Olen aikuinen yli nelikymppinen ihminen, joka ensimmäistä kertaa uskalsi rakastaa (suhde kesti noin 1 1/2 vuotta). Nyt minut on jätetty ja olen toimintakyvytön.En nuku,en pysty syömään,itken joka paikassa.Tiedän,olen sairastumassa masennukseen.Kävin jo lääkärissä,josta sain masennus- ja ahdistuslääkkeitä,joiden käytön nyt aloitan.Lasteni vuoksi minun on jaksettava elää ja nyt pyydän teiltä apua.Olen kuullut puhelimitse annettavasta terapiasta ilman vastaanotolla käyntiä.Kertoisitteko miten sellaisen terapeutin löytää ?
Terapiaa puhelimitse ?
Onko tietoa
91249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen aika samassa tilanteessa. Olen kertonut tarinaani tuolla toisessa kohtaa. Kertoisitko tarkemmin miten sinulle kävi näin? Eikö lääkäri suositellut terapiaa lääkityksen oheen? Tuliko lääkityksen lisäksi mitään neuvoja/ jatkoseurantaa? Puhelinterapiasta en tiedä, mutta ole varovainen ettei sinua huijata johonkin olemattomaan puhelinterapiaan. Eikö sinulle ole mahdollista käydä terapeutilla?
Olen hengessä mukana!
Ei koskaan saisi takertua tuollatavalla toiseen
ihmiseen/ihmis-suhteeseen.
Suhteen alkaessa jo pitää varautua siihen, ettei
se ehkä kestä loputtomiin.
Ei kaikki suhteet kestä, eikä johda avioliittoon ja
jos johtaakin, senkään kestävyys ei ole varmaa.
Ihmisen pitää omaksi parhaakseen oppia elämään,
siten ettei maailma romahda jos ihmis-suhde päättyy.
Sen päätyttyä on vain oltava optimistisen rauhallinen
ja etsittävä elämästään muuta menetetyn tilalle.
Ajatella asioita, joita elämään on jäänyt.
Vaikka niitä lapsia, joille ihmis-suhteen kariutumisesta
masentunut vanhempi ei ole kivaa katseltavaa.
Elämästä löytyy aina jotakin positiivista
ja se jatkuu vaikka suhteet päättyvät.
Sitäpaitsi on ihmisiä, jotka saavat jotakin
kummallista tyydytystä saadessaan ihan taktisesti
jättää, hylätä, sellaisia ihmisiä jotka saavat
ensin rakastumaan ja kiintymään itseensä.
Sellaisille ei sitä riemua kannata suoda.
Arvaan kokemuksesta, ettei tämä juttuni
sysää sinua liikkeelle, eikä piristä sinua yhtään.
Möllötät vain apeana laput silmillä ja kierit itsesäälissä,
et kuuntele neuvoja, ne tuntuvat kaikki niin typeriltä
ja siltä ettei kukaan sinua ymmärrä.
Mutta, elämä jatkuu muista se!
Se on sitäpaitsi liian lyhyt haaskata murehtimalla
jotakin menetettyä ihmis-suhdetta siihen asti,
kunnes uusi astuu kuvioihin.
Opitaan elämään myös itseksemme ja itsellemme!
Koitahan piristyä ja nauttia syksystä.
Se että hajoaako pikkupikkupirstaleiksi ihmissuhteen päättyessä EI ole oma päätös ja heikon vetistelyä. Se on lääketieteellinen, fysiologinen tila joka aika kirjaimillisesti vastaa valveilla koettavaa painajaista josta ei voi herätä.
Ei kannata takertua liikaa yhteen ihmiseen, tai homma menee pipariksi, kun sitten tuleekin ero. Parisuhteet eivät ole nykyaikana mitään kestotavaraa. Etköhän sä vielä löydä jonkun kivan miehen.
Edellisille vastaajille haluaisin kertoa, että sekä nuoruuden suhteissani että avioliitossani pidin välimatkaa miehiin varuillani, enkä edes uskonut, että sellaista on olemassa kuin rakkaus.Naurettavaa naistenlehtikamaa. Eli elämässä oppii uusia asioita, mitä ei ikinä olisi todeksi uskonut.Voitte tekin jonakin päivänä yllättyä.Minäkin ennen naureskelin ns.rakastavaisille.Ja syy siihen miksi suhteeni nyt loppui oli se, että kumppanini vahvat tunteet exäänsä kohtaan nousivat pinnalle ja hän suree edelleen eroaan. Heillä erosta on jo 5 vuotta ja yhteenpaluu on täysin poissuljettu mahdollisuus.Me ehdimme suunnitella yhteistä tulevaisuutta,mutta nyt on käynyt näin. Maailmassa on monta rikkinäistä ihmistä, jotka ovat oppineet mitä sana oikeasti rakastaa tarkoittaa.
Moro!
Kolme kertaa kaikki on romahtanut ja olen päätynyt vastaavaan tilanteeseen, tosin ilman lapsia. Lyhyesti, ainoa asia mikä auttaa parantavasti on aika, ja sitä tarvitaan paljon, puoli vuotta vähintään (itse edellisestä kerrasta 7kk takana, mietin asiaa enää noin vartin välein).
Miten voit itse auttaa itseäsi on saada se aika kulumaan. Olet oikeilla jäljillä etsiessäsi jotain jolle puhua, itse kaadoin loan kavereideni päälle (jotka sen tyynesti kestivät :). Toiseksi kannattaa harrastaa (vaikka lasten kanssa) niin paljon kuin mahdollista: itse veneilin ja urheilin niin PERKELEESTI tänä kesänä :).
Joka tapauksessa hirveästi tsemppiä, ja toivottavasti se sama tieto mikä itseänikin lohdutti lohduttaa myös sinua: aika on puolellasi!
sydänsuruihin paras lääke URHEILU! pari kertaa päivässä minäkin kävelen pitkin saimaanrantoja ja metsäpolkuja ni sinne jää aina vetistelyjen myötä jotain ja sydämen sirpaleet naksahtelee takaisin pakoilleen,mutta hyvin pieni määrä kerrallaan..ja jos oikei positiivisesti ajatellaan,ni se kävelyn aiheuttama kunnon nousu o KAIKKI ITSELLE! sitä ei kukaan ota pois(näin petetyn näkökulmasta)=/ sitten ku suru alkaa ns.helpottaa huomaa että tässä on tullu jotai hyvääkin murehtiessa,nimittäin hyvä kunto tuo lisää itseluottamusta(jos siis on vähä säröjä tullu,niiku monesti käy)
tarkoitat ihan ammattilaista terapeuttia, mutta kerron silti oman kokemukseni. Itse olen vastaavassa tilanteessa, kuin sinä ja pitkän tauon jälkeen koetin taas mennä chattiin. Kai ajattelin saavani ajatukset muualle tai jotain. Nikiksi laitoin sellaisen, josta kaikki heti näkivät, että sydämeni on saanut elämäni kovimman iskun. Kanssani tuli juttelemaan useampikin ystävällinen henkilö, joiden kanssa oli todella hyvä jutella. Osa oli kokenut saman, kuin minä ja osa oli muuten vain empaattisia.
En tiedä, auttaisiko sinua, mutta minulla olo helpottui ja teki hyvää huomata, että nämä kaikki tunteet, jotka sisällä pyörii, on ihan "normaaleja". Eikä enää kuvittele tulevansa hulluksi, vaikkei pääsekään eroon siitä rakkaudesta toista kohtaan. On lupa rakastaa, vaikkei olisikaan lupa pitää yhteyttä toiseen ja nauttia toisen seurasta.
Voimia sinulle!
ota rohkeasti yhteyttä kaupunkisi kunnallisiin palveluihin - siellä on ihmisiä ihan sinua varten eikä palvelu maksa mitään. Minulle ex-mieheni ilmoitti kolme viikkoa sitten, että tämä on nyt tässä, muutti heti nuoremman naisen luo ja siellä nyt on, joten tiedän, mitä tuskaa koet tällä hetkellä. Itse lähdin heti hakemaan apua koska itseni tuntien en jaksa tätä yksin lapseni kanssa. Nyt aloitin terapian ja syön myös uni- ja masennuslääkkeitä. Hae apua ennenkuin uuvut - kyllä me tästä selvitään, ihan varmasti! Nyt itketään ja surraan mutta yksi kaunis päivä tästä noustaan, eikö vaan? Hirveästi voimia sinulle!!