulkomaankokemuksen takia (eivätkä ehkä mielellään siivoa ja hoida kotia vaan enemmänkin ovat kiinnostuneita lastenhoidosta ja -kasvattamisesta) sekä toiset lähinnä sen ulkomaankokemuksen takia ja valitsevat aupairin hommat koska ne ovat melko helposti saatavilla (majoitus järjestetty yms)eivätkä välttämättä välitä lapsista siis ollenkaan. jälkimmäisen tyypin aupair sopisi teille siis oikein hyvin.
kyllä tuolla toimenkuvalla lähtisin, mutta palkasta pitäisi neuvotella. 200-300 on aika pieni määrä rahaa, jos katsoo mitä työnkuvaan kuuluu. :) Onnea etsintään! Vinkki: laita mol.fi:n sivuille, löytyy takuuvarmana suomalainen au pair :)
Kiitos vastauksista. Vielä sen verran kyselisin, että mikä mielestänne olisi sopiva palkka, jos tunteja olisi esim. 5h/5päivää.
Ja luin alempaa ketjun jossa on ikäviä kokemuksia mol:in sivuilta juuri Espanjaan. Olisiko parempi esim. aupairworld? Tai sitten toimiston kautta esim. Allianssi?
Kiitos.
kaikkialla on ikäviä kokemuksia. ero on vain siinä että täällä nyt on juuri mainittu mol:in tapauksesta, muitakin varmasti riittää mutta niistä ei ole juuri täällä, juuri lähiaikoina manittu. mikä tahansa ilmoituspaikka, joka on teille mahdollisimman helppo ja edullinen, on mielestäni siis hyvä. haluatteko siis juuri suomalaisen aupairin? myös hesarissa yms. on ollut ilmoituksia.
palkasta en osaa juurikaan sanoa - riippunee muusta sopimuksesta (maksatteko lentoja, kielikurssia tms). mikäli hankitte työntekijää, lasketaan tuntipalkka tai viikkopalkka. mutta selkeästi aupairia hankkiessa tunti- tai viikkopalkkahan on melko pieni sillä enemmän tässä 'ohjelmassa' painaa juurikin majoitus, ruokailut, lennot, kielikurssit, auton käyttö yms. jolloin varsinainen tuntipalkka jää usein noin 5e tai jopa alle.
Tarkoitatko 5 euroa/tunti, eli 25 x 5 viikko = 125 euroa viikossa, 500 euroa kuussa. Kuinka moni saa noin paljon ja majoituksen ja ruuat päälle?
Varmaan saa jo siivousapua samaan hintaan eikä tarvitse majoittaa edes kotiin.
Meillä on Suomessa au pair ja hänen työtuntinsa ovat lain sallimat 30h/vko. Palkkaa maksamme myös lakisääteiset 252 e/kk nettona. Meille au pair maksaa lähemmäs 500 e/kk kaikkine sivukuluineen, mitä ei muualla Euroopassa tarvi maksaa. Työtehtäviä 1 v. lapsen hoito, silitys ja imurointi, joskin jälkimmäiset harvemman puoleisesti.
tarkoitan. virallisten eu-määräysten tai erilaisten firmojen kautta palkka on määrätty etukäteen kohdemaasta yms. riippuen enkä osaa vastata kysymykseen 'kuinka moni saa noin paljon', tiedän ainoastaan omat palkkani sekä muutamien aupairina toimivien ystävien joista jotkut saavat 400e/kk, jotkut 800e/kk.
omien kokemusteni mukaan (kaikki yksityisesti) on tuntipalkaksi kertynyt 4,2-6,3e perheestä riippuen (tämä saadaan siis laskutoimituksena suoranaisesti viikon rahapalkka/ tehdyt työtunnit). kaikissa perheissä on lisäksi etuna ollut majoitus ja ruoat. joissakin perheissä myös lentoliput on maksettu tai auto bensoineen on ollut käytössä mutta näitä en laske tietenkään kuuluvaksi tuntipalkkaan koska eivät ole 'puhdasta rahaa' vaan muita 'työsuhteen' etuja.
siivousapua, kokkeja ja kaikkea muutakin saa tietysti columbiasta vaikka 1e/tunti. tässä kysyttiinkin sopivaa palkkaa ja mielestäni 1e/tunti ei ole länsimaissa sopiva palkka. jos mietitään perusduunarin palkkaa niin sehän vaihtelee usein noin 7-12e/h. myös kouluttamaton (esim. ainoastaan lukion käynyt) henkilö voi toimia peruskoulussa luokanopettajan tai aineenopettajan sijaisena noin 17e/h. aupairin palkkahan jää rutkasti tämän alle, ja ihan ymmärrettävästikin koska etuuksina on majoitus ja ruokailut yms. toisaalta, ei se työnantaja ole hullu mikäli tällaista 1e/h-työsuhdetta tarjoaa - on vain eri juttu kuka tällaiseen tarjoukseen suostuu. oikea palkkasuhde motivoi myös hoitamaan työt asiaankuuluvalla tavalla.
ymmärrän tietysti, että perusperheen näkökulmasta 500e/kk voi olla suuri raha irroittaa aupairille. toisaalta mikäli tällaista rahaa ei ole, kannattaa ehkä miettiä muita lastenhoito/kodinhoito mahdollisuuksia ja sitä kuinka suuri apu perheelle aupairista on. toki kannattaa miettiä myös muita motiiveja aupairin ottoon joka tuli mieleen tuosta maininnastasi 'eikä tarvitse majoittaa edes kotiin'. jos aupair koetaan pääasiassa pienenä apuna ja suurena rahanmenona joka täytyy vielä majoittaakin kotiin, ollaan mielestäni aika hakoteillä.
aupair irroittaa itsensä (tosin vapaaehtoisesti) omasta elämästään puoleksi vuodeksi tai vuodeksi tutustuakseen uuteen kulttuuriin. usein kuitenkin käy niin, että aupair on monin tavoin 'sidottu' uuden perheen elämään eikä voi haluamallaan tavalla esimerkiksi suunnitella harrastuksiaan, ystävien tapaamista yms sillä on velvoitettu tekemään töitä perheelle. toisinsanoen aupairin täytyy olla joustava monessakin suhteessa: usein perhe pitää aupairin kotonaoloa itsestäänselvyytenä eikä esimerkiksi ilmoita työaikoja kuin edellisenä päivänä, usein aupair joutuu myös yllättävissä tilanteissa töihin kuten jos lapsi on sairaana, on jotain erikoista menoa vanhemmilla tai lapsilla tai kenelläkään muulla perheenjäsenellä ei ole aikaa käydä kaupassa. kuinka monessa oikeassa työpaikassa tällaista tapahtuu? entä maksetaanko tällaisista ylimääräisistä ja poikkeavista töistä korvausta? perhe usein maksaa hiukan ylimääräistä tai sitten ei. normaaleissa töissä tämäntyyppisistä töistä maksetaan vähintäänkin kaksinkertaista tuntipalkkaa! tällaisella 'vapauden riistolla' ja sillä että aupairin täytyy olla aina valmiina sopeutumaan työnantajan vaihtuviin olosuhteisiin, täytyy olla jonkinlainen korvaus aupairille - ja senhän tulisi siis näkyä tässä 'taskurahassa'.
ihan lain rajoissa on, mutta itse en ikinä alkaisi hommaan tuollaisella palkalla. Itse olen työskennellyt Englannissa au pairina, ja sekä Englannissa että Suomessa muissa hanttihommissa, ja joka duunissa on vielä vuokran ja ruuan jälkeen jäänyt paljon enemmän käteen. Mutta jos joku suostuu niin omapahan on asiansa!
samaa mieltä kanssasi. mulla myös kokemusta suomesta, briteistä ja new yorkista.