Naurattaa

Hei,
olen tällainen yksinelävä mies, joka ei ole koskaan saanut naista ja jää koko loppuelämäkseen yksin, lisäksi olen työttömänä. Itsetuntoni on nollassa ja pidän itseäni täytenä luuserina.

Tälle palstalle eksyttyäni tajusin, että olen teitä parempi. Olette täysin moraalitonta paskasakkia ja en voi kuin halveksia teitä kaikkia.

Toiset teistä on niin saatanan heikkoja uhreja, että annatte puolisonne pettää teitä, kun raukat ette kestä totuutta. Toiset teistä on narsisti psykopaatteja, jotka eivät näe mitään väärää siinä, että ollaan varatun kanssa. Ja yhdet vaan juoksee vieraissa ja selittää itselleen kaiken näköisin tekosyin tekemisiään.

En ole teille vihainen. Tämä ei ole samanlaista, kun suomi miehet ja naiset haukkuu toisiaan katkerina paskaksi. En ole teille millään tavoin teille katkera, tiedän olevani luuseri. Mutta minulla on moraali. Sain aivan mahtavan itsetunto piikin, kun luin näitä teidän juttuja.

Ei helvetti, miten tässä maailmassa voikaan olla olemassa minua huonompia paskiaisia ja piruparkoja ja vielä näen paljon. Ei taida tuo parisuhde niin autuaaksi tekevä olla, kuin joskus yksinäisyydessäni kuvittelen. Sielunsa kadottaneita ihmisraatoja koko maailma täynnä.

Jos haluatte herjata takaisin, se sopii vallanhyvin. Minulla ei ole enää jäljellä itsetuntoa, jota tarvitsisi puolustaa. Olen vitsi, kuten myös te kaikki. Naurakaa. Minulla on vitun hauskaa. :D
6797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä, aivan oikein, olen juuri se miehetön ja lapseton ikuinen sinkku-vanhapiika joka ei ole kenellekkään kelvannut. Olen ruma kun pystyynnostettu sika (näin minulle on arvioitu)
Itsetunto, mikä se on? Se on mennyt ajat sitten vuosikausien kummastelun(onkohan tuo lesbo) ja arvostelun kohteena olemisesta.
Olen työnarkomaani, työ täyttää elämäni ja lemmikit.
En ole koskaan suudellut ketään, eikä minua ole suudeltu ja olen 45 vuotias.
Käyn silloin tällöin juuri tällä palstalla syystä että saan lohtua käynneistäni:
Tältä kaikelta kivulta, pahaltamieheltä, himolta, itsekkyydeltä ja muiden satuttamisilta olen todennäköisyysteorian mukaan säästynyt jos olisin kuten muut, "normaalit".

Äänestä
  • Hei sinkkuvanhapiika.Täällä olisi toinen ruma 42 vuotias nainen.Halveksittu,naurettu,petetty.Olisi mukava olla sinun kanssasi viesteillä yhteydessä.Minun itsetuntoni on -100.Nim:EMHK.

    Äänestä

Sinä olet kiltti mies.Olet minun sielunkumppani kuka lienetkin.Minä olen nainen petetty sellainen itsetuntoni on ollut nollassa jo yli 10 vuotta.Minä en enää koskaan aio seurustella miesten kanssa, en koskaan.Parempi yksin kuin toisten kiusattavana.Minä en myös enää aio lukea tätä palstaa, tämä oli viimeinen kerta.

Äänestä

Et ole lainkaan naurettava saati vitsi. On ihanaa lukea, että maailmassa on vielä miehiä, joilla on moraali ja omatunto. Toivon todella, että tapaat vielä naisen, jonka voit tehdä onnelliseksi olemalla tavallinen rakastava uskollinen mies.
Tätä sinulle toivoo kahdesti petetty nainen, jolla on mies vailla mitään tajua rehellisyydesta ja moraalista. Ja kaiken kukkuraksi mies vakuuttaa kirkkain silmin rakastavansa minua. Voiko vaimoa enää enempää loukata!!

Äänestä
  • Jees. Minun elämäni on mennyt täysin päin helvettiä ensimmäisen 6 vuoden jälkeen.

    Alkoholisoitunut ja mielenvikainen isä, neuroottinen ja ylikiltti äiti, koulukiusaaminen ja kaikki muu kiva on tullut vastaan.

    No ei siinä mitään, täytettyäni 18 (joskus 18 vuotta sitten) kuvittelin pääseväni itsenäistymään ja hankkimaan itselleni hyväpalkkaisen duunin.

    Kouluttauduin kunnianhimoisesti 10 vuotta, sain hyviä arvosanoja ja ylläri pylläri, jäin työttömäksi. Mihinkään en kelpaa.

    No tämäkään ei vielä yksinään riitä minua murtamaan, MUTTA eihän se siihen tietenkään jäänyt.

    Etsiessäni rakkautta, vedin puoleeni hyväksikäyttäjiä ja pettäjiä. Pahoja naisia, joilla oli huume- ja hörhötaustaa. No, sainpahan ainakin seksiä nuoruudesani.

    Kuitenkin jatkuva kusetetuksi ja petetyksi tuleminen oli se asia, joka minut lopulta mursi.

    Enää en kykene rakastamaan tai antamaan hellyyttä.
    En jaksa välittää toisten ongelmista, ja naisen kanssa asuminen kuvottaa minua ajatuksena. Nainen on minulle vain pelkkä panopuu, vaikka toivoisin asian olevan toisin. En kykene muuttumaan.

    Olen viimeiset kaksi vuotta käynyt terapiassa ja mietin itseni tappamista päivittäin.

    Äänestä

  • I´m a loser too kirjoitti:

    Jees. Minun elämäni on mennyt täysin päin helvettiä ensimmäisen 6 vuoden jälkeen.

    Alkoholisoitunut ja mielenvikainen isä, neuroottinen ja ylikiltti äiti, koulukiusaaminen ja kaikki muu kiva on tullut vastaan.

    No ei siinä mitään, täytettyäni 18 (joskus 18 vuotta sitten) kuvittelin pääseväni itsenäistymään ja hankkimaan itselleni hyväpalkkaisen duunin.

    Kouluttauduin kunnianhimoisesti 10 vuotta, sain hyviä arvosanoja ja ylläri pylläri, jäin työttömäksi. Mihinkään en kelpaa.

    No tämäkään ei vielä yksinään riitä minua murtamaan, MUTTA eihän se siihen tietenkään jäänyt.

    Etsiessäni rakkautta, vedin puoleeni hyväksikäyttäjiä ja pettäjiä. Pahoja naisia, joilla oli huume- ja hörhötaustaa. No, sainpahan ainakin seksiä nuoruudesani.

    Kuitenkin jatkuva kusetetuksi ja petetyksi tuleminen oli se asia, joka minut lopulta mursi.

    Enää en kykene rakastamaan tai antamaan hellyyttä.
    En jaksa välittää toisten ongelmista, ja naisen kanssa asuminen kuvottaa minua ajatuksena. Nainen on minulle vain pelkkä panopuu, vaikka toivoisin asian olevan toisin. En kykene muuttumaan.

    Olen viimeiset kaksi vuotta käynyt terapiassa ja mietin itseni tappamista päivittäin.

    Moi kulta. Mä rakastan sua ja mun Isäni rakastaa sua. Olen vaan yksi paska petturi, ei sen kummempaa. Eilen Isi sanoi mulle yllättäen, kun olin sängyssä yksin, että rakastaa mua... "Rakastan sua huomenna, ja ylihuomenna..." Aina. Mä huusin kun se kosketti mua niin syvältä. Kuuntele kun olet hiljaa itseksesi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Naurakaa tekin kirjoitti:

Hei,
olen tällainen yksinelävä mies, joka ei ole koskaan saanut naista ja jää koko loppuelämäkseen yksin, lisäksi olen työttömänä. Itsetuntoni on nollassa ja pidän itseäni täytenä luuserina.

Tälle palstalle eksyttyäni tajusin, että olen teitä parempi. Olette täysin moraalitonta paskasakkia ja en voi kuin halveksia teitä kaikkia.

Toiset teistä on niin saatanan heikkoja uhreja, että annatte puolisonne pettää teitä, kun raukat ette kestä totuutta. Toiset teistä on narsisti psykopaatteja, jotka eivät näe mitään väärää siinä, että ollaan varatun kanssa. Ja yhdet vaan juoksee vieraissa ja selittää itselleen kaiken näköisin tekosyin tekemisiään.

En ole teille vihainen. Tämä ei ole samanlaista, kun suomi miehet ja naiset haukkuu toisiaan katkerina paskaksi. En ole teille millään tavoin teille katkera, tiedän olevani luuseri. Mutta minulla on moraali. Sain aivan mahtavan itsetunto piikin, kun luin näitä teidän juttuja.

Ei helvetti, miten tässä maailmassa voikaan olla olemassa minua huonompia paskiaisia ja piruparkoja ja vielä näen paljon. Ei taida tuo parisuhde niin autuaaksi tekevä olla, kuin joskus yksinäisyydessäni kuvittelen. Sielunsa kadottaneita ihmisraatoja koko maailma täynnä.

Jos haluatte herjata takaisin, se sopii vallanhyvin. Minulla ei ole enää jäljellä itsetuntoa, jota tarvitsisi puolustaa. Olen vitsi, kuten myös te kaikki. Naurakaa. Minulla on vitun hauskaa. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu