Listahitit tappaa

musiikin.

Musiikin ei pitäisi olla kaupallinen tuote, eikä sillä saisi rahastaa. Massatuotantona tehdyt listahitit ovat kompromissi, jolla yritetään miellyttää mahdollisimman suurta kohteryhmää. Vain maan alta tulee musiikkia, josta on yritetty tehdä hyvää, ei myyvää. Musiikki on taidetta, eikä sitä tarvitse kaikkien ymmärtää. Parempi tehdä musiikkia, joka edes jonkun mielestä on täydellistä, kuin listahittejä, jotka vain miellyttävät useimpia.

Ja tekijänoikeudet pois! Björkin sanoin: musiikki on vapaa kulkenaan.

9

1071

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fazonk

      kirkumista yksikään täysijärkinen olento Islannin ulkopuolella ei pidä musiikkina.

      • ...nyt särähti korvaan!

        Yhtenä maailmankaikkeuden innovatiivisimmista laulajista ja musiikintekijöistä Björk on paikkansa ansainnut listoilla. Ikävää, että islannittaren musiikki edustaa sinulle "kirkumista", mutta harva laulaja osaa yhtä omaperäisesti yhdistellä laulussaan taianomaista, herttaista ja omituista laulua, outoja vingahduksia, hiirsenhiljaista kuiskintaa ja muita kurnutuksia ja kirkumistakin. Näistä aineisosista muodostuu avantgardismia parhaimmillaan.

        Onhan se B:n musiikki paikoin vaikeaselkoista ja luotaansatyöntävää varsinkin hänen kaikkein intiimimmissä kappalaissa, mutta se eklektisyys ja uniikkius palkitsee kuulijansa ennemmin tai myöhemmin. Suosittelen kaikille tuon menninkäisen hylkimisreaktiosta kärsiville jatkamaan tutkimusmatkaanne björkismiin vaikkapa Vespertine-levyn kuuntelulla.


    • JamBoy

      Kuinka joku voi väittää, ettei myyvä musiikki olisi hyvää? Pakkohan sen on olla joidenkin mielestä hyvää, kun se kerran myy. Ei kai kukaan vastentahtoaan osta p**kaa.

      Mua on aina pistäny vihaks nää kaupallisen ja listamusiikin vastustajat. Ei teiän oo pakko ostaa, mitä ette halua. Me, jotka halutaan ja pidetään siitä, ostetaan!

      Musiikki on kyllä taidetta, mutta miksi taiteen pitäsi olla sellaista, joita vaan mukaoikeat taiteentuntijat kuuntelevat ja ymmärtävät? Kaikella taiteella rahastetaan ja tullaan aina rahastamaan. Se on fakta. Ihmiset haluavat hyötyä työstään.

      • lokki

        Sanoisin näin, että osa väitteestä "kaupallinen huttu" on totta, sillä listoille pääsee pääsääntöisesti musiikkia, joka on tehty ns. helpoksi kuunneltavaksi. Ettei se tarvitse syventymistä. Kuitenkin kenenkään on tuskiin väittäminen, että heti syntyessään kuunteli jotain jazzin mestareita. Sanoisin, että listahitit ovat musiikkia niille jotka eivät jaksa/halua/viitsi/ei ole aikaa syventyä joihinkin syvempää keskittymistä vaativaan musiikkiin. Tälläaiset pintahirviöt myös antavat hieman suuntaa sille mitä mikin musiikkilaji pitää sisällään.


      • keskinkertaista

        Musiikki myydään ulkomusiikillisilla tekijöillä. Vähän tissiä ja persettä, niin kyllä lähtee, mutta näenkö minä niitä CD-soittimestani?


      • JamBoy
        lokki kirjoitti:

        Sanoisin näin, että osa väitteestä "kaupallinen huttu" on totta, sillä listoille pääsee pääsääntöisesti musiikkia, joka on tehty ns. helpoksi kuunneltavaksi. Ettei se tarvitse syventymistä. Kuitenkin kenenkään on tuskiin väittäminen, että heti syntyessään kuunteli jotain jazzin mestareita. Sanoisin, että listahitit ovat musiikkia niille jotka eivät jaksa/halua/viitsi/ei ole aikaa syventyä joihinkin syvempää keskittymistä vaativaan musiikkiin. Tälläaiset pintahirviöt myös antavat hieman suuntaa sille mitä mikin musiikkilaji pitää sisällään.

        Tähän voin vastata, että minä ainakin jaksan/haluan/viitsin keskittyä kuuntelemaan esim. Christina Aguileraa, Sugababesia ja Madonnaa. Ihmisillä on eri kiinnostuksen kohteet ja maut. Ymmäretään se. Ok?

        Tottahan se on, että suuri osa "pintamusiikin" kuluttajista käyttää sitä ns. taustana tai muuna, mutta meitäkin löytyy, keille tämä musiikki kaikkine lieveilmiöineen (videot ym.) on todellinen harrastus ja elämän ilo! Ja eihän se musiikin kuluttaminen taustana tai muunakaan ole mikään pahe. Musiikin tarkoitus on mielestäni tuottaa iloa ja mielihyvää.

        Sama asiahan on esim. kuvataiteessakin. Vain harvat kiinnostuvat niin, että jaksavat kiertää taidemuseoita, mutta kauniista kuvista nauttivat kaikki. Olkoon ne sitten mainoksia, sarjakuvia, julisteita tai arvotauluja.


      • olen
        keskinkertaista kirjoitti:

        Musiikki myydään ulkomusiikillisilla tekijöillä. Vähän tissiä ja persettä, niin kyllä lähtee, mutta näenkö minä niitä CD-soittimestani?

        samaa mieltä, mutta älkää nyt mollatko heti, kun listahiteille saatiin oma palsta ja disco/konemusapalstaa saatiin siivottua.

        Suurin osahan listahiteistä ja kiksu yms. jutuista, jotka toistavat toinen toistaan ovat suhteellisen aivotonta kamaa. Mutta kaikenlaiselle musiikille pitää olla ostajansa, kuitenkin musiikissa pitää olla kaupallisuutensakin.


      • JamBoy
        keskinkertaista kirjoitti:

        Musiikki myydään ulkomusiikillisilla tekijöillä. Vähän tissiä ja persettä, niin kyllä lähtee, mutta näenkö minä niitä CD-soittimestani?

        Piti vielä vastata tähänkin. =)

        Miksi aina pitää jauhaa ulkomusiikillisista tekijöistä ihan kuin se olisi kirosana? Mielestäni kokonaisuus ratkaisee asiassa kuin asiassa.

        Esimerkiksi makunautuntoihin liitetään aina mukaan ruuan ulkonäkö, ruokailutilan imapiiri ym. Miksi kuunnellessa ei voisi nauttia kokonaisuudesta: musiikki itsessään, levyn ulkonäkö, video, tieto artistin ulkonäostä ja imagosta omassa mielessä ym. = kokonaisvaltainen nautinto!


      • HulluSirkusPelle
        JamBoy kirjoitti:

        Piti vielä vastata tähänkin. =)

        Miksi aina pitää jauhaa ulkomusiikillisista tekijöistä ihan kuin se olisi kirosana? Mielestäni kokonaisuus ratkaisee asiassa kuin asiassa.

        Esimerkiksi makunautuntoihin liitetään aina mukaan ruuan ulkonäkö, ruokailutilan imapiiri ym. Miksi kuunnellessa ei voisi nauttia kokonaisuudesta: musiikki itsessään, levyn ulkonäkö, video, tieto artistin ulkonäostä ja imagosta omassa mielessä ym. = kokonaisvaltainen nautinto!

        JamBoy puhuu asiaa. Mä olen kyllästynyt noihin niuhottajiin ja kaikenmaailman genrepoliiseihin. On se kummaa kun noiden snobien pitää tulla pätemään näille kevyen musan palstoillekin. En kyllä itsekään syty lihastenpullistelu tai perseenhetkutusmusasta, mutta mikä minä olen tuomitsemaan ja kyllä noi ulkomusiikilliset seikat aina vaikuttavat kevyessä musassa. Mun mielestä esim. pop- ja rockmusassa on kysymys ensisijaisesti viihteestä, (Lordi ja Kiss jne) ja koko paketti on tärkeä esim. ulkonäkö, esiintymisasut ja sensellaiset, mutta ei kuitenkaan välttämätön. Lisäbonusta tietenkin tulee jos löytyy myös sanomaa (Dylan, Green Day jne)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3560
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3403
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3025
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      132
      1348
    Aihe