AY-liike on tehnyt suomalaisen työntekijän eteen yhtä paljon, kuin sotiemme Veteraanit itsenäisen Suomen eteen. Tätähän te rikkurit ja vapaamatkustajat ette ajattele, vaan kuokitte liikkeen kattamassa pöydässä haluamatta osallistua kustannuksiin. Mutta muistakaa, että taisteluiden alkaessa olette etulinjassa.
Täyslaidallinen...
osuu ja uppoaa!
17880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siis tehnyt mitä? Ajaneet omia etuja. Kaikki tuntemani (pää)luottamusmiehet on tehtävässä vain oman edun tavoittelun vuoksi.
Kaikenlaista sadismia harrastavat. Kohde tietty puolustuskyvytön.
Näistä kerrotaan jo peruskoulussa; 8 tunnin työpäivät, 5 päivän työviikot, pekkaset, ylityölisät, liittokohtaiset korotukset (tulevat muillekin kuin jäsenille, ei tarvi itse mennä joka vuosi pomon naurettavaksi hattu kourassa) ym. joku voi jatkaa listaa.
MUTTA näitähän te pidätte ihan itsestäänselvyyksinä, mistähän lienevät tipahtaneet? Työnantajan lahjana varmaan?
kustannuksiin, vaan vaaditte niitä verotuksessa takaisin! Verovähennysoikeus pois, niin silloin olet kustantanut jäsenmaksusi.
kustantanut asuntosi koska lainaan on verovähennysoikeus...?!
Se vähennys suoritetaan eri tavalla kuin ay:n jäsenmaksu. Jos laina vähennetäisi samoin ansiotuloista, niin se vähennys olisi niin suuri, ettei mulle jäisi mitään verotettavaa tuloa, joten ei ikinä tarvitsisi maksaa edes veroja.
Olen aivan samaa mieltä. Ay-liike on ollut todella tärkeä ja tehnyt valtavan työn meidän työläisten hyväksi. Itse aktiivisena jäsenenä ja luottamusmiehenä olen kuitenkin todella pettynyt tähän nykymenoon. Jos joku nuori kysyy minulta ,että miksi kannattaa liittyä jäseneksi liittoon? Mitä vastaan? Vastaanko: "saat ansiosidonnaista päivärahaa jos joudut työttömäksi" vai "olet oikeutettu saamaan liiton lehden ja käyttämään liiton lomapaikkoja" vai "liitto auttaa sinua eli valvoo etujasi". Ja tuohon viimeiseen vaihtoehtoon sanonkin, että mitenkähän se oikein on? Valvooko liitto etujamme? Ovatko kaikki jäsenet niin solidaarisia että auttavat toisiaan hädässä? Vastaanpa ihan omasta kokemuksesta: EIVÄT OLE. Oma napa lähinnä. Minä puhun nyt Paperiliitosta ja sen käyttämästä propagandasta. "teitä ei jätetä yksin"
"Paperiliitto ei tule hyväksymään yhtään väkivaltaista irtisanomista(onko niitä muka muita?)" ja viimeksi : "Paperiliitto ei hyväksy enää yhtään väkivaltaista irtisanomista edelleen toimivilla tehtailla". Meidät eli Voikkaan tehdas jätettiin tässä asiassa kuin paskapökäle kallioille! Ja silti edelleen jaksetaan uhota kuinka puolustetaan hädässä! Joka tuon uskoo,niin sääliksi käy. Seuraava kerta tulee ja se aika ei ole kovin kaukana. Kun seuraava paperitehdas Suomessa pysäytetään, se todellakin pysäytetään. Siinä ei auta Liiton uhoaminen yhtään mitään. Turhien toiveiden nostaminen jäsenten mielessä on pahimman luokan petkutusta. Paperiliitto ei tehdasta pysäyttänyt, mutta sitä tukea jota olisimme silloin kipeästi tarvinneet ei tullut kovinkaan paljoa. Eikä varsinkaan sellaista tukea ,jolla olisi ollut jotain merkitystä. UPM:n sisältä sitä tukea olisi odottanut ilman muuta. Mutta ilmeisesti joillain tehtailla oli ja on semmoinen harhakuvitelma, että "ollaan me kiltisti niin ei meille käy kuinkaan". Kun sutta juoksee pakoon, tuleekin karhu vastaan.
Olen todella joutunut harkitsemaan tuota ay-liikkeeseen kuulumista tarkoin. Ennen pidin jäsenyyttä liitossa itsestäänselvänä asiana. Nyt en pidä. Tälläisen paskan kokeneena voin sanoa että ainoa syy olla Liiton jäsen on : "ansiosidonnaisen päivärahan saaminen" Vai eikö senkin saa YTK:sta?
Minä olen ensimmäisten joukossa jos ay-liike oikesti alkaa toimimaan,kuten sen pitääkin toimia. Nimittäin puolustaa ja valvoa jäsenien etuja. Nyt
on turhaa pullistella kun ei ole lihaksia.
Ollaan porukalla samaa mieltä tai sitten koko ay-liikkeellä ei ole mitään virkaa.
liturgiaa suollat kuin jehovantodistajat.
Ei tollasta paskaa viitsi edes lukea,yak!
Mistä muuten tiedät millaista paskaa kirjoitin?
Et kai menny ja lukenut?
kommarihömppä ei pure enää keneenkään.
AY-liike on tehnyt enemmän työttömiä kuin mikään muu instanssi.
AY-liike on tyhmien klubi.
on olla huonommilla oikeuksilla töissä. Mieti sitten kun sinut esim. sanotaan irti laittomasti oliko liittoon kuuluvuus järkevää vai ei.
AY-liike kuuluu etenkin markkinatalouteen, jossa myös työntekijät kauppaavat palvelujaan. Ilman etujärjestöä se olisi mahdotonta.
Kummasti näkyy sinuakin nämä "tyhmien klubi" sivut kiinnostavan.
ei Veteraaneja voi mitenkään verrata nykyisiin ammattiliiton vasemmistolaisiin oman edun tavoittelijoihin. Ja tyhmät jäsenet maksavat!
AY-liikettä ja Veteraaneja, vaan niiden sankarillisia tekoja!
Sankarilliset veteraanit ja ay-miehet ovat kadonneet jo aikoja sitten. Tai muutama veteraani olis vielä elossa.
liittoihin kuulumattomilla? Tulonsiirtojen avulla.
mutta vastausta tuskin saat!
ei kaikille tule matkakuluja...mä kärsin tästä epäoikeudenmukaisuudesta...