Ex & Uusi???

Kertokaa kokemuksista entisen ja nykyisen ensitapaamisesta, ja miten sen jälkeen. Voiko olla "väleissä"? Koskee varmaankin vain "lapsellisia" pareja, jotka haluavat säilyttää välit lasten takia!
5633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oma exäni on edelleenkin vuoden eron jälkeen elämäni tärkeimpiä hahmoja ja luotto-ystävä. Olen seurusteellut muutaman tyypin kanssa suhteemme jälkeen ja joka kerta olen innolla esitellyt hänet myös exälleni. Exäni on seurustellut jo pitkään uuden kanssa jonka kanssa olen myös kaveri.
En jaksa ymmärtää minkä ihmeen takia kaikki välit tarvitsisi katkaista imhiseen jonka kanssa on jakanut vuosia?

Äänestä
  • Itse en ole pitänyt yhteyttä exiini. Poikakaverini taas pitää. Juttu olisi ok, jos hän tosiaankin olisi ensin kertonut vielä näkevänsä exäänsä eikä salannut asiaa ja esitellyt myös minut exälleen.

    Kerran poikakaverini sitten ilmoitti menevänsä eräänä iltana exänsä luo. Olin lievästi sanottuna kummissani, olimme seurustelleet 1 ja 1/2 vuotta, enkä ollut aiemmin tiennyt heidän vielä kaveeraavan. Sitten lyhyen ajan sisällä hän kävi exänsä luona 3 kertaa, aina kun tällä oli jotain korjattavaa tai muuten jotain, missä piti autella.

    Kolmannella kerralla hermostuin ja ilmoitin haluavani tavata tämän exän. Poikakaverini suuttui ja sanoi, että se ei käy, koska ex ei edes tiedä että hänellä on uusi suhde. Tässä vaiheessa asuimme jo yhdessä!

    Mielessäni heräsi epäilys, miksi exän kanssa suhteen on oltava niin salaileva. Ilmoitin, että ellei poikakaverini tutustuta minua exäänsä ja siten osoita, että he ovat vaan ystäviä, en suvaitse exän tapailua. Poika lupasi, etteivät he tapaa enää.

    Jonkin ajan kuluttua törmäsin poikaystävääni ja tämän exään. Olin suunniltani, koska poikakaverini valehteli - hän oli väittänyt menevänsä isoäitinsä luo, mutta menikin exäänsä tapaamaan!

    Edelleenkään ei kuulemma käy, että minä ja poikakaverini ex tutustuisimme toisiimme. Se kun kuulemma olisi niin outoa, että entinen ja nykyinen tyttöystävä tuntisivat toisensa. Tätä en voi ymmärtää. Exään yhteydne pito olisi minusta ok, jos minua ei suljettaisi pois kuviosta.

    Eli jos haluatte pitää exäänne yhteyttä, pitäkää sitä avoimesti, ja tutustuttakaa uusi kumppanikin exään kunnolla. Muuten edessä on vaan itkua, hämmennystä ja epävarma suhde, kun tuntuu, että toiseen ei voi luottaa.

    Äänestä

  • Tuikku kirjoitti:

    Itse en ole pitänyt yhteyttä exiini. Poikakaverini taas pitää. Juttu olisi ok, jos hän tosiaankin olisi ensin kertonut vielä näkevänsä exäänsä eikä salannut asiaa ja esitellyt myös minut exälleen.

    Kerran poikakaverini sitten ilmoitti menevänsä eräänä iltana exänsä luo. Olin lievästi sanottuna kummissani, olimme seurustelleet 1 ja 1/2 vuotta, enkä ollut aiemmin tiennyt heidän vielä kaveeraavan. Sitten lyhyen ajan sisällä hän kävi exänsä luona 3 kertaa, aina kun tällä oli jotain korjattavaa tai muuten jotain, missä piti autella.

    Kolmannella kerralla hermostuin ja ilmoitin haluavani tavata tämän exän. Poikakaverini suuttui ja sanoi, että se ei käy, koska ex ei edes tiedä että hänellä on uusi suhde. Tässä vaiheessa asuimme jo yhdessä!

    Mielessäni heräsi epäilys, miksi exän kanssa suhteen on oltava niin salaileva. Ilmoitin, että ellei poikakaverini tutustuta minua exäänsä ja siten osoita, että he ovat vaan ystäviä, en suvaitse exän tapailua. Poika lupasi, etteivät he tapaa enää.

    Jonkin ajan kuluttua törmäsin poikaystävääni ja tämän exään. Olin suunniltani, koska poikakaverini valehteli - hän oli väittänyt menevänsä isoäitinsä luo, mutta menikin exäänsä tapaamaan!

    Edelleenkään ei kuulemma käy, että minä ja poikakaverini ex tutustuisimme toisiimme. Se kun kuulemma olisi niin outoa, että entinen ja nykyinen tyttöystävä tuntisivat toisensa. Tätä en voi ymmärtää. Exään yhteydne pito olisi minusta ok, jos minua ei suljettaisi pois kuviosta.

    Eli jos haluatte pitää exäänne yhteyttä, pitäkää sitä avoimesti, ja tutustuttakaa uusi kumppanikin exään kunnolla. Muuten edessä on vaan itkua, hämmennystä ja epävarma suhde, kun tuntuu, että toiseen ei voi luottaa.

    Toi on niin tuttua tekstiä että suosittelen unohtamaan poikaystäväsi. Ei tollasen valehtelijan kanssa kannata jatkaa! Mitä kauemmin jatkat sen kanssa sitä enemmän menee aikaa hukkaan ja sitä enemmän myöhemmin kaduttaa, kun et jättänyt sitä aiemmin.

    Äänestä

oma exäni on edelleenkin vuoden eron jälkeen elämäni tärkeimpiä hahmoja ja luotto-ystävä. Olen seurusteellut muutaman tyypin kanssa suhteemme jälkeen ja joka kerta olen innolla esitellyt hänet myös exälleni. Exäni on seurustellut jo pitkään uuden kanssa jonka kanssa olen myös kaveri.
En jaksa ymmärtää minkä ihmeen takia kaikki välit tarvitsisi katkaista imhiseen jonka kanssa on jakanut vuosia?

Äänestä

oma exäni on edelleenkin vuoden eron jälkeen elämäni tärkeimpiä hahmoja ja luotto-ystävä. Olen seurustellut muutaman tyypin kanssa suhteemme jälkeen ja joka kerta olen innolla esitellyt hänet myös exälleni. Exäni on seurustellut jo pitkään uuden kanssa jonka kanssa olen myös kaveri.
En jaksa ymmärtää minkä ihmeen takia kaikki välit tarvitsisi katkaista ihmiseen jonka kanssa on jakanut vuosia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta edessä kirjoitti:

Kertokaa kokemuksista entisen ja nykyisen ensitapaamisesta, ja miten sen jälkeen. Voiko olla "väleissä"? Koskee varmaankin vain "lapsellisia" pareja, jotka haluavat säilyttää välit lasten takia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu