Mistä johtuu että monet "sinkut" valittaa ettei löydä ketään... Käyttekö te ulkona erilaisissa tilaisuuksissa, jossa voisi yleensä kohdata vastakkaisen sukupuolen? Eihän ravintola ole ainoa paikka tavata ihmisiä, mutta kuitenkin kai aika yleinen tapa sellaiseen... ja onhan niitä kaikenlaisia harrastuksia ainakin suuremmissa kaupungeissa, mitä voi alkaa harrastaa ja jossa vois kohdata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Monet kirjoittaa että kaikki on kokeiltu, mutta ketään ei ole löytynyt. Mitä kaikkea te olette kokeilleet? Toki internetissäkin monet kohtaavat toisensa ja ovat parhaimmassa tapauksessa lopun ikää onnellisia, mutta voishan sitä kait liikkua jonkun kaverinsa kanssa ulkona eri mestoissa ja antaa sattumalle mahdollisuus, ilman että on koko ajan masentunut jos ei kohtaa ketään. Tarkoitan että ei lähtis ulos tai minnekään vain siksi että pitäis kohdata joku tai muuten kaikki on ihan turhaan.
Voihan sitä elämästä nauttia kaverinkin kanssa ja pitää hauskaa parisuhdetta odotellessa! Mikä ihmeen pakko kaikilla on koko ajan elää parisuhteessa tai muuten elämä ei ole mitään. On ne ongelmat parisuhteissakin - ei sekään yhtä auvoa ole ainakaan sen jälkeen kun ensihuuma on mennyt ohi. Ymmärrän kyllä että rakastuneen elämä on ihanaa, mutta voishan sitä elää muinakin aikoina - kai...
Voihan sitä elämästä nauttia kaverinkin kanssa ja pitää hauskaa parisuhdetta odotellessa! Mikä ihmeen pakko kaikilla on koko ajan elää parisuhteessa tai muuten elämä ei ole mitään. On ne ongelmat parisuhteissakin - ei sekään yhtä auvoa ole ainakaan sen jälkeen kun ensihuuma on mennyt ohi. Ymmärrän kyllä että rakastuneen elämä on ihanaa, mutta voishan sitä elää muinakin aikoina - kai...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Arvaa vaan viitsiikö sitä mitään harrastaa kun ei ole kavereitakaan??? Siis kaikki kaverit ovat jotakin helvetin hyvänpäiväntuttuja ja koskaan ei kelpaa seuraksi minnekään! Kyllä siinä kypsyy kun tarpeeksi kauan semmoista paskaa saa sietää vuodesta toiseen!
kavereita. Eikä kavereita tarvita harrastuksiin. Minun harrastukseni ovat kaikki vain minua itseäni varten, tosin niistä on löytynyt jo kasapäin tuttuja. :)
Vai et kelpaa seuraksi minnekään? Oletkos pyydellyt kavereitasi mukaan omiin juttuihisi tai vain halunnut viedä heitä elokuviin? Vai odotatko suu auki kuin linnunpoika, että kaikki tuotaisiin sinulle eteen? Oma-aloitteisuutta tarvitaan, jos haluaa elämäänsä parantaa.
Jos sinä et koskaan kelpaa minnekään tai kellekään, vikahan on silloin sinussa. Tee asialle jotain. Terapiaa suosittelisin tuollaiseen aggressiiviseen käytökseen ja yksinäisyyteen.
tarttee saada joku kaveri mukaan jonnekin harrastukseen? Sinnehän mennään omasta mielenkiinnosta tapaamaan samankaltaisia ja harrastamaan asioita joista ne muutkin tykkää!
Minä aloitin oman harrastukseni kyllä kaverin kanssa, mutta oli siellä paljon sellaisiakin, jotka tulivat itsepuolustuslajia harrastamaan ihan yksin. Varmaan suurin osa yli 18-vuotiasta oli. Meillä "teineillä" oli mukana kyllä kaverit. Teinit kun eivät tee mitään yksin. Kaveri harrasti ehkä n. vuoden ennen lopettamistaan, minä olen harrastanut nyt samaa lajia jo 7 vuotta. Ja olen saanut lajin kautta paljon tuttuja ja kavereita. Pitää vaan olla aktiivinen. :=)
yksin olen lähes kaikki harrastukseni aloittanut, poikkeuksetta joku sulkapallo, jossa piti olla pari (mutta varmaan senkin olisi voinut aloittaa menemällä kurssille tai leirille).
Museot, livemusiikkia, messuja, kahviloita, kirjasto, lenkkipolut... Ei noissa ainakaan ole mitään tullut vastaan enkä minä niin epätoivoinen ole että harrastuksen aloittaisin tavatakseni naisia.
harrastuksen pääpointti kuitenkin on, että se tuottaa iloa itselle ja sisältöä elämään. On minullakin vain sellaisia harrastuksia, joissa tapaan vain naisia, eli ei ole tarkoituskaan metsästää sitä kautta ketään.
Mutta ihminen, joka on innostunut jostain asiasta (/asioista) elämässään suhtautuu yleensä muutenkin optimistisemmin asioihin; hänellä on laajempi ystäväpiiri, enemmän *elämää* kuin sellaisella, joka viettää aikaansa kotona istuen.
Tarkoitin lähinnä sitä, että elämästä menee helposti maku jos eletään vain jotakin tulevaa mahdollista ihmissuhdetta varten. Itse elämähän on elämistä varten ja jokaisen pitää itse rakentaa siitä elämästään mielenkiintoista omien mieltymystensä mukaan. Enkä tarkoittanut sitä harrastuksen aloittamista pelkästään tyttö/poikakaverin toivossa, vaan että sillä tavalla tapaa muita ihmisiä, joiden kautta taas voi kohdata vaikkapa sen tulevan siipankin. Koittakaa nyt nähdä ne hyvätkin asiat joita jokaisen elämässä varmasti on. Jos aina ajattelee mitä puuttuu, ei voi koskaan olla onnellinen! Varmasti meillä monella on asioita, joita toiset haluaisivat ja joista toiset uneksivat ja päinvastoin.
Voin kyllä heti todeta ettei minulla ainakaan ole pienintäkään mahdollisuutta löytää ketään harrastuksieni kautta! :)
-kalastus, purjehdus, mökkeily, moottorikelkkailu, hiihto luonnossa, kodin remonttihommat, halonhakkuu ja muut hyötyliikuntalajit, lukeminen, ruuvailut, puusepäntyö...oikeestaan, koska minulla olisi aikaa seurustella?
Naiset ovat niin aikaavieviä tapauksia ja heidän feministiset juttunsa...toisaalta olis kiva jos joku siivois ja keittäis niin että ehtis harrastaa enemmän... ;)
Kumpa löytäisin yhtä hyvän ja ahkeran koti-ihmisen kuin äitini oli, aika vaan on muuttunut ja nykyään naiset ei halua tehdä mitään kodin onneksi !
Helpompi olla yksin, ei ainakaan tarvi siivota laiskan ja saamattoman naisen jälkiä...
Eihän kyse olekaan siitä ettei KETÄÄN löytyisi. Aina löytyy kun lähtee kotoa ulos, harrastamaan tai käymään kaupassa tai mitä tahansa. Kysehän onkin siitä ettei löydy sitä molemminpuolista kiinnostusta. Voi niitä lukemattomia kertoja kun minä olen naisiin ihastunut, valitettavasti tunne ei ole ollut naisten puolelta sama. Ja voi niitä lukemattomia kertoja kun jotkut naiset ovat ihastuneet minuun. Valitettavasti silloin en vain itse ole tuntenut mitään kyseisiä henkilöitä kohtaa. Eli sitä kemiaa pitäisi löytyä molemminpuolin, sen takiahan se onkin niitä perhanan vaikeaa.
...valeen puolelle:
"Aina löytyy kun lähtee kotoa ulos, harrastamaan tai käymään kaupassa tai mitä tahansa."
En ikuna päivänä usko tuohon.
No ehkä hieman väritin juttua ;). Tarkoitin lähinnä sitä että kyllä aina, tai LÄHES aina ;), löytyy kivan näköisiä naisia joihin olisi mukava tutustua. Toisaalta enpä ole vielä koskaan esim ruokakaupassa alkanut tuttavuutta hieromaan tuntemattoman kanssa. Viimeksi eilen oli ruokakaupassa oikein kivan näköinen nais immeinen, tosin enhän voi tietää joko hän oli varattu ja mites se "sisäinen kauneus". Mutta mielelläni olisin tutustunut.
Niin. Se pointtihan on juuri siinä. Itsekin lenkilläni näen usein sen ihanan naapurustossa asuvan todella symppiksen näköisen miehen. Katsomme toisiamme piiiiitkäääään joka kerta. Olen melko varma, että hänkin on vapaa, koska aina käy lenkillä yksin enkä koskaan ole häntä nähnyt naisen seurassa.
Katsomme ja ehkä ajattelemme molemmat samalla tavalla - "kunpa uskaltaisin sanoa tuolle jotakin!". Mutta kuljemme vain toistemme ohi.
Tämä on suomalaisen perusluonne. Ujo.
Todella ikävää.........
Kyllähän sitä ihmisiä kaupungilla ohikulkiessakin näkee, mutta eipä sitä ujona ja tuppisuuna suomalaisena mennä hihasta nykimään. Ja harva harrastus on niin sosiaalinen, että olisi tekosyy ihan sen puolesta keskustella... kielten opiskelu nyt lähinnä tulee mieleen. Valtaosa harrastuksista on aika liikunnallisia, ja joku konsertti nyt ei paljon baarista eroa.
Internetistäkin tuttavuuksien löytäminen on vähän ongelmallista, kun nuo paikalliset ryhmät ja kanavat ovat niin pienen piirin hommia kun nää tän maan kaupungit on niin pikkuruisia. Enkä kyllä muutenkaan tiedä oikein mitään erityisen kiinnostavia ryhmiä internetissä, missä jaksaisi niin paljon meluta, että tulisi huomatuksi... ja mistä löytyisi sitä toistakin sukupuolta.
Ja kuten toinen kirjoittaja sanoi, on se hankalampi kaikkialle lähteä, jos ei ole kaveria raahaamassa mukaan. Minun vapaat kaverit, jos ketään nyt sellaiseksi voi edes sanoa, asuu toisessa kaupungissa. Pariutuneilta taas ei aikaa löydy, ja sepä se ankeinta onkin, kun kavereillakaan ei ole aikaa. Baarikin olisi mukavempi paikka, jos siellä olisi seuraa minkä kanssa parantaa mailmaa, mutta ei sellaisessa nyt yksin jaksa norkoilla.
Tuo tuttavapiirin harveneminen sitä on tässä pistänyt miettimään, että pitäisiköhän sitä koittaa vähän aktiivisemminkin seuraa etsiä, mutta ei se nyt ainut tavoite elämässä ole. Väitöskirjaprojekti se suurimman osan ajasta viekin, ja yksinäistä puurtamista on se.
..on ihan totta että elämää ei kannata suunnitella parisuhteen etsinnän varaan, vaan parempi on vain elää elämäänsä omien tavoitteiden mukaisesti. Sopiva kumppani joko tulee vastaan tai sitten ei tule.
Totta on myöskin se että mukavia naikkosia/miekkosiahan kyllä löytyy, mutta sitten se kemia eli molemminpuolinen naksahdus vain puuttuu. On todella harvinaista, että molemmat osapuolet ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan.
Tosin mielestäni asiaan liittyy myös niinsanottu kohtaamisongelma: Todennäköistä on että kohtaan itselleni sopivan naisen joka päivä. Ongelma vain on siinä että en kohtaa häntä. Ts hän voi istua vierelläni joka aamu linja-autossa, mutta minä en vain kohtaa häntä. Ei kukaan voi oikeasti kohdata kaikkia jokapäivä ympärillään vilistäviä ihmisiä. Tällaista hypoteettista vieraille ihmisille täysin avointa persoonaa pidettäisiin tietysti hulluna. Mutta tosiasia on että joka päivä joku sopiva kumppani olisi teoriassa aivan käden ulottuvilla. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana!