Mikä minua vaivaa. Suhde päättyi jo heinäkuun lopulla, ja yhä vaan entiseni kummittelee mielessäni. Välillä tuntuu että itku tulee väkisin silmään, niin kesken kaikki jäi. Välimme menivät eron tuoksinassa täysin poikki, vaikka itse haluaisinkin vielä olla puheväleissä entiseni kanssa, se ei onnistu, hän ei halua vaan on kuin ei tuntisikaan minua. En ole nyt kuullut hänestä mitään pariin kuukauteen, ja tuntuu että mitä kauemmin tätä kestää, sitä enemmän se minua raastaa sisältä. Soittaisipa hän tänään.. haluaisin niin kovasti tietää mitä hänelle kuuluu. Miksi, sitä en tiedä, eihän me enää olla yhdessä oltu aikoihin. Ehkä hän soittaa tänään. .. yeah right, ei varmasti soita. :(..
paranevatko haavat?
mies23
202137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
jäädä tuleen makaamaan. Eka itketään 2 viikkoa ja ryvetään itsesäälissä. Sitten aletaan pikkuhiljaa toipumaan keksimällä jotain mielekästä tekemistä ja vietetään paljon aikaa kaverien kanssa. Jos exää ei kiinnosta yhteyttä pitää, niin ei silloin mietitä sitä koko ajan. Sitten kun sitä tekemistä on harrastanut jonku 6kk, niin alkaa huomaan kuinka sitä katselee niitä neitosia taas.
Älä istu himassa, älä ole yksin. Silloin sitä alkaa miettiin kaikkea paskaa. Ne exän kuvista tehdyt julisteet kans veke seiniltä...
Erosin poikaystävästäni viime keväänä.Ero oli minulle todella kipeä, olin jätetty osapuoli.Vasta nyt alan päästä eteenpäin.En mietikään häntä enää joka sekunti.Ihmeellinen tuo aika.Kyllä, haavat paranee.
mulla just ero käsillä....kuljettiin yhdessä puol vuotta, mut rakastan niin saatanasti! Musta tuntuu ettei tää ikävä helpota koskaan..Kokoajan tekee mieli soittaa exälleni, sattuu nähdä se toisen kanssa....iltasin en tee muuta kun itken. Jos soitan exälleni ja alan roikkumaan niin hänellä menee vaan hermo ja välit tulehtuu entisestään.....mikä auttais? Melkeen kaikki mun frendit on vakituisessa parisuhteessa....
Itse ole eronnut voden sisällä kahdesti, ensin puolentoista vuoden seurustelusta ja avoliitosta, nyt vasta puolen vuoden suhteesta. ja jätettynä. mikä kumma siinä on kun aina sama juttu "mun tunteet sua kohtaan on muuttuneet" ja tasapainoinen, hyvä suhde on pois. Mutta kun itkeskelee muutaman päivän niin olen alkanut kummasti toipua. Ja jopa pystyy ihan asiallisia kuulumisia entisensä kanssa vaihtamaan, en vihaa. Kavereita tarkoitus sitten pikkuhiljaa olla.
Miten jotkut voivat rypeä itsesäälissä yli puolikin vuotta, en se hassua. Kun surraan, niin sitten surraan kerralla niin että tajua lähtee ja Toivutaan Nopeasti! Itsellä on jo aika ok olo vaikka ei ole montaa viikkoa tuosta erosta. Se täytyy TAJUTA, että mikä suhteessa meni pieleen, mikä ei ihan ehkä kuitenkaan ollutkaan kohdallaan. Ja huomaan jo nyt vilkuilevani hyvin kiinnostuneena mielenkiintosten naisten perään. Ja kun tietää että on Oikeasti Hyvä mies jollekin, ei vaivu epävoivoon "en koskaan löydä rakkautta" -lässynlässyyn. se ei vie mihinkään.
Vähän kovuutta ja kavereille jakamista ja kumma kyllä, jos olet sinut itsesi kanssa, pian jo saat hyvän olon ja positiivisuutesi säteilee kummasti naisväkeenkin.
Eron hetkellä lihat nahasta irrottava musiikki auttaa. Suosittelen CMXää, Ismo Alankoa, viikatetta ja Niskalaukausta.
"Miksi etelään jäi hyvä vaimo, miksei enää kuulu lasten itkua... vaikka suku sammuu niin ei sisu lopu, aina on tehty mitä aiottu, vaikka katto on liian alhaalla ja köysi liian paksu!"
"Miten jotkut voivat rypeä itsesäälissä yli puolikin vuotta, on se hassua."
jos rakkaus on ollut todellista, oikeaa ja vahvaa, niin eihän se lopu siihen jos toinen lähtee pois. se säilyy ikuisesti. eikä aika paranna mitään. se vain kasvattaa kaipauksen ja surun suuremmaksi. ei se, että ei pysty unohtamaan tai pääsemään eteenpäin ole aina itsesääliä. se on rakkautta ja kaipausta. loputonta ikävää.
Puhuit asiaa. Ja vieläpä aivan totta! Erosin neljä kuukautta sitten rakkaastani, ja vieläkään en ole toipunut! Rakkaus vain kasvaa...
Ja sekin vielä vaikeuttaa, kun toivon koko ajan, että olisimme vielä yhdessä jonain päivänä. Ja rakkaani toivoo sitä myös. Nyt emme vain pysty. Meille tapahtui hyvin pienessä ajassa paljon henkisesti hyvin raskaita asioita, jotka olivat meistä itsestämme riippumattomia. Niin paljon stressiä, painetta, surua.. Emme enää tienneet, keitä olimme ja mitä halusimme. Oli pakko ottaa aikalisä, ja tutkia itseään uudestaan. Vaikka rakastimme toisiamme kovasti ja olisimme halunneet olla yhdessä. Mutta toivon, että vielä jonain päivänä tiemme kohtaavat, ja olemme jälleen yhdessä. Ja seuraavalla kertaa se olisi ehkä jopa parempaa..? Jos meidät on yhteen tarkoitettu.. Mutta nyt tämä ero on hyvä asia, vaikka pahalta tuntuukin. On pakko miettiä ensin, kuka minä olen, ja mitä elämältä haluan, ennne kuin voi miettiä, mitä suhteelta haluaa. Eikö?
Emme siis eronneet rakkauden puutteeseen tai riitoihin. Liikaa vain tapahtui ja liian nopeasti. Henkistä tuskaa ja painetta koko ajan, jota emme itse aiheuttaneet, emmekä tapahtumille itse mitään voineet. "Luonnolaki" astui voimaan.. Mutta edelleen rakastan, ja toivon, että hän palaa luokseni. Tämä on tosirakkautta ja tuntuu hyvältä! Rakastan sinua rakkaani! Aina...
Kiitos vielä kerran kauniista kirjoituksestasi! Paremmin en enää olisi voinut sanoa.
Ikävöin.. Rakastan..
tämä voi kuulostaa oudolta...mutta voisiks ns. auttaa mua pääsemään tän yli....?? Siis jos kirjoteltais ja tollee...??
Kelpaisinko minä sulle sähköposti kaveriksi? Mäkin tarvitsisin jonkun, jolla on samanlaisia kokemuksia juuri takana.. Olisi helppo puhua sellaiselle joka ymmärtää mitä käyn läpi. Ehkä voisimme auttaa toisiamme? Pistäpä sähköpostiosoitettas tulemaan, niin pistän sulle postia. Siis jos olet halukas vaihtamaan ajatuksia postitse. Olen muuten kohta kaksikymmentä täyttävä neitonen.
Eli [email protected]ään odottelemaan! Mä oon kans kohta 20v mimmi:)
sanot kaiken niin karusti päin naamaa...ja se on hyvä! Sun kirjotukset takoo muhun järkeä ja voimaa!! Ne auttaa tosiaan selviämään tästä!!Kiitos sinulle!!!
No, joskus tyly tyyli on hyväksi. Itselleni ensimmäisen tyttöystäväni eron jälkeen (siitä on jo yli kaksi vuotta) olin aivan hajalla ja aloin heti sekoilla joka suuntaan, kun tuntui ettei osaa olla ilman toista. Mutta kas, paras ystäväni opetti minulle elämän karuutta, siitä kiitos hänelle. Ja tämän jälkeen on ollut kaksi hyvää suhdetta. Ei se auta yhtään mitään kaivata toista, jos ero on tullut. Se hyvin harvoin tuo toisen takaisin. Paitsi jos toinen haluaa tulla, silloin rakasta häntä ikuisesti, sanotaan. Kun Ero tulee, sinun ei tarvitse alistua muiden sanomiin "odota ja sure ja kaipaa ja itke ja etsi itseäni vuosi"-sympatiaan. Se voi olla heidä todellisuuttaan ´. TOISEN IHMISEN TYYLI EI KOSKAAN OLE SINUN TYYLISI. Omat keinosi tulevat luonnostaan, ellei nyt ihan sekoa ja sairastu, mikä sekin on mahdollista.Ystäväsi näkevät miten voit, kun sitä ei itse tajua, kannattaa ihan huomioida miten he suhtautuvat eroosi. Jos se on heille "aha", anna olla. Jos he lietsovat vihaa ja tuskaa, älä mene mukaan.
Yksin tänne tullaan, yksin lähdetään, toisen ihmisen vierellä kokee varmasti suurta onnea, muttei saa olla liian toisen maailmaa varten. Omat siivet täytyy kantaa. Edes seuraavaan lammikkoon. Ei kannata jaksaa katkeroitua. Kuvittele että kaikki nämä "väärät valinnat" vievät sinua kohta omaa itseäsi, ja sitä parasta ihmistä sinulle. Rakkautta tulee kyllä. Ja parhaiten kun etsii sitten "vasemmalla kädellä" tiedostaen mitä haluaa. no niin, voimia!
Itsellänikin tässä vielä surua eron takia, mutta valo voittaa vielä. Olet pyhä, anna itsellesi aikaa ja lupa tuntea!
"tänään tuntuu pahemmalle kuin eilen, ja eilen tuntui pahemmalle kuin toissapäivänä", tuokin niskalaukauksen sanoituksia, kuvaa tuntemuksiani aika hyvin.
Kuten e kirjoitit, ei se todellakaan ole itsesääliä tai ihmisen heikkoutta jos ei pysty unohtamaan Sitä ketä rakastaa. Omasta erostanikin on kulunut jo aikaa, pelkään pahoin ettei hän tule enää ikinä takaisin tähän taloon ja tiedän hänellä olleen jälkeeni jo lukuisia suhteita, itselläni ei ketään. Ihminen joka tunnustaa ikuisen ikävän ja kaipauksen toisen luokse on mielestäni paremminkin vahvempi kuin monet muut, muut jotka "turruttavat" mielensä ja sydämensä uusilla suhteilla, viinalla, huumeilla, millä vain. Tottakai esim. uusi suhde helpottaisi hetkeksi, mutta luulen että joskus karu totuus paljastuisi itsellekin; on vain yksi jota oikeasti on rakastanut, rakastaa ja tulee rakastamaan, ja kaikki muut tulevat olemaan vain tämän yhden korvikkeita. Tämä siis, jos rakkaus on ollut todellakin aitoa ja oikeaa. Omalla kohdallani, tällä kertaa se sitä oli, ja sen menetin. Surullista...
Ensirakkaus on ensirakkaus, mutta väittäisin että suurin osa ihmisistä ei pääse loppuelämäänsä ensirakkautensa kanssa viettämään. Ja silti suurin osa (?) ihmisistä vakiintuu ja viettää suuren osan elämästään jonkun ihmisen kanssa. Eli kyllä se niin on että ihmisellä on kyky rakastua uudelleen, vaikkei se toki varmasti eron jälkeen siltä tunnu. Ei sitä ensirakkautta tarvitse ikinä unohtaa, mutta täytyy hyväksyä tosiasiat ja siirtyä eteenpäin. Tähän pystyy ihan jokainen, vaikka olisi kuinka rakastanut.
Niin. Itseltäni tosiaan hajosi pää ensirakkauteni jälkeen, ja ystäväni onneksi opetti elämän karuuden minulle. Et ole menettänyt otetta. It s only the reflection of your head!
In the mirrorland
there is doors with locks
...
and the Key to evely lock
is your Own Will
in the mirrorland
-Petri Walli.
Rakkautta tulee aina. Tuo sinulla, anteeksi vain, kuulostaa masennukslta ja itsesääliltä. Irti siitä! Irti vaikkei auttaisi, wiinapiru, huumeet ja uudet suhteet. Eivät kaikki ihmiset suhtaudu asioihin sillä tavalla että kaikki "uusi" Eron jälkeen on raapimista, turhautumista, katkeruutta ja korviketta. HE eivät olet Korvikkeita, ihmiset, Sinä olet keksinyt tuon merkityksen heille. Heitä se menemään!
Se löytyy Sinusta! Jos sinulla on joku ystävä joka kuuntelee, se tekee Ihmeitä Sinulle. Olet pyhä, anna itsellesi aikaa ja lupa tuntea. Voimia!
Valo voittaa, vaikka joskus sen etten on kuoltava unelmansa tähden että vapautuu.
Vittu kun olo on taas kurja!! Puhelin "polttaa" tossa vieressä....olis niin helppoa valita numero ja soittaa...soittaa ja kertoa kuinka paljon rakastan!!! Mut mitä se muuttais...ei mitään. On niin paskamaista kun joka asia muistuttaa siitä....sen valokuvat, sen vaatteet yms. Ja ilta on pilalla kun ajattelee vaan koko ajan, että missä se on ja kenen kanssa.... Helpottaako tä olo koskaan!?!
Kiitos rohkaisevista kirjoituksistasi Lemminkäinen; Olet aivan oikeassa, ihmisellä on kyky rakastua uudelleen. Tämä tämänkertainen ei siis suinkaan ollut ensirakkauteni, ei toinenkaan, se oli oikeastaan neljäs vakavampi suhde elämässäni, ja jokaisessa näistä suhteista olen saanut ja antanut rakkautta. Silti, aina ennen eron tullessa on se ollut suhteellisen helppoa, ja ennenkaikkea eroihin on ollut jokin "järkevä" ja ymmärrettävä syy kuten vallitsevat olosuhteet tai vaikka pelkkä yhteensopimattomuuden tunne. Mitään ei ole jäänyt kesken, kaikki tarpeellinen on sanottu ja tehty. "Rakkaus on kuin lankakerä, siinä on alku ja loppu", näin viisaastihan Matti Nykänen on muistaakseni joskus sanonut :)
Mutta mutta, viimeinen suhteeni oli mielestäni meille molemmille Se suhde, se jolle ei näy loppua ja jonka varaan voi suunnitella koko tulevaisuutensa. Itse tunsin näin, ja tiedän aivan varmaksi että hänkin tunsi samoin. Kaikki aikaisemmat "rakkauteni" olivat kuin tippoja tämän rakkauden valtameressä. Teimme rohkeita ratkaisuja, otimme taloudellisia riskejä talon oston muodossa ja elämässä muutenkin. Vielä edellisenä iltana ennen eroamme keskustelimme koiran hankinnasta ja siitä, että teemme yläkertaan naiselleni harrastushuoneen. Sitten, seuraavana päivänä hän erosi minusta. Yhden yön aikana hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi, hänellä oli ollut joskus nuorempana mielenterveydellisiä ongelmia ja luulen että hän sai jonkinlaisen "hermoromahduksen", sillä keskusteluissamme eromme jälkeen hän ei esim. muistanut monia asioita joita teimme viime kesänä usein, jotkin asiat hän muisti muuten "oudosti". Olen miettinyt, mitä pitäisi tapahtua että rakkauteni häneen loppuisi, en ole keksinyt mitään. Tällä kertaa kaikki todellakin jäi kesken, niin paljon sanomatta ja tekemättä. En minä silti ainakaan täysin itsesäälissä vello, muuten asiani ovat erittäin hyvällä mallillla ja mitä suhteen loppumiseen tulee tiedän etten ole tehnyt mitään väärää. Ei ole siis mitään mitä katuakaan. Olen tehnyt hänelle selväksi että taloni ja sydämeni on hänen jos hän ne haluaa, olen yrittänyt tukea häntä hänen vaikeina hetkinään ja tuntenut häntä kohtaan pelkkää lämpöä, yhtään vihaista tai katkeraa ajatusta en ole asiaan tuhlannut. Kuten sanoit, valo voittaa, mutta silti ja juuri sen takia Hänellä on aina paikka sydämessäni ja ainakin toistaiseksi on vaikea kuvitella kenenkään muun sinne mahtuvan. Niin se vain mielestäni on, jos rakkaus on ollut todellista ei se lakkaa täysin koskaan olemasta, olivat olosuhteet mitkä hyvänsä!
Voin hieman kuvitella tuota tilannettasi. Itsekin muutin toisen tyttöystäväni kanssa 8kk seurustelun jälkeen yhteen, oli remontoitava kämppää yhdessä, hankittava yhteisen tavarat ja kaikki niin hiton söpönpöpöä. Mutta kas, tila loppui minulta ja ongelmat alkoivat tytön nalkuttamisesta ja kaikesta muuttamisyrityksestä. ja puolen vuoden päästä ero.Ja kuvioissa vielä sen ihastuminen loppuaikoina parhaaseen ystävääni (jonka kanssa nykyään muuten asuu ! ;) ) Ja kaikki eron paskat kuinka siinä menetti sitten kertaheitolla kaksi ihmistä ja näin. Kun se Henkinen Yhteys kumppaniin Oikeasti Puuttuu, ei auta pitkään se kuvittelu että jaksaa rakastaa. no, loppui katkeransuoloisesti tuokin, muija pihalle ja näin. ja mikä onni kohtasi seuraavassa suhteessa (kolmas) jossa koki olevansa ymmärretty, arvostettu, välitetty ja rakastettu sellaisena kuin on, ja henkinen yhteys pelasi loistavasti. Mutta yhtäkkiä "tunteeni sua kohtaan on muuttuneet". Ja ero. Kyllä se suorastaan ottaa päähän, mutta se piti vain hyväksyä. Ehkei hän sittenkään ollut Se. Ja uskon että aina tulee seuraava (tosin seuraavan seuraavaa ei toivo! ;) )
Yhtä kohellustahan nämä on, mutta aina se palkitaan tasapainoisella, hyvällä suhteella vielä. Itsellänikin silmät jo vähän ahnaasti katselevat naisten perään. Kun oikeasti tietää olevansa Hyvä Mies, joku osaa arvostaa ja antaa sinulle jollakin hassulla tapaa sen mitä haluat.
Älä "istu siellä sängynlaidalla odottaen jossa häntä rakastit..." Ulos vain ja pilkettä silmään.
Levottomuus on kaiken a ja o!
Tsemppiä! (tsempaten tietysti myös itseään)
...että haavojen paraneminen voi kestää toisinaan yli vuodenkin, vaikka on ollut muitakin, melko ihaniakin suhteita, vanhemman suhteen jälkeen. Kun ihminen on todella rakastunut ja hänellä on voimakkaat tunteet, niin eivät ne kuoleennu ihan pienessä hetkessä. Se varsinainen jättänyt osapuoli selvinnee yleensä helpommalla, koska hänen tunteensä eivät ole olleet kovin syviä ja voimakkaita (jos niitä on ollutkaan), koska muuten tuskin jättäminen olisi ollut niin näennäisen helppoa, miltä se jätetystä usein näyttää. Silti se on voinut olla jättäjällekin suurta surua ja tuskaa, vaikka emme sitä voi varmuudella tietääkään yleensä, mutta hänestä päätös lienee ollut kuitenkin juuri se oikea. Aika parantaa aina haavat joka tapauksessa. Toisinaan se kestää kuukausia, jopa vuosiakin, mutta elämä voittaa lopulta aina ja uusi rakkaus toki helpottaa kestämään surun yli. Ihan heti ei ole kuitenkaan henkisiä resursseja heittäytyä täysillä uuteen suhteeseen, koska omat tunteet ovat vielä liikaa kiinni entisessä heilassa. Voikin olla hyvä keskiä jotakin muuta puuhaa ja harrastusta siihen väliin, mutta tuleen ei kannata jäädä tosiaankaan makaamaan ja kämpän nurkassa vaan itkeskellä ja haavojaan nuolla loppumattomiin. Toki alussa kunnollinen itkeminen tuo suuren helpotuksen eron synnyttämälle surun ja ahdistavan tuskan tunteelle ja on siksi hyvin suotavaa ja terveellistäkin henkisen tasapainon säilyttämiseksi. Itkun kautta ihminen ikään kuin uudistuu henkisesti ja sielu saa taas vahvemman kasvualustan elämän jatkumiselle.
Näitä olen naputellut jo vuoden. Yli 40 yhteensä kotisivuilla. meilaa [email protected] jos haluat käydä muutkin kattomassa. Ei kai näissä järkeä ole, mutta käypä vähän terapiasta mulle.
KAIPUU
Aamu limen värinen
Tuoksu merenkukan
Kuten sinäkin
Mutta hieman viileämpi
Olit luonani eilen
Viime yö on mennyt
Et varastanut minulta mitään
Silti veit kaiken
Nyt on huominen
Rakastin sinua tyttö
Enemmän kuin mitään muuta
Tässä maailmassa
14 aikaa on mennyt
Talvi saapui koboltin sinisine öineen
Syvä aukko rinnassani
Huomaa
En rakasta sinua enää
Lyrics:Wesu
--------------------------------------------------------------------------------
IKÄVÄ
Katse silmissäsi
Kuin kimallus peilikirkkaan lammen pinnalla
Hymy huulillasi
Kuin ihana päihde
Joka kihelmöi joka puolella
Äänesi
Kuin samettinen laulu taivaalla
Kosketuksesi
Kuin kevättuulen huokaus iholla
Rakkautesi
Kuin kahle josta ei voi koskaan vapautua
Läsnäolosi
Kuin mitään ei minulta puuttuisi
Ei edes pelkoa siitä, ettet olisi siinä
Vaan kun et ole
Poissaolosi tyhjä aukko sydämessäni
Syövyttää sisintäni
Kuten vuodenaikojen on poistuttava toistensa tieltä
Poistuit sinäkin
Enää vuodenaikoja ei ole
On vain minä itseni kanssa yksin
Hiljaista
Kovin ikävöivää on kaipuuni
Jää hyvästi rakkaani
Lyrics:Wesu
JÄÄ HYVÄSTI
Pimeys peittää maan peitollaan
Sumentaa silmät tummalla verhollaan
Se valtaa kaiken
En tiennyt rakkauden satuttavan
En ymmärtänyt kyynelten tahraavan
Olen yksin
Sinä olet poissa
Rämpimässä kylmän maailman soissa
En voi enää koskaan sanoa ”me”
Vain jossain olette te
Jos näet kyynelen silmässäni
Se ei ole sinulle
Älä ole ylimielinen minulle
Vaikka ikävän veitsi leikkaa sisintäni
Uskon, on parempi hukkua rakkauteen
Kuin antaa pelolle valta
Pelätä rakastumista
Sinä näyttelet niin viatonta
Kauneutesi on kaikki hyvä sinussa
Sen takana ei ole mitään
Elämä ilman sinua
Ei vaivaa minua
Vaikka nyt on pimeää
Tiedän auringon heräävän uniltaan
Kunhan aikansa koittaa
Kunhan kutsunsa kuulee
Hän on nouseva vielä
Kunhan aamu saa
Vaik’ kylmä syksy tuuli puhaltaa
En pelkää
Vaik’ talvi verhoaa maan lumellaan
Neitseellisellä valkeudellaan
Vielä joskus rakastaa saan
Lyrics: Wesu
Todella koskettavaa on lyrikkasi. En tiedä missä opit kirjoittamaan noin, mutta jos Hän sai tämän kaiken aikaiseksi, sielusi ja sydämesi laulamaan noita säveliä, kaikki oli sen arvoista, Hän oli sen arvoinen...
Ei ole merkityksetöntä että kohtasitte, ei vaikka sattuu ja kipu on läsnä...joka hetki.
Voimia matkallasi kohti valoa!