RASKASTA

Olen jo yli kolmenkymmenen eikä minulla ole koskaan ollut tyttöystävää, vaikka mielestäni olen ihan kivannäköinen, luotettava ja hieman ujo, mutta kuitenkin herrasmies. Ongelmani on, että joka päivä on vain mielessä naiset ja seksi.

Tuntuu, siltä, että kaipaus on niin voimakas ettei sitä kohta kestä. Tuntuu pahalta nähdä seurustelevia pareja tai pikkulapsia- aivan kuin olisi jäänyt jostakin paitsi.

Olen kyllä ollut aika monen naisen kanssa kahvilla ja nekin ovat varmasti kariutuneet
omaan epävarmuuteeni. On hirveää, että pystyn kyllä olemaan naiselle kaveri, mutten kuitenkaan
saa sitä naiselta mitä eniten tarvitsen; seksiä ja hellyyttä.

Elämä tuntuu tämän johdosta hyvin turhauttavalta ja olen varmaan tehnyt itse osittain pelleksi, että olen kysynyt naisia ulos silkkaa yksinäisyyttäni ja taas pettynyt- suurimmaksi osaksi ko. naiset ovat olleet varattuja. Tuntuu, että kaikki haluamani naiset ovat jo varattuja.

Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette ongelmastanne päässeet. Mielessä ei ole oikein muu kuin saada rakastella naisen kanssa
1286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No jos se on todellakin ainut asia sun mielessä, niin mene baariin iskemään akkoja yhdeksi yöksi. Ei noilla haluilla mitään parisuhdetta yllä pidetä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyydyttymätön kirjoitti:

Olen jo yli kolmenkymmenen eikä minulla ole koskaan ollut tyttöystävää, vaikka mielestäni olen ihan kivannäköinen, luotettava ja hieman ujo, mutta kuitenkin herrasmies. Ongelmani on, että joka päivä on vain mielessä naiset ja seksi.

Tuntuu, siltä, että kaipaus on niin voimakas ettei sitä kohta kestä. Tuntuu pahalta nähdä seurustelevia pareja tai pikkulapsia- aivan kuin olisi jäänyt jostakin paitsi.

Olen kyllä ollut aika monen naisen kanssa kahvilla ja nekin ovat varmasti kariutuneet
omaan epävarmuuteeni. On hirveää, että pystyn kyllä olemaan naiselle kaveri, mutten kuitenkaan
saa sitä naiselta mitä eniten tarvitsen; seksiä ja hellyyttä.

Elämä tuntuu tämän johdosta hyvin turhauttavalta ja olen varmaan tehnyt itse osittain pelleksi, että olen kysynyt naisia ulos silkkaa yksinäisyyttäni ja taas pettynyt- suurimmaksi osaksi ko. naiset ovat olleet varattuja. Tuntuu, että kaikki haluamani naiset ovat jo varattuja.

Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette ongelmastanne päässeet. Mielessä ei ole oikein muu kuin saada rakastella naisen kanssa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu